Huoks huoks.

Jos kohta torstai työmaalla menikin kuin rasvattuna (ilmeisesti luokkamme tenavat on sairaita tai jotain sillä pikkujoulut oli ehkä maailman rauhallisimmat juhlat IKINÄ!) niin samaa linjaa ei sen jälkeen enää jatkettukaan. Kotiuduttuani työmaalta säntäsin samantien ukon kanssa kaupoille, sieltä pikapikana toisille kaupoille jne kunnes kuuden aikaan olimme viimein kotona.

Yöunethan on ollut vähän mitä sattuu viime aikoina joten moista kuosittaakseni päädyin pysyttelemään väkipakolla hereillä. Hävisin, jälleen kerran, kisan mutta vasta kahdelta yöllä ja sekin tapahtui nojatuolissa Sami Hedbergin suoltaessa omia juttujaan läppärin näytöltä. Onnekasta kyllä, läppäri pelitti.

Aiemmin illallahan se ei pelittänyt. Kaksi minuuttia toiminnassa ja pam, virrat pois. Ja sama alusta, käynnistys, odottelu, salasana, yhteyden luominen, sivujen availu ja pam, kaksi minuuttia ja kone sammahti. Ja tämä siis kertaa kymmenen tunnin aikana. Pitkälliset puhaltelusessiot koneen tuulettimeen toimi, nyt ei ole kaatuiltu nurin.

Tämä on jälleen yksi niitä juttuja joiden kohdalla kiitän onneani kavereista ja pölöttelyluonnostani; nettireittiä tutustumani kamu kertoi heti mikä koneessa mättää, kertoipa myös sen miten ongelma korjataan. Todettakoon, että tämä kaveri korjaa työkseen koneita eli hetkeäkään en epäile etteikö tämä tietäisi mistä puhuu.

Aamulla nukuinkin sitten pitkään, olinhan siirtynyt sänkyyn neljältä yöllä eli siihen nykynormiheräämisaikaani. Kuulkaas nyt, se oli puoli YHDEKSÄN kun ihan oikeasti heräsin. Jes! Keittelin kahvit ja katselin kun joku täällä sähläsi matkakassinsa kanssa. Niin tosiaan, ukolla oli edessä lähtö laivalle.

Naapuriin oli tullut lapsenlapset viikonloppukylään joten ei aikaakaan kun junnu heilui jo lumihangessa heidän kanssaan, kohta sinne päätyi jo spedekin ja nyt on piha täynnä lumilinnoja, -ukkoja ja -hevosia. Hauskaa tuntui olevan. Päivällä lähdin kuskaamaan ukkoa bussiin joka saatteli hänet satamaan.

Kurvailin bussilta absille, nappasin matkaan ukon siskon ja haimme samalla hesestä sapuskat nälkäisille. Sapuskoita odotellessa tuli yhdeltä naapurilta viestiä siitä, että onko naapurin (sen toisen) koiruudet lähtenyt omille teilleen johon en osannut vastata kuin etten tiedä.

Aika pian tiesin, prinsessa soitteli ja ilmoitti lainakoiruuden hipsasseen meille, se isompi koiruus ei mukana tullut. Kotiovelle ehtiessä rappusilla seisoi naapurin rouvaskainen hihnan kanssa ja ovella vastaantullut lainakoiruus lähti kotiin. Lainakoiruushan käy meillä välillä viikoittain, välillä on kuukaudenkin tauko kuten nyt.

Aivan ihana piirre lainakoiruudessa on tämän iloisuus; nytkin tuo juoksi crocsini suussa ovelle minua vastaan. Ja sitä crocsia roudattiin nonstoppina aina siihen asti kun sain tämän naruun. Loppupäivä menikin sitten sekavia soppia setviessä, lopulta laittelin jo valotkin pois päältä ihan vain tiedottaakseni naapuriin että ei, en ole tavoitettavissa.

Nyt viisarit osoittaa himpan yli yhtä yöllä ja edelleen sinnittelen hereillä, katselen Robinin tämänpäiväistä keikkaa (ilta on mennyt odotellessa 17veetä kotiin ja juorutessa työkaverin kanssa) ja jos vielä hetken jaksaisin pysytellä hereillä niin hyvä olisi. Huomenna on tarkoitus touhata tenavien kanssa kauppareissua ja tehdä sapuskaa ja sen perään jäämmekin kaiketi odottelemaan ukkoa kotiin.

