Märkärätti.fi

Joopa joo. Tämä päivä on tullut äidin vietettyä liki täysin pihassa riehuen, sairastupalaiset on henganneet olkkarissa erinäisten rauhaisien touhujensa parissa. Välillä äiti on piipahtanut sisällä kurkkimassa tilannetta, välillä poikaset ulkosalla kurkkimassa missä päin pihaa se äiti nyt luuraa.

Ruohonleikkurikin ilahdutti kovin ja kas, pörähti kuin pörähtikin käyntiin kun aikani olin narua remponut. Piha alkaa olla melkein, siis melkein, kuosissa, osa nurmikosta tosin on vielä leikkaamatta ja siihenkin on ihan omat syynsä. Hulluus, näin sanoisin. Pihassa kun sijaitsee yksi hemmetinmoinen murheenkryyni; kirsikkapuun alusalue.

Alkuperäisissä suunnitelmissani siitä tuli ihana kivikkoinen kohta (nurmikko kun siinä ei tahtonut kasvaa, ei niin millään) jossa kivien välejä värittäisi ah, niin ihana sammalleimu. Hohhoijaa. Ainahan sitä suunnitella saa. Ja nähdä sielunsa silmin… Rikkaruohot penteleet näet innostuivat hetkessä kivikkoisesta alustasta eikä aikaakaan kun kiviä pilkotti siellä täällä, sammalleimut teki tilaa valtaa vaativille ällöruohoille ja tällä hortonomilla meni herne nenään.

Olkoon prkl, aivan stnan sama! Kun mikään nyppimismäärä ei riittänyt, ei mikään! Ja lisäksi ne hemmetin murkut keksi pesiä joka aivaten ainoan kiven alle ja sitten niitä vilisi pitkin kirsikkapuun runkoa ja lehdillä heilui kirva-armeijat ja ja ja … no, saanette kuvan. Päätin siis pari vuotta takaperin että ei-jaksa-nähdä-vaivaa. Kerran pari kesässä nypin pahimmat rikkapskat kivien väleistä mutta hankalaa sekin oli, kas kun sitä sammalleimua oli siellä seassa edelleen…

Keskitin siis tarmoni pariin kukkapenkkiin ja niiden jatkuvaan rassailuun ja kirsikkapuun alusta sai villiintyä. Ja mikä olikaan tulos…

kirsikkapuu1

Huoks. Mä ja mun ”japanilaissävytteinen” kivikkoalueeni. On siellä kiviä, ihan oikeasti. Jossain siellä… Toisaalta, kirsikkapuu on selvästi alkanut karsastaa sekä murkkuja että kirvoja, aika pieneksi on moiset populaatiot päässeet. Tänä aamuna, aikani ruohonleikkurilla päristeltyäni, välillä keittiössä kokkailtuani ja poikasen 17v ehdittyä kotosalle jo yhdentoista aikaan sain sitten totaalikohtauksen.

Hurhur autolla kohti terraa ja ruohosaksien ostoon. Ja johan on sitten kuulkaa revitty! Raastettu! Muutama kivikin kaivettu kokonaan pois alueelta. Ja revitty! Raastettu lisää! Siinä lomassa hoitelin toki kuntoon vadelmapensaiden alustat ja toisen kukkapenkin mutta suurin osa tarmosta meni tähän.

Ja tulos…

kirsikkapuu2

No on se nyt ehkä HIMPPASEN eri kunnossa kuin aiemmin. Ja mikä parasta. Siinä ei törrötä teräviä kiviä ja tadaa, todnäk alueen voi ajella vaikka ruohonleikkurilla jatkossa sillä kas, nurmikko todellakin kasvaa siinä intopiukeana. Niin ja kirsikkapuu taas, siitäkin karsin alaoksia siinä joutessani. Että näin.

kirsikkapuu3

Cillit ja Bang!

Jos kohta eilisaamuna niin samoin tänäänkin; päivä alkoi iloisesti kahvikupposten parissa ja liekö kofeiinin yliannostuksella osansa mutta kas, eilen hinkuteltiin vessaa aamutuimaan ja tänään vuorossa oli kylppäri. Kaikkeen sitä naisihminen ryhtyykin kun herää kukonlaulun aikaan.

Eilen aamusella hinkuttelin, tai oikeastaan en hinkutellut, vaan liottelin lavuaarin kuntoon Buzzador-testiin tulleella CillitBangin tehopuhdistussuihkeella. Näppärää ja kätevää! Suihkuttelua sinne tänne, hiukset kuntoon, naama kuosiin ja kostealla rätillä pyyhkäisyt pitkin lavuaarin pintoja. Ja se tulos… Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa!

cillitbang1

Hieman epäilin miten aine toimii hanassa olleisiin kalkkivalumiin mutta kas, kyllä ne vain katosi ihan omia aikojaan ja riitti kun hanan pyyhki kuivaksi. Huikea aine ja ihan takuuvarmaa on, että tulee jatkussa kuulumaan vakiotuotteisiin tässä torpassa.

Tänä aamuna otin ja päätin riehaantua kylppärin suunnalla. Kylppärin isoin ongelmakohta on nurkkaus jossa speden vatia säilötään. Suihkuhan on päivittäisessä käytössä, monesti siellä heiluu useampikin ihminen päivän mittaan ja kas, kenellekäänhän EI tule mieleen virutella nurkkausta jossa vati seistä nököttää.

cillitbang3

Ja mikäs se tulos sitten onkaan… Luonnollisestikin nurkkaukseen jämähtää kaikki saippuajäämät, pölynöyhdät ja vaikka mitkä kiinni. Ja tottakai lattia on karhennettua laattaa jolloin ne jämähtelytkin on ihan kunnollisia. Siispä CillitBangin tehovaahto käyttöön ja testiin.

cillitbang4

Älytöntä! Lian näki todella kuohuvan irti laatoista kun malttoi hetken odotella. Hetken odottelun jälkeen otin käteeni suihkun ja suihkuttelin nurkan lämpimällä vedellä ja kas, mikä tulos olikaan…

cillitbang5

Just. Karhennettuihin laattoihin tarranneelle silikonille aine ei mahtanut mitään ja hyvä niin, olisi aika karseaa jos aine veisi silikonit mennessään sillä nehän on osa kosteustiivistystä. Enpä ole koskaan siivonnut kylppäriä yhtä vähällä vaivalla. Kannattaa ihan ehdottomasti kokeilla, itse taidan jatkossa hoitaa kylppäripesutkin vain ja ainoastaan CillitBangilla, siinä määrin vaivatonta puuha oli.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Buzzailu

Siis ei niinkun mitään järkee!

Kello ole edes vielä neljää ja tämä täällä nyt sitten kekkuloi hereillä. Justaansa juu. Onkohan tässä ihan oikeasti tulossa vanhaksi kun aamuheräämiset tuntuu siirtyvän aina vain aikaisemmiksi? Toisaalta, uneenkin kyllä kumahtaa hyvissä ajoin joten reilut kuusi tuntia tässä nytkin ennätti unta posotella.

