Mikään, siis mikään, ei tunnu typerämmältä kuin herätä aamukolmelta siihen että nenä on niin jumissa että tuntuu ettei saa parhaalla tahdollaankaan hengitettyä. Tai jaa, siihen kun lisää vielä viiltävän kivun niskassa asentoa vaihtaessa niin ehkä se tuntuu vielä typerämmältä.
Likipitäen yhtä typerältä, ja ainakin hemmetin hermoja raastavalta ja ketuttavalta, tuntuu kun neljältä luovuttaa pelin ihan suosilla ja nousee pystyasentoon sillä tokihan se on ainoa asento jossa nenä aukeaa edes jotenkin. Kun vielä noustessa hoksaa päähän koskevan niin hurraa, olo on vähintäänkin kuin lottovoittajalla. Siis hemmetti soikoon!
Työmaan sisäilmastahan on ollut jatkuvasti puhetta, se aiheuttaa jokaiselle vähän mitä kullekin. Yleisimmin nenän ja silmien kuivumista, kurkun karheutta ja jonkinasteista tarvetta niiskuttamiseen. Sisäilmatutkimuksia on toki tehty ja sisäilma on todettu varsin kelvolliseksi, ilmastointia on säädetty ja vaikka mitä mutta sittenkin liki jokainen valittaa enemmän tai vähemmän olostaan.
Niinpä niin, vaikka olen tässä nyt reilun kuukauden niistänyt enemmän ja vähemmän niin todettakoon, että loman aikana niistäminen asettui jotenkin järkeviin uomiin ja nenän jatkuva tukkeutuminenkin katosi. Voiko siis olla niin, että minulla on jonkinasteinen lenssu ja työmaan sisäilma saa sen oirehtimaan ihan supertyperästi? Mene ja tiedä.
Niskaan ei muuten satu enää. Onneksi. Ehdin jo siinä asentoa vaihtaessa miettiä, että näinköhän tässä kävi vanhanaikaiset ja en saa päätä käännettyä kivulta kun nousen. Niinkin kun on kerran käynyt ja se oli karsea kokemus se. Ei sentään, huh! Itseasiassa niskassa ei tunnu pienintäkään kipua, melkeinhän tässä jo alkaa miettiä että näinköhän sitä olikaan?
Pakko myöntää, että nyt on huumori vähän heikossa. Tästä tulee pitkääkin pidempi päivä, se on varma se. Toivonpa tosiaan, että ohjattava on edes suunnilleen samassa moodissa kuin eilen jolloin eka tunti sujui kuin leikki, tokalla tunnilla alkoi levottomuus hiipiä paikalle, kolmannella tunnilla se oli vielä vähän runsaampaa ja vikalla tunnilla ensimmäinen puoli tuntia meni kiukutellen.
Kiukuttelu ei onneksi tällä kertaa kärjistynyt kirjan heittelyyn tai repimiseen, ei sen puoleen myöskään huitomiseen tai potkimiseen vaan tapahtui simppelisti omassa pulpetissa ja oli ihan puhtaasti kiukuttelua siitä ettei tenava tahtonut laskea vähennyslaskuja. ”Kun minä en TAHDO laskea yli kympin numeroilla”, oli se yleisin ärähtely tuolista.
Voi voi. Mutta kun ne on nyt ne joita mennään läpi. Mutta kun en TAHDO. Niinpä. Todettakoon, että tenava laskee loistavasti numeroilla aina kahteenkymppiin asti, ne hän oppi jo viime vuonna eikä niissä ole pienintäkään ongelmaa. Hän nyt vain ei tahtonut ja sillä siisti.
Kymmenen minuuttia tunnin loppupuolelta hän sitten otti ja laski. Pitkällisten maanittelujen, monen monituisten viereltä poistumisten ja huomiotta jättämisten ja puhtaasti vaihtoehdoitta jättämisten jälkeen. Senkin enimmäkseen jokaisen lasketun laskun jälkeen kiukuten ja äristen.
