Alkaisi riittää jo nämä pakkaset. Lumimääräkin on tarkalleen passeli meikäläiselle, ei sitä enempää tarvita kuin tuolla jo on. Ilman näitä pakkaslukemia tämä olisi itselleni täydellisen ihanteellinen talvi, pakkasta saisi olla tuollainen -5 niin johan olisi napakymppi. Harmi ettei näitä saa tilata toiveidensa mukaan.
Työmaalla hommat sujui sutjakkaasti. Ohjattavan uintireissu meni jälleen ihan mukavasti, pari kertaa annoin varoituksen roiskimisen ja täydellisen ohjeiden kuuntelemattomuuden takia mutta siinäpä se. Koululla olikin sitten koko luokka täynnä väsyneitä herraskaisia, onneksi päivää ei ollut kummoisesti jäljellä.
Viimeinen tunti oli jo aikamoista kivireen kiskomista mutta selvittiin siitäkin sitten, onneksi, ja IPssä nyt ei ihmeitä ollut ohjelmassa. Työkaveri antoi matkaan pinkan keräilykorttisivuja kun hoksasin kysyä tietäisikö hän tai toinen kollega mistä hitosta niitä saisi ostettua. Kotiin suuntasin normikaavan mukaisesti tarhan kautta ja onneksi (!) ryhdyin samantien kotiuduttuani puuhaamaan, muuten olisi iskenyt veltostuma ja aikomani hommat jääneet tekemättä.
Hommathan aloitettiin speden kanssa poke-kortteja sivuihin laitellen. Kansionkin kaivelin esiin ja hieman tuunasin sen kansia paremmin korteille sopiviksi ja spede oli kertakaikkisen onnessaan. Harmi, että meidän tulostimesta on taas kerran osa väreistä loppu joten en saanut tulostettua kansion kanneksi haluamaani kuvaa. Taidan suunnata tänään värikasettiostoksille, luulen mä.
Kortit aseteltuamme otin ja riepaisin pakastimen tyhjäksi, siihen hommaan nämä pakkaset on kieltämättä varsin hyvät. Nostin vielä lämpöpatterin pakastimen viereen hurruuttamaan, laittelin yhdelle hyllylle kuumalla vedellä täytetyn pesuvadin ja ryhdyin ruokkoamaan keittiötä.
Välillä kaivelin ja kolistelin pakastinta (tiedän, maltti olis valttia mutta kun tässä hommassa sitä ei ole koskaan ollut eikä taida tullakaan) ja siirryin hinkuttamaan vessan kuosiin odotellessa. Siinä kohtaa lämpö olikin tehnyt jo tehtävänsä ja pääsin raastamaan hyllyistä jäätä ja hilenuoskaa ihan tosissani.
Tiedä sitten kumpi meistä on vajaapäisempi, minä vai spede, mutta spede tuuppi koipiaan pesuvatiin kun sain pesuvatia täytettyä jäänuoskalla ja -kököillä. Hän ”viilensi” itseään ja hihkui riemusta samaan tahtiin kun paljaat varpaat osui kylmään jäämoskaan. Justaansa juu.
Ei muuten huono suoritus, kolme tuntia siitä kun olin kiikuttanut pakasteet kuistille niin olin kiikuttamassa niitä jo takaisin tunnin superjäähdytyksellä olleeseen pakastimeen. Kyllä nyt kelpaa, sano! Pakastimen urakoituani otin ja istahdin ihan rauhassa alas. Kudoin puikoilla keikkuneet villasukat loppuun ja aloittelin uudet. Spede kiskaisi iltapalan, minä tuijottelin tallenteita ja kilisytin puikkoja.
Kasin kanttiin spede hiippaili ukon seuraksi makkariin ja minä huutelin junnua ja prinsessaa iltapalalle. Kummityttö oli juuri vasta lähtenyt kotiin, kolmikko kun oli piipahtanut luistelemassa siinä minun riehuessani, ja meno oli hyvinkin leppoisaa. Minä olin kovin odottavalla linjalla, poikanen 19v kun oli päässyt lomille ja odottelin tätä käymään.
Vaan olipa tuo komea ilmestys kun lomapuvussaan ysin aikaan kurvasi pihaan. Oih! Nälkäinenkin tuo oli mutta ei sitä heti malttanut syödä kun oli niiiiiin paljon kaikkea juteltavaa ukon kanssa. Minä tuijottelin Tokio Driftin ja kuuntelin juttuja sivukorvalla, kovin oli armeijapitoista menoa.
Lämmitin välillä ruokaa poikaselle, kävin vähän halailemassa ja jatkoin leffaa. Puikoilla sukkakin eteni vinhaa vauhtia siinä leffaa tuijottaessa. Poikanen kävi vielä suihkussa syötyään ja vaihtoi siviilit päälle mutta ruoka oli tehnyt tehtävänsä eikä tämä jaksanutkaan suunnata baariin kavereiden kanssa kuten oli suunnitellut.
Sen sijaan tämä jatkoi höpöttelyä ukon kanssa, minä siirryin vuorostani makkariin ihan nukkuma-aikeissa ja poikanen lupaili tulla piipahtamaan viimeistään sunnuntaina ennen kuin lähtee lomilta takaisin armeijaan. Poikanen oli näet vielä lähdössä ex-tyttistään baarista noutamaan ja sitä kautta aikeissa siirtyä isälleen yöpuulle.
Tänään ajattelin tosiaan suunnata kaupoille. Ehkäpä käyn kurkkimassa sekä toppahousuja että -takkia itselleni tai sitten en, mutta ainakin niitä värikasetteja haen että saan tehtyä kansion valmiiksi ennen maanantaita jolloin se lähtee speden mukana tarhalle. Tämän vuoden eskareiden ykkösjuttu kun tuntuu olevan nuo poke-kortit, niillä pelataan ja niitä vaihdellaan ja vaikkas mitä.
Siivotakin voisi vielä vähän lisää, toki poikanen 17v täällä imuroi eilen mutta josko pesisi lattiat ja pyyhkisi pölyt. Yllättäen luvassa on myös ruoanlaittoa jossain kohtaa päivää (pöh!) ja jos oikein riehaannun niin saattaapa olla, että tulee tyhjennettyä vaatekaappejakin ylimääräisistä vaatekappaleista. En tosin oikein usko moiseen ihmeeseen…
Vaan jaa. Se on kuulkaa moro ja have fun! Huomenna aion nukkua AINAKIN kasiin joten tuskinpa päivitän blogia. Tai sitten herään, kuten tänäänkin pyhistä lupauksistani huolimatta, jo kuudelta ja huomaan näpytteleväni tekstiä tänne. Plääh.