Käytinpä sitten tosiaan junnun lekurissa eilen. Kyllä terveystalon toiminta on aina yhtä hyvää, ei sille mitään voi. Vanha lääkäriherra kuulosteli keuhkot, kurkki korvat ja tiiraili pojan nenään. Jaa-a, kyllä tämä taitaa tosiaan olla ihan niin kuin äiti epäilikin, junnun oma tyyli kiskoa tautia läpi pidennettynä mutta tokihan tässä on aika monta kuumepäivää mennyt.

Korvat oli kunnossa, samoin keuhko-osasto ja nenässä näkyi, ihan kuten sillä räkimisen määrällä voi olettaakin, runsain mitoin vihertävää paksua tatinaa. Ja niin sitä suunniteltiin sitten sotasuunnitelma. Jos oireet ei ala selvästi katoamaan lauantaihin mennessä niin antibioottikuuri käyttöön. Poistuimme siis resepti kourassa tyytyväisin mielin.

Muilta osiltaan eilinen oli varsin mainio päivä. Työmaalla hommat luisti hienosti, metsäretki meni varsin mukavasti ja muutenkin kaikki oli varsin jees. Otin ja poukkoilin kotiin ärrän kautta, sinne kun oli ilmestynyt jälleen parit paketit Buzzadorilta testailua odottamaan.

Saapa nähdä mitä olemme näistä mieltä, mutta eilen aamulla testaamani Cillit Bang sai ainakin täydet pisteet toiminnastaan! Jösses miten helppoa kun ei tarvinnut sen kummemmin hankailla, riitti kun antoi aineen vaikuttaa sen ajan kun kuositti omia kutrejaan kiinni ja rasvaili pärstänsä kuntoon.

cillitbang1

Seuraavaksi olisi tarkoitus ottaa testiin toinen paketin tuotteista ja kokeilla miten aina pelittää kylppärissä, siellä kun on laattojen saumat himppasen karussa kuosissa. Epäilen, että joissain määrin hinkaamistakin on luvassa tai sitten tämä aine on totta tosiaan ihmeiden ihme! Tuostakin testistä kerron kunhan sinne asti joudan.

Eilisen päivän aloitin siis paitsi bloggaamalla niin myös vessaa puunaamalla. Ilmanko se vauhti jäi jotenkin päälle ja työmaalla juoksentelukaan ei saanut vauhtia hiipumaan. Metsäretkeen upposi reilut pari tuntia ja sinä aikana sai todellakin kävellä ja tarpoa ihan tosissaan ja sittenkin olin kotiuduttuani edelleen sähköjänismoodissa.

Pyörin kuin väkkärä pitkin torppaa odotellen lekuriin siirtymää ja kas, sain siinä sitten samalla ajatuksenkin miten kuluttaa odotteluaika. Ei muuta kun junnu autoon ja paikalliseen kodinkoneliikkeeseen imureita tutkailemaan. Imurin vaihto on ollut pitkään listalla, meidän kapineemme kun on totaalisen romuna.

Romuttamisesta syytän pitkälti hyvin omatoimista junnua. Omatoimisuus on todella hieno juttu mutta oikeasti. Kun nysätappi roudaa painavaa isoa imuria ylös alas jyrkkiä rappuja niin tietäähän sen, että osumia tulee. Niiden osumien seurauksena imurin suodatinkansi teipataan tätä nykyä tasaisin väliajoin kiinni sillä sen kiinnipitomekanismista on lentänyt muovinpalat irti.

Teippi taas kulkee väkisinkin osittain niiden tuuletusaukkojen yli joten se venyy ja paukkuu ja teippauksia saa harjoittaa suht usein. Imurin letkukin on uusittu kertaalleen, käsikahvaa taas ei ole simppelisti viitsitty uusia sillä se on osana himppasen kallis ja todnäk paukahtaisi uudelleen palasiksi sillä no, sitä roudausta riittää. Sen sijaan käsikahva on teipattu pariin kertaan ja sehän on hauskaa se.

Oman suolansa touhuun tuo se, että usein rappuja roudatessa käy vielä niin ikävästi että pölypussi heilahtaa paikoiltaan pois ja kas, imurointisaalis onkin vapaasti pyörimässä pitkin pölypussisäiliötä. Hurraa! Eilen kurvailin siis kodinkoneliikkeen kautta ja kas, auton takapenkille heivattiin imuripaketti kun aikani olin liikkeessä pyörinyt.

Ihan jees, sanoisin, meillähän toimittaa autoimurin virkaa kohta 15 vuotta täyttävä Miele. Eksällä taas on autotalli-imurina se aikoinaan yhdessä hankkimamme 22 vuotta palvellut vastaava. Jostain kumman syystä päätin siinä samalla ilmoittaa junnulle, että se Siemensin rusikoitu imuri saa nyt luvan siirtyä kokonaan käyttöön sinne kerrosta ylemmäs, josko uusi imuri pysyisi yhtenä kappaleena himppasen paremmin kuin se.

Olihan sillä Mielellä sitten kurvailtava alakerrassa kotiin ehdittyä ja hyvinhän se pelitti, ei siinä mitään. Toivottavasti sitä ei rusikoida samaan kuntoon kuin edellistä, tai sitten minulla kärähtää hermo jumiin. Ehkäpä leikin sillä joutessani kotvan tänäänkin, tai sitten en, mene ja tiedä.

Kaikki riippuu pitkälti siitä, missä kuosissa veljekset ovat herättyään. Kotoiluksihan tämä päivä menee, spede ei ole tarhakuntoista nähnytkään. Silti elän toivossa että vointi olisi sitä luokkaa, että voisin laitella veljekset puutarhatuoleihin akkaripinkan kanssa istumaan ja itse pääsisin kurvailemaan pitkin pihamaata ruohonleikkurin kanssa. Siis sikäli mikäli se herää talven jäljiltä.

Eilen iltasella koetin samalla hahmottaa pihan tilaa. Hieman isompiakin kunnostushommia siellä olisi luvassa mutta ne vaatii sekä suunnittelua että hankintoja. Huoks.

Vaan jaa, nyt taidan siirtyä kotvaksi kirjan pariin, ihan vielä kun ei viitsi alkaa rymistelemään pitkin torppaa. Se on siis moro ja have fun!

Höh ja pöh…

On se nyt sitkeässä se meno tuon kuumeilun osalta. Junnu-parka. Aamusta lämpö oli 37.1 ja ennätin jo iloita siitä, että jes, nyt se alkaa talttua mutta pöh ja pah, iltapäivästä lämpö olikin jo taas 37.7. Merkillisen sitkeä meno. Muutenhan junnun vointi on ihan suht jees, ruoka ja juoma maittaa, pääsääntöisesti poika on ihan virkeäkin eikä näytä kipeältä mutta hetkittäin iskee karsea pääkipu joka kestää muutamia tunteja kerrallaan.

Lääkärireissua pukkaa siis, ei siinä paljon muu auta. Spede puolestaan oli silmät luirussa, niiskutti, köhi ja räki kun kotiuduin mutta tuohonhan tauti vasta iski. Höh. Se, mikä tässä on ehkä yksi ikävimmistä jutuista on tosiaan työmaa. Tämän päivän spede on vielä varmuudella kotona, oli tosiaan illalla selvästikin vielä kipeä, mutta toivonpa tosiaan että jokin ihmeparantuminen on tapahtunut ja kohtsilleen makkarista köpöttelee tervehtynyt pikkuihminen jonka voin kiikuttaa huomenna tarhaan.

