Hieman heppoisempaa huomenta!

Tänä aamuna ei niistetä ihan niin riemukkaasti kuin eilen, onneksi! Ehkä tämä tauti tästä alkaa toeta, mene ja tiedä, tosin edelleen saa niistää. No, samoilla tropeilla kuin eilen eli romppasenpa ihan suosilla nokkaan otrivin compia ennen työmaalle siirtymää niin suoriudun siellä ilman jatkuvaa niistämistarvetta.

Eilinen työpäivä sujui kuin leikiten, jos näin voi sanoa. Ei yhtäkään kunnon kiukuttelusessiota, sellaisia pieniä ”mä en haluu” rutkutuksiahan en edes kiukutteluksi jaksa lukea. Kovin levontonta vain oli pari vikaa tuntia eikä suinkaan ohjattavan aiheuttamana vaan muutaman muun oppilaan. Ja se levottomuus taas.

No, sehän tarttuu joka aivaten ainoa kerta myös ohjattavaan joissain määrin, niin eilenkin ja toisin kuin monen muun oppilaan kohdalla niin ohjattavan kohdallahan tilanteen rauhottaminen on hitaampaa. Asettui tuo sentään vikalle tunnille lopulta ihan hyvin kun siinä välitunnin ajan ehdimme istua ihan rauhassa enkä antanut tenavalle löysiä.

IPssä hommat sujui tuttuun malliin, sen verran poikkeavalla kaavalla otimme välipalan että teimme siitä täysin hiljaisen tapahtuman. Oli ihan pakko, muutamalla tenavalla kun oli pahasti karkaamassa mopot käsistä ennen välipalaa. Hyvin se rauhoitti sitä loppurupeamaakin eli ei huono idea, jatkossa tulemme toteuttamaan samaa kaavaa päivinä jolloin ne mopot tahtoo keulia.

Kovasti minua muuten ihmetytti iltasella se, että joku oli vuotanut nettiin minun ja IP-aisaparini kuvan. Ensin tosin katsoin hätäisesti että ou mai, joku on napannut minusta ja luokka-aisaparistani kuvan mutta ei, IP-aisaparihan se siinä olikin keikistelemässä…

IP

 

Tänään on luvassa normipäivä, sen verran eroa siihen on saatu että minä siirryn IPhen jo normia aiemmin. Ihan jees, en valita, mieluummin minä IPhen menen kuin luetan muutamaa isompaa oppilasta käytävässä. Kotiin kun ehdin niin siinä kohtaa ei luvassa pitäisikään enää olla ihan normipäivä, hoksasin näet että minun olisi kaiketi PAKKO leipoa joku hyydykekakku pakkaseen.

Ensi viikonloppunahan meillä on jälleen ne synttärit, ensin minulla sunnuntaina ja sen perään maanantaina ukko täyttää pyöreitä joten mahdollisuudet sille että joku pörähtää ovesta maanantaina on suht suuret. Minulla on maanantai vapaa ja pakenemme ukon ja tenavien kanssa viikonlopuksi mökille mutta harmillista kyllä, kotiudumme sieltä jo sunnuntaina.

Eilen sen sijaan oli ihan normipäivä kun kotiin ennätin. Spede tarhalta, tenaville sapuskaa, pyykkiä koneeseen, astioita tiskikoneeseen, järkkäilyä sieltä täältä, motkotusta junnulle (ei ollut lukenut kokeisiin vaikka tiesi niiden olevan) ja niin edelleen. Ei siis uutta auringon alla. Otrivinin vaikutuskin oli lakannut sopivasti juuri ennen kuin työmaalta lähdin joten niistin, niistin ja niistin sekä pärskin minkä ennätin.

Olisiko se tämä lenssu joka on vienyt niin kovin nuo tehot, mutta kummasti simahdin kesken Holmes NYn illalla. Ensin nojatuoliin jossa torkuin sukkapuikot käsissä vartin, sen jälkeen sänkyyn johon siirryin havahduttuani. Olin siis autuaasti umpiunessa jo paljon ennen kymmentä.

Toisin kuin aiempina aamuina niin hopsista heijaa, heräsinkin vasta siihen kun ukon kello soi. Olipa se outo kokemus, yleensähän heilun jo tiukasti hereillä siinä kohtaa kun ukko vasta venyttelee sängyssä. No, nyt on ainakin nukuttu ja hyvin vaikkakin selkä tuntuu himppasen jumittuneelta.

Se taas selittynee sillä, että ainoa asento sängyssä jossa nenä pysyy takuulla auki on selkäasento ja kas, minä heräsin tarkalleen samasta asennosta mihin simahdinkin. Makuuhaavoja tulossa? No, josko tämä tästä. Viikonloppuna aion lääkitä itseäni pitkillä saunasessioilla ja kenties erinäisillä istunnoilla ulkoporeammeessa. Nih!

Vaan jaa. Minun pitäisi kaiketi ryhtyä vähitellen muokkaamaan habitustani enemmänkin työmaalle sopivaksi. Hiukset sojottaen en sinne viitsi lähteä vaikka se tuntuukin olevan kovin in ja pop kampaus monen pikkuihmisen mielestä. Se on siis moro ja have fun!

Jumissa. Pöh!

Nokka. On tämä nyt sitten kanssa, sanon mä. Tuuppaisi sitten kunnon taudin päälle jos niikseen on, tällainen umpijäätyminen yhdistettynä pärskimiseen ja pään jyhmintään ei ole kyllä mistään kotoisin. No, josko tämä tästä, kurkkuhan ei ole sentään vielä kipeä eikä yskäkään kiusaa.