Olenko muuten muistanut mainita että Robin on speden taivas? Pakko myöntää, että äitikin pitää kovin. Kuten myös Juha Tapiosta jota on luvassa Robinin jälkeen. Niin ja Samia. Hedbergiä siis. Kun se vaan on niiiiiiin ihana ja käytän ihan KAIKKI keinot pysyäkseni hereillä niin, että nukun edes seiskaan huomenna.

Tämä insomnia on muuten aika rassaava olotila. Väsyttää ihan sikana about kokoajan mutta uni ei toimi. Tänään olin nukkumaisillani nojatuolissa iltapäivällä heti syötyäni mutta prsiilleenhän se meni, känny soi liki nonstoppina sen ajan. Kun viimein tajusin vaimentaa puhelimen ei uni enää tullut eikä kyllä kännykään huudellut.

Nyt on pakko myöntää, etten tiedä miten jaksan tätä unettomuutta jouluun asti. Ja mikä hemmetti minut pitää hereillä? Ukon sisko ehdotti joulustressiä mutta voiko sitä olla jos jouluvalmistelut on jo tehty? En tiedä, ja luulen silti tietäväni. Kai se liittyy siihen, että tarkalleen 15 vuorokauden ja 20 tunnin päästä tulee kuluneeksi 16 vuotta siitä kun löysin äidin kuolleena. Muuta syytä en ole keksinyt.

Tästä tulee silkka plääsäysbloggaus sillä oikeasti. Vielä puoli tuntia hereillä kiitos! Koen jotenkin irvokkaana sen, että joulu yhtälailla kuin synttärit on pilattu. Tuntui todella pahalta muutama päivä sitten kun junnu kysyi autossa, ihan yhtäkkiä, että eikö äiti sun nimppareita ole vietetty.

No ei, eikä nimppareita mielestäni kuulukaan viettää. No entä synttärit, eiks niitäkään vietetty. Tota joo niin. Ei. Silmiin nousi heti kuva synttärikakusta kenolleen kaatuneena, suklaapäällinen pitkin leikkuulautaa ja kadonnut äiti. Tädit oven takana, pakko keittää kahvia ja itkevä pikkusisko. Ei, ei meillä vietetty synttäreitä.

No mut joulu teillä oli äiti takuulla hieno. Yhtä ainoaa ajatustani en junnulle jakanut, en synttäreistä enkä nimppareista enkä vallankaan joulusta. Nimpparit ja synttärit kuittasin sanomalla ”ei” ja joulun kohdalla olin ihan suunnattoman kiinnostunut liikenteestä.

Joulu. Äiti aina kännissä, tai kateissa. Tai jaa, korjaan. Äiti kännissä ja tuloksena maailman paras joululahja siinä iässä eli koira, ihan elävä oikea koira, ja sen jälkeen. Äiti kateissa. Joulut, pääsiäiset, vaput ja joulut ja uudet vuodet ja nimpparit ja synttärit ja joulut ja juhannukset ja ihan kaikki.

Kun katoamisista päästiin olikin äiti kuollut, oli sitten joulu, juhannus, vappu tai vaikka pääsiäinen. Se paras lahjakin oli poissa, kuollut ja kuopattu ja tilalla oli psykoottinen pikkusisko. Ehkä siinä on syy miksi en nuku? Ei siis siskossa vaan koko yhdistelmässä. Voisin jatkaa äiti-linjaa loputtomiin.

Poikasen 17vee ristiäiset, lintuhäkissä vuoroin terve-, vuoroin tule- ja vuoroin vittu-käskyä huutava papukaija, häkeltynyt pappi ja kadonnut äiti. Häämatka jonka jälkeen kuulin, että siihen aikaan ainoaa lastani, ex-teiniä, hoitamaan lupautunut äiti olikin vetänyt isolla kaavalla ja anoppi oli hakenut lapsen. Minä olin tuolloin tuhansien kilometrejen päässä.

