Plääh ja pöh

On se kyllä merkillistä miten keikkuvaa meno aina välillä on. Kun maanantai sujui varsin mahdottoman mainiosti työmaalla tenavan kanssa niin eiköhän eilen ollut sitten kaikkea ihan muuta. Tai no, ei nyt liioitella, eka tunti sujui kuin valssi ja kehuin tenavan suunnilleen maasta taivaisiin moisen mahtavan upean työskentelyn päälle.

Liikkatunnit, ne kompastuskivet jotka salissa meni hienosti edellisellä viikolla, oli tällä kertaa ulkona ja siitä ne ongelmat sitten lähti rullaamaan. Aluksi meni ihan hyvin mutta puolen välin tietämillä tenava alkoi olla haluton osallistumaan enää mihinkään. Kun hän ei TYKKÄÄ siitä, ettei hän saa palloa eikä hän tykkää kun hän ei saa lippua ja hän ei tykkää….

Lähdimme hieman muita ennen takaisin koululle, mitä sitä siellä kentällä oleskelemaan jos homma perustuu siihen että tenava tekee kaiken mikä on kielletty ja kaupan päälle testaa vielä saisiko minut juoksemaan perässään. Ei saanut. Sen sijaan sai napakan komennon siitä että nyt on syytä tulla tänne ja äkkiä sittenkin.

Tässä kohtaa on kyllä pakko kehua tenavaa. Vielä vuosi sitten moisille komennoille olisi lähinnä naureskeltu ja lisätty vauhtia, nykyisin komento pysäyttää liikkeen ja kotvan odottelun jälkeen tenava toimii juuri kuten käsketty on vaikkakin kovin hitain askelin.

Matkalla koululle totesin tenavalle, että nyt on pakko miettiä open kanssa mitä ensi viikon liikuntojen suhteen tehdään. Mitään järkeä ei osallistumisessa ole jos tenava ei osallistu joten kenties jäämme luokkaan tekemään matikan ja äikän lisätehtäviä, liikuntatunnit kun ei ole tarkoitettu tenavan vapaaksi riekkumisajaksi.

Ruokavälkälle tenava silti pääsi, niiden onnistumisia kun koetetaan viikoittain ja toisinaan ne jopa onnistuu ihan hyvin useita päiviä peräjälkeen. Ei eilen. Tai jaa. Välkkä oli mennyt varsin hienosti aina siihen asti kun se oli ollut loppumaisillaan. Siinä kohtaa tenavan impulsiivisuus oli iskenyt tosissaan esiin ja tämä oli ottanut ja hypännyt ohi kävelleen luokkakaverin päälle.

Lopulta tilanne oli mennyt siihen, että tenava oli kuvitellut leikkivänsä painimatsia kaverin kanssa ja hyppinyt (!) tämän mahan päällä miten sattuu. Oli siinä tilanteessa sitten osunut toinen kenkäkin kaveria otsaan ja kas, kuhmua ja mustelmaahan siihen pukkasi. Voi tsiisus soikoon sanon mä!

Onneksi kyseinen lapsi ei ole mikään pieni onneton ruippana vaan ihan karskin kokoinen tyyppi, mutta silti. Sattui. Ja kuten yleensä niin tilannetta luokassa selvittäessä tenava alkoi kirkua ”EN hyppinyt, EN tehnyt mitään”. Huoks. Sehän se asian muuttaakin, etenkin kun tilanteen näkijänä oli ollut yksi luokan oppilaista ja luokan aisapariohjaajani.

Koska asia ei muuttunut tapahtumattomaksi huutamalla päätti tenava tehostaa sanojaan kolistelemalla pulpettiaan siinä kohtaa kun asia oli jo puhuttu ja piti kaivaa lukuläksy esiin. Ja hänhän EI lukisi. Selvä, hän ei sitten lue vaan toinen oppilas lukee tekstin joka pyydettiin. Ja hänhän LUKEE, huusi tenava tässä kohtaa mutta eihän se nyt ihan niin mene.