Eilinen työpäivä sujui tuosta vaan suit sait sukkelaan. Ohjattavan kanssa hommat luisti normaalia reittiään, aamusta oltiin väsyneitä eikä tahdottu päästä millään alkuun hommien kanssa mutta kun viimein päästiin niin johan tapahtui. Toki päivään saatiin mahtumaan yksi kiukuttelusessiokin (mä en osaa, en mä osaa, siis MÄ EN osaa) joka on tenavan mielestä aina in ja pop siinä kohtaa kun tämä EI tahtoisi tehdä mitään.

Harmi, ettei niitä sessioita huomioida sen kummemmin, hommat on pakko tehdä vaikka ei tahtoisikaan. Ja osaahan tenava, se ei ole se syy kiukuttelulle, haluttomuus ja väsymys lähinnä. Tenavan siirryttyä kotia kohti minä siirryin keke-keskusteluun ja se olikin mukavaa se. Esimies on todella in ja pop edelleen minun mielestäni eli keskustelussa riitti naurua pälpätyksen lisäksi.

IPssä mentiin tutulla ja turvallisella kaavalla ja kotiin kurvailin jokseenkin rauhallisin liikkein, se liukkaus ja nuo talvirenkaat. Miten masentava yhdistelmä etenkin kun työmatkalla on useampikin liikenneympyrä kurvailtavana. No, ehjin nahoin jälleen kerran suoriuduin tarhalle vaikka kirviäinen nyt puskikin siellä täällä matkan varrella.

Kotona touhasin pikana evästä tenaville, tutkailin kotvan uutisotsikoita, kirjailin junnulle enkun epäsäännöllisiä verbejä opeteltavaksi ulkoa ja sen perään istahdin tuijottamaan sydämen asialla-sarjaa. Joopa joo. Meni aika pahasti ohi eilinen jakso, tuli näet torkuttua suurin osa ohjelmasta istuma-asennossa. Hmmmm…

Sukkapuikkoja tuli heiluteltua ohjelman päätyttyä ja keitettyäni vielä himppasen kahvia ja tokihan siinä samalla aivastelin kuin heikkopäinen. Samaa kuviotahan hoitelin lauantaina, siis pärskimistä kutoessa ja tuolloin ehdin jo epäillä allergisoituneeni langoille. No, lenssuahan se pärskiminen silloin ennakoi, ilmeisesti langoista nouseva pöly aiheuttaa kuitenkin nenä-ärsytystä lenssuillessa.

Kohtsilleen pitäisi siirtyä ihan suosilla kuosittamaan itseään ja piipahtaa pihallakin samalla kertaa. Auto näet kaipaa piuhaa. Tai en minä tiedä kaipaako se mutta minä kaipaan sille piuhaa. Luvassa on kaiketi suht normipäivä työmaalla, luvassa siis kiukuttelua jossain sopivassa kohtaa, reipashenkistä uurastamista tehtävien parissa ja erinäinen määrä tuolilla makoilua.

Siis normikuvioita ohjattavan osalta. Saapa nähdä mihin suuntaan tämä lenssu aikoo mennä, viime yön olin umpijäässä peittojen alla ja tänä aamuna olen valehtelematta niistänyt puolikkaan motarillisen kamaa nokasta. Yäks! No, josko pahin vuoto rauhoittuisi siihen mennessä kun sinne työmaalle suuntaan, aika syvältä on tämä jatkuva niistäminen.

Se on siis moro ja have fun!

Himppasen kylmä…

-21 väittää mittari kun sitä hätäisesti kurkkasin. Yöks! No, ehkä tästä selvitään, auto on jo piuhassa lämpiämässä. Mahtaa siellä nuorukaiset olla kylmissään kun tänään lähtevät ampumaan. Onneksi metsäyöpyminen on edessä vasta parin päivän päästä, tosin eipä tuossa säässä kummoisia muutoksia siihen mennessä tule kaiketi olemaan. Ush!

Eilinen meni lähinnä ollen ja lötkötellen. Välillä oli toki pakko hoitaa erinäisiä pienimuotoisia kotihommia kuten nyt ruokintaa, astioiden koneeseen asettelua jne mutta sen kummempia ei ohjelmistossa onneksi ollut. Poikanen 19v pyörähti paikalle iltaseiskan kanttiin, tuli odottelemaan varapoikasia ja paria muuta kaveriaan jotka olivat myös lomiltapaluumoodissa.

Oli siinä alokasta konsanaan kun kaikki viisi poikasta pyöri ympyrää eteisessä. Poikasen auto vasta koomiselta näyttikin koko porukan sullouduttua sinne, suzuki swift on kuitenkin suht pienikokoinen kärry ja varapoikaset kumpikin likipitäen parimetrisiä. Ainakin tunnelma oli läheinen, se on aivan varma juttu se.

Kympin kanttiin illalla sain viestin jossa todettiin porukan suoriutuneen perille kasarmille, aika liponen keli oli ollut ajella. Sehän tietää taas käytännössä sitä, että minä luistelen työmaalle kirviäisellä, ne renkaat kun on tosiaan mitä on. Toisaalta mahtaako tuossa ajokelissä olla juurikaan eroa aiempiin aamuihin, liukasta on ollut.

Tänään on työmaalla luvassa suht normipäivä. Ainoa poikkeus päivänkulkuun on keke-keskustelu mutta tuokin on sellaiseen aikaan ettei se sotke normikuvioita. Olen ilmeisen tampio ihminen kun en oikein ymmärrä mitä hyötyä moisesta keskustelusta on kumpaisellekaan osapuolelle mutta samapa tuo kai.

Saapa muuten nähdä mikä auton ovien tilanne on tänä aamuna. Ainakin iltasella ovet aukesi, tuskinpa tilanne on yön aikana muuttunut miksikään. Saisi nuo pakkaset vähitellen loppua mutta huonolta näyttää mitä sääennustetta kurkistin. Onneksi tammikuun puoliväli on jo ylitetty, suunta on siis selvästi kevättä kohti.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn vähitellen kuosittamaan itseäni vaikka kiirettä tässä ei vielä olekaan. Eihän kello ole hätinä kuin puoli kuusi. Se on siis moro ja have fun!

