Laiskottelun pitkä oppimäärä

Aika hyvin tässä on onnistuttu siirtymään lomamoodiin, laiskuus kun jatkuu vaan ja reippaissa määrin jatkuukin. Nurmikkoakaan ei ole tullut leikattua yli viikkoon, kas kun ei ole aamupäivisin saanut aikaiseksi ja iltapäivisin onkin sitten tuntunut satavan liki päivittäin. No, kerrankos sitä.

Tänään on sitten ripsonut luntakin, ei sentään ihan samoissa määrin kuin Iltalehteen postatuissa kuvissa. Että oivallisen mukavaa juhannusta vaan meillekin, suunta kun pitäisi olla mökille ja siellähän keitetään tosiaan ne aamukahvit ihan siinä mökin terassilla… Ei pääse ainakaan hiki yllättämään!

Liekö sitten laiskottelumitta alkanut tulla täyteen sillä kas, tänäänhän sitä on ihan reippailtu keittiöosastolla. Otin näet ja innostuin touhaamaan jauhelihapiirakkaa, jonkinlaista opastetta ohjeelle otin Marien blogista. Ihan samalla kaavalla en tietenkään tehnyt piirakkaa, kas kun aina se menee jonkinasteiseksi säädöksi kun touhuun ryhtyy.

Suuntaa-antava ohje sittenkin oli ja jes, siitähän tuli kertakaikkisen hyvä! Miinus hosuvan luonteen mukanaan tuomaa ”eihän tämä munamaitohässäkkä ole alkuunkaan niin jähmeä”-huokailua jonka paikkasin heivaamalla piirakan vielä uudelleen uuniin makusteltuani siitä palasen.

Sanoisinko, että lisäpaisto sai päällisenkin olemaan perfect ja nyt on kupu niin täynnä piirasta ettei mitään rajaa. Kovin suurella innolla sitä söi myös spede, junnu ja serkkutyttönen joka ilmestyi paikalle liki samantien kun junnu palasi serkkupojaltaan yökylästä. Prinsessalle se ei, tietenkään, kelvannut, sillä sehän on vakio että AINA joku tenavista toteaa ”ush, en syö”.

Tämä päivähän käynnistyi muuten varsin riemukkaissa merkeissä. Aloitin sen viestittämällä poikaselle tänään 20v. Onnittelut synttäreistä, onnittelut päivällä saannissa olevista alikessun natsoista ja onnittelut suunnilleen ihan kaikesta. Loistavaa! Nyt poikanen on jo ne natsansa saanut, onnittelupuheen ja armeijamuistoja siinä lomassa oli ollut tarjoilemassa itse Juha Mieto.

Korjailinpa siinä muuten viime perjantaina ukon läppäriäkin, siitä kun oli mennyt bitti jos toinenkin solmuun. Se se olikin urakka. Valehtelematta sain hommaan uppoamaan hyvinkin kolme-neljä tuntia sillä poistin ohjelmia, latasin ohjelmia, poistin, latasin, poistin… poistin… ja kirosin. Kone lähtikin pelittämään varsin mainiosti kunnes lauantaina.

Ukko-mokoma päästi speden käymään koneella ja sittenhän ne bitit vasta solmussa olikin. Minähän en siinä kohtaa jaksanut rakkineeseen perehtyä, sillä oikeasti. Olen kertaalleen käyttänyt sen tuttavalla ihan täydessä tyhjennyksessä ja ohjelmien uusinnassa tänä keväänä ja jo siinä kohtaa sanoin ukolle että speden EI saa antaa touhuta koneen kimpussa, lapsi kun lataa sinne mitä ihmeellisempiä juttuja joutessaan.

Onko ukko uskonut saamaansa ukaasia? No ei tod! Kerran toisensa jälkeen olen yhyttänyt speden iskän koneelta kun ”iskä antoi vähän aikaa pelata”. No, nyt rakkine siis toimi ja sittenpä taas enää ei kun ukko päästi lapsen sille. Lauantai menikin pitkälti kuunnellessa kuinka ukko manasi ja kirosi ja manasi ja kirosi ja kopisteli ja paukutteli konettaan. En viitsinyt sanoa sanaakaan.

Todettakoon, että tähän omaan myllyyni ei uskalla oikein kukaan koskea sillä jokainen tietää sen aiheuttavan jalopeuramaista kirkumista. Hittolainen soikoon! 7 vuotta tämä kapine on jaksanut toimia ja huoltotoimenpiteiksi on riittänyt ihan simppeli ”tamppaus”. Siis kone ylösalaisin ja kopsuttelua pohjaan, puhaltelua tuulettimiin ja lisää kopsuttelua. Hahaa!

Välillä on toki näyttänyt jo siltä, että no nyt tämä suhde on loppu mutta jotenkin kone on intoutunut pelittämään uudemman kerran kun on ensin kaatuillut ja tökkylöinyt viikon pari silloin tällöin. Selvästikin naispuolinen kone, olisko sillä menkat siinä kohtaa? Tai muuten vaan suklaat loppu?

Ukon rakkine siis oli ja pysyi epäkuosissa sillä lopulta ukolla kärähti oma sulake niin pahasti kiinni, että tuo otti ja kantoi koneen kuistille. Siellä se rakkine sitten olla ihmetteli elämäänsä pari päivää kunnes tänä aamuna ukko otti ja ryhtyi uudelleen temuamaan sen kimpussa. Välillä kuuntelin ärräpäitä ja kivahtelin siinä jo itsekin, että anna nyt htissä sen koneen olla ja minä vien sen jossain kohtaa tuttavalle katsottavaksi mutta pah, eihän tuo periksi antanut.

Ja hallelujaa ja amen! Liki kolme tuntia koneen kanssa rähistyään (kone ei siis suostunut tekemään mitään muuta kuin käynnistymään ja jokainen lisäliike aiheutti siinä totaalijumin joka ei tahtonut mennä millään ohi) rakkine otti ja heräsi. OMG! Siis sitkeys palkitaan sittenkin?!

Sen verran päätin ukkoa neuvoa, kun tämä istui ja ylpeänä tuijotteli kätöstensä jälkiä että ehkäpä sitä konetta EI kannata sitten sammuttaa. EIKÄ päästää spedeä lähimaillekaan. Ukko siirtyi työmaalle kertakaikkisen onnesta ymmyrkäisenä sillä annoinpa tälle vielä lainaan tablettinikin, kas kun ne potkupallokisat ja kas kun kännyn näyttö on aika pieni…

Muilta osin tämä päivä onkin kulunut pitkälti tietoteknisten ongelmien parissa. Siis myös minun osaltani, rakkineeseen en tosin ole koskenut. Elisan digiboksi kun on vain simppelisti TYHMÄ ja jotenkin tuntuu, että asiakaspalvelukin on välillä supertyhmä. No, todettakoon että nyt se pelittää ihan kuten pitääkin ja ilman yhtä ainoaa resetointia, johtojen irti nyppimistä tai virtojen edes takaista rukkaamista.

Nyt taidankin siirtyä iltapäiväkahvin kautta ihan vain öllöttämään, johan tässä on reippailtu ihan simona tälle päivälle. Se on moro ja have fun!