Normitunnin aukeamasta tuli laskettua kaikkineen eka sivu eli 18 laskua. Joka on siis tälle tenavalle viiden minuutin suoritus silloin kun hän tosiaan ryhtyy laskemaan ilman ärinöintiä ja kiukkuilufiilistä. Ekan sivun jälkeen tenava päätti käyttää viimeiset viisi minuuttia tunnista kiukkuiluun ja jätti toisen sivun laskematta. Plääh.
Joten niin, toivonpa tosiaan että tenava on edes suunnilleen tuossa samassa moodissa kuin eilen, sen kiukkuilun nyt jotenkin vielä jaksaa väsyneenäkin mutta kirjojen lentäminen ja nyrkin viuhuminen on jopa virkeänä aina jokseenkin rasittavaa touhua.
Muilta osin eilinen olikin kokolailla toisinto ah, niin monista eilisistä ennen sitä. Aamu alkoi normikuvioilla, herättelin speden, tarjoilin aamupalaa, kipitin rappuja ylös ja alas saadakseni yläkertalaiset hereille ja kuositin speden tämän syötyä. Puoli kasilta starttasin kohti tarhaa ja työmaata.
Työmaalta lähdettyäni kurvailin normityylillä tarhan kautta, kotona kaivelin ensimmäisenä kaikki mahdolliset ruokien jämät jääkaapista ja tarjoilin ruoat tenaville. Kahdelle makaronia ja kanakastiketta, yhdelle makaronia ja jauhelihakastiketta. Siinä sivussa sulatin jauhelihaa, keitin pastaa, täytin astianpesukonetta ja ryhdyin keittelemään tonnikalapastakastiketta.
Tenavien syötyä siivoilin ruokailun jäljet ja siirryin touhuamaan jauhelihapastakastiketta. Kahvia koneeseen, tiskikone päälle, erinäinen määrä tenavien romppeitten keräämistä sieltä täältä ja vihdoin viideltä istahdin itsekin syömään. Onneksi eväät tällekin päivälle on nyt tehtynä, minun kun pitäisi ehdottomasti jaksaa tänään liikkua kohti specsaversia työpäivän jälkeen. Huoks.
Loppupäivä menikin sitten lähinnä ollen ja ihmetellen. Poikanen 19v lähetti uuden kuvan itsestään, rinnuksiin oli kiinnitetty aliupseerioppilaan natsa. Muutama viesti lähetettiin asian tiimoilta, äiti ei osannut todeta oikein muuta kuin että ”nyt mä kyllä niin romahan ihan silkkaa ylpeyttäni” ja poikanen oli rinta rottingilla.
Ysiltä sain torpan hiljaiseksi ja tuijotin vielä Ilman johtolankaa olkkarissa, sen jälkeen siirryin petiin ja todettakoon että nukkumatti tuli suht nopeasti sinne ehdittyäni. Harmi, että se nukkumatti ei saanut vierailla koko yötä, kiitos juminokan. Joka alkaa muuten vähitellen olla auki, tosin nenä-nielu-alueella tuntuu kokoajan jokin limavaluma joka ei oikein tiedä mihin suuntaan menisi.
Tänään on ohjelmassa tarkalleen työmaata ja sitä specsaversia jos vain sen jaksan ohjelmistossa pitää. Mahdollisuudet sille etten jaksa on suht hyvät, siinä määrin uuvahtanut olo tässä on jo valmiiksi. Harmi, että työmaalla on viikon ”hankalin” päivä oman luokkamme osalta, ts luvassa on takuulla erinäistä vääntöä.
No, josko tämä tästä kun saan itseni kunnolla käyntiin. Päänsärkypillerin taidan nakata kitusiini ennen kuin edes suunnittelen siirtyväni oman habitukseni muokkaamisen pariin. Se on siis moro ja have fun!
Älyvapaa äiti 