Höh ja pöh!

Lauantai-ilta meni varsin mukavasti ja kas, en minä mitenkään erikoisen kipeä ollut pyhänä vaikka olin jotenkin alustavasti niin uumoillut. Sen sijaan prinsessa valitteli päivällä päänsärkyä ja näytti muutenkin puolipitoiselta ja kas, kuumeenhan se lapselle nosti. Ohhoh!

Prinsessahan on meillä se, joka ei juurikaan sairasta, edellisestä kuumetaudista taitaa olla aikaa vaikka kuinka. Monesti neiti on sitä sitten mutkuttanutkin siinä joutessaan kun spede tai junnu on ollut kipeänä ja näin ollen estyneitä siirtymään tarhaan tai kouluun. Että miksi hän ei IKINÄ ole kipeänä vaan pääsee AINA kouluun.

Kummasti tuo mieli muuttui kun päässä paukutti tuhannen moukarimiestä ja olo oli kertakaikkisen kurja. ”En mä äiti sittenkään olis halunnut tulla kipeeks, tää on ihan kamalaa”, totesi prinsessa ennen kuin simahti uudelleen unille olkkarin sohvalle. Eilen aamulla neiti poukkelehtikin sitten hereillä jo ennen aamukuutta peitto ympärillään.

Mikään kauneuskilpailun voittokortti tuo ei ollut, silmät oli turvonneet viiruiksi, nokka muuttunut kirkuvan punaiseksi jatkuvasta niistämisestä johtuen ja muutenkin habitus oli jokseenkin rähjääntynyt. Kuume nyt sentään oli yön aikana laskenut mutta olotila ei ollut muilta osin parantunut.

Minä kehotin lasta ottamaan tiukan makuuasennon sohvalla, lapsi teki työtä käskettyä ja jäi puoliunessa köllöttämään kun lähdin itse työmaalle. Työmaalla ennätin luokkaan asti kun itselle iski vilutus. Palelsi ihan julmetusti, vuoroin sormet oli tulikuumat, vuoroin jääkylmät ja koko ajan selkäpiissä meni vilunväristykset.

Toisaalta aamuisin palelu luokassa on meille tuttua huttua joten siinä me sitten valittelimme vilutusta kahteen pekkaan luokka-aisaparin kanssa. Iltapäivällä kotvan ennen kotiin lähtöä iski hiki. Sellainen julmettu malli, autossakin ajattelin että hittolainen, onko lämppäri täysillä vai mikä ihme on kun on niin kuuuuuuma.

Nappasin speden tarhalta, laittelin kotona sopan lämpiämään ja ihmettelin olotilaani. Niistin, tietty, kerran jos toisenkin kuten olen tehnyt päiväkausia, manasin vuotamaan pyrkiviä silmiä ja lykkäsin mittarin suuhuni. Kas, 37.5 oli mittarin mielipide lämpötilasta. Ilmanko oli paleltanut ja ilmanko vuorostaan hikoilutti niin älyttömän paljon.

Loppupäivä menikin tiukasti peiton alla nojatuolissa, prinsessa kun oli edelleen reporankana sohvalla ja illan mittaan omatkin silmäni turposi viiruiksi, joku idiootti asetteli kaktuksen kurkkuun ja nenä muuttui punaisenkirjavaksi jatkuvasta niistämisestä. Hurraa!

Tänä aamuna tilanne on oleellisesti parempi ja sitten taas ei. Räkää riittää vaikka muille jakaa, kaktus on sentään viety huitsaan, mutta silmät on pelkät viirut ja valuttaa nonstoppina. Lämpöä on kokolailla sama kuin eilen iltapäivästä ja päässä kopistavan moukarimieslauman taltuttamiseksi nappasin aamukahvin kanssa buranan.

Työterveys kutsuu siis, ei sille nyt mitään mahda. Luvassa olisi silkkaa tallenteiden tuijottelua köllöttelyn lomassa mutta niinpä niin. Ei näillä silmillä juuri töllötintä töllätä, ei sen puoleen välttämättä havainnoida kunnolla sitäkään missä tie kulkee. Voi rähmä! No, josko nämä tunnissa parissa asettuisi edes hieman, eihän työterveyteenkään pääse ennen aamuysiä.

Muilta osin torpassa ei ole kummoisia tapahtunut. Ei eilen eikä etenkään tänä aamuna kun olen vielä ainoa hereillä heiluja. Poikasella 17vee on tänään kutsuntojen terveystarkastus (sniiiif), prinsessa köllöttelee päivän seuranani ja spede on eskarissa puokkarina ihan vain siksi, että olen itse himppeksessä ja otan ennemmin lapsen kotiin ennen kuin ukko lähtee työmaalleen kuin vasta sen jälkeen.

Näillä eväillä siis. Taidanpa juoda vielä kupposen kahvia ja asetella sen jälkeen itseni nojatuoliin ihan vain lötköttämään, energiatasot on kahdeksan tunnin unista huolimatta jokseenkin kateissa. Se on moro ja have fun!