Ja taas. Täällä. Plääh.

Eipä nämä unet vaan anna armoa yli kuuden mutta mikäs siinä sitten. Oikeastaan olen monesti miettinyt, että miksi ihmisen pitää nukkua PITKÄÄN vapaapäivinä. Mitä se hyödyttää? Miten se muuttaa ihmistä? Onko ihminen muka paremmin ”moodissa” kun herää arkisin kukonlaulun aikaan ja viikonloppuisin sitten joskus? Jaa-a.

Minäpä sitten otin ja riepaisin ihan tosissani eilen aamusta. Ysin kanttiin olimme jo kovaa kyytiä suuntaamassa kohti marketteja junnun kanssa, nyt tällä on kolmet uudet farkut (on muuten ainoa näistä tenavista jotka tuossa iässä käyttä VAIN ja ainoastaan farkkuja kun paikan saa) ja hyvä mieli.

Ne toppahousut vaateliikkeessä ei pelittäneet. Olinkin vähintäänkin yllättynyt siirryttyäni sittarin puolelle ja sovitettuani päälleni yhtä toppapukuvaihtoehtoa. Siis oikeasti! Edelleen ne housut oli isot (aina ne on kun on kyse koosta 36) mutta se takki. Ja se asu noin yleensä!

Juups. Ostin sitten 120 euron toppapuvun. No, toki olen ostanut viimeksi toppavaatteita itselleni ehkä .. 2004? Voi toki olla 2003. Tai ehkä 2ooo. En ole varma mutta aikaa siitä on vuosia vuosia ja vuosia. Nyt otin ja rempaisin ihan tosissani. Oli jo aikakin! Hieman se hinta hirvitti mutta tein laskelmia; okei jos toimin näillä seuraavan viisi vuotta niin se on rontti 20 ekkeä vuodessa.

Samalla reissulla hankittiin erinäinen määrä farkkuja junnulle, mustetta tulostimeen ja kotiuduttuani aloin askarrella paskarrella ja tulos oli tämä…

poke

 

Nyt on spedellä kunnon pokekansio. Jes! Loppupäivä menikin nautiskellen vuoroin speden, vuoroin junnun ja vuoroin prinsessan seurasta. Ennätinpä siinä nauttia poikasesta 19vkin tämän piipahtaessa ”muutaman tunnin”. Mahtavan hieno lauantai! Illan kruunasi putous ja suosikkihahmoni Jäbäleisson.

Tänään ajattelin touhailla valmiiksi puuttuvan sukkaparin, yksi työmaani pilareista on koulusihteeri jonka kohdalla elämä ei ole aina potkinut hyvällä. Ehkä näistä on iloa? sukat

Koska sormeni ei vaan millään taipuneet oman suosikkijoukkueeni väreihin niin toki ne silti taipui leijonein väreihin… Alunperin piti viedä ystävälle vain nuo lilat jotka kudoin viikolla mutta pakko oli tehdä vielä vaihtokappaleet.

Tänään on luvassa vain tallenteita, kutomista, olemista ja ehkä, kenties jopa kotva ulkoilua speden kanssa. Muilta osin vain odottelen huomista. Se on siis moro ja have fun!

Kirpakkaa pakkasaamua

Alkaisi riittää jo nämä pakkaset. Lumimääräkin on tarkalleen passeli meikäläiselle, ei sitä enempää tarvita kuin tuolla jo on. Ilman näitä pakkaslukemia tämä olisi itselleni täydellisen ihanteellinen talvi, pakkasta saisi olla tuollainen -5 niin johan olisi napakymppi. Harmi ettei näitä saa tilata toiveidensa mukaan.

Työmaalla hommat sujui sutjakkaasti. Ohjattavan uintireissu meni jälleen ihan mukavasti, pari kertaa annoin varoituksen roiskimisen ja täydellisen ohjeiden kuuntelemattomuuden takia mutta siinäpä se. Koululla olikin sitten koko luokka täynnä väsyneitä herraskaisia, onneksi päivää ei ollut kummoisesti jäljellä.

Viimeinen tunti oli jo aikamoista kivireen kiskomista mutta selvittiin siitäkin sitten, onneksi, ja IPssä nyt ei ihmeitä ollut ohjelmassa. Työkaveri antoi matkaan pinkan keräilykorttisivuja kun hoksasin kysyä tietäisikö hän tai toinen kollega mistä hitosta niitä saisi ostettua. Kotiin suuntasin normikaavan mukaisesti tarhan kautta ja onneksi (!) ryhdyin samantien kotiuduttuani puuhaamaan, muuten olisi iskenyt veltostuma ja aikomani hommat jääneet tekemättä.

Hommathan aloitettiin speden kanssa poke-kortteja sivuihin laitellen. Kansionkin kaivelin esiin ja hieman tuunasin sen kansia paremmin korteille sopiviksi ja spede oli kertakaikkisen onnessaan. Harmi, että meidän tulostimesta on taas kerran osa väreistä loppu joten en saanut tulostettua kansion kanneksi haluamaani kuvaa. Taidan suunnata tänään värikasettiostoksille, luulen mä.

Kortit aseteltuamme otin ja riepaisin pakastimen tyhjäksi, siihen hommaan nämä pakkaset on kieltämättä varsin hyvät. Nostin vielä lämpöpatterin pakastimen viereen hurruuttamaan, laittelin yhdelle hyllylle kuumalla vedellä täytetyn pesuvadin ja ryhdyin ruokkoamaan keittiötä.