Jos näin ei käy, epäilen pahoin että ei, niin huomenna minun on sitten PAKKO jäädä kotosalle pientä miestä huoltamaan. Ukko kun menee aamuun ja en kertakaikkiaan viitsi jättää poikasta 17v ihan koko päiväksi sairaita kaitsemaan. No, varoittelin asiasta jo eilen työmaalla sekä tiiminvetäjää että opea ja alustavat suunnitelmatkin hiottiin siltä varalta jos. Kahden ohjaajan puuttuminen kun totta tosiaan aiheuttaa omat pikkuiset koukeronsa muutenkin.

Eilinen työpäivä meni varsin mukavasti. Ennen kuin kunnolla ennätin huomatakaan olimme jo iltapäivässä ja istuimme kahvikupit kourassa pitkään vuoroon tulleen ohjaajan kanssa. Himppasen siinä taivas roiski aika-ajoin vettä alas joten totesin että enpä taidakaan mennä kukkapenkkejä nyppimään kotiuduttuani sillä märkiä rikkaruohoja on ankea nyppiä.

Sen sijaan otin ja ryhdyin tosissani siivoamaan kun kotiin ennätin. Hinkkasin koko alakerran viimeistä koloa myöten imurin kanssa samalla kun pyykkikone pyöritti pyykkejä. Tsiisus! On siinä kieltämättä himppasen eroa kun poikanen 17v hoitaa imuroinnin kerran viikossa ja muut imurointikerrat tuppaa olemaan lähinnä ylläpitoimurointeja ja sitten otat ja rysäytät itse ihan apinan raivolla imurin kanssa joka kolon ja raon minkä löydät.

Pyyhkäisin siinä samalla pölytkin niin olkkarista, eteisestä kuin makkaristakin ja on se kuulkaa ihme juttu kuinka htin paljon nuo sähkökapineet sitä pölyä aina kerää itseensä. Siis oikeasti. Jotenkin tuntuu, että olkkarin telkkaria ympäristöineen tulee pyyhittyä suhteellisen taajaan rätin kanssa ja sittenkin sitä pölyä aina on ja paljon. Voitte vain kuvitella mikä pölymäärä löytyikään makkarin telkkarin tasolta kun sinne kipusin.

Makkarin telkkari kun on sijoitettu korkean lipaston päälle ja se todellakin on korkea lipasto, minun silmäni ei sinne yltä. Koska makkari on vieläpä ukon ”aluetta”, toisin sanoen tämä huoltaa kyseisen huoneen petivaatteiden vaihdot ja siivoilut niin eipä sinne minun tule juuri kiipeiltyä. Ehkä pitäisi. Jösses iivari soikoon!

Samalla kertaa nostelin dvd-soittimen, digiboksin, kelloradion ja erinäisen määrän dvd-levyjä ilmaan ja pyörittelin päätäni. Ei mikään ihme, että spede on köhinyt ja röhinyt sairastuttuaan keuhkojaan pihalle etenkin öisin, varsinainen villakoirien karkelomesta koko ukon viihdekeskus. Yäks! En viitsi edes kuvitella millaiset pölypunkkikarkelot mahtaa sängyssämme olla, se kun on siinä määrin vanha peti että siellä niitä takuulla on.

Pölypunkki on pirullinen kaveri. Sitä epäillään tällä hetkellä yhdeksi prinsessan allergioiden lähteeksi. Millä siitä ihan todella pääsee petien osalta eroon? Imurointi, tamppaaminen ja muut vastaavat takuulla vähentää niiden määrää mutta pääseekö niistä sittenkään kokonaan eroon? Ärsyttäviä ovat moiset!

Prinsessalla itsellään on onneksi uudehko sänky petivaatteineen päivineen mutta sittenkin. Kaipa ne on jonkin invaasion sinne jo kehittäneet vaikka prinsessan petivaatteet onkin tuuletetuittammat tässä pirtissä. Noin yleensäkin ottaen prinsessan huone on kaikista pölyvapain alue koko talossa, siellä kun ei ole oikeastaan mitään tekstiilejä niiden petivaatteiden, verhojen ja prinsessan vaatteiden lisäksi.

Eipä silti, tällä hetkellä meillä ei ole yhtä ainoaa mattoa lattiassa. Verhot ikkunoissa, siinä se, mutta jokainen voinee kuvitella kuinka hemmetin paljon meillä on vaatteita tällä sakilla. Tänä keväänä on kieltämättä tullut kerran jos toisenkin mieleen, että tekisi mieli minimisoida ihan KAIKKI vähänkin pölyä keräävä torpasta mutta vaatteet on kuitenkin aika pakollinen juttu. Kaikki pehmoelukathan meillä on ollut jo iät ja ajat tiukasti lukkojen takana muutamaa speden yökaveria lukuunottamatta. Huoks.

No jopa nyt lähti juttu rönsyämään. Mutta siis niin, ne pölypunkit. Millä hitolla ne räjäytät ulkoavaruuteen? Et ilmeisesti millään. On tämä kanssa sanon mä. No, onneksi koivun kukinta alkaa kaiketi olla vähenemään päin ja se on kuusi joka siellä keltaistaa ympäristöä. Kuuselle prinsessa ei kaiketi ole niin allerginen kuin koivulle, oletan.

Päivän muita uutisia. Poikanen 19v on matkassa Rovajärveä kohti, väliyöpyminen tapahtuu jossain päin Oulua ja tänään he kaiketi sitten pääsevät ihan sinne perillekin. Paluu on jossain kohtaa ensi viikolla ja näin ollen äiti on toiveikas, että tässä on tiedossa muutaman päivän ”laita vitonen tilille, heitä kymppi, voiks antaa parikymppiä bensaan”-vapaa kausi. Siis toiveikas, ei mitenkään varma.

Siinä ne muut uutiset sitten taisikin olla. Nyt taidan keskittää tarmoni vielä kotvaksi aamukahviosastoon ja sen perään lähden ihmettelemään yön aikana räjähtänyttä habitustani. Työmaalla on luvassa jälleen hektistä menoa sillä tässä kaiken muun kouluhomman lisäksi olemme muuttamassa luokastamme tavaraa jo toiseen osaan taloa sillä syksyllä aloitamme toisissa tiloissa.

Se on siis moro ja have fun!

Ou f*ck

Joopa joo ja jaapa jaa. On tämä nyt sitten merkillistä tautikautta. Junnu ei ole vieläkään toennut taudistaan, eilinen oli kuumepäivä neljä mutta sen alun himppasen reippaamman nousun jälkeen lukemat on asettuneet keikkumaan tiukasti 37.3 ja 37.8 välimaastoon. Keuhkot yrittää aika-ajoin pakoa mutta kummasti ne pysyy edelleen mukana.