Kun isäni kuoli oli äiti todella paikalla hetken. Piti sylissä puhelimitse ja pakeni. Isäpuoli haki minut kotoa, raahasi puoliväkillä syömään ravintolaan ja pakotti seisomaan. Se oli liki kaksi vuotta ennen kuin äiti lähti. Kukaan ei pakottanut minua pystyyn sen jälkeen. Niin paitsi anoppi.

Joka totesi että jos ei miniä huomenna puhu, (äiti oli ollut kuolleena kaksi päivää) niin se on PAKKO viedä lääkäriin. Miniällä ei ole kaikki hyvin. Muistan aina sen kivun ja ponnistuksen määrän jonka tunsin matkalla takaisin kotiin pari tuntia anopin sanoman jälkeen. Pakotin itseni puhumaan, siinä keskellä kuun valaisemaa peltoaukeaa.

Joulu ei vain ole hyvä juttu. Paremmin en osaa selittää. Se vain ei ole. No, josko nyt nukkumaan. Ja aamulla EN herää ennen kasia, kiitos.

 

Pöh, pöh ja pöh…

Olen sitkeästi syyttänyt olkkarin jouluvalaistusta, ja makkarin oven raolleen jättävää ukkoa, siitä että herään niin hiivatin aikaisin. No, eilen totesin ukolle, että vetää makkarin oven kunnolla kiinni sänkyyn tullessaan, jos ne on ne valot jotka heräämisen aiheuttaa, ne kun saa valon osumaan nimenomaan minun puolelleni sänkyä ja sinne tyynyn alueelle.

Eipä taida olla valojen syytä tämä ei, ihan yhtälailla katselin kelloa kotvan neljän jälkeen vaikka ovi olikin kiinni. Ja sitten se kuulkaa tuli mieleen. Eikös tämä ole joka joulukuinen ilmiö tämä aamu aamulta aiemmin herääminen? Otin siis ja kaivoin vanhoja blogimerkintöjäni esiin ja totta tosiaan, ihan sama kuvio on toistunut joka vuosi joulukuussa, ei välttämättä tosin ihan joulukuun alusta asti mutta suunnilleen näihin aikoihin.

Näinköhän syynä on joulu? Ja kaikki sen mukanaan tuomat lieveilmiöt? Tiedän varsin hyvin, etten ole alkuunkaan jouluihminen ja melkeinpä inhoan kyseistä juhlaa, johtuen pitkälti omista nuoruuden- ja osin aikuisiänkin kokemuksistani, joten sekö se herättelee? Vai sittenkin äidin kuoleman vuosipäivän läheneminen, joka kuuluu myös näihin aikuisiän joulunlatistuskokemuksiin? Mene ja tiedä.

Tiedänpä nyt ainakin sitten, että tätä älyttömyyttä saattaa hyvinkin kestää aina joululle asti, josko ne unet sen jälkeen paranisi ja pitenisi. Jatkuvat kuuden tunnin unet ei ihan riitä, näin väitän, ei sittenkään vaikka olen tottunut nukkumaan vain seitsemää tuntia yössä. No, nythän näitä on takana vasta tämän viikon ajalta eli vielä toimii.

Eilinen työpäivä oli jälleen mahdottoman rauhallinen. Ohjattavan kanssa on itseasiassa yllättävän helppoa kun tietää tämän metkut ja narut joista vedellä. Oma osansa homman helpottumiselle, ja tenavan rauhoittumisnopeudelle silloinkin kun se iso pyörä tahtoo lähteä liiraamaan, on takuulla lukuportilla joka on edelleen auki, auki ja auki. Jes!

Koulun yhteiseen itsenäisyyspäivän juhlatilaisuuteen (kovin lyhytkestoinen, onneksi) emme nyt osallistu tänään johtuen ihan siitä, että vaikka tenavalla päivä sujuikin mahdottoman hyvin muilta osiltaan niin eiköhän juhlatilaisuuden harjoittelu siirtymineen ollut aivan liikaa.

Se ei ihan käy päinsä, että iso määrä koulun oppilaita ja henkilökuntaa kokoontuu yhteen sytyttämään kynttilät ja laulamaan ja tilaisuus on muilta osin täysin hiljainen ja sitten yksi natiainen kaahottaa kuin heikkopäinen koko monisatapäisen joukkion läpi riekkuakseen. Juu ei.

