Siellä se nyt mollottaa koko taivaan täydeltä, ihanaa! Harmillista, että kaikki siitä ei pääse nauttimaan, junnu kun ottaa taudin ihan tosissaan ja on todellakin kipeä. Eilen työmaalta palaillessani tenava makoili reporankana nojatuolissa ja nautiskeli miedosta 37,6 asteen lämmöstä, illansuussa lämpö olikin jo 38,6. Plääh.
Poikanen 19v tuli ja meni, meni ja tuli, ihan normaaliin lomatyyliinsä. Yhdellä hetkellä olisi pitänyt olla ajelemassa hiuksia pois ja toisella tämä ei ennättänyt kun piti sitä ja tätä. Kaipa se armeijakin tekee osansa tässä, lomilla kun tuntuu olevan jatkuva KIIRE joka jutun pariin. Kaikkea sitä kans.
Minä otin ja loikkasin kärryyni ja kaasuttelin hakemaan bensaa. Samalla kertaa hain muovikassillisen evästä, poikanenhan lähtee rovalle ensi viikon alussa. Nötköttiä, tonnikalaa, välipalapatukoita, hernaria. Kertakäyttöastioita. Olinpa aikeissa ostaa tuolle tupakkaakin kun hokasin että pah ja pöh.
Aina se on peeaa ja aina vinkumassa rahaa, rahaa ja rahaa, tuumiipa toisinaan sitäkin että pitääkö intti jättää kesken että pääsee takaisin töihin tienaamaan joten otinpa ja ostin poikaselle sätkävehkeet. Ajankulukin intissä kun on ollut nyt niin ja näin kun ei ole saanut osallistua mihinkään sen hemmetin hermovaurionsa takia. Kääriköön sätkiä sitten niin! Halvempaa ja takuulla jokainen tupakka vie aikansa jo tekovaiheessa. Hah!
Eilinen työpäivä taas, mitäpä siitä sanoisi. Tenavalla on ollut niitä känkkäränkkäviikkoja mukavasti takana ja jotenkin odotin, että eilen päätyisimme jälleen känkkäröimään, johan siinä oli torstai nautittu paluustani työmaalle. Ja mitä vielä. Eilinenkin oli kuin osa kuherruskuukautta, ei pienintäkään känkkäröintiä.
Käytinpä siinä sekä tenavan että luokan toisen ongelmapakkauksen kevätjuhlaharkoissakin ja jösses sentään. Jos nämä tenavat ei ole kasvaneet tänä vuonna niin ei ketkään. Pelkkä sormen nostaminen riitti ojentamaan kumpaisenkin käytöksen takaisin ison porukan edellyttämäksi kun he seisoivat muun lauluporukan keskellä. Toki omalla ohjattavalla alkoi jossain kohtaa olla murkkuja housuissa, minkä lapsi adhdlleen voi, mutta sittenkin meno oli mahdottoman maltillista.
Erittäin mainio työpäivä siis, kaiken kaikkineen. Toivottavasti sama linja pitää ensi viikolla, luvassa kun on oikeasti suhteellisen raskas viikko ihan ilman sähläämistäkin. On se nyt kumma, että vastuu muka painaa? Ja on sekin nyt kumma, että tuntuu muka oudolta olla työmaalla ilman kumpaakaan aisaparia…
Vaan jaa, taidan nyt siirtyä vielä kotvaksi ulkorappusille nauttimaan tuosta auringosta, piti vuodattaa spedestäkin pitkä pätkä mutta sen ehtinee toisellakin kertaa. Se on siis moro ja have fun!
Älyvapaa äiti 