Junnun yleistila on kuitenkin siinä määrin hyvä, että lääkäriin en tuota ole vielä kiikuttanut, onhan junnun normaali tapa käyttää joka tautiin kolme kertaa se aika mikä meiltä muilta menee. Justaansa joo ja jetsulleen. Huomenna se lekuri sitten kutsuukin jos mittari vielä tuolloin rempoo lämmön puolelle.

Ja tottahan spedekin sen sitten nappasi, sen taudin. Tarkalleen ottaen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä jolloin sain ihastella liki tukehtuvan tenavan köhinää aamuneljän kanttiin. Liki tukehtumasta siirryttiin suht nopeasti pihinään joka siis tuli speden huulilta tämän yrittäessä puhua. Nenäkin siinä päätti osallistua karkeloihin ja lapsi oli enemmän kuin räkäinen ja röhäinen.

Huoks. Spedekin jäi siis kotiin sairastamaan, onneksi ukko oli menossa vasta iltaan ja toisaalta poikanen 17v on ehtinyt suorittaa kaikki pakolliset kuviot amiksen osalta joten tämä kiitolaukkaili koululta kotiin ennen ukon töihin lähtöä. Itse siirryin siis normaalisti työmaalle aamusta sillä tadaa ja dingdong, sekä ip-aisapari että luokka-aisaparihan on koko viikon poissa. Superhuoks.

Työmaalla nyt sitten hommat sujuikin kuin valssi vain. Ohjattavan hyväntuulisuutta riitti jo kolmannen päivän peräkkäin ja se on kiva se. On jokseenkin ankeaa touhua jatkuva kähinöinti ja rähinöinti, etten sanois. Välillä soittelin prinsessan lääkärille, välillä kotiin tiedustellakseni sairaiden vointia ja tilannehan vaikutti varsin nousujohteiselta.

Speden ääni oli palannut eikä yskäkään kiusannut enää niin intensiivisesti kuin aamutuimaan joten jipijei, ehdin jo nähdä sieluni silmin kuinka tänä aamuna kiikutan lapsen tarhaan. No, enpä sitten kiikutakaan, illalla kärsittiin totaalisesta nenätukkeumasta joka kyllä lientyi nenäsuihkeella niin että lapsi sai kuin saikin nukuttua mutta siinä se riemu sitten olikin.

Yöllä yhden aikaan heräsin siihen, että tenava yski keuhkojaan ulos, kirnusi räkää edestakaisin nokassaan ja oli kertakaikkisen tuskaisen oloinen. Voi rähmä. Asettui tuo sentään aikansa köhittyään takaisin unille kunnes havahduin uudelleen hereille kolmen kanttiin jolloin lapsi istui tyyny kainalossa vieressäni.

”Äiti mä tuun sun viereen” ja minä tein tilaa. Lapselle peittoa asetellessani totesin tämän olevan kuuma kuin kekäle. Että huoks vaan. Ei siis tarhaa tänäänkään. Onneksi ukko on edelleen iltavuorossa joten liekö saman järjestelyn paikka kuin eilen. Minä kun en millään tahtoisi olla nyt työmaalta pois sillä oikeasti.

Ohjattava ja tälle ventovieras ohjaaja on takuuvarmasti yhdistelmä joka saattaa toimia tunnin pari ja sen jälkeen takuuvarmasti lähtee lapasesta. Että eipä siinä sitten mitään. Näillä mennään. Onneksi on niitä ylityötunteja plakkarissa joten ottanen ja siirryn kotiin himpan aiemmin tänäänkin.

Eilinen ilta kotosalla meni lähinnä leikkien tekniikalla. Onko yllätys? No ei ainakaan niille, jotka tietää intoni tekniikkaa kohtaan. Minä siis pelmasin ja kaivelin tabletin kanssa tietoa e-kirjoista ja kas, onnistuin siinä sitten lataamaankin yhden ilmaiskirjan tabletille. Kirjaa olikin ilo lukea samalla kun istuin, säälittävää kyllä, kuistilla kylmälaukku persiin alla.

Kylmälaukku oli kylläkin tyhjä, ei siis ahterini alla viilennyksekseni, vaan simppelisti siitä syystä että ukkosmyräkkä oli juuri saapumaisillaan paikalle ja minähän EN mielelläni missaa moista. Prinsessa liittyi muuten seuraani siinä kohtaa kun ekat valoshowefektit halkoi taivasta.

Siellä me kaksi umpihullua istuimme rinta rinnan tuijotellen taivaalle. Ihastellen jokaista välähdystä ja jyrähdystä. Manaten välillä sitä, että kuulosti siltä että myräkkä oli jatkamassa matkaa. Vielä kerran kaksi se kovensi tahtiaan kunnes totta tosiaan otti ja häippäsi paikalta ja meitä harmitti. Olisi sitä nyt katsellut pidempäänkin kuin vain sen vajaan tunnin!

Se e-kirjakin osoittautui novelliksi joten liki samantien ukonilman vaiettua totesin kirjankin tulleen luetuksi. Eipä siinä mitään, jatkoin pelmaamista ja manasin mielessäni sitä miten kotimaisia kirjoja ei tunnu olevan ilmaiseksi saatavilla kuin maks jostain typeristä aiheista tyylii ”näin kehityt blaablaa” ja ”tie menestymiseen”. Pöh!

Toki se enkuksi lukeminenkin on ihan jees, pianko sen novellinkin siinä läpi rysäytin mutta silti. Olisi ihan kiva lukea suomeksi. Ja hohoo, miten sitten kävikään? OMG! Onhan niitä kotimaisia saatavilla, ja ihan siellä missä yleensäkin. Kirjaston sivujen kautta klik-klak ja tömps!

Nyt olenkin tässä lueskellut innolla viikon ajan lainassa olevaa e-kirjaa nimeltä Vuoden mutsi. Olkoonkin, ettei kirja ole enää varsinaisesti itselleni ajankohtainen niin hauska se silti on ja jotenkin kuvittelen jopa tietäväni jotain siitä mitä tekijät kertovat. Vuoroaan tabletissa odottaa Anna-Leena Härkösen heikosti positiivinen mutta muistelenpa sen joskus aiemmin lukeneeni.

Että sellattii tällattii. Nyt taidankin siirtyä kotvaksi tuon kirjan pariin ennen kuin on PAKKO pyörähtää herättämässä se amislainen. Lisäksi makkarista kuuluu aika-ajoin sen sortin köhinää, että tukkojuminen spede saattaa hölkötellä silmät ristissä kainaloon ihan hetkenä minä hyvänsä.

Se on siis moro ja have fun!

Ihana aurinko!

Siellä se nyt mollottaa koko taivaan täydeltä, ihanaa! Harmillista, että kaikki siitä ei pääse nauttimaan, junnu kun ottaa taudin ihan tosissaan ja on todellakin kipeä. Eilen työmaalta palaillessani tenava makoili reporankana nojatuolissa ja nautiskeli miedosta 37,6 asteen lämmöstä, illansuussa lämpö olikin jo 38,6. Plääh.

Poikanen 19v tuli ja meni, meni ja tuli, ihan normaaliin lomatyyliinsä. Yhdellä hetkellä olisi pitänyt olla ajelemassa hiuksia pois ja toisella tämä ei ennättänyt kun piti sitä ja tätä. Kaipa se armeijakin tekee osansa tässä, lomilla kun tuntuu olevan jatkuva KIIRE joka jutun pariin. Kaikkea sitä kans.