Koska tänään on tilaisuuden suhteen tosi kyseessä ja ne harkat meni tosiaan täysin mönkään (minä komenteerasin kiipeilytelineille roikkumaan ehtineen tenavan alas sieltä ja takaisin sisätiloihin) niin emme lähde edes yrittämään moista toimintoa tänään. Tällä hetkellähän tenavan välitunnitkin on poistettu johtuen juuri tästä ettei siirtymät vain onnistu millään.

Viime vuonnahan tämä oli ihan jokapäiväistä ja kokoaikaista, pienikin siirtymä sai tenavan lähtemään suunnilleen lentoon ja välitunnit taas sai tässä aikaan järjettömän tarpeen lyödä kaikkea mikä liikkuu ihan täysin summamutikassa. Se lyöminen on jäänyt täysin (!!!) pois, tilalle on tullut välituntien testikertoina päätön juoksentelu jolloin ei yhtään katso mihin juoksee.

Näiden päättömien juoksujen satona on ollut useampikin loukkaantuminen, lähinnä kuhmuja, naarmuja ja pahaa mieltä, muille lapsille joten välitunnit tosiaan poistettiin loppuvuodeksi. Kaksinkeskeisenä niitä koetettiin aluksi mutta niin, ne siirtymät taas. Ei ole kovinkaan järkevää lähteä tenavan kanssa vartiksi ulos kun sen jälkeen tämä on tunnin sekaisin ja hyppii ja loikkii pitkin pöytiä, kirmailee miten sattuu ja kuvittelee olevansa vuoroin traktori ja vuoroin palosireeni.

Mutta niin, eilinenkin meni kovin rauhallisissa merkeissä sitä juhlaharjoitusta lukuunottamatta. Tuolloinkin tenava asettui heti kun sain tämän komenteerattua telineiltä alas ja kiikutettua luokkaan eikä mitään ison pyörän ylipyörähtelyä ollut nähtävissä. Hyvä niin, silloin kun homma lähtee lapasesta niin se todellakin lähtee lapasesta eikä sitä tietyn tason jälkeen enää puhalletta poikki hetkessä.

IPssä hommat sujui kuin rasvattuna ja tadaa, kotimatkalla nappasin speden tarhalta, keittelin pikana siskonmakkarasopan (ukko oli kuorinut perunat valmiiksi jo aiemmin) ja tenavien syötyä lähdimmekin takaisin tarhalle joulujuhlaan. Varsin mukava (ja ennenkaikkea mukavan lyhyt!) tapahtuma, kotiin ehdimme jo hieman ennen kuutta.

Koska puhelimeni on viime aikoina temppuillut ihan urakalla niin päätin perehtyä sen sielunmaailmaan kotiuduttuamme. Aikanaan kun otin tämän hemmetin mahtavan upean lumia 820-mallin käyttöön totesin joutuvani mm rekkautumaan mikkisoftan sivuille ja koska homma oli jokseenkin ihmemonikuvioinen niin arvaahan sen, ettei kirjautuminen mennyt aivan putkeen.

Ihan hyvin puhelin on silti toiminut aina siihen asti kun julkaistiin tieto Nokian myynnistä mikkisoftalle, se oli ikäänkuin vedenjakaja kännykän toiminnassa. Jos kohta aiemmin päivitykset puhelimeen oli tullut sievästi ja siististi, ne oli saanut asenneltuakin tuosta vaan niin tadaa, voin kertoa ettei kyseisen kaupan jälkeen.

Päivitykset tosin tuli edelleen ihan kuten ennenkin mutta asentamaan niitä ei päässyt. ”Pyydä vanhempiasi hyväksymään Nokia-kaupan muuttuneet käyttöehdot” luki näytöllä kerran toisensa jälkeen. Siis täh? Koetin niitä käyttöehtoja pelmata pitkin poikin mikkisoftan sivuja ja nokian sivuja ja vaikkas missä ja löysinkin ne moneen kertaan mutta mistään, siis MISTÄÄN, en löytänyt kohtaa jossa moiset hyväksyä.

