Jopa nukuinkin!

Puoli kymmenen olin jo tiukasti unilla ja tadaa, heräsin kotva aiemmin kuin kello olisi soinut 5:30. Ei huano ei! Olin minä sitten väsynytkin, myönnettäköön. Eilinen työpäivä oli lievästi puuduttava, etten sanoisi, ja ihan yhtä puuduttavaa oli meno kotona kun tänne asti joudin.

Ohjattava, joka poti aikamoista räkätautia jo keskiviikkona, oli totaalisen täydellisessä kiukkumoodissa. Niin väsymoodissa. Enpä ihmettele, räkätauti oli tehostanut otettaan vielä entisestään ja tenava kertoikin siinä kiukuttelunsa lomassa kuinka ei ollut tahtonut saada millään nukuttua kun vuoroin aivastelu ja nokan tukkeutuminen kiusasi olotilaa.

Matikan tunnin tehtävä saldo oli neljä (!) laskettua vähennyslaskua ja homma ei edistynyt välkälläkään. Eikä sen puoleen ruokavälkälläkään jolle tehtävät oli siirtynyt odottamaan sillä äikän tunnillahan ei matikkaa tehdä. Tenava oli hyvin tietoinen siitä, että jos tehtäviä ei tule tehtyä niin kuvishommiakaan ei pääse aloittamaan, viimeiset kaksi tuntia kun oli kuvista.

Kiukuttelua, rähinöintiä, lisää kiukuttelua. Matikan kirjan heittelyä, ”minä revin tämän kirjan”-karjahtelua ja lisää kiukuttelua. ”Revin vihkonkin niin ettei äiti näe mitä kirjoitit” huusi tenava siinä kohtaa kun oli ensin potkaissut kahdesti jalkaani kiukuspäissään ja heittänyt matikankirjan viidennen kerran lattialle.

Minä jatkoin tyynen rauhallisesti kirjoittamista, eipä siinä paljon muita keinoja tenavan kanssa ole. No okei, okei, mä teen sitten-huutelu oli vuorossa ruokavälkän loppuminuuteilla, tosiaan se kuvistunti sieltä oli tuloillaan ja ojensin kirjan jälleen kerran tenavan pulpetille. Ja mitä teki tenava?

Otti ja repäisi työn alla olleen sivun irti. Repi sen pieneksi silpuksi ja heitti silput lattialle. Minä huokaisin ja totesin, että jahas. Siinä sitä on sitten äidille korjattavaa. Keräsin silput, asettelin ne matikankirjan väliin ja pakkasin kirjan tenavan reppuun. Ilmeisesti tenava oletti että haahaa, nyt hän pääsee kuvistyötä tekemään, muut kun oli juuri aloittelemassa.

No, eipä päässyt. Tenavan kohtaloksi tuli istua aloillaan muita häiritsemättä loput päivän tunnit. Kenkuttihan se, kenkutti siinä määrin että pakko oli himppanen karjua. Tosin karjuminen loppui aika nopeasti kun tenavalle selvisi, että karjumisen jatkaminen aiheuttaisi siirtymän alakerran eriytystilaan hyvinkin nopeasti. Että lasta harmitti. Ja aivastutti. Ja niistätti. Ja harmitti.

Hiljaa ja aloillaan tuo oli silti loppupäivän, välillä katsoi alta kulmien kiukkuisena kun minä rullailin pitkin luokkaa ohjaamassa muita kuvistyötä tekeviä lapsia. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minä en oikein ymmärrä miksi tenava oli lähetetty kouluun moisessa räkätaudissa. Tai no, ymmärrän, kuumettahan pidetään pääsääntöisesti rajana sille voiko kouluun mennä vaiko ei.

Ainakin erityislasten kohdalla olen hanakasti kallistunut jo aikaa sitten siihen, ettei näitä kannattaisi lähettää kouluun edes räkätaudissa. Ei ainakaan silloin kun lapsesta tiedetään, että tästä tulee tuolloin vihainen, väsynyt ja kärsimätön. Ymmärrän toki, että erityislapsen vanhemmatkin on takuulla väsyneitä kiukkuavaan erityislapseen etenkin silloin jos tämä käyttäytyy hiemankin samoin kotona kuin koulussa. Mutta niin.

Silti. Eilinen koulupäivä ei hyödyttänyt yhtään tenavaa, tämä ei oppinut eikä harjoitellut mitään päivän aikana sillä koko päivä meni ihan vain ja ainoastaan siihen kiukutteluun ja jumpitteluun ja valitteluun siitä, kuinka väsynyt hän on ja kuinka hän ei vaan jaksa. Saapa nähdä onko tenava tänäänkin paikalla, luulenpa että on, ja se jos joku tietääkin hassunhauskoja tilanteita.

Se viimeinen uintikerta nääs. Ja meiltähän menee sinne kaikkineen reilu 30 tenavaa kerralla. Ja kun tenavia on moinen lauma kerralla siellä pienten altaassa opettelemassa uinnin alkeita niin siinä ei ole varaa yhdenkään tenavista riekkua omiaan siellä altaassa vaan ohjeita on pystyttävä kuuntelemaan ja niiden mukaan toimimaan.

Joka on siis muutenkin todella vaikeaa tenavalle, kuten kaikki jutut missä on enemmän porukkaa paikalla. Se, että aiemmat uintikerrat on mennyt ”hyvin” ei tarkoita silti sitä että ne olisi sujunut samoin kuin muilla porukassa. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että tenavaa ei ole jouduttu poistamaan paikalta vaan on riittänyt kun tätä on useamman kerran kielletty hölmöilyistä ja ohjattu toimimaan toisin sekä kuuntelemaan ja toimimaan niiden ohjeiden mukaan.

Jos kiukkumoodi on sama kuin eilen niin huoks. Veikkaanpa, ettei paljon kiellot auta sen enempää kuin ohjaamisetkaan. Muuta kuin pukukopin suuntaan ja se ei ole kiva se. No, josko se siitä jotenkin suttaantuisi. Ja jos ei niin kunhan ei sattuisi mitään. Ja jos sattuu, niin mieluiten sitten vain ja ainoastaan tenavalle itselleen.

IPssä hommat lutviintuikin sitten ihan normikaavalla, ei ongelmia. Kotiin kurvailin tarhan kautta ja kotona laitoin sitten ison myllyn jauhamaan. Touhasin sekä kahden suklaan hyydykekakun että Ullantortun samoilla riekkumisilla, siinä sivussa ruokin tenavat, nakkasin pyykkikoneen päälle ja riekuin muutenkin kuin sekopäinen ympäri torppaa.

Nyt on pakkasessa purtavaa maanantaiksi ihan siltä varalta jos joku tänne vaikka eksyy kahvittelemaan. Laukut on about pakattu reissua varten, pyykkiä on pesty ahkerasti ja tiskikone lauloi eilen kahdesti. Ensin jo valmiiksi koneessa olevat tiskit muutamalla leivontakipolla höystettynä ja lopuksi loput leivontakipot sekä jääkaapista kaivamani kattilat ja pannut joiden sisältö ei kestä sunnuntaihin asti.

Tänään onkin luvassa siis vain ja ainoastaan töitä. Kotona en ehdi kuin heitellä kassit autoon ja siinä se, sen jälkeen suuntaammekin jo kohti mökkielämää. Ah, ihanuutta! Voin kertoa että tarkalleen 12 tunnin päästä tästä (aamukuusi) olen veivaamassa kiukaaseen aikaa ja asettelemassa itseäni saunomismoodiin. Ah!

Ja nyt siirryn suosilla asettelemaan kutrejani työmoodiin. Se on siis moro ja have fun!