Ja näin, keskiviikossa

Ah ja oh. Se on kumma juttu, että työviikko tuntuu aina maanantaisin olevan kovin pitkä mutta annapa olla kun tiistaihin päästään niin jo alkaa tahti kummasti nopeutua. Eilinen työpäivä mennä sujahti omia latujaan, päivä oli suorastaan nopeatempoinen johtuen pitkälti siitä että tapahtumaa riitti.

Ope röhisi ja köhisi jo aamusta ja kas, parin tunnin jälkeen tämän olin pakko luovuttaa peli ja lähteä kotiin. Mikäs siinä sitten auttoi, me siirryimme ilman opea kaukalolle ja komotimme laumallemme ihan totuttuun tapaan. Onneksi olemme aiemminkin hoitaneet open sairastaessa ihan kaksin luokka-aisaparin kanssa touhut joten mitään ihmeellistä hommassa ei ollut.

On hiton helppoa tehdä töitä sellaisen kanssa johon voi luottaa. Tätä samaa likipitäen kaksin vetoa on luvassa ainakin nyt pari päivää, tosin saamme sen IP-aisaparini kolmanneksi pyöräksi luokkaan joten homma sujuu todnäk vielä helpommin kuin yleensä kun olemme kahteen pekkaan luokkaa eteenpäin kuskanneet.

IPssäkään ei ollut ihmeitä, himppanen askarteluja ja muita touhuja ja päivä oli osaltamme taputeltu. Oikeastaan tämä tuleva pieni säätö jonka päädyimme tekemään on varsin mukava. Minähän en ole tehnyt pitkää vuoroa kuin hätätapauksissa, nyt olen ottamassa joka kolmannen viikon perjantain pitkäksi vuoroksi.

Se taas tarkoittaa käytännössä sitä, että saan aina toisinaan lyhentää työviikkoani hieman reilummin ja se on kiva se, nythän ainoa ”lyhennys” on tullut aamusta jolloin menen puoli tuntia muita aiemmin työmaalle. Ei hassumpaa, sanoisin mä. Ensi viikolla aloittelemme pyörityksen tällä kaavalla ja kas, sillä mennään aina kesään asti.

Syitä moiseen ratkaisuun päätymiselle on monia. Alunperin tarkoitus oli siirtyä systeemiin vasta vapusta, ihan kuten viime vuonnakin, mutta koska tosiaan niitä pahoja kieliä oli ollut sipisemässä niin päädyimme aloittamaan touhun jo nyt. Toinen, ja vielä painavampi syy, on lapsissa.

Perjantaisin hommaa on hoitanut porukka joka on IPssä tarkalleen sen kahden tunnin ajan vuoroviikoin ja kas. Lapset on olleet aika takertuvia minuun siinä kohtaa kun olen kolmen kanttiin lähtenyt kotiin ja jättänyt nämä oudomman tätösen hoiviin. Viime perjantaina lähtö venyi ihan tosissaan sillä kolmella pojalla oli niiiiiin paljon asiaa joka piti tulla selvittämään sinne käytävään missä olin pukemassa.

Helpompi tuo on niillekin, olla takuulla tutun ihmisen seurassa aina siihen asti kun kotiinlähtöaika koittaa. Niin ja onhan minulla loppukeväästä tiedossa ihan likipitäen yksin vastuuviikkokin IPstä, toki tuolloin luokka- ja IP-aisaparia tulee tuuraamaan muu sakki vuoropäivinä.

Kotimatkalla nappasin speden tarhalta ja kotona nakoin tälle pikavauhtia evästä eteen. Muutama pikainen sana poikasen 17vee kanssa, astiat koneeseen, kone päälle ja kenkää takaisin jalkaan. Ukkokin tokeni uniltaan juuri passelisti samoihin aikoihin ja huutelin vielä junnunkin kyytiini.

Hopitipopiti ja kipitikops, hetkessä olimme katsastuskonttorilla. Tänään kun olisi ollut viimeinen päivä kun kirviäisellä olisi saanut ajaa jos ei katsastuskonttorille olisi suunnannut. Aivan kuten arvelinkin, läpihän tuo meni kirkkaasti. Melkein hieroin silmiäni tarkastuskorttia katsoessani, siis mitä ihmettä, ei edes palanutta rekisterikilven valoa! Ohhoh!

Millään tapaa ei yllättänyt se, että katsastusmies totesi talvirenkaideni olevan valmista kauraa. Tiedän. Että jos nyt niillä vielä tämän kolme viikkoa kurvailet ihan ihan varovasti niin ok, mutta heitä ne sen jälkeen jo kaatopaikalle. Jep jep, sitähän tässä on kokoajan toitotettu.

Tässä on tosissaan saanut harjoitella liukkaan ajoa noilla kiekoilla, painapa hitunenkin liikaa kaasua niin jo lähdetään, jarrutapa hiukankin miten sattuu niin taas mennään, käännäpä vähänkin nopeammin rattia niin kas, taas ollaan menossa. Olen tehnyt korjaavia liikkeitä ainakin kolmesti tänä talvena. Siis ainakin. Ja liukkaita kelejä ei ole ollut kuitenkaan erityisen paljon.

Toisaalta niitä korjaavia liikkeitä olisi voinut joutua tekemään joka päivä mutta todettakoon, että ajotyyli on muokkautunut vähintäänkin superennakoivaksi ja rauhalliseksi. Josta toki purnasin ukolle eilen kun onhan se nyt ihan epäreilua etten yhtään voi kiihdytellä kärryllä. Valoissakaan. Höh!

Katsastuskonttorilta kuskasin junnun tämän kaverin synttäreille ja olin aikeissa evästellä ihan itse kun kotiin ehdin mutta pöh. Lähdin sitten ukon kanssa kaupoille ja spede jäi prinsessan kanssa kotiin. Kauppareissun jälkeen ehdin viimein istua ja syödä, niin ja juoda kahviakin, eikä aikaakaan kun junnu jo soitteli että josko häntä nyt kotiin täältä…

Onneksi ukko otti ja haki pojan, minulla alkoi olla virrat jo hieman kateissa. Ysiltä sänkyyn, taas kerran, ja ennen puoli kymmentä olin jo umpiunessa. Aika hyvin tämä sisäinen kello on ottanut nyt vallan, herään aamuisin 10-5 vailla viis ja kas, unille kumahdan väkisinkin jo ennen kymppiä mennen tullen. Ei huono!

Tänään on siis luvassa sitä sun tätä työmaalla. Kotikuviot työpäivän jälkeen on vielä joissain määrin epäselvät, nähtäväksi jää mitä tuleman pitää. Ehkä siirryn nyt suosilla setvimään kutristoani työmaata ajatellen ennen kuin on pakko siirtyä herättelytoimiin. Se on siis moro ja have fun!