Päivitykset jäi siis roikkumaan lähinnä ilmoituksena ”9 uutta päivitystä” ja blaablaablaa ja aina kun niitä koetti asentaa niin sama herja. Eilen siis otin ja aikani asiaa käännettyäni ja väännettyäni päätin päivittää puhelimen takaisin oletusasetuksiin. Joka taas aiheutti sen että kaikki, siis ihan kaikki, aiempi sisältö katosi taivaantuuliin. Niinpä niin. Mitäs jätin synkronoimatta ennen palautusta.

Oikeastaan koko loppupäivä meni puhelinta läärätessä. Onneksi, siis todellakin ONNEKSI, vanha uskollinen N8 piti edelleen sisällään kattavan yhteystietoluettelon jonka sain siirrettyä viuhvauh bluetoothilla lumiaan, harmillista kyllä sieltä puuttui muutama oleellisen tärkeä numero kuten poikasen 19v uusin, ex-teinin uusin, aisaparin ja aisaparikakkosen numerot ja niin, työmaan numero.

Työmaan numerot nyt saa koulun sivuilta, mutta aisaparien ja tenavien numerot, niitä ei saa joten odottelen innolla josko vaikka poikanen 19v soittelisi työmaaltaan tänään. Hope so, en voi muuta sanoa. Samalla katosi, tietysti, kaikki viestihistoria ja muu vastaava joka saattaa olla ehkä ihan hyväkin juttu.

Soittoäänien katoaminen nyt on ihan se ja sama, niitä saa netistä vaikka miten ja onneksi niitä valokuviakin oli jäänyt muistikortin syövereihin. Silti. Typerä, typerä, typerä lumia! Melkeinpä tekisi mieli ottaa vanha uskollinen N8 takaisin käyttöön mutta niin. Lumia on aiheuttanut sen, että olen tottunut selaamaan nettiä isommalta näytöltä joten pieneen ja sievään kasiin palaaminen ei siksi oikein houkuta.

Tänään ohjelmassa on sitte (rumpujen pärinää!!!) EI MITÄÄN työpäivän päätyttyä! Jes! Työmaalla onkin sitten säpinää, mm luokan pikkujoulut, mutta nehän nyt menee sitten vaikka vasemmalla kädellä huitoen. Tämän päivän kun saa klaarattua niin jes, kaksi viikkoa ja kauan kaivattu loma on täällä! Elän toivossa, että joulun yli päästyämme tenavakin palaa edes lähelle sitä moodia jossa oli ennen syyslomaa jolloin ruokailut muun luokan kanssa, ulkovälkät ja muut touhut onnistui ilman ylimääräisiä sähläilyjä.

Tuskin, mutta ainahan sitä voi toivoa. Ja nyt luulen, että siirryn suosilla himppasen siistimään keittiön pintoja. Tenavien omatoimisen iltapalan lunnaat on aina maksettava ja jos niitä ei jaksa maksaa illalla niin sitten maksu pitää suorittaa aamulla. Se on siis moro ja have fun!

Voi kökkömöö!

Minkäänlaista järkeähän näissä puoli viiden heräämisissä ei ole, se on varma se, mutta minkäs teet. Kun neljästä asti kurkkii kelloa niin ei sitä tosiaan oikein jaksa puolta tuntia kauempaa hereillä makoilla. Ehtiipä ainakin blogata, jos tästä jotain positiivista ryhtyy hakemaan.

Eilinen työpäivä oli kokolailla toisinto maanantaista. Hommat sujui hienosti tenavan kanssa, valmista tuli kuin taiottuna eikä jumpituksia, kiukutuksia tai ylettömiä seinälle kiipeilyjäkään päässyt sattumaan. Liikuntatunnit vietimme ulkona ja vaikka siellä nyt olikin niukin naukin plussaa niin ilma tuntui jotenkin älyttömän kylmältä kun siellä puolitoista tuntia pääosin seisoskeli.