Minä otin ja loikkasin kärryyni ja kaasuttelin hakemaan bensaa. Samalla kertaa hain muovikassillisen evästä, poikanenhan lähtee rovalle ensi viikon alussa. Nötköttiä, tonnikalaa, välipalapatukoita, hernaria. Kertakäyttöastioita. Olinpa aikeissa ostaa tuolle tupakkaakin kun hokasin että pah ja pöh.

Aina se on peeaa ja aina vinkumassa rahaa, rahaa ja rahaa, tuumiipa toisinaan sitäkin että pitääkö intti jättää kesken että pääsee takaisin töihin tienaamaan joten otinpa ja ostin poikaselle sätkävehkeet. Ajankulukin intissä kun on ollut nyt niin ja näin kun ei ole saanut osallistua mihinkään sen hemmetin hermovaurionsa takia. Kääriköön sätkiä sitten niin! Halvempaa ja takuulla jokainen tupakka vie aikansa jo tekovaiheessa. Hah!

Eilinen työpäivä taas, mitäpä siitä sanoisi. Tenavalla on ollut niitä känkkäränkkäviikkoja mukavasti takana ja jotenkin odotin, että eilen päätyisimme jälleen känkkäröimään, johan siinä oli torstai nautittu paluustani työmaalle. Ja mitä vielä. Eilinenkin oli kuin osa kuherruskuukautta, ei pienintäkään känkkäröintiä.

Käytinpä siinä sekä tenavan että luokan toisen ongelmapakkauksen kevätjuhlaharkoissakin ja jösses sentään. Jos nämä tenavat ei ole kasvaneet tänä vuonna niin ei ketkään. Pelkkä sormen nostaminen riitti ojentamaan kumpaisenkin käytöksen takaisin ison porukan edellyttämäksi kun he seisoivat muun lauluporukan keskellä. Toki omalla ohjattavalla alkoi jossain kohtaa olla murkkuja housuissa, minkä lapsi adhdlleen voi, mutta sittenkin meno oli mahdottoman maltillista.

Erittäin mainio työpäivä siis, kaiken kaikkineen. Toivottavasti sama linja pitää ensi viikolla, luvassa kun on oikeasti suhteellisen raskas viikko ihan ilman sähläämistäkin. On se nyt kumma, että vastuu muka painaa? Ja on sekin nyt kumma, että tuntuu muka oudolta olla työmaalla ilman kumpaakaan aisaparia…

Vaan jaa, taidan nyt siirtyä vielä kotvaksi ulkorappusille nauttimaan tuosta auringosta, piti vuodattaa spedestäkin pitkä pätkä mutta sen ehtinee toisellakin kertaa. Se on siis moro ja have fun!

Haudihou

Kovin lyhyenlainen työviikko tästä sitten tuli kun eilinen ja tämä päivä ainoastaan tulee työmaalla heiluttua. Ei huono. Työpäiväthän katoaa ihan käsiin, jos näin voi sanoa. Se olisi tarkalleen yhdeksän päivää jäljellä kunhan tästä päivästä on selvitty. Toivonpa tosiaan, että meno on yhtä kevyen mukavaa kuin eilen, mitään erityisiä vääntöjä kun ei eilen tarvinnut harjoittaa.

Alkuviikko olikin ollut sitten enemmän ja vähemmän vääntöjen täyteinen, ei siis liene ihme että aamuinen kieppini luokan kautta open tervehtimis- ja päiväohjelmankartoitusrituaaleineen sai open hymyilemään ihan tuhatta ja sataa ja suorastaan hihkumaan iloiset huomenet ilmoille.

Ohjattavan reissuvihkosta luin open kolmen päivän ajan kirjaamat tapahtumat ja hohhoijaa. On tuolla ollut känkkäränkän känkkäränkkää ja paljon! Ohjattavalta itseltään kysyin matikan kirja kädessä että mikä ihme tähän kirjaan on iskenyt kun sivuja on teipattu takaisin paikoilleen. Tenava oli himppasen nolona ja totesi sitten, että ei onneksi kuin pari sivua…

Niinpä niin. En tiedä olisiko tenavan känkkäränkät nyt toistaiseksi ohi vai oliko eilinen silkkaa jälleennäkemisen riemua, kertaakaan en joutunut näet ääntäni korottamaan ihan tosissani enkä sen puoleen kääntämään selkääni osoittaakseni tenavalle että vallalla oleva käytös ei ole hyväksyttyvää. Toki sitä normia ”ryhdy toimeen”, ”asetu aloillesi” ja ”nyt pitää rauhoittua” hokemaa kyllä riitti.

Jotenkin paluu työmaalle oli muutenkin todella in ja pop. IP-aisapari, jonka kanssa tosin olen höpötellyt puhelimessakin kerran jos eräänkin, hyppi kaulaan heti minut nähtyään ja kolmosten ope oli taputtelemassa olkapäälle silkasta ilosta nähdessään minut. ”Voi kuka ihana on palannut, joko olo on parempi” ja väkisinkin pisti moinen hymyilyttämään. Kuin pikkulapselle, sanon mä, ja mikäs siinä. Kyseiselle opelle niin ihanan luontainen tapa toimia.

Ensi viikolla niitä poissaoloja ei sitten paranisikaan tulla yhtä ainoaa, siinä määrin hektinen viikko on tiedossa kun sekä ip-aisapari että luokka-aisapari lähtee kuntoutusviikolle. Menee kuulkaa tämä tättärä himppasen lujaa sekä luokassa että ipssä, se on varma se. Molempiin tulee toki sijaistaja mutta kyllähän se vähän niin on, että minun kontollenihan se vastuu jutuissa lankeaa.

Tautitilanne kaikkiaan kotona on muuttunut. Itse alan olla kokolailla kuosissa, mitä nyt nenä on niin kipeänä että koskea siihen ei oikein parane ja silmät innostuu vielä aika-ajoin valskaamaan, ukko puolestaan suoriutui räkimisintoilustaan sen kummempia vaurioita saamatta. Tauteiluvuorossa on junnu joka ottaakin sitten taudin yllättäen pohjanmaan kautta ja ihan omalla tyylillään.

Niinpä niin. Eilen aamulla kipitin herättämään lasta ja kas, tuohan melkein otti ja tukehtui kun avasi silmänsä. Siis voiko olla mahdollista? Nukkui ihan kaikessa rauhassa ja samalla hetkellä kun silmät aukesi alkoi haukkuva karsea yskä, henki pihisi miten sattui ja kasvot muuttui kotvassa punavalkoläikkäisiksi.

Minä patistin lapsen vauhdilla alakertaan, tuuppasin avaavaa käteen ja komensin sohvalle peiton alle. Lähtokaneetiksi totesin ukolle, joka meni onneksi iltavuoroon, että jos hengitys ei selvästi ala kohta kulkea kuten pitää niin käytäpä poika ensiavussa spiralla. Työmaalta soittelin perään ja toinen annos avaavaa oli tehnyt tehtävänsä, henki kulki mutta taustalta kuului se karsea haukkuva yskiminen edelleen.

