Cillit ja Bang!

Jos kohta eilisaamuna niin samoin tänäänkin; päivä alkoi iloisesti kahvikupposten parissa ja liekö kofeiinin yliannostuksella osansa mutta kas, eilen hinkuteltiin vessaa aamutuimaan ja tänään vuorossa oli kylppäri. Kaikkeen sitä naisihminen ryhtyykin kun herää kukonlaulun aikaan.

Eilen aamusella hinkuttelin, tai oikeastaan en hinkutellut, vaan liottelin lavuaarin kuntoon Buzzador-testiin tulleella CillitBangin tehopuhdistussuihkeella. Näppärää ja kätevää! Suihkuttelua sinne tänne, hiukset kuntoon, naama kuosiin ja kostealla rätillä pyyhkäisyt pitkin lavuaarin pintoja. Ja se tulos… Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa!

cillitbang1

Hieman epäilin miten aine toimii hanassa olleisiin kalkkivalumiin mutta kas, kyllä ne vain katosi ihan omia aikojaan ja riitti kun hanan pyyhki kuivaksi. Huikea aine ja ihan takuuvarmaa on, että tulee jatkussa kuulumaan vakiotuotteisiin tässä torpassa.

Tänä aamuna otin ja päätin riehaantua kylppärin suunnalla. Kylppärin isoin ongelmakohta on nurkkaus jossa speden vatia säilötään. Suihkuhan on päivittäisessä käytössä, monesti siellä heiluu useampikin ihminen päivän mittaan ja kas, kenellekäänhän EI tule mieleen virutella nurkkausta jossa vati seistä nököttää.

cillitbang3

Ja mikäs se tulos sitten onkaan… Luonnollisestikin nurkkaukseen jämähtää kaikki saippuajäämät, pölynöyhdät ja vaikka mitkä kiinni. Ja tottakai lattia on karhennettua laattaa jolloin ne jämähtelytkin on ihan kunnollisia. Siispä CillitBangin tehovaahto käyttöön ja testiin.

cillitbang4

Älytöntä! Lian näki todella kuohuvan irti laatoista kun malttoi hetken odotella. Hetken odottelun jälkeen otin käteeni suihkun ja suihkuttelin nurkan lämpimällä vedellä ja kas, mikä tulos olikaan…

cillitbang5

Just. Karhennettuihin laattoihin tarranneelle silikonille aine ei mahtanut mitään ja hyvä niin, olisi aika karseaa jos aine veisi silikonit mennessään sillä nehän on osa kosteustiivistystä. Enpä ole koskaan siivonnut kylppäriä yhtä vähällä vaivalla. Kannattaa ihan ehdottomasti kokeilla, itse taidan jatkossa hoitaa kylppäripesutkin vain ja ainoastaan CillitBangilla, siinä määrin vaivatonta puuha oli.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Buzzailu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s