Niin ne päivät kiitää

Ja taas ollaan lauantaissa. Mistä näitäkin ropisee… Eilinen työpäivä sujui varsin mukavasti, ei aikaakaan kun päivä oli jo sikäli pulkassa että siirryin IPhen ja lähetin ohjattavan kotimatkalle. Himppanen känkkäränkkää oli ilmassa siinä pitkin päivää, liekö tenava väsynyt jo monta päivää skarpattuaan, mutta mitään kunnon känkkäränkkäilyä saati kieltäytymistä ei tunteihin sisältynyt. Jes!

Kotimatkalla kurvailin tarhan kautta, tietysti, ja kotona oli virtapiikki samantien ihan huipussaan. Siinä ei kauaa mennyt kun olin säätänyt makaronivuoan uuniin, sävelletyn mallin toki. Sävellyksellekin oli tosin syynsä, minä kun olin ottavinani pakkasesta rosvosoppaa edellisenä päivänä ja totesinkin jo aamusta että jaajaa. Rosvosoppaa, pyh, jauhelihapastakastikettahan tuo oli.

Keittelin siis vauhdilla lisää makaronia, raastoin juustoa, komenteerasin poikasen 17vee sekoittelemaan sulaneen kastikkeen sekaan yhden munan, kerman, ranskankerman ja lisämausteet uunivuoassa ja rovautin sekaan makaronit ja juustot ja ei kun uuniin. Siinä ruoan hautuessa hinkutin keittiön kaakeleita myöten kuntoon, imuroin kuin viimeistä päivää ja latasin välillä pyykkiä koneeseen.

Prinsessa pyyhki pölyt olkkarista, minä heittelin pyykkejä kuivumaan, tyhjensin tiskikonetta ja odottelin ja kas, sieltähän se poikanen 19vee koikkelehti ovesta sisään. Mikä ihme siinä on, että saan joka kerta jonkinasteiset kiksit kun poikanen saapuu lomille? Ruokailimme porukalla, siis minä, spede ja poikanen, ja ruoan päälle höpöttelimme aikamme pääsääntöisesti armeijajuttuja mutta mahtui joukkoon muitakin puheita.

Poikasen lähdettyä heittelin vielä koneellisen pyykkiä pyörimään, siivoilin ruokailun jäljet ja istahdin rennonletkeästi kahvikupposen kanssa nojatuoliin. Ei siis lainkaan hassumpi perjantai-ilta. Tänään onkin sitten luvassa erinäinen määrä keittiöriekuntaa ja huomenna…

Todnäk en juuri evääni liikauta, luvassa on näet illanistujaiset velipojan kanssa. Velipoika kun on tulossa laumansa kanssa yökylään, soitteli jo alkuviikosta josko passaisi ja mikäs siinä, velipojan kanssa on varsin hauska istuskella höpöttämässä. Eli niin. Josko sitten tästä pikkuhiljaa ryhtyisi puuhaamaan, johan tässä on taas istuttu ja oltu. Se on moro ja have fun!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Yleinen

2 comments on “Niin ne päivät kiitää

  1. Kyllä tuo on varmasti ihanaa kun lapsi tulee armeijasta lomalle. Minä ainakin nautin suunnattomasti siitä kun saan esikoisen lomailemaan kainuusta tai lähdemme hänen luokseen. Mukavaa viikkoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s