Ja taas ollaan aamussa…

Iltakouluhan on varsin in ja pop, mutta pakko myöntää että kun aamukasiin menee töihin, hilppoo sieltä kotiin pyörähtämään syömässä ja kahvilla kolmen jäljestä ja suorittaa uuden siirtymän työmaalle puoli viiden kanttiin hilppoakseen uudemman kerran kotosalle iltakasin kanttiin tuntuu jotenkin siltä, ettei päivän aikana ole muuta tehnytkään kuin ollut työmaalla.

Kun siihen lisää vielä sen, että kotiuduttuaan suukottaa kiireesti eskarin, komenteeraa muut iltapaloille ja peteihin ja kiskaisee itse iltaemmettä ennen kuin kaatuu iltaysiltä sänkyyn niin ihmekö tuo, että seuraavana aamuna tuntuu käsittämättömältä lähteä kohtsilleen taas töihin. Outoa…

No, tästä alkaa onneksi neljän päivän vapaat eli tadaa, kunhan työmaan oven suljen perässäni puoli neljän kanttiin tänään niin ennen maanantaiaamua en sitä avaa ja se on kiva se! Tosin tuo eilinen suhteellisen pitkälti työmaalla kekkulointiin perustunut ajankäyttö aiheuttaa pienimuotoisia ongelmia eli niin…

Se olisi kaikki vappuhärpäkkeet hankkimatta. Ja hoitamatta. Ja kauppareissukin tekemättä. Ukko on speden kanssa kotosalla tämänkin päivän, mutta tuskinpa tuota köhäkallea viitsii kaupoille kuskailla eli hmm… elän toivossa että joko prinsessa tai poikanen 17v kotiutuu hyvissä ajoin koululta tänään ja ukko ehtii kaupoille ennen kuin kotiudun. Muussa tapauksessa joutunen kurvailemaan ihan korkeimman omakätisesti markettiin työmaalta palatessani.

Speden vointi on muuten paaaaljon parempi kuin parina aiempana aamuna. Ei minkäänlaisia tukehtumisharjoituksia, sen sijaan tenava yskii, yskii ja yskii vielä yskimästä päästyäänkin. Onneksi yskä on selvääkin selvemmin lohkeavaa mallia eli eipä hätiä mitiä, tauti on taittumaan päin.

Minäpä luulen, että en pidemmin pulputtele tänä aamuna. Taidan siirtyä kuosittamaan selvästikin kärsähtänyttä olemustani, niin ja joissain määrin ehkä edelleen uuvahtanuttakin, joten se on moro ja have fun!

3 comments on “Ja taas ollaan aamussa…

  1. Onko tää iltakoulu nyt joku uusi lisäkuvio sun työssä? Toivottavasti ei ole pysyvä, koska tuollaista aikataulua ei varmaankaan pitemmän päälle jaksa. Ja hei, tulee se Vappu ilman härpäkkeitäkin! Iloista Vappua koko porukalle!!

  2. No ei, ekstraa jota oppilaille järkätään silloin kuin mahdollista ja maks kerta per vuosi. Sikäli hieno juttu, että viime vuonna tätä ei olisi voitu edes ajatella mutta nyt kun porukka on hitsattu tiukasti yhteen ja ”uudet”, siis syksyiset tulokkaatkin, on tiukasti osa porukkaa niin tämä voitiin tehdä. Tenaville mieletön kokemus hiippailla tyhjän koulun käytäviä valokuvasuunnistuksen, piiloleikin ja kummitustarinoiden parissa 😀

    Tulihan se vappu ja ihan härpäkkeillä vaikka sitä hieman sitten säätämään joutuikin 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s