Tenavalle todettiin siis kahdesta suusta, sekä minun että open, että vuoro meni jo ja toinen lukee sen, sinä istut ja kuuntelet ihan hiljaa ja rauhassa aloillasi. Siinä kohtaa tenava otti ja heitti aapisen luokan toiselle puolelle. Onni onnettomuudessa ettei se osunut kenenkään päähän, sen verran läheltä yhden oppilaan takaraivoa se lensi.

Minä kävin noutamassa aapisen ja laitoin sen takapöydälle. Tenavaa ärsytti suunnattoman paljon. Moiselle tunnetilalle pontta antaakseen tämä otti ja repi äikän tehtävämonisteen. Ope totesi voi voi, nyt onkin paljon äidille viestitettävää ja minä nyökkäilin. Tenava vei palat roskiin ja hyökkäsi hakemaan aapistaan selkäni takaa. En antanut sitä tälle ja niinpä tenava otti seuraavan aseensa käyttöön.

Nyrkkiä, jalkaa, nyrkkiä, lisää jalkaa. Minä pidin tenavan sopivan matkan päässä niin ettei huitomiset osuneet kunnolla ja käskin tämän istua tuoliinsa samalla kun työnsin tätä tuoliaan kohden. Istahtihan tuo mutta vain huutaakseen jolloin totesin, että meidän on pakko poistua luokasta jos sinä et nyt hiljene ja asetu.

Sekunnin murto-osan päätöksiä on nämä, tenavan silmissä vilahti selvääkin selvemmin ajatus siitä pitäisikö sitä tosiaan hiljetä ja asettua mutta koska tenava on tenava ja vieläpä raivon valtaan päästänyt tässä kohtaa tekikin hän sen huonomman päätöksen ja yritti vielä paikaltaan osua nyrkillä minuun. Siinä kohtaa totesin että selvä, sitten mennään.

Eriytystilassa tenava riekkui minkä riekkui. Välillä yritti ovelle, välillä istui tuolilla, hetkittäin hakkasi patteria, toisinaan otti ja paukutti ikkunaa. Sen kummemmin en kontaktia tähän ottanut kuin niissä kohdin kun tekeminen oli sitä luokkaa, että saattoi johtaa tuhoihin. Ei kannata rikkoa sitä eikä tätä, äiti ei varmasti halua niitä maksaa.

Suurimman osan ajasta tenava käytti hokemalla ”miksi mua syytetään kun en ole hyppinyt”, ”miksi ihmeessä sen piti olla ulkona ja nähdä” ja ”mä revin sen vihkon kotimatkalla”. Huoks. Minä en osallistunut moisiin juttuihin sillä niihin osallistuminen on loputon suo siinä kohtaa kun tenava on sillä päällä kun oli.

Kun tämä viimein alkoi selvästi asettua juttelin tämän kanssa hetken, tai oikeastaan minä juttelin ja tenava tuijotti ikkunaan, siitä kuinka hölmöä on yrittää muuttaa tehtyjä juttuja tekemättömiksi väittämällä ettei niitä tapahtunut. Ihan yhtä hölmöä kuin se, että hyppii kaverien päälle ja satuttaa näitä, sillä keinolla kun jää pian kokonaan ilman kavereita.

Ja sekin, että saa pian valehtelijan maineen jos ei rehellisesti uskalla sanoa että hups, nyt tuli tehtyä hölmöyksiä ja asia saadaan keskuteltua pois päiväjärjestyksestä. Kun viimein olimme tunnin lopussa poistumassa eriytystilasta tenava sanoi vielä kerran että hän EI hyppinyt kenenkään päällä, se oli ihan varmasti joku joka vain on ihan samannäköinen kuin hän.

Minä en tuohon enää todennut muuta kuin että pitänee käydä kiinteistönhoitajan luona katsomassa kameratallenteet, niissähän se näkyy. Ilmeisesti se oli tenavalle se viimeinen niitti asian käsittelylle sillä itkuhan tuolta tuli. Nyt hän ei saa sitä potkulautaa kotona jonka äiti lupasi antaa kun lumet sulaa.