Välillä kaivelin ja kolistelin pakastinta (tiedän, maltti olis valttia mutta kun tässä hommassa sitä ei ole koskaan ollut eikä taida tullakaan) ja siirryin hinkuttamaan vessan kuosiin odotellessa. Siinä kohtaa lämpö olikin tehnyt jo tehtävänsä ja pääsin raastamaan hyllyistä jäätä ja hilenuoskaa ihan tosissani.

Tiedä sitten kumpi meistä on vajaapäisempi, minä vai spede, mutta spede tuuppi koipiaan pesuvatiin kun sain pesuvatia täytettyä jäänuoskalla ja -kököillä. Hän ”viilensi” itseään ja hihkui riemusta samaan tahtiin kun paljaat varpaat osui kylmään jäämoskaan. Justaansa juu.

Ei muuten huono suoritus, kolme tuntia siitä kun olin kiikuttanut pakasteet kuistille niin olin kiikuttamassa niitä jo takaisin tunnin superjäähdytyksellä olleeseen pakastimeen. Kyllä nyt kelpaa, sano! Pakastimen urakoituani otin ja istahdin ihan rauhassa alas. Kudoin puikoilla keikkuneet villasukat loppuun ja aloittelin uudet. Spede kiskaisi iltapalan, minä tuijottelin tallenteita ja kilisytin puikkoja.

Kasin kanttiin spede hiippaili ukon seuraksi makkariin ja minä huutelin junnua ja prinsessaa iltapalalle. Kummityttö oli juuri vasta lähtenyt kotiin, kolmikko kun oli piipahtanut luistelemassa siinä minun riehuessani, ja meno oli hyvinkin leppoisaa. Minä olin kovin odottavalla linjalla, poikanen 19v kun oli päässyt lomille ja odottelin tätä käymään.

Vaan olipa tuo komea ilmestys kun lomapuvussaan ysin aikaan kurvasi pihaan. Oih! Nälkäinenkin tuo oli mutta ei sitä heti malttanut syödä kun oli niiiiiin paljon kaikkea juteltavaa ukon kanssa. Minä tuijottelin Tokio Driftin ja kuuntelin juttuja sivukorvalla, kovin oli armeijapitoista menoa.

Lämmitin välillä ruokaa poikaselle, kävin vähän halailemassa ja jatkoin leffaa. Puikoilla sukkakin eteni vinhaa vauhtia siinä leffaa tuijottaessa. Poikanen kävi vielä suihkussa syötyään ja vaihtoi siviilit päälle mutta ruoka oli tehnyt tehtävänsä eikä tämä jaksanutkaan suunnata baariin kavereiden kanssa kuten oli suunnitellut.

Sen sijaan tämä jatkoi höpöttelyä ukon kanssa, minä siirryin vuorostani makkariin ihan nukkuma-aikeissa ja poikanen lupaili tulla piipahtamaan viimeistään sunnuntaina ennen kuin lähtee lomilta takaisin armeijaan. Poikanen oli näet vielä lähdössä ex-tyttistään baarista noutamaan ja sitä kautta aikeissa siirtyä isälleen yöpuulle.

Tänään ajattelin tosiaan suunnata kaupoille. Ehkäpä käyn kurkkimassa sekä toppahousuja että -takkia itselleni tai sitten en, mutta ainakin niitä värikasetteja haen että saan tehtyä kansion valmiiksi ennen maanantaita jolloin se lähtee speden mukana tarhalle. Tämän vuoden eskareiden ykkösjuttu kun tuntuu olevan nuo poke-kortit, niillä pelataan ja niitä vaihdellaan ja vaikkas mitä.

Siivotakin voisi vielä vähän lisää, toki poikanen 17v täällä imuroi eilen mutta josko pesisi lattiat ja pyyhkisi pölyt. Yllättäen luvassa on myös ruoanlaittoa jossain kohtaa päivää (pöh!) ja jos oikein riehaannun niin saattaapa olla, että tulee tyhjennettyä vaatekaappejakin ylimääräisistä vaatekappaleista. En tosin oikein usko moiseen ihmeeseen…

Vaan jaa. Se on kuulkaa moro ja have fun! Huomenna aion nukkua AINAKIN kasiin joten tuskinpa päivitän blogia. Tai sitten herään, kuten tänäänkin pyhistä lupauksistani huolimatta, jo kuudelta ja huomaan näpytteleväni tekstiä tänne. Plääh.

Huomenta taas

Työmaalle paluuhan sujui kuin vettä vaan, paluu aloitettiin isosti halaamalla IP-aisaparin kanssa. Ohjattava oli varsin mukavalla päällä eikä sen kummempia känkkäränkkäilyjä ollut ilmassa. Ehdottomasti ykkösjuttu oli koululla esitetty näytelmä jonka kävimme heti aamusta katsomassa, että se oli hyvä! IPssäkin hommat sujui kuin vettä vain joten ei hassumpi päivä.

Kotimatkalla nappasin speden tarhalta kyytiin ja ihan hieman oli itsellä siinä kohtaa jo puutunut ja uupunut olo. Tänään sitä puutunutta uupunutta oloa on takuulla luvassa lisää, sillä aamusta menemme uimahalliin. No, mikäs siinä, sano. Viime viikolla uinti oli mennyt varsin hienosti joten miksikäs ei nytkin.

Kotiuduttuani istahdin kotvaksi kahvikupposen ääreen ja samalla pelmasin päivän uutisotsikot läpi. Ei maata mullistavaa sillä saralla. Laittelin makaronia kiehumaan ja niiden kiehuessa väritin speden kanssa värityskirjaa. Värittelyn päälle otin muutaman sivun mainoslehtisestä ja spede leikkasi niistä kuvia irti.