IPssä meno oli ihan yhtä rivakkaa, tuntui että kello pyörähti hetkessä siitä yhdestä puoli neljään. Oman osansa moiselle ajan pikajuoksulle tuonee ah, niin ihana lisuke kerholla, eli kahvinkeitin. Olemme nyt kahtena päivänä nauttineet seisomakahvit iltapäivästä välipalan jälkeen ja jes, ilmanko on ollut virtaa kuin pienessä kylässä kun on kotimatkalle kurvaillut.

Nappasin speden tarhalta ja kurvailin samantien takaisin tien päälle. Ensin auton tankkaus ja sen perään postipiipahdus, minulle kun oli tullut paketti Hopottajilta. Varoen kannoin painavahkon paketin autoon ja kotona availin sen speden seuratessa innokkaana vieressä.

muumit2

 

Jos kohta paketti oli kaunis kuin karamelli niin sisältö vasta olikin kertakaikkisen ihana, luvassa on ainakin maistelutilaisuus tenaville ja näiden kamuille, saattaapa olla että järjestän jopa pienimuotoiset kekkerit joissa näitä herkkuja maistellaan. Junnun kaverisynttärithän on edelleen vaiheessa eli kenties ne järjestyy aivan lähiaikoina.

muumit

 

Paketti sisältää kaikkiaan kuutta eri makua eli Moomin mansikan ja mustikka-vadelman, Planes persikan, Mikki viinirypäleen, Autot mansikan ja Princess omenan. Kyllä näitä hiveltiin kerran jos eräänkin jo ehtoosta tenavien toimesta, pullot ja pakkaus kun on kauniit kuin mitkä. Luvassa jossain kohtaa siis maistelubloggaustakin näiden tiimoilta.

Kun viimein olimme hypistelleet pakettia riittämiin komensin sekä junnun että speden autoon ja suuntasimme siskonpojan nimppareille. Ehkä olen jotenkin erikoisen vanha ja tylsä näissä jutuissa, mutta arki-iltaan sijoitetut kekkerit ei oikein nappaa. Ei vallankaan kun kyseessä on nimpparit, joita en ole tottunut viettämään sen enempää omassa lapsuuskodissani kuin omienkaan tenavien kanssa.

Kävimmepä nyt kuitenkin ja olimme sikäli ehkä parhaat vieraat ikinä, ettemme viipyneet kuin tunnin. Sisko oli kyllä tehnyt varsin hyvää mokkapalaa tarjolle, niin ja pipareita, ja olihan se varsin mukava jutustella ja höpötellä mukavien ihmisten kanssa aikansa mutta kotona odotti pyykit koneessa kuivumaan ripustajaa, olinhan nakannut koneen päälle siinä lähtötohinoissa.

Oikein muuta päivään ei sitten sisältynytkään enää kotosalla, toki ne ihan perus iltapala, keittiön raivaus, ulkovaatteiden paikoilleen nakkomis ym rituaalit, mutta siinä se kokolailla olikin. Himpan ysin jälkeen laskin sukkapuikot käsistäni ja siirryin sänkyyn ja niin. Valitettavasti kurjat kuppilat jäi loppuosaltaan näkemättä mutta onko tuo ihme.

Tänään on tiedossa suht normikuviot työmaalla, itsenäisyyspäivälaulun käymme harjoittelemassa vielä ulkosallakin mutta siinä se. Toivonpa tosiaan, että tenava on tänäänkin yhtä rauhallisessa moodissa kuin on ollut nyt parina päivänä, on varsin mukavaa kun ei tarvitse ihan mahdottomasti ojentaa tätä.

Iltasella on sitten vuorossa päiväkodin joulutouhut eli aikamoista menoa luvassa tällekin päivälle. Jos jotain toivon joululahjaksi niin pidempiä yöunia, kiitos! Saattaa tosin olla hankala paketoitava moinen toive, pöh. Onneksi huomiselle ei ole MITÄÄN ylimääräistä, ihan normipäivä luvassa. Jes! Ja sen jälkeen onkin kolme ihanaa vapaata, aion todellakin ottaa rennosti moiset ja jos pakkaset vaan pysyttelee paikalla niin ainoa työ jonka olen vapaille suunnitellut on pakastimen sulatus.