Vielä luokassakin tuo otti ja itkeä tirautti. Ja uudemman kerran pukiessa kotimatkaa varten. Rankka paikka on se. Minä kehotin pyyhkimään silmät ja sopimaan asian äidin kanssa, minä kun en asiaan voi mitenkään vaikuttaa. Toki tenava on siinä määrin fiksu, että itki sitäkin että miksi minä kirjoitin tapahtumista vihkoon.

Tämä on se tenavan aika iso kompastuskivi elämässä. Syyn ja seurauksen ymmärtäminen liian myöhään ja se, että kun hän tekee jotain todella typerää niin hän yrittää tehdä ne tekemättömiksi kieltämällä tapahtuneen. Kurjaa, todella kurjaa mutta minkäs teet. Ehkä hän ajan kanssa oppii muuttamaan käytöstään tässä kohtaa, rehellisyyden nimissä pitää sanoa sekin, että onhan hän oppinut hillitsemään näitä raivokohtauksiaan hienosti viime vuoteen verrattuna.

Näitä tulee kuitenkin suht harvoin tätä nykyä, yleensä jos se raivokohtaus on tuloillaan tenava osaa ihan itse säädellä käytöstään niin että istuu ja mököttää ja vaikka sitten murisee paikoillaan ilman että tavarat lentää tai nyrkki viuhuu. Jo se on ollut iso muutos viime vuoteen joten en minä tässä täysin toivoani menettänyt ole vaikka toki nämä edes silloin tällöin tapahtuvat kohtaukset käy voimille.

Onneksi kyseessä oli päivän viimeinen tunti ja tenavan lähdettyä pääsi itsekin rauhoittumaan. IPssä hommat sujui tutulla kaavalla, kotimatkalla nappasin speden tarhalta kyytiin ja kotona nakkasin perunat muusia varten kiehumaan. Lihapadan, joka muhi edellisenä päivänä kypsäksi, nostin uuniin lämpiämään ja voi kuulkaa. Ehkä parasta lihapataa aikoihin mitä söin!

Pesin pyykkiä siinä iltasella, siivoilin keittiötä, täytin ja tyhjäsin tiskikonetta, ripustin pyykkejä kuivumaan ja ex-teini poikkesi paikalla. Siis ihan normihuttua ilta. Yöunille siirryin puoli kympin kanttiin mutta kumma kyllä, uni ei tullut ennen kuin vasta lähempänä puolta yhtätoista.

Tänä aamuna heräsimme jo viiden jäljestä speden kanssa, tällä kun on tosiaan aika messevä nuha joka aiheuttaa aamutuimaan sen että nenä alkaa olla tukossa ja jumissa ja niiskutuksessa riittää. Päivän mittaan nenä ei tukkeudu mutta illalla maate mennessä se on uudelleen jökissä ja unen saannissa menee aikansa. Pöh näitä tauteja!

Tälle päivälle en ole tehnyt mitään sen ihmeempiä suunnitelmia. Toivottavasti työpäivä sujuu leppoisammissa merkeissä kuin eilinen, jotenkin vääntäminen ei ole mukavaa puuhaa alkuunkaan. Onneksi viikko on jo puolessa ja perjantai tulee olemaan monella tapaa mainio päivä sillä silloin menen vasta normiaikaan töihin ja teen pitkän vuoron ja kas, poikanen 19veekin saapuu lomille.

Vaan jaa. Nyt taidan ryhtyä aamupalapuuhiin, niin ja kai tätä habitustakin pitäisi jotenkin ruokota. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Plääh ja pöh

  1. No huh huh sun työpäivääsi!! Tuota lukiessani ajattelin, että on meillä kyllä kaikista moitteista huolimatta aika upea koululaitos kun tällaistakin ”vaikeaa tapausta” vaan luotsataan kärsivällisesti eteenpäin. Edistystä kuitenkin hänessä tapahtuu vaikkakin hitaasti. Mikä muuten olisi hänen paikkansa jos tässä nykyisessä koulussa tie jostakin syystä nousisi kertakaikkiaan pystyyn? Joku erityislasten kouluko?

    Mutta hei, tällä viikolla on jopa aurinko paistanut ja viikonloppua kohti lähdetään menemään!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s