Ei tätä nyt mitenkään erikoisen suurimuotoiseksi askarteluksi voi kutsua, mutta tulipa kuitenkin himppanen harjoiteltua saksien ja liiman käyttöä, ne kun on spedelle suht haastavia toimia. Tämä kun EI mielellään tekisi kynän kanssa yhtään mitään ja vielä vähemmän tämä pitää saksista. Mutta kun se koulu… Se on edessä syksyllä joten näitä taitoja olisi ihan PAKKO harjoitella.

Siinä askartelun lomassa kuuntelin prinsessan papatusta kuulokeskuskäynnistä. Korvakappaletta oli hiottu paremmin istuvaksi ja samalla kertaa oli todettu, että itse kojeessa on jokin vika. Ilmanko prinsessa on sanonut ettei voi käyttää sitä kuin välillä kun välillä se ei toimi. No, nyt toimii.

Uusi korvakappale tulee postissa jossain kohtaa, muotti oli otettu samalla kun kojeen toimintaa oli tutkailtu. Olin ukon aiemmista puheista käsittävinäni että koje vaihdettiin kokonaan uuteen ja säädettiin oikeille taajuuksille mutta prinsessa ei tiennyt vaihdosta mitään, vain siitä että säätöjä oli tehty. Hmmm…

Iltasella koetin soittaa poikaselle armeijaan mutta eipä tämä ehtinyt vastaamaan. Yöllä olikin tullut kännyyn viesti ”sori äiti, ei tässä ehditty mihinkään iltavapaille mutta huomennahan me jo nähdään”. Niinpä, ja onneksi! Aiempien viestittelyjen perusteella uskallan epäillä jaksaako poikanen lomallaan oikein mitään.

Cooperissa tämä oli juossut varsin hyvän tuloksen, 2900 metriä, ja räkäpäillä on ammuttu, päivystysvuorossa on oltu, metsäkeikalla käyty ja vaikka mitä ja poikanen totesi, että kaikki lihakset on kuin nuijitut ja väsymys valtaisa. Niinpä. Toivottavasti poikanen on ihan itsekin hoksannut, että alokasaika on se rankin.

Tänään on sitten se ns aikainen vuoro ja pääsen kotiinkin näin ollen normia aiemmin. Hieman olen tässä tuuminut mielessäni pitäisikö sitä lähteä kaupoille kotiin suoriutumisen jälkeen, Kappahl houkuttelisi kovin. Minulla kun on käytössä poikasen 17v talvitakki jonka tämä on hylännyt mutta niin. Se on tosiaan poikasen takki ja sen kyllä huomaa.

Ehkä voisin ostaa ihan oman? Sellaista kun ei ole pariin vuoteen käytössä ollutkaan, edellinen talvi meni poikasen 17v aiemmalla talvitakilla. Tosin tahtoisin kokolailla samaa mallia olevan takin kuin tuokin, minusta kun laskettelutakki on ehdottomasti paras talvikeleihin.

Samalla kertaa voisin kenties innostua ihan tosissani ja ostaa itselleni uudet toppahousutkin, mutta katsotaan nyt. Todennäköisesti tässä käy vanhanaikaiset ja jos saan aikaiseksi kaupoille ja lähden kaupoille niin käytänkin aikani etsimällä spedelle keräilykorttikansiota. Ja junnulle farkkuja. Justaansa joo.

Vaan jaa. Nyt on pakko siirtyä laittelemaan omaa habitusta edes jonkinmoiseen kuosiin, johan tässä on kohta lähdettävä suorittamaan herättelykierros. Se on siis moro ja have fun!

Jaajaa, että töihin

Ei hassumpaa, ei alkuunkaan hassumpaa. Jotenkin tämä kotona käkkylöintikin alkaa tympiä, ei sille mitään voi. Eilen ei tosin pahemmin ehditty käkkylöidä, aamusta laittelin auton piuhaan ja olo oli kuin voittajalla kun kasin kanttiin repsikan oven lisäksi aukesi jo kuskinkin ovi. Ei tankotanssikurssia, ei telinevoimistelun harjoittelua, autoon pääsi siis ihan sukkana.

Kiikutin speden tarhaan, pyörähdin vielä kotosalla ja kotvaa myöhemmin kurvailin jo junnun kanssa kohti TAYSia. Olikin muuten aikamoista tuuria, etten sanois. Päätin näet että lähdemme todellakin hyvissä ajoin ihan jo siksi, että tiet oli kovin liukkaat ja kirviäisen talvirenkaathan on samaa luokkaa kuin kesärenkaat, jos ihan tarkkoja ollaan.

Ajoissa lähtöön vaikutti myös se, että kyseiseen kellonaikaan TAYSin parkkipaikat tuntuu usein olevan jokseenkin jumissa ja pelkän parkkiruudun metsästämisessä saattaa mennä tovi jos toinenkin. Ja miten kävi? Ajelu mansesteriin sujui suitsait sukkelaan vaikka toki kirviäinen yrittikin puskea kaikissa mahdollisissa risteyksissä enkä todellakaan uskaltanut motarillakaan ajaa normaalia nopeutta vaan vedin ihan suosilla himpan alle suositusten (joka tuntui olevan muuten suht suosittu laji monen muunkin mielestä).

Parkkiksella ei todellakaan mennyt kuin tovi sillä kas, osuimme juuri passelisti paikalle kun joku muu asiakas oli lähdössä omasta ruudustaan. Eikä tässä todellakaan vielä kaikki, kun kipittelimme maksamaan pysäköintimaksua niin lippuautomaatin vieressä seisoi tyylikkäästi pukeutunut aasialaisnainen, joka keskeytti maksuaikeeni tarjoamalla omaa lipukettaan jossa oli vielä yli kaksi tuntia pysäköintiaikaa tähteenä. Ou jes!