En muuten yhtään muista, olenko kertonut aiemmin työkaverista jolla ei ole minkäänlaista sosiaalista silmää. Tämä sosiaalisen silmän totaalipuutos saa aikaan sen, että tämä töksäyttelee mitä omituisimpia juttuja työkavereilleen kuten nyt alkusyksystä minulle ihmettelynsä siitä, mikä mielenvika minulla mahtaa olla kun olen tehnyt kuusi lasta.

Uusin töksäytys iski viime viikolla kun tällä oli ollut jotain ongelmia autonsa kanssa edellisenä ehtoona ja oli siinä soitellut jo toiselle työkaverillekin toivoen työvuoron vaihtoa tämän kanssa seuraavalle päivälle sillä ”hänhän ei kävele pitkän vuoron jälkeen kotiin jos auto ei toimi”.

Auto oli onneksi toiminut seuraavana aamuna joten tämä pääsi omalla kärryllään työmaalle. Kysäisi silti siinä aamupalaverin aikaan minulta, että moneltakos minä lähdenkään aamuisin töihin, jos vaikka auto ei joku aamu toimikaan niin tulisi kyydillä. No, olen ennenkin tätä työkaveria kuskannut kyydissäni eikä siinä mitään, siinähän tuo asuu matkan varrella joten eipä tuosta vaivaa ole.

Kerroin suunnilleen ajan ja totesin, että ainoa pienimuotoinen ongelma kuskailulle saattaa tulla siinä että en välttämättä muista aamuisin ennen töihin lähtöä laittaa puhelimeeni ääntä päälle, se kun tulee joka tapauksessa laitettua työmaalla äänettömälle. Työkaveri katsoi minua jokseenkin hämmästyneenä, siis mitä, otan äänet yöksi pois…

Juu, tapana on, en todellakaan kaipaa mitään öisiä pirahteluja. Työkaveri ihmetteli kovin voiko sellaisia edes tulla öiseen aikaan johon totesin että voihan niitä, minulle on kerran jos eräänkin soitettu baari-illan (?) perään ihan uppo-outojen ihmisten toimesta ”sori hei väärä numero”-puheluita joten ennemmin vaiennan kapineen yöksi.

Toisekseen olen aikaa sitten päätynyt siihen, etten tee mitään päivänpolttavilla tiedoillakaan keskellä yötä eli jos joku nyt vaikka sattuisi kuolemaan niin että joku tahtoo siitä minulle yösydännä kertoa niin enköhän ehdi senkin kuulla aamulla herättyäni. Tätä työkaveri ei ottanut mitenkään ymmärtääkseen, ehei.

Aikansa moista älyttömyyttä kauhisteltuaan tämä totesikin että ei siinä sitten mitään, pitääpä hänenkin muistaa että jos joku aamu satun soittamaan hänelle niin hän jättää vastaamatta. Mitä sitä sitten hänkään näkisi vaivaa minun työmaalle pääsystäni jos en minäkään kerran moista tee hänen kohdallaan.

Hmmm… en nyt oikein tiedä missä kohtaa minusta on tullut työmaavastaava hänen tai kenenkään muunkaan osalta? En mielestäni ole itsekään ilmoittanut kenellekään, että heillä on velvollisuus kuskata minua jos autoni ei satu toimimaan. Outoa, perin juurin outoa on tämä, etten sanoisi.

Minähän nyt pääsen hätätilassa töihin vaikka sitten taksilla ja jos ihan oikeasti kävisi niin, ettei autoni aamulla käynnistyisi niin todnäk soittaisin ensimmäisenä naapuruston kamuille. Pakko myöntää, että kyseisen keskustelun jälkeen jäi jälleen kerran itselle vähän sellainen mitvit-fiilis.

No, tämä tästä. Nyt taidan siirtyä puleeraamaan kutrejani kuntoon, niin ja rasvaamaan pärstäkertoimeni, tämä aamuinen otsalohkon kutina kun ajaa minut hulluksi näillä näppäimin. Onneksi tämä ei ole enää joka-aamuista tämä kutina, locobase-voide tuntuu tosiaan tasapainottavan otsalohkon kuivumista.

Se on moro ja have fun!

Jaahas, että taas hereillä

No, johan ne viisarit ehti melkein puoli viiteen joten mikäs siinä sitten. Ei ihme, että iltiaisin ihminen on aivan