Perskuta, perjantaikos se taas…

Olipa mukavan lyhyt työviikko ja tiedän, tiedän, vielähän tämä päivä on työmaata jäljellä mutta silti. Perjantai kun hujahtaa aina kuin lennossa, etenkin kun menen aikaisemmin ja pääsenkin näin ollen aiemmin. Tai jaa, oikeastaan ihan yhtä vauhdilla perjantai tuntuu kiitävän silloinkin kun tekee pitkän vuoron.

En olekaan tainnut ihan hetkeen kertoa sen kummemmin ohjattavan kuulumisia. Mukavasti menee, etten sanoisi, juuri eilen aamulla töihin ajellessa tuli yhtäkkiä mieleen että hittolainen, en ole kuullut palopillikirkumista kuukausiin. Ehkä tammikuussa (?) jos en väärin muista. Toki huonoa jaksoa on osunut senkin jälkeen paikalle, taisi olla juuri ennen hiihtolomaa tai heti sen jälkeen, mutta mitään megalomaanisen huonoa jaksoa ei tuolloinkaan tainnut olla.

Ihme juttu kuinka helposti nämä aikamääreet unohtaa kun touhu on ”helppoa”. Aika hienona saavutuksena pidän jo sitäkin, ettei sen enempää matikan kuin äikänkään kirja ole kokenut sivujen repimistä tänä keväänä, yllin vihkosta tuon tuli revittyä muutama sivu kiukuspäissään kuukausi takaperin mutta sittenkin.

Toki se ”helppo” tarkoittaa edelleen sitä, että olen suht tiiviisti tenavassa kiinni, ei siitä pulpetin äärestä välttämättä välillä pääse mihinkään suuntaan. Pääsääntöisesti onneksi pääsee ja olen näin ollen ehtinyt avitella muitakin oppilaita luokassa paljon. Ja tokihan se huono päivä, pahimmillaan kausi, saattaa iskeä hetkellä millä hyvänsä uudelleen ja siihen on vain varauduttava eli silmät saa olla edelleen selässäkin.

Karkeasti kiskaisin esimiehelle yhdessä kohtaa arvion tekemistäni väkivaltailmoituksista. Edellisenä vuonna niitä oli kahdeksan kuukauden aikana liki 20, tällä lukukaudella niitä on 5 ja niistäkin viimeisin taitaa ajoittua sinne tammi-helmikuulle. Itseasiassa ne kaikki ilmoitukset tuli tehtyä joulu-helmikuu-välisellä aikaperioidilla, jos tarkkoja ollaan.

Kaikista parasta kiitosta on kenties se, että tenavan silmät on täysin normaalit pienen ihmisen silmät. Ei leimuntaa, ei pelkoa, vaan ihan tavallinen katse. Eikä piirustuksiin käytetä enää mustaa kuin silloin kun sitä kuuluu piirustuksessa olla, kielletty tekeminenkin lopetetaan muutaman kiellon jälkeen eikä vasta sitten kun tenava on jouduttu poistamaan luokasta ja kas, suurimman osan ajasta muille osataan antaa työrauha silloinkin kun itseä kenkuttaa eikä huvittaisi tehdä yhtään mitään.

Tuolloinkin hommiin ryhdytään jossain kohtaa eikä ohjaajan antama ukaasi siitä, että jos ei hommat hoidu nyt tunnilla niin ne hoidetaan koulupäivän päätyttyä aiheuta enää älytöntä raivokohtausta jonka aikana revitään kirjat, katkotaan kynät, heitellään huonekaluja ja pahimpina päivinä käydään ohjaajan kimppuun nyrkein ja potkuin.

Toki se kiukuttaa ja moisen kiukun kuvantamiseksi saatetaan karjaista ja yrittää jäädä jankkaamaan ”EN TEE, EN TEE, EN TEE” mutta koska ohjaaja on niin mahdottoman ikävä tyyppi, niin ohjaaja ei osallistu moiseen jankkaamiseen vaan ilmoittaa vain siirtyvänsä siksi aikaa auttamaan niitä jotka tekevät että toinen saa itsensä ruotuun.