Tätä samaa yliajan kiertoon laittoa olen itsekin harjoittanut TAYSin parkkialueella ja olin kieltämättä erittäin iloinen ja otettu kun olin vuorostani se saava osapuoli, juuri tämä on sitä hyvän kierrätystä parhaimmillaan ja yksinkertaisimmillaan. Kiittelin kovasti ja kotvan kuluttua istuimmekin jo junnun kanssa astmapolin aulassa lukemassa ja odottelemassa.

Toimintasuunnitelma junnun osalta on nyt tehty, loppukesästä tenava jää lääketauolle vähintään kolmeksi viikoksi jonka jälkeen tehdään rasitusspirometria. Ou mai. Kauhulla odotan moista aikaa, toivonpa tosiaan että tällä kertaa junnu ei mene totaalisen täysin jumiin kuten aiempina taukoina. Avaavaa saa onneksi ottaa niin paljon kuin sielu sietää, huh, joten ehkä siitä selvitään.

Pituuttakin tuo oli kasvanut ja pituuskäyrä oli lähtenyt jopa nousuun. Jes! Saman oli kyllä tehnyt painokäyräkin, mutta se nyt ei yllättänyt millään tavalla, jokainen näistä kitukasvuisista pojista kun on ensin pyöristynyt ja sitten venähtänyt jolloin se pyöristymäkin on kadonnut.

Ihan ok käynti kaikkineen, junnu on näissä reissuissa kuin kala vedessä joka aivaten ainoa kerta. Aikaa meni tällä kertaa tuhottoman paljon, johtuen pitkälti jokseenkin sähellysalttiista astmahoitajasta mutta välikö tuon, nakkasin junnun kotiin ja hain speden tarhasta puolipäiväisenä.

Loppupäivä menikin lähinnä pyykäten, evästäen tenavia ja oleillen, speden kanssa kokosimme palapeliä ja istua öllötimme pölpöttelemässä. Iltapäivästä soitteli vielä junnun terkka ja sovimme alustavasti tapaamisaikaa koululääkärille. Junnu kieltäytyi tapaamisesta kuultuaan miksi moista oltiin touhuamassa, tämä kun on täysin kyllästynyt kaikkiin adhd-puheisiin mitä tähän on liitetty.

Eipä silti, itse adhd-lasta työkseni ohjaavana ja usein meillä kotonakin yhtä poikasen 17v adhdn omaavaa kaveria katselleena olen aikaa sitten päätynyt siihen, ettei junnun kohdalla adhd ole mahdollinen. Tai sitten tällä on koulu-adhd ja se jos joku kuulostaa omituiselta. Asennevammaksi minä junnun koulutouhuja kutsuisin.

Asennevammaksi joka iskee aina ihan tosissaan etenkin silloin kun tämän astman hoitotasapaino on himppasenkin huono. No, pitänee tänään soitella terkalle ja varmistella sitä aikaa, samalla otan puheeksi tämän junnun haluttomuuden tapaamiseen. Myönnettäköön, että olen itsekin jokseenkin kurkkuani myöten täynnä näitä puheita mutta minkäs teet.

Tänään suunnataan sitten työmaan suuntaan, jes, ja sähköpostin perusteella pitäisi kaiketi sopia esimiehen kanssa kekekin johonkin kohtaan. Ei huono, ei alkuunkaan huono. Tästä viikosta tuli todellinen nysäviikko töiden suhteen ja kas, enää viisi viikkoa ja onkin jo hiihtoloma. Hahaa!

Ukko puolestaan rötväilee tämän päivän, prinsessalla on vuorostaan aika TAYSiin eli kuulokeskus kutsuu. Ei hassumpaa. Toivottavasti saavat kuulokojeen korvakappaleen nyt siihen kuosiin, että prinsessa pystyy käyttämään sitä ihan kunnolla, se kun on ollut aika vähällä käytöllä nyt kun painaa ja painaa ja painaa vaikka sille on tehty mitä.

Vaan jaa. Taidanpa kotvan tutkailla uutisantia ennen kuin ryhdyn speden herättelypuuhiin. Ehkäpä latailen siinä sivussa pyykkikoneenkin iltapäivää varten valmiusasemiin. Se on siis moro ja have fun!

Repsahtelua luvassa

On tämä nyt sitten kanssa. Spede alkaa olla armotonta aamuköhinää ja nenän niiskutusta lukuunottamatta kokolailla kunnossa ja tänään olisi tarkoitus kiikuttaa pikkumies tarhaan. Hieman kahden vaiheilla olen tosin tämän osalta sillä niin, aika TAYSiin on sellainen että voisin periaatteessa jättää pikkumiehen kotiinkin ukon seuraksi sillä kaiken järjen mukaan ehdin kotiin ennen kuin ukko poistuu työmaalleen.

Oikeastaan tämä ajatus on aika kutkuttava eikä vähiten siksi, että eilen illalla päätin laittaa kirviäisen piuhan päähän. Kirviäisellähän ei ole ajettu metriäkään perjantain jälkeen ja tuolloinhan oli vielä totaalinen vesikeli. Vesikeli vaihtui totaaliseksi pakkaskeliksi ja tadaa, sehän se sitten olikin kiva se…

Kirviäisen ovet on näet umpijäässä. Ei mitään vaikutusta vaikka kuinka kiskoisin kahvoista, kopistelisin ja tuuppisin, maanittelisin ja paijaisin, ne on jäässä. Niin paitsi repsikan ovi joka kyllä aukeaa. Ja jonka kautta kömmin eilen hakemaan lämppärin piuhaa takapenkin jalkatilasta. Ja asettelemaan sisätilalämmitintä paremmin hollille.

Kahden tunnin lämmityssessio ei muuttanut tilannetta oleellisesti suuntaan saati toiseen. Umpijäässä, edelleen. Tiukasti. Kaiken järjen mukaan tässä kohtaa pitäisi kirota ja kiukuta, kuten ukko tekisi, mutta jostain kumman syystä minussa tämä ongelma aiheuttaa lähinnä naurukohtauksia. Liian vilkkaalla mielikuvituksella osansa?