Omg, sanon mä. Nuhaa poikasella on vain himppanen mutta yskä kiusaa sitten sitäkin enemmän. Siinä oli sydärikin lähellä kun ennen kymmentä ukko koetti soittaa ja kun en vastannut laittoi heti perään viestiä jossa vaati minua soittamaan kotiin heti ja oitis. Minä soitin varmana siitä, että junnun vointi oli mennyt huonommaksi mutta ei sentään.

Prinsessan silmätippojen perään tuo kyseli. Että kun kouluterkka oli soittanut ja prinsessa tarvitsee ne nyt heti koululle, terkka laittaa. No justaansa. Prinsessa-parkahan on ollut taas muutaman viikon aika purjeissa allergiaoireidensa kanssa, muutamana yönä omassa huoneessa on iskenyt allergiakohtaus tosissaan, päivisin silmät turpoilee välillä liki umpeen.

Hermohan siinä tahtoi jo eilen mennä etenkin kuin luin liikunnan open kirjaaman vastauksen viestiini. Kyllä hän tietää miten paljon niitä allergioita tänä päivänä lapsilla on mutta se ei ole syy olla osallistumatta liikuntatunteihin. Jahas. Ja minä kun olin selvästi kysynyt häneltä mitä mieltä hän on siitä että käyttäisin prinsessan ihan erikoislääkärillä sillä hiekkakentällä pelaaminen ei todellakaan onnistu neidiltä, kiitos niiden silmien jotka turpoavat umpeen jokaisen hiekkakenttäkeikan aikana.

Työmaalta kotiuduttuani otin ja tilasin ajan ja kas, istuimme ihanan lekurin luona jo ennen iltapäiväviittä. Nyt on lääkkeet päivitetty vielä tehokkaammiksi ja maanantaina pitää soitella tohtorille mikä prinsessan vointi on. Hän kun kirjoittaa todistuksen jos niikseen on, ei se hiekkakenttä nyt ole alkuunkaan neidin paikka.

Samalla kertaa taisi selvitä syy sille, miksi neiti alkoi uudelleen kakoa kun risojen poistosta oli mennyt pari vuotta. Lapsosen lisäkielen päässä keikkuu herneen kokoinen papillooma ja kappas, sehän siellä aiheuttaa tunteen siitä että kurkussa on jotain ylimääräistä. Nonni!

Syksyllä on vuorossa allergiatestit ihan täysimääräisinä ja siinä samalla lekuri kontrolloi sen papillooman, jos se ei ole itsekseen lähtenyt sieltä pienenemään ja katoamaan niin nips ja naps ja kurkku on vapaa ylimääräisestä ikeestään. Wau! Nyt vain peukut pystyyn että troppilisäys alkaa pian pian vaikuttamaan ja prinsessa saa olonsa normaaliksi.

Iltasella istutin vielä speden kanssa tämän eskarin juhlista saaman kukan ulos ja kas, siinä se päivä sitten olikin. Nyt taidan siirtyä omaa habitustani kuosittamaan ja tarjoilenpa siinä lomassa spedelle aamupalan. Se on siis moro ja have fun!

spedenkukka

Isoja juttuja!

Ihan alkuun menköön vähemmän mukava mutta ehdottoman iso juttu eli voi rähmän rähmä. Lomapäivä meni pitkälti ihmetellen hetki hetkeltä ankeammaksi muuttuvaa olotilaa. Iltapäivällä olin jo tilanteessa jossa en voinut muuta kuin aivastaa, niistää, aivastaa uudelleen ja niistää.

Illalla tärisin sängyssä kuin haavanlehti vaikka kuinka kiskoin peittoa korviin niin ettei vartalo nenää juuri alempaa jäänyt peitotta. Nukuin arvatenkin huonosti, miten muutenkaan, ja havahduin hereille jo ennen viittä sillä nenä oli täysin tukossa. Hikikin oli, ihan järjetön. Aamukahvin seuraksi kainaloon tuupattu mittari näytti 37.5 lukemia joten sitä se iltainen palelu tarkoitti.

No, prinsessahan tämän lenssuilun aloitti, spedekin sitä pelkän räkimisen muodossa harjoitti parina päivänä joten onko ihme. Lenssuilussa on edetty jo ukkoon asti, poikanen 17v on valitellut lähinnä öisin tukkeutuvaa nokkaa. Ukko taas. Aloitteli hyvin hyvin varoen eilen aamusta ennen töihin lähtöä ja tadaa, palasi työmaalta suunnilleen pää kainalossa ja nessupaketti nokassa. Jippii!

Eilen aamulla suuntasin siis työmaan sijaan työterveyteen. Sitä ennen kurvailin tosin koulun kautta, speden tulevan koulun kautta. OMG! Sinne tuo pieni ihme jäi, 1C-luokan opettajan ja ohjaajan huomiin. Työterveydestä kotiuduttuani yritin oikaista mutta pah, nenä iski itsensä tukkoon samalla saamarin hetkellä kun pää ei ollut tiukasti pystyasennossa.

Puolen päivän jälkeen hain speden koulusta, oli pitänyt ihan simona ja odottaa niin innolla että pääsee vielä toiseksi päiväksi sinne, ja lapsi kertoili uudesta kaverista (koulukummi oletan) jonka kanssa oli leikkinyt välitunnilla ja askarrellut kissan luokassa ja kouluruokalasta ja siitä kuinka ISO PIHA koulussa onkaan.

Iltapäivän aikana lenssukin muutti muotoaan siinä määrin, että oli jo ihan sama oliko pysty- vai makuuasennossa sillä nenä keksi tukkeutua oli asento mikä hyvänsä ja niisti kuinka paljon tahansa. Arvioni, karkea sellainen, johtunee turvonneista limakalvoista se. Ainoa paikka missä oli jotenkin parempi hengittää oli piha mutta harmillista, että muuten pihalla ei jaksanut olla.

Illan suussa oli sitten vielä speden tarhan kevätjuhlat ja aika tuskaa ne oli vaikka kuinka sinne innolla menimmekin. Silmät falskasi, nenä vuoroin jumitti ja vuoroin falskasi ja osa ohjelmasta meni himppasen sivu suun niistäessä, silmiä kuivaillessa ja niiskuttaessa. Voi rähmän rähmä!

Voin kertoa, että olin umpiunessa jo iltakympiltä laitettuani nokkaani otrivinia yötä vasten (ihan mitä tahansa että saa yöllä nukuttua) mutta liekö suihkeen vaikutus sitten ohi kun heräsin 04:21 siihen, että nenä oli jälleen ihan jumissa. Minä en vain osaa nukkua tai muutenkaan olla niin että joudun hengittämään suun kautta!

Nyt toinen puoli on sentään jo auennut tässä istuessa mutta kun. En tuota hiton suihketta uskalla käyttää kuin maks öisin, se kun kuivattaa limakalvot niin että viimeksi veri lensi pari viikkoa lenssun taituttua. Harmi, että se on tähän astisista suihkeista ehdottomasti paras nokan avaamiseen ja auki pitämiseen. Ehkä sittenkin koetan katsoa toista vaihtoehtoa kun tänään on pakko käydä apteekissa hakemassa prinsessalle allergialääkkeet.