Siellä ryhmähaastiksessa antamani vastaus kuvaa hyvin sitä mikä työmaalla olen. Sähköjänis on pakkokin olla tämän tenavan kanssa sillä liikkeessä tenavalla on kiihtyvyys nollasta sataan älytön ja tämä saattaa kadota sekunnissa näkyvistä jos et ole tarkkana. Ne lehmänhermot taas. Niitä olen tainnut tarvita ihan eniten tenavan kanssa.

Tenava kun jäisi edellään mielellään riitelemään siinä kohtaa kun hommat ei huvita. Huonon kauden aikana tämä riitelee sitten vaikka yksin lietsoakseen itsensä siihen mielentilaan että saa totaalisen raivarin mutta nyt kun niitä huonoja kausia ei ole hetkeen tullut on riitelykin jäänyt kovin yksipuoliseksi ja hetkelliseksi. Jes!

Liekö tämä lehmänhermoisuus sähköjäniksellä ollut sitten siinä määrin hyvä juttu että tadaa. Eilen työmaalla puhelimeni pirahti ja kas, minulle tarjottiin tarkalleen sitä paikkaa jota olin toivonutkin. Syksyllä työt jatkuu tenavan kanssa ja aina paranee, 30-tuntisena. Jes!

Spede lähtee kouluun ja minä pääsen päivittäin hyvissä ajoin kotiin tätä huoltamaan joten näin ollen IP-paikkaakaan en tarvitse kuin ihan alkuajaksi tälle. Mahtava juttu! Ja ne omat hermot! Eilisen aamun palaveri työmaalla sai minut likipitäen rukoilemaan, että minulle tarjotaan nimenomaan sitä 30-tuntista paikkaa, mitään hinkua IPhen tulevan kaavan mukaisena kun minulla ei ole.

Hyvästi pikkuihmisten vapaa-aikaan luettava IP ja tervetuloa koulupäivän jatke-IP jossa keskitetään tarmo liikuntaan, kädentaitoihin ja säntilliseen toimintaan. En viitsinyt palaverissa sanoa mitään aikataulutuksesta, siinä määrin tämä touhu on korvennut jo kotvan vaan annoin IPssä maks 2 tuntia viikossa olevien luoda runkoa tulevalle IPlle.

Sitä paitsi, siitä aikataulutuksesta olen sanonut aiemmin kerran jos eräänkin mutta ilmeisesti se tieto ei ole tavoittanut suunnittelijoiden älynystyröitä joten siitä sitten vaan. Tahdonpa tosiaan nähdä kuinka homma tulee toimimaan kun tenavat tulee kolmeen aikaan, välipala on ympätty yhteen kohtaan ja lähdötkin on miten sattuu jokaisella.

Siinä sitä on tekemistä juoksuttaa porukkaa pitkin koulurakennusta ja lähimaastoja kun pitää ottaa huomioon se, että tunneilta pääsevien ON osattava tulla sinne missä porukka milläkin hetkellä on ja vanhempien löydettäväkin tenavansa jostain päin kun tulevat heitä noutamaan.

Haluanpa myös nähdä miten ne siirtymät eri tilojen välillä tulee toimimaan mikäli joukossa on yksikin edes hieman ohjattavani kaltainen tenava (näillä tämän hetken tiedoilla heitä on peräti kolme syksyllä), sillä ne siirtymät on pahinta myrkkyä ikinä ihan jo normiykkösillekin. Hurraa! Anti mennä vaan! No, onneksi itse EN kaiketi ennätä osallistua IPhen oikeastaan yhtään. Harmi…

Vaan jaa kuulkaa. Tässä pitäisi kaiketi ryhtyä tuunaamaan itseään työmaakuosiin. Ai niin, sanottakoon vielä sen verran ettei sillä armeijapoikasella mikään hermo ole katkennut, siellä on hermopinne. Harmillista vain että kyseessä on kovin pitkä hermo ja se on aika ikävästi siellä pinteessä joten jaa-a. Toipumisaika voi olla mitä vain viikon ja kahden kuukauden väliltä ja sittenkin se saatetaan joutua leikkaamaan loppupeleissä.

Ai mistäkö tiedän tämän; kiitos google ja kiitos diagnoosin minulle viestillä lähettäneen poikasen. Siellähän se seisoi selvällä suomenkielellä kun latinankielisen (?) nimen googleen naputtelin. Ja nyt tämä habitus… Se on moro ja have fun!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s