Voin näet sieluni silmin nähdä kuinka kömmin autosta pihalle TAYSin parkkiksella. Repsikan oven kautta. Heti junnun loikittua ensin ulkoilmaan. Voin myös nähdä, kuinka kömmin autoon takaisin sieltä repsikan puolelta junnun pitäessä repsikan ovea kunniakkaasti auki äidin kiivetessä.

Voin myös nähdä kuinka toistan tämän saman toimenpiteen tarhan pihassa. Ja työmaan pihassa. Ja lähimarketin pihassa. Okei, hieman naurukohtauksia hillitsee mielikuva jossa kömmin repsikan oven kautta autoon koko lopputalven. Sekin kun on kuulemma olemassa oleva vaihtoehto mikäli ne onkin lukot jotka on jäätyneet kiinni eikä suinkaan ainoastaan ovet.

Pitäkääpä siis peukkuja, ettei tämä mielikuva enää ole se toteutuva. Muuten minun on syytä ilmoittautua telinevoimistelukurssille, vähintään, ja kenties tankotanssiakin voisi kokeilla. No, nähtäväksi jää, kirviäinen on taas piuhassa ja minä elän toivossa että liki kymmenen astetta lauhtunut pakkanen yhdessä sen sisätilalämppärin kanssa tekee tehtävänsä ja tadaa, ovet aukeaa.

Ja nyt siirryn herättelypuuhiin. Jos kohta me olemmekin junnun kanssa suuntaamassa aamupäivästä sinne TAYSiin on muut kouluikään ehtineet suuntaamassa puolestaan opinahjoihinsa. Se on siis moro ja have fun!

Pakkasaamua, yöks!

Mittarissa -20, yäk! Ei ole kuulkaa tämän naisen ilma, ei. Olkoonkin, että lumi on in ja pop vaikka kuinka ja monen mielestä ja olkoonkin, että vaikka kuinka ja moni toivoi pakkasta niin minä allekirjoittaudun ulos moisista toiveista. Minulle kyllä passaa varsin hyvin mustat kelit ja muutama plusaste, anteeksi nyt kovin talvesta nauttijoille.

Spede on siirtynyt taudissaan vaiheeseen ”mä tukehdun tähän klähmään” ja tämä nimenomaan näin aamulla. Kun sitä tavaraa vain on reippain määrin ja kun se kaikki tavara on yön jäljiltä keuhkoputkissa ja nenässä niin johan siinä on kakominen ja kökiminen että saa kurkkunsa setvittyä. Höh!

No, muilta osin olo alkaa selvästikin olla parempi, silmätkään ei ole enää niin superluikerot kuin eilen aamupäivästä ja taitaapa olla niin, että tämä on ensimmäinen lämpövapaa aamukin lapsella. Jes! Hyvältä näyttää, sano. Huomenna lapsi onkin kokolailla pikkupakko saada tarhaan, junnun astmapolille kun en tätä mielelläni mukana kuskaisi.

Työmaalla on hommat sujunut varsin jees poissaollessani. Perjantain uintikeikka oli mennyt paremmin kuin hyvin, jes, ja muutenkin päivä oli sujunut varsin hyvissä merkeissä. Eilen ohjattavalta oli tahtonut mopo lähteä keulimaan eräänkin kerran, mutta hyvin tuo oli saatu asettumaan. Nyt kokeilun alla olleet ruokavälkkäulkoilut tyssäsi aika äkkiä, johan niitä ehdittiinkin kolme päivää testata haparoivin tuloksin.

Torstaina tenava otti ja rikkoi toisen luokan poikien tekemän hiekkakasan välitunnilla, sai moisesta selvästä kiusanteosta nuhteet ja lupasi korjata kasan, kuten korjasikin. Eilen oli rikkonut maalin siinä joutessaan eli se siitä. Ei välituntioikeutta. Hassua että kyky välitunteihin päättyi kuin kananlento samaan aikaan kun ilmat alkoi huonontua ja syksy saapui, alkulukukaudestahan tenava oli ulkona kaikki välkät ilman sen kummempia kommervenkkejä.

Itsellänihän on teoria sille, miksi välituntikyky päättyi ilmojen huononnuttua; tenava ilmoitti hyvin tarkkaan yhtenä sateisena päivänä ettei tahdo välitunnille. Simppeliä, jos ei tahdo välitunnille niin silloinhan paras keino välttyä välitunneilta on käyttäytyä siellä huonosti. No, mikäs siinä, välituntioikeutta tuskin annetaan uudelleen ennen kuin hiihtoloman jälkeen, jos silloinkaan.

Eilen en saanut aikaan oikein mitään. Laiskotti ja ketutti, jos ihan tarkkoja ollaan. Oikein mikään ei huvittanut. Ruokaa laittelin, tiskikonetta täytin ja tyhjäsin ja muun ajan notkuin speden seurana ja tuijottelin telkkaria. Toki siinä telkkaria tuijotellessa tuli kilisteltyä sukkapuikkoja, telkkarin tuijottelu talviaikaan ilman käsityötä kun tuntuu olevan mahdottomuus.

Tänään ajattelinkin sitten pyykätä, imuroida, siivoilla sieltä täältä ja kenties muutenkin yrittää tehdä jotain järkevää. Kuten nyt vaikka maksaa mökkivuokran torpasta johon olemme lähdössä reilun viikon päästä viikonlopun viettoon. Tämänhän teemme paetaksemme synttäreitämme, niin ja juhlistaaksemme niitä ihan vain oman sakin voimin. Ei hassumpaa.