Toisaalta mikäs tässä on kaikessa rauhassa istuskellessa. Koko torppa on vielä unten mailla, onhan kello ”jo” ruhtinaalliset 5:08, joten aamukahvirauha on ainakin taattu. Lisäksi tähän aikaan aamusta näkee juttuja joita ei muulloin näe. Kuten nyt äsken kissan jota en ollut aiemmin tavannut ja joka katsoi minua jokseenkin hämmentyneenä kun ulkorappusilla seisoin.

Tai jänöjussipariskunnan joka käy aamutuimaan juoksemassa pitkin raittiamme ja samalla reissulla pyörähtävät milloin kenenkin pihassa einehellä. Puhumattakaan aamulehdenjakajasta joka oli liikkeellä jalkaisin! Tämän aamun suhteen todettakoon sekin, että siellä käy aikamoinen tuuli, liekö moista edes ennustettu iskeväksi.

Tänään ohjelmassa on siis speden saattelu kouluun, se toinen tutustumispäivä, ja sen jälkeen täytynee kurvailla sinne apteekkiin. Niin ja postiin jos vain jaksaa. Huomenna pitäisikin olla jo sitten taas työkuntoinen, mutta kyllä tässä saa jonkinasteinen ihme tapahtua sillä ainakaan tällä voinnilla en työmaan suuntaan lähtisi.

Vaan jaa, taidanpa nyt keskittää tarmoni kotvaksi tuohon kahvikuppiin, nenä ei näemmä ota toiselta puolelta auetakseen millään joten ehkä käyn kotvan istumassa ulkorappusilla. Se on siis moro ja have fun!

Ei pskempi päivä

Nyt minulla on se. Pieni, kaunis ja sievä tabletti. Ihan itselläni. Ja sittenkään se ei ole se paras äitienpäivälahja. Ehkä se on soitto poikaselta 19v armeijasta, ehkä se on kakku jonka prinsessa teki, ehkä se on sanat jotka poikanen 17v sanoi. Tai sitten se sanomalehtiruusu jonka sain spedeltä. Ehkä. Kenties.

Jos tarkkoja ollaan, niin se paras lahja oli puhelu jonka itse soitin. Arvottuani aikani soitanko ensin nyksälle vai eksälle. Soitin nyksälle ja onnittelin äitienpäivän johdosta, sen jälkeen soitin eksälle. Siis anopille. Siellä tuo touhasi evästä pöytään, perunamuusia ja lihasoosia. Kuten aina äitienpäiväksi.

Lapset oli menossa syömään sitten joskus iltapäivästä, niin hänen kuin muidenkin. Tai jaa, poikanen 19vee on intissä jumissa, poikanen 17vee ei ollut edes kuullut että mummilla syödään (kuten AINA!) ja ex-teini taas oli hankkinut itselleen vuosisadan krapulan kylillä juostessaan.

Ex-anoppi on minulle taivas. On ollut aina. Poikasen 17vee kaveri siitä kysyikin, oletko muka oikeasti väleissä lastesi isän äidin kanssa. Lasteni isän äiti on kokolailla ainoa ihminen joka minut tuntee kauttaaltaan. Joka rakastaa minua ehdoitta ja kyseenalaistamatta päätöksiäni. Niitä ihmisiä on harvassa.

Hän myös tietää ihan kaiken lapsuudestani, nuoruudestani ja parisuhteistani. Ja hupsis hei, rakastaa minua silti. Ex-teinin mukaan tärkein puheenaihe aina kun ex-teini osuu mummille on äiti. Miten äiti voi. Onhan äidillä kaikki hyvin. Ehkä olen ex-anopin lapsi jollain tapaa.

Kenenkään muun kanssa en voi puhua yhtä rehellisesti näistä lapsistani kuin hänen. Voin sanoa suoraan kun ketuttaa ja kalvaa. Jopa eksä ymmärtää väärin vaikka kuinka häntä arvostankin ja jollain tapaa todnäk rakastankin. Onhan hän lasteni isä, ihan mahdottoman iso ja tärkeä osa elämääni vaikka pissapäisesti välillä toimiikin.

Silloin vuosia vuosia sitten kun teimme eroa eksän kanssa hidastava tekijä oli eks-anoppi. Minä pysyin väkisin eksän kanssa yhdessä anopin takia. Tai jaa, en oikeastaan ihan niinkään vaan itseni takia. En tahtonut luopua anopista. En ole tainnut loukata koskaan ketään yhtä paljon kuin eks-anoppia.

Koskaan ja milloinkaan en voi korvata tekemääni pahaa häntä kohtaan, koskaan en voi riittämiin pyytää anteeksi ja silti silloin kun tapaamme hän ottaa minut aina avosylin vastaan. Rakastaa palasiksi jos paikan saa. Ja muistaa sanoa siitä, että tule käymään ihan koska vain. Sellainen on minun eks-anoppini.

Tämä soi eilen. Kuten niin monesti ennenkin. Eks-anoppi on kultakimpale joka melkein korvaa sen mikä lähti. Ikävä on syvässä.

Perjantaita!

Jopa se tämäkin viikko alkaa olla paketissa. Tänään pitkä vuoro ja tadaa, se on siinä! Ei huono! Maanantain olenkin vapaalla ja sen jälkeen on kaikki loputkin lomapäivät käytetty. Jes!

Jokin merkillinen känkkäränkkä on ohjattavaan täksi viikoksi pesiytynyt. Joka aivaten ainoa päivä on aloitettu känkkäröimällä ja kiukuttelemalla, tehtäviä ei vaan huvittaisi yhtään tehdä ja kaiken lisäksi ohjaajakin on ihan tyhmä! Eilen aamusella oli todella naurussa pitelemistä itsellä. Minä EN osaa näitä. EN osaa. Ja juuri hetkeä aiemmin tenava oli laskenut samaisia laskuja opettajan neuvoessa niitä taululla.

Se nyt ei vielä niinkään naurattanut, mutta siinä kohtaa kun tehtäviä oli tehtynä kaksi alkoi uusi kiukkuaminen. Minä EN tee yhtäkään jos olet siinä. EN TEE! HÄIVY siitä! Totesin tenavalle, että toki siirryn avittamaan muita mutta sinä käytät sen ajan ihan oikeasti laskemalla etkä huutele ketään muuta luokan aikuista siihen viereen nököttämään. Tenava otti ja mulkaisi kulmiensa alta ja päätti sitten lähteä vessaan.

Rullailin kakkosten puolelle tökkimään yhden lapsosen matikankirjaa (kyseisen lapsen suurimpia ongelmia on se, ettei tämä vaan saa ajatuksiaan pysymään siinä mitä on tekemässä vaan käyttää suurimman osan ajasta pyörimällä kuin puolukka p*llussa) ja sivusilmällä seurailin luokkaan palanneen ohjattavan touhuja. Hän selasi kirjaansa, ilveili vieruskaverilleen, selasi lisää ja touhusi kaikkea muuta kuin teki tehtäviä.

