Haudihou

Kovin lyhyenlainen työviikko tästä sitten tuli kun eilinen ja tämä päivä ainoastaan tulee työmaalla heiluttua. Ei huono. Työpäiväthän katoaa ihan käsiin, jos näin voi sanoa. Se olisi tarkalleen yhdeksän päivää jäljellä kunhan tästä päivästä on selvitty. Toivonpa tosiaan, että meno on yhtä kevyen mukavaa kuin eilen, mitään erityisiä vääntöjä kun ei eilen tarvinnut harjoittaa.

Alkuviikko olikin ollut sitten enemmän ja vähemmän vääntöjen täyteinen, ei siis liene ihme että aamuinen kieppini luokan kautta open tervehtimis- ja päiväohjelmankartoitusrituaaleineen sai open hymyilemään ihan tuhatta ja sataa ja suorastaan hihkumaan iloiset huomenet ilmoille.

Ohjattavan reissuvihkosta luin open kolmen päivän ajan kirjaamat tapahtumat ja hohhoijaa. On tuolla ollut känkkäränkän känkkäränkkää ja paljon! Ohjattavalta itseltään kysyin matikan kirja kädessä että mikä ihme tähän kirjaan on iskenyt kun sivuja on teipattu takaisin paikoilleen. Tenava oli himppasen nolona ja totesi sitten, että ei onneksi kuin pari sivua…

Niinpä niin. En tiedä olisiko tenavan känkkäränkät nyt toistaiseksi ohi vai oliko eilinen silkkaa jälleennäkemisen riemua, kertaakaan en joutunut näet ääntäni korottamaan ihan tosissani enkä sen puoleen kääntämään selkääni osoittaakseni tenavalle että vallalla oleva käytös ei ole hyväksyttyvää. Toki sitä normia ”ryhdy toimeen”, ”asetu aloillesi” ja ”nyt pitää rauhoittua” hokemaa kyllä riitti.

Jotenkin paluu työmaalle oli muutenkin todella in ja pop. IP-aisapari, jonka kanssa tosin olen höpötellyt puhelimessakin kerran jos eräänkin, hyppi kaulaan heti minut nähtyään ja kolmosten ope oli taputtelemassa olkapäälle silkasta ilosta nähdessään minut. ”Voi kuka ihana on palannut, joko olo on parempi” ja väkisinkin pisti moinen hymyilyttämään. Kuin pikkulapselle, sanon mä, ja mikäs siinä. Kyseiselle opelle niin ihanan luontainen tapa toimia.

Ensi viikolla niitä poissaoloja ei sitten paranisikaan tulla yhtä ainoaa, siinä määrin hektinen viikko on tiedossa kun sekä ip-aisapari että luokka-aisapari lähtee kuntoutusviikolle. Menee kuulkaa tämä tättärä himppasen lujaa sekä luokassa että ipssä, se on varma se. Molempiin tulee toki sijaistaja mutta kyllähän se vähän niin on, että minun kontollenihan se vastuu jutuissa lankeaa.

Tautitilanne kaikkiaan kotona on muuttunut. Itse alan olla kokolailla kuosissa, mitä nyt nenä on niin kipeänä että koskea siihen ei oikein parane ja silmät innostuu vielä aika-ajoin valskaamaan, ukko puolestaan suoriutui räkimisintoilustaan sen kummempia vaurioita saamatta. Tauteiluvuorossa on junnu joka ottaakin sitten taudin yllättäen pohjanmaan kautta ja ihan omalla tyylillään.

Niinpä niin. Eilen aamulla kipitin herättämään lasta ja kas, tuohan melkein otti ja tukehtui kun avasi silmänsä. Siis voiko olla mahdollista? Nukkui ihan kaikessa rauhassa ja samalla hetkellä kun silmät aukesi alkoi haukkuva karsea yskä, henki pihisi miten sattui ja kasvot muuttui kotvassa punavalkoläikkäisiksi.

Minä patistin lapsen vauhdilla alakertaan, tuuppasin avaavaa käteen ja komensin sohvalle peiton alle. Lähtokaneetiksi totesin ukolle, joka meni onneksi iltavuoroon, että jos hengitys ei selvästi ala kohta kulkea kuten pitää niin käytäpä poika ensiavussa spiralla. Työmaalta soittelin perään ja toinen annos avaavaa oli tehnyt tehtävänsä, henki kulki mutta taustalta kuului se karsea haukkuva yskiminen edelleen.

Omg, sanon mä. Nuhaa poikasella on vain himppanen mutta yskä kiusaa sitten sitäkin enemmän. Siinä oli sydärikin lähellä kun ennen kymmentä ukko koetti soittaa ja kun en vastannut laittoi heti perään viestiä jossa vaati minua soittamaan kotiin heti ja oitis. Minä soitin varmana siitä, että junnun vointi oli mennyt huonommaksi mutta ei sentään.

Prinsessan silmätippojen perään tuo kyseli. Että kun kouluterkka oli soittanut ja prinsessa tarvitsee ne nyt heti koululle, terkka laittaa. No justaansa. Prinsessa-parkahan on ollut taas muutaman viikon aika purjeissa allergiaoireidensa kanssa, muutamana yönä omassa huoneessa on iskenyt allergiakohtaus tosissaan, päivisin silmät turpoilee välillä liki umpeen.

Hermohan siinä tahtoi jo eilen mennä etenkin kuin luin liikunnan open kirjaaman vastauksen viestiini. Kyllä hän tietää miten paljon niitä allergioita tänä päivänä lapsilla on mutta se ei ole syy olla osallistumatta liikuntatunteihin. Jahas. Ja minä kun olin selvästi kysynyt häneltä mitä mieltä hän on siitä että käyttäisin prinsessan ihan erikoislääkärillä sillä hiekkakentällä pelaaminen ei todellakaan onnistu neidiltä, kiitos niiden silmien jotka turpoavat umpeen jokaisen hiekkakenttäkeikan aikana.

Työmaalta kotiuduttuani otin ja tilasin ajan ja kas, istuimme ihanan lekurin luona jo ennen iltapäiväviittä. Nyt on lääkkeet päivitetty vielä tehokkaammiksi ja maanantaina pitää soitella tohtorille mikä prinsessan vointi on. Hän kun kirjoittaa todistuksen jos niikseen on, ei se hiekkakenttä nyt ole alkuunkaan neidin paikka.

Samalla kertaa taisi selvitä syy sille, miksi neiti alkoi uudelleen kakoa kun risojen poistosta oli mennyt pari vuotta. Lapsosen lisäkielen päässä keikkuu herneen kokoinen papillooma ja kappas, sehän siellä aiheuttaa tunteen siitä että kurkussa on jotain ylimääräistä. Nonni!

Syksyllä on vuorossa allergiatestit ihan täysimääräisinä ja siinä samalla lekuri kontrolloi sen papillooman, jos se ei ole itsekseen lähtenyt sieltä pienenemään ja katoamaan niin nips ja naps ja kurkku on vapaa ylimääräisestä ikeestään. Wau! Nyt vain peukut pystyyn että troppilisäys alkaa pian pian vaikuttamaan ja prinsessa saa olonsa normaaliksi.

Iltasella istutin vielä speden kanssa tämän eskarin juhlista saaman kukan ulos ja kas, siinä se päivä sitten olikin. Nyt taidan siirtyä omaa habitustani kuosittamaan ja tarjoilenpa siinä lomassa spedelle aamupalan. Se on siis moro ja have fun!