Itse odotan kuin kuuta nousevaa lähinnä saunomista, meidän oma saunammehan kun on edelleen käyttökelvottomassa kunnossa ja odottaa josko jossain kohtaa uusisimme sekä kiukaan että lauteet. Kiirettä moiseen ei ole ollut, tietenkään, sillä ukko ei ole mikään superinnokas saunoja. Oman hidasteensa toki luo saunan kammariin säilötyt poikasen 19v huonekalut.

Eilen en ollutkaan poikasen kanssa juttusilla, tänään lienee syytä korjata moinen puhumattomuus sillä käsitykseni mukaan poikanen lähtee huomenna ekan kerran armeijansa aikana metsäleirille. Leiriä kestää tosin vain yhden yön ajan mutta jotain se on sekin kun se nyt kuitenkin on ensimmäinen kerta.

Perjantaina poikanen pääsee ekoille lomilleen joten viikonloppuna on tiedossa paaaaljon armeijajuttuja. Joiden suhteen äiti on lievästi moodissa ööö… Toki ymmärrän mitä mikäkin tarkoittaa mutta siis oikeasti. Se ööö-fiilis tulee ihan jo siitä, että mitään muuta puhuttavaa poikasella ei juuri nyt ole ja kun puoli tuntiakin kuuntelee vain armeijaa niin kieltämättä se on hieman tuota… tylsää näin naisihmisen näkökulmasta.

Ukon mielestä se on toki hauskaa, kuten eksänkin, mutta syy sille lienee se että kumpainenkin on moisen homman aikanaan suorittanut. No, pääasia että pääsen rutistelemaan poikasta, niiden puheiden ajan voin koettaa tuuppia tätä ukon seuraan pulputtamaan, eikö?

Vaan jaa. Kello käy siihen malliin että luulenpa, että minun on pikkupakko ryhtyä herättelypuuhiin, olkoonkin että se on jokseenkin tylsää puuhaa. Se on siis moro ja have fun!

Lumentäyteistä huomenta!

No nyt sitä on. Lunta. Ei onneksi mitenkään metritolkulla ja rehellisyyden nimissä, minulle riittää sitten ihan hyvin tämäkin määrä eli lisää ei ole tarpeen tulla, kiitos! Pakkanen nipisteli poskissa kun ulkona pyörähdin joten kaipa se talvi nyt sitten tuli. Pöh. No, junnu on ainakin supertyytyväinen talven saapumiseen, johan tuo on odotellut lunta kuin kuuta nousevaa.

Tauteilua jatketaan vielä ainakin tämä päivä. Kovin on sitkeässä tuo lämpöilyosasto ja hassua kyllä, lämpö tuntuu nousevan kunnon kuumeeksi aina nukkuessa. Eilen aamulla vieressäni lötkötteli jälleen kekäle, aivan kuten aiempinakin aamuina, mutta päivän mittaan kuume laski siinä määrin että illansuussa tenavalla ei ollut kuin kevyttä lämpöä.

Onneksi, siis todellakin onneksi, yskä on muuttunut kurkkua raapivasta ja takuulla kipeää tekevästä mallista limaiseen, räkäiseen yskään ja nokka on alkanut samalla falskata. Kunnossa tuo nyt ei vielä ole, silmät on ihan luirut mutta selvästikin ollaan menossa parempaan, tänä aamuna tenava heräili vain lievää lämpöä potien. Huh!

Ukolla on särkypoliaika tälle päivälle joten minä jään speden kanssa kotiin. Saapa nähdä pitääkö vielä huominenkin viettää kotosalla lapsen kanssa ja onko tässä edessä vielä pyörähdys lekurillekin, vaikkakaan itse en koe moiseen tarvetta. Speden serkkupoika oli potenut ihan samaisen kurkunpääntulehduksen joulunpyhinä ja tämä oli ollut kuumeessa viisi päivää, spedehän aloitti tauteilun perjantaiaamuyöstä.

Näppärästi tuo sisäinen kello onneksi toimii vaikka kotiin jäänkin, puoli kuudelta kiskoin vaatetta niskaan vaikka kello oli soimassa vasta kuudelta. Kohta pitääkin jo hilppaista yläkertaan herättelemään kasiin menijöitä, junnu menee vasta ysiin joten tuon kanssa ei kiirutta ole.

Eksä kävi eilen ehtoosta tapaamassa poikasta 19v, itse olin hieman kahden vaiheilla että pitäisikö hypätä matkaan mukaan mutta päätin jättää menemättä, poikanen 17v ja ”tyttis” oli eksällä kyytiläisinä. Poikanen soitteli iltasella ja oli kovin täynnä touhua ja virtaa.

Tällä hetkellä tuo on ajatuksella että siirtyisi puolen vuoden päästä Haminaan, rukki siintelee silmissä ja kenties jopa työura armeijan leivissä. Jaa-a. Mielenkiinnolla odotan aikaa jolloin poikanen 17v armeijan harmaisiin astuu, veikkaanpa että tuolloin ei tule puheluita joiden pääpainopiste on siinä riemussa kuinka mukavaa armeijassa on.

Ehei, veikkaanpa että tuolloin kuulen kuinka pskaa koko touhu on ja kuinka ankeeta ja tylsää ja vaikka mitä. Jotenkin poikasen 19v kohdalla arvelinkin että tämä saattaa viihtyä armeijassa niin hyvin ettei välttämättä malta sieltä edes lähteä pois. Nähtäväksi jää onko tämä vain alkuhuumaa vai jääkö tästä ihan pysyvä olotila poikaselle.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn nyt niihin herättelytoimiin, onneksi ei tarvitse nyt aamusta ryhtyä soittelemaan pitkin poikin kyliä sillä ilmoitin poissaolostani jo eilen päivällä sillä tiedossahan tuo oli heti kun speden vierestä aamulla heräilin. Sitkeä on tauti, on se. Se on moro ja have fun!