Huomattuaan, että katselen meni kasvotkin taas mutrulle ja kädet puuskaan, minä totesin että nyt on puoli tuntia tunnista käytetty jo ihan kaikkeen muuhun kuin siihen laskemiseen ja tuloksena on tarkalleen kaksi laskettua laskua joten kynä viuhumaan ja työn touhuun. EN MÄ OSAA näitä, rähähti tenava ja kun rullailin neuvomaan oli kasvot tuplasti mutrulla. EN TEE jos oot siinä!

Huoks… Rullailin taas kauemmas todettuani tenavalle, että se aukeama lasketaan kokonaan kuten aina ennenkin ja tiedän, että osaat kun vain teet joten annapa kynän ja sormien nyt käydä. Ja lisää kiukuttelua. Ja jälleen minun suunnaltani rauhallinen toteamus siitä, että jos ei homma onnistu tunnilla niin sitten ne tehdään välitunnilla tai koulupäivän jälkeen mutta tehtävä ne on.

Voi sitä möksötystä. Siinä kohtaa tenava keksi pyytää opea apuun, ope auttoi yhdessä laskussa (jonka tenava kyllä osasi tuosta vaan) ja siirtyi sen jälkeen muihin puuhiin, tenava pyöri taas tuolissaan, selasi kirjaa ja huomattuaan että katselen pyysi toisen ohjaajan apuun, laski yhden laskun ja alkoi taas vispata. Minä kurkkasin kelloa ja totesin, että tunti päättyy viiden minuutin kuluttua ja saldo on neljä laskettua laskua.

Tenavaa kiukutti taas. Voi sitä tuskastumisen määrää. Tämä on se keino jota tenava usein käyttää kun ei saa aloitettua hommia. Käy vessassa, juo vettä, selaa kirjaansa, tutkii kyniään, käy terottamassa, selaa lisää, ihan mitä vaan ettei tule tehtyä ja jossain kohtaa alkaa aina tämä perinteinen ”mä en osaa”-kiljahtelu. Oli siinä jo opella ja toisella ohjaajallakin tekeminen saada kasvonsa pysymään peruslukemilla, siinä määrin huvittavaa tenavan viivyttelytekniikat on.

Juuri ennen kellojen soimista tenava sai kuin saikin aloitettua laskemisen ihan tosissaan ja kellojen soiminen aiheutti jälleen uuden kiukkurähinän. Mä EN ehdi tehdä MITÄÄN välkällä kun joudun näitä tyhmiä laskuja laskemaan ja mä EN laske. Joopa joo. Rullailin itseni takaisin tenavan viereen ja niinpä niin.

Kun sain tenavan asettumaan kiukkutilastaan tekemistilaan niin kappas, aukeama oli laskettu viidessä minuutissa. Koskahan tenava tajuaa, vai tajuaako koskaan, ettei tee sillä vetkuttelulla ja ketkuttelulla kiusaa kenellekään muulle kuin itselleen sillä aina ne samat hommat on odottamassa.

Samaa möksötystä oli ilmassa suht pian äikän tunnin alettua, yhden tehtävän tuo sai tehtyä suit sait sukkelaan (tenavahan osaa ja on todella nopeakin vielä kunhan tekee) mutta sen perään tulikin taas se kiukku. Minä EN tahdo tehdä enempää. EN tahdo. Kyse on oikeastaan aina tahtotilasta, ei niinkään siitä ettei osaisi jotain. Ja sitten istuttiin kädet puuskassa. Totesin, että sivu on tehtävä loppuun ja sillä selvä, ei se kiukuttelemalla muuksi muutu.

Ja taas se alkoi, en tee jos oot siinä ja mä en halua sua siihen ja plaaplaaplaa. Luulenpa, että tässä on samalla menossa joku kehityskausi sillä tokihan me olemme olleet kuin peppu ja paita lähes tämän pari vuotta. Onko ihme, että toinen tahtoo irtautua välilä? Hommat nyt tuli kuitenkin tehtyä kun mökötyksistä suoriuduttiin ja loppupäivä menikin sitten tuosta vaan.

IPssä ei ihmeitä sitten ollutkaan, tein valmisteluja siinä samalla tälle päivälle (äitienpäiväkukkien pakkaamista luvassa) ja kirjailin juttuja ylös, lapset touhusi legojen ja autojen parissa siihen asti kun pääsimme luokkatilaan ja kauhukseni totesin siinä samalla, että edellisenä päivänä lapset vastaanottanut ohjaaja oli jättänyt täysin kirjanpidot hoitamatta. Voi sanonko mikä!

Ja tämä kyseinen ohjaaja kun on tullut erittäin kuuluisaksi siitä, että on ehdottoman paras ja huipuin ja vaikka mitä ja tahtoo ottaa IPn ensi syksynä vastuulleen (satun tietämään ettei saa koska on määräaikainen kuten minäkin) ja tehdä siitä ihan muuta kuin se nyt on eli hushus leikkijutut ja tilalle askartelut, kuvikset ja liikunnat. Jippii!

No, ne pari likipitäen tärkeintä juttua tämä oli sitten jättänyt hoitamatta kun lapset vastaanotti. Ilmanko siinä kohtaa kun minä ilmestyin IPhen tämä jakoi jo vauhdilla kerhovihkoja takaisin tenaville ja totesi minulle, ettei niissä mitään ollut. Just just… Onneksi ei vahinkoa päässyt tapahtumaan, minä selasin kaikkien tenavien vihot läpi ja merkitsin niihin ilmestyneet muutokset ylös.

Kotona ei sitten kummoisia enää tapahtunutkaan. Prinsessa ja ukko sähelsi keskenään äitienpäivämietintöjä, kamalan määrän ylläreitä on lauma järkkäämässä ja minä totesin jossain kohtaa että teidän yllärit on nyt kyllä aika syvältä kun kailotatte niitä siinä korvan juuressa niin ettei ne ole enää ylläreitä nähnytkään. Suklaakakkua nyt ainakin on luvassa ja ruokaa.

Kyseisten ylläreiden takia kaksikko suuntasi sitten kaupoillekin keskenään, palasivast kassit tursuten ja lähtivät uudelleen liikkeelle kohti naapurikaupunkia. Ihme porukkaa. Pakko myöntää, että torppa oli kymmenen kertaa hiljaisempi ja rauhallisempi kun kaksikko suuntasi ovesta ulos.

Vasta kasin kanttiin palailivat reissultaan, minä olin siinä kohtaa tyhjännyt ja täyttänyt tiskarin, siivonnut jääkaapin ja keittiön tasot ja ihmetellyt junnun sekoilevaa konetta. Lievää väsymystäkin oli, ihme ja kumma, ilmassa joten suuntasin sänkyyn jo ysiltä. Unta en silti tahtonut saada joka on minusta perin outoa mutta kyllä minä silti kymppiin mennessä olin jo ihan unessa.

Nyt tässä pitäisi kaiketi vähitellen siirtyä laittamaan omaa habitustaan kuosiin, luulen mä, ja sen perään voikin evästää aikaa sitten unilta heränneen speden ennen kuin siirryn yläkertalaisia herättämään. Se on siis moro ja have fun!