No voe ny sun…

Onko tämä nyt simppelisti merkki siitä, ettei loputtomiin voi nukkua? En tiedä, mutta kyllä pikkaisen kouraisi kun havahduin hereille, kurkkasin kelloa ja totesin sen näyttävän 04:24. Pöh ja pah! Onko unikiintiö nyt sitten taas täytetty? Kun useampana aamuna on tullut nukuttua likemmäs kuutta niin nyt ei ole enää mistä nukkua edes viiteen? Ei voi olla todellista.

No, hereillä tässä nyt joka tapauksessa ollaan ja hörpitään aamun ensimmäistä kahvikupposta joten samapa kai tuo. Eilinen työpäivä oli varsin jees, ei valittamista. Ohjattava toimi jälleen kuin junanvessa virottuaan ensin kunnolla hereille ja haahaa, luulenpa, että tuo sai eilen ajattelemisenkin aihetta ihan tosissaan.

Ekaa tuntia ei kauaa ehtinyt kulua kun härkkijällä oli mitta täynnä tehtävistä. En jaksa. Minä EN jaksa tehdä enempää. EN tee. EN halua. Kuulosti kovin tutulta jo tuossa kohtaa. Onhan ohjattavakin nyt pariin kertaan minulle sanonut, ettei jaksa, mutta ei se sanominen ole enää ”EN tee” tai ”EN jaksa”, se on ennemminkin ”onks pakko, mä en jaksa”.

Se on muuten myös yksi suuresti kehittynyt puoli tenavassa. Se ehdoton EI on kadonnut. Vai olisiko se vain piilossa näin alkulukukaudesta, mene ja tiedä, mutta eipä minua haittaa vaikka tämä olisikin pysyvä olotila. Mutta tosiaan niin, härkkijän ääni koveni hetki hetkeltä, muun luokan keskittyminen tahtoi, tietysti alkaa herpaantua siinä kohtaa.

Jo aiemmin oma ohjattava oli sanonut opelle, ettei jaksaisi millään tehdä matikan hommia johon oma ope oli, mennen siitä missä aita on matalin, vastannut kysyen ”no jaksaisitko paremmin jos ohjaaja tulisi tähän”. Toisaalta ymmärrän muuten varsin hyvin openkin tavan toimia, tenavahan vastasi samantien joo ja hommia ryhdyttiin tekemään, aluksi hitaammin ja vähin erin nopeammin ja nopeammin.

Niin, kyllähän siitä on tullut valitettava tosiasia että minä osaan käsitellä tenavaa ihan erilailla kuin muut mutta toisaalta, tenava pärjää tätä nykyä jo vallan hienosti tarpeen vaatiessa jonkun muunkin kanssa kuin minun, vaikka sitten hammasta purren. Ehkä hommien teko jää tuolloin vähän vähemmälle mutta se seinille kiipeilevä, tavaroita paiskova ja raivareita saava tenava ei ilmesty tuolloin paikalle.

Vaan hups, takaisin siihen härkkijään. Tämän ääni siis kohosi ja kohosi, luokan keskittyminen, tietysti, tahtoi herpaantua siinä moneenkin kertaan ja minä pyrin pitämään tenavan ajatukset jotenkin koossa viimeisiä laskuja ratkoessa. Hankalaa se toki oli, mutta onneksi (!) se viimeinenkin lasku tuli laskettua suht reippaalla tahdilla ja minä annoin tenavalle luvan siirtyä puuhavihkon pariin.

Itse rullailin vauhdilla ekaluokkalaisten ääreen, siinä kohtaa härkkijältä oli jo poistettu kirja edestä (sotki ja aikoi repiä), kynä ja kumi ja härkkijä kaivoi pulpettiaan suunnilleen raivon vallassa. Matikan lukukortit sai kyytiä kun härkkijä otti ja repi ne pieneksi silpuksi jota viskoi muiden ekojen päälle aina kun pienenkin paikan sai. Myös pulpetti poistui tässä kohtaa tämän edestä, siihen heittelyn lisätehosteeksi kun olisi varmasti sopinut hienosti pulpetin kaatamisen mukanaan tuoma räminä.

Minä pyörin jakkarani kanssa muiden ekojen kirjojen äärellä ja pyrin pitämään heidän huomionsa kirjoissa vaikka kieltämättä se luokan peräosan show tahtoi varastaa omankin huomion. Opella ja aisaparilla oli homma hallussa joten en lähtenyt silläkään itse sekaan hämmentämään, monestihan lisääntynyt hämmentäjämäärä aiheuttaa vaan lisää raivoa.

Oma ohjattava istui monttu auki (!!!) omalla paikallaan eikä juurikaan kyennyt edes piirtämispuuhiin sillä tokihan se show varasti kaiken tämänkin huomion. Veikkaanpa, että tenavan päässä ainakin käväisi kerran jos eräänkin omat  etenkin ekan kouluvuoden raivarit. Sitä samaa soppaahan se hänen kanssaan oli, tosin sillä erolla että minun tultuani taloon se olin vain ja ainoastaan minä joka niitä raivareita hoiteli luokassa.

Se tosin ei johtunut mitenkään siitä, etteikö aisapari olisi osallistunut tarvittaessa vaan simppelisti siitä, että useampi hoitelija olisi vain luonut lisää raivoa ja minä, joka olin ottanut tenavan hoitaakseni, muodostin omat rutiinit tenavan raivohetkiin ja näin ollen sain ajan kanssa ne raivaritkin kerta kerralta helpommin loppumaan.

Kellon pirahtaessa välitunnin merkiksi vaihdoin open kanssa paikkaa, tämä kun oli lähdössä ulkovalvontaan. Siinä me kyykimme aisaparin kanssa luokan perällä pitäen härkkijää käsivarsista kiinni. Mitään muuta vaihtoehtoa ei enää hetkeen ollut ollut, härkkijä kun potki, löi ja raapi sekä opea että aisaparia ja yritti samalla saada satutettua lähellä istuneita ykkösiäkin.

Kieltämättä tenavan kanssa on saanut aika hyvän oppitunnin raivopäiden kanssa toimimiseen ja oman äänenkäytön tärkeyteen tilanteissa. Kun luokka oli tyhjentynyt aloin jutustella raivopäälle, vuoroin jutustelin minä vaativalla ja samaan aikaan pyytävällä äänellä, vuoroin aisapari määräävällä äänellä. Ei siinä kauaa mennyt kun härkkijä asettui, haki rikkalapion ja siivosi sotkut lattialta.

Aisapari siirsi tämän pulpetin paikoilleen, härkkijä siivoili pitkin poikin heittelemänsä omat kamansa paikoilleen ja istahti tekemään sitä matikankirjaa joka odotti toisella pulpetilla. Minä pyörähdin vessassa ja naureskelin mielessäni jo valmiiksi esimiehen ilmettä kun ope ja aisapari vie tälle väkivaltailmoituksia.

Aivan selväähän on, että esimies ehtii ensimmäisenä huokaista sitä kuinka se tenava jo nyt sitten ekan merkintänsä ja kappas, eihän se olekaan tenavan vaan härkkijän. Ilmeisesti tästä on tullut pysyvä osa luokassamme, raivokohtauslapsista, sillä juurihan saimme yhden hyvin harvoin mutta sitäkin tulisemmin raivareita saavan pois luokastamme ja tenava taas siirtyy joka tapauksessa ensi vuonna toiseen luokkaan.

No, mikäpä siinä. Ainakaan ei tule aika pitkäksi ja mikä parasta, tilanteessa ei saanut kukaan muu näpeilleen ja säärilleen kuin aisapari ja ope. Toki minäkin olisin voinut saada, eikä siinä mitään, mutta pääasia että yksikään luokan toisista oppilaista ei niitä kolhuja saanut. Toisaalta aika plussaa sekin, että oma ohjattava tuijotteli tilannetta, silmistä päätellen tämä piti härkkijän toimintaa älyttömänä ja veikkaanpa, että se oma muistikeskus nosti mieleen muutaman kerran kun hän on tehnyt itse samaa.

Loppupäivä sujuikin sitten varsin jees. Liikuntatunneille piti lähteä ulos mutta tadaa, toiveeni toteutui ja juuri ennen tunteja alkoi sataa kuin esterin hanurista, jei! Olin näet autuaasti unohtanut lenkkarit kotiin ja manailin asiaa juuri parahiksi siinä evästä pupeltaessani ja katsellessani kuinka ope vaihtoi ulkoliikkatamineita niskaansa. Hohoo!

Oman porukan lähdettyä kotiin piipahdin vielä kerholla kurkkimassa tilannetta, ja siis ihan pyynnöstä ja voi tsiisus sentäs. En nyt viitsi edes sanoa mitä ajattelen uudesta kerhosysteemistä mutta sen verran totean, että kauhulla odotan koska alkaa kuulua negatiivista palautetta.

Aivan käsittämätöntä sähläämistä, aivan käsittämättömän vähä-älyisiä lippulappusysteemeitä ja aivan käsittämättömän turvattomia leikkipaikkaratkaisuja. Ja se kerholaisten vahtiminen. Siis oikeasti. Ihmettelen suuresti jos jossain kohtaa ei mukelo tai kaksi ole kateissa kerhotätösiltä ja ihmettelen suuresti jos loukkaantumisia ei satu. No, eipä ole minun päänvaivani.

Kotona odottikin sitten jo sekä junnu että spede, minä touhusin speden kanssa läksyt ja ryhdyin kanakastikkeen tekoon. Samalla nakkasin uuniin perunoita, junnu on ihan hurmaantunut sötkötykseen jota hätäpäissäni tein pari viikkoa sitten. Tuolloin pilkoin jääkaapissa nököttäneitä keitettyjä uusia perunoita piirakkavuokaan, lurautin oliiviöljyä päälle sekä heittelin mausteiksi grillimaustetta ja valkosipulijauhetta.

Paistoin (kuumensin) koko höskän uunissa ja jösses sentään että ne oli junnusta mainion hyviä. Eipä ne omassa suussakaan pahalta maistuneet, spede ja prinsessahan ei niitä tietenkään syöneet sillä he eivät syö pyttipannuakaan koska paistettu peruna, yäks! Onneksi jääkaapissa oli kaksikolle makaronia ja prinsessalle makaronin seuraksi pastakastiketta.

Evästelin siinä itsekin ja sen perään istahdin kahvittelemaan käynnistettyäni ensin pyykkikoneen. Olin jo jokseenkin varma, että päivä on menetetty touhuilun osalta kun siinä nojatuolissa rötkötin mutta niin vaan kävi, että huomasin viiden kanttiin viikkaavani puhtaita pyykkejä telineeltä, siivoavani speden vaatelaatikostosta pieneksi käyneitä vaatteita ja ripustavani märkiä pyykkejä kuivumaan.

Kun pää oltiin saatu auki niin eihän sitä malttanut lopettaa, kiikutin puhtaita vaatteita kaappeihin, könysin olkkarissa tv-tason takana pölyrätin kanssa, kotvan päästä olin jo tyhjentämässä tv-tason alapuolen kaappeja vanhoista muka hiton tärkeistä videokaseteista. Arvaahan sen miten siinä kävi. Homma levisi totaalisesti käsiin ja puoli kasilta katselin tyytyväisenä kätteni jälkiä olkkarissa.

Penskojen dvd-leffat oli kadonneet kirjahyllyn päältä tv-tason alakaappeihin, iso pahvilaatikollinen kaikkea ihan turhaa rompetta odotti olkkarin nurkassa pääsyä jatkosijoituspaikkaansa (kaattis) ja joka aivaten ainoa taso oli hinkattu kuntoon. Jes! Kukatkin sai siinä samalla oman osansa ja nekin tuli kasteltua. Jopa kelpasi!

10616262_10152614571093771_7309894814430262701_n

Jännä juttu muuten, tuo saint paulia siirtyi tuonne hiivatin varjoisaan kohtaan kirjahyllyä kesähelteillä kun oli pakko saada ikkunoita auki ja miten kävikään. Jos kohta se kukki jo ennestään, kuten ne kaverinsakin siinä ikkunalaudalla niin siirtopa vasta sen innostikin kukkimaan enemmän. Kaverit alkaa jo lopetella kukintaansa mutta tämäpä se vain porskuttaa ja porskuttaa. Omg!

Tälle päivälle en ole suunnitellut oikein mitään touhua töiden jälkeen. Saattaa olla, tai sitten ei, että saan aikaiseksi ja ryhdyn viimein sitä vaatehuonetta perkaamaan mutta saattaahan se olla etten viitsi. Saattaa toki olla, tai sitten ei, että intoudun tyhjentämään ulkovaateosastoa ja karsimaan sieltä kamaa, tai voi olla etten.

Tiedä vaikka päätyisin keittiön kaappeja pelmaamaan mutta voipi olla että en. Yksi sormenpäitä kutkuttava osio on olkkarin seinät joista tahtoisin ehdottomasti tapetit pois ja heitellä maalia pintaan joten voi olla että ryhdyn tapetteja karsimaan tai sitten voi olla että en. Niinpä niin. Voi olla ja tai sitten ei.

Vaan jaa. Nyt luulen, että ryhdyn tutkailemaan olisiko täällä köökki-vessa-eteinen-akselilla jotain hiljaista hommaa toviksi ennen kuin on pakko ryhtyä kuosittamaan itseään työmaavalmiuteen ja herättelemään tenavia. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “No voe ny sun…

  1. Oli varmasti opettavainen kokemus sun ohjattavallesi nähdä miltä se riehuminen toisista näyttää.
    Tuossa sun vauhdissa meikä ei pysyisi lainkaan. Nytkin luen tätä työpöydän ääressä silmät puoli ummessa ja neljän jälkeen pitäisi lähteä kohti Kajaania. Onneksi on useampi kuski jos alkaa väsyttää….Hyvää viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s