Huomenta päivää

Se olisi sitten taas työviikko aluillaan. Ei hullumpaa. Viikonloppu meni nopeasti ja sen parasta antia oli ehdottomasti voldemarin korjaantuminen. Virtalukon pohja osoittautui ongelman lähteeksi, mikä onni että ukon serkkupoika osasi sen korjata joten ei hätiä mitiä, huh!

Lauantaina nurmikkokin sai viimein kyytiä, kasvutahtihan sillä on ollut ihan älytön jo viikkoja mutta kun nämä kelit on ollut mitä ollut niin leikkaaminen onkin ollut sitten heikossa. En voi tajuta, miten on mahdollista että joka julmetun välissä tulee ihmekuuroja, aurinko paistaa ja pam, joku väänsi hanan auki. Argh!

On niillä sateilla toki ollut puolensakin; ulkoliikunta siirrettiin sisätiloihin torstaina ja en voi sanoa olevani pahoillani moisesta muutoksesta. Saapa nähdä miten tämän viikon kelit menee, ainakin sateet voisi pysytellä poissa niinä kellonaikoina kun koululaiset kävelee kotiin.

Minähän villiinnyin ihan täysin viikonloppuna ja otin ja siivosin auton! Siis omg! Moista huvittelumuotoahan en ole harjoittanut kuin kerran aiemmin kirviäisen osalta, liikkumisvälinehän se on eikä mikään näyttelykapine. Tosin myönnän, että on mukavampi ajella autolla jossa ei ole ihan täyttä hiekkalaatikkoa koipien alla.

10491972_10152616135598771_8143199123655217558_n

Toisaalta, kirviäisestähän on kehittynyt vähin erin kotitoimistoni ja varastotilani, siellä kun on varsin kätevä säilöä esim vaihtovaatteita (!) ja varakenkiä puhumattakaan lanttimehusta ja kylmälaatikosta. Mistäs hitosta sitä koskaan tietää koska jano yllättää? Eikö tuolloin ole varsin kätevää että mukana on lantattavaa mehua? Ei kun pysähdys järven ääreen ja juomaan!

Muutenkin kirviäinen on täynnä omituisia salalokeroita siellä täällä ja oman lisänsä soppaan tuo salalaatikot jotka on istuinten alla. Sinnehän voisi piilottaa vaikka mitä ja yllättävän suuria määriä. Samahan se toki oli kirpussakin, liekö kyseessä juuri se että perheautossa pitää olla perheenäidille paljon jemmapaikkoja…

Speden harjoitukset yksinliikkumisen osalta jatkuu tänään. Perjantain kotiinpaluu yksin oli sujunut loistavasti, ukko tosin oli vielä tuolloin kotosalla mutta niin vain ovi oli lukossa kun spede kotiutui ja hienosti tuo oli osannut oven avata. Ukko lähti töihin ennen yhtä ja spede oli yksin kotosalla aina kahteen.

Tänään tenava pääsee koulusta yhdeltä, kävelee yksin kotiin ja tadaa, odottelee oman aikansa että itse kotiudun työmaalta. Todnäk saan sen ip-paikan vapautettua jo tämän viikon loppuun mennessä ja se on kuulkaa hienoa se! Eipä spede siellä ipssä ole edes ollut kuin yhden viikon eikä tuolloinkaan ole ehtinyt olla kuin maks puoltoista tuntia. Jotenkin tuntuu turhalta maksaa moisesta 45 ekkeä etenkin kun tenava ei ole yleensä ennättänyt edes välipalalle muun kerhoporukan kanssa.

Tänään työmaalla pärähtää sitten käyntiin läksyparkitkin ja se on hyvä se, lukkarini täyttyi nyt siihen malliin että minulle ei jää enää kuin yksi luppotunti jolle ei ole vielä mitään merkittynä. Jes! Nyt työpäivät on todellakin työpäiviä ja ihan joka tunnin osalta ja se on hyvä se. Väkisinkin tosin heräsi ajatus siitä, että mistä ihmeestä mahdollisesti jossain kohtaa työmaalle palaavalle kollegalle kehitetään tekemistä…

No, eipä ole minun ongelmani. Nyt taidan ryhtyä vähitellen kuosittamaan itseäni työmaalle, onneksi koko lapsilauma (poikasta 18vee lukuunottamatta) menee tänään vasta ysiin joten sen suhteen ei tarvitse minun täristä ja päristä. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Huomenta päivää

  1. Vai tuollaisia temppuja se teidän Voldemar teki. Meillä on toisella kaksosista myöskin Volvo, joka tekee välillä näitä samoja oireita ja tuota virtalukon pohjaa on meilläkin epäilty. Nyt siitä pahuksesta meni kytkin, eikä ole vielä saatu sitä korjaamolle, joten poika ajelee isoveljen Ladalla. Hyvin onnistuu silläkin.
    Meillä oli vauhtiviikonloppu kun kävimme viemässä tuon esikoisen Kajaaniin. Perjantaina illalla lähdettiin ja eilen illalla tultiin takaisin.
    Mukavaa viikkoa!

    • No voihan kytkin! Voldemarin ongelma oli tosiaan jokin kulunut (?) osa virtalukon pohjassa ja korjaus tuotti tulosta eli nyt kärry pelittää. Tosin jäin miettimään että kauanko moinen pelitys sitten jatkuu sillä jos kyseessä on kuluva osa joka on korjattu niin hmmm… Eikö se voi pimahtaa uudelleen?

      No jo on ollut vauhtia! Toivottavasti viikko menee rauhallisemmissa merkeissä 🙂

      Mukavat viikot sinnekin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s