Lomanen on siis lusittu ja työmaa kutsuu jälleen. Ihan pikaisesti ajattelin postata muutaman rivin ja aloitan vaikkapa sillä, että pääsiäisreissu meni mahdottoman hyvin ja olen lillunut ihan simona poreissa, heitellyt litratolkulla vettä saunan kiukaalle ja nauttinut lämmöstä ja hyvästä seurasta. Ei hassumpaa.
Työmaalle paluu nyt ei valitettavasti edelleenkään oikein nappaa, sillä oletusarvoisesti tunnelma tuskin on muuttunut pääsiäispyhien aikana paremmaksi. Toisaalta taas onnittelen itseäni siitä, etten juurikaan onneksi ehdi työporukan kanssa samoissa tiloissa heilumaan joten meneehän tuo.
Maha on muuten iloisesti sekaisin ja sille lienee ihan pätevä syykin. Tänään päivällä pyörähdän työhaastattelussa ja kestoksi moiselle on arvioitu n kaksi tuntia. Omg! Haastattelu koskee mm omaa työmaatani samoin kuin montaa muuta työmaata samalla kertaa. Saapa nähdä miten käy, hakijoita kun on takuulla PALJON ja paikkoja vähennetty.
Vaan jaa. Nyt on pakko hörpätä lisää kahvia ja loikkia uudemman kerran vessaan. Ai kaamee.
Oikein hyvä, että vihapostin lähettäjä selvisi. Ei tosiaan tule ensimmäiseksi mieleen, että tuollainen onkin vaan joku avohoidossa oleva valopää vaan kyllä ne vakavasti ottaa. No, toivottavasti muutkin asiat alkavat vähitellen selviämään. Ja työhaastattelu! Se on varmaan jo tähän aikaan ohi. Miten meni? Hyvin….tietysti….? Toivotaan parasta työasioillekin!
Menihän se, kaiketi ihan suht hyvin oletan ja nähtäväksi jää, jatkuuko työt tuolla koululla vai tuleeko tässä siirto jonnekin toisaalle… Mahdollistahan on toki sekin, että syksyllä leivon pullaa kotosalla muiden touhutessa työmailla 🙂
Eikä edes avohoidossa vaan ihan selkeä botti eli samaista vihapostia on saaneet monet muutkin lukea. Kaikkea se maailma kehittääkin…