Hiljaisuus

Tarkkasilmäisimmät on taatusti huomanneetkin että hiljaista on. Oikeastaan mitä siihen sanoo kun pyykkää, siivoaa ja kokkaa viikkotolkulla jopa siinä määrin että on ikävä työmaata. Huoks.

No, ihan kiva olla silti lomalla. Poikasta 20v (!) on käyty moikkailemassa ukon paahtaessa töitä, sadetta on pidetty istumalla sisällä touhujen päälle ja manattu Suomen suvea. Poikasta 17v on kaivattu isolla sydämellä kolmen henkilön toimesta, neljännen kohdalla en ole varma onko kaivattu ja viidennen suhteen tiedän varmaksi ettei ole kaivattu.

Onhan se toki hienoa, että junnu on pesiytynyt poikasen huoneeseen kuin syöpä konsanaan. Harmi, että me muut (prinsessa, spede ja minä) olemme liki riutuneet ikävästä. Ukko on se josta en osaa sanoa.

Onneksi, ONNEKSI, poikanen palasi viimein eilen kotiin. Ja ukollakin alkoi loma. Ehkä tästä tulee vielä superkivaa! Poikasen kotiutuminen oli muutenkin jälleen yksi pala siinä palapelissä jota olen koettanut tiukasti vaalia; me erosimme toisistamme, emme lapsista.

Eksä nyksineen istui pari tuntia kahvittelemassa ennen kuin lähtivät kaksin nauttimaan lapsivapaasta viikonlopusta. Aivan mielettömän hienoja juttuja, aivan mielettömän kivoja keskusteluja ja poikanen oli onnellinen. Niin sen pitääkin olla. Ukkokin tuntui kovin tyytyväiseltä siitä, miten hienosti me kaikki aina klaaraamme tilanteet ja olemme porukalla.

Mönkkäriä tutkittiin, tehoista puhuttiin, valtiota manattiin. Aina välillä mietin sitä, kuinka onnellinen olen. Minulla on läheisiä jotka rakastavat ihan simona, on omat tenavat, sisarukset, eksä sukuineen ja ukko. Ukon suku on ihan mahtavan upeaa, appiukon kanssa soiteltiin ja kiitteli kovin miniän tekemiä peukalopaikkauksia.

Peukalopaikkaukset taas liittyy juhannukseen, appiukko mokoma oli ihan liian ottanut ja sivalsi peukalon juuren auki ränniin. Hauska paikka saada haava, repeää aina uudelleen vuotamaan kun sormea taivuttaa. Puhdistin, sidoin ja kas, haava oli jo seuraavana päivänä lähes ummessa.

Nyt nautin tästä hetkestä, hiljaisuudesta, siitä että koko tämä perhe on taas koossa. Ehkä se todellinen loma-loma alkaa tästä.

Se on moro ja have fun!

6 comments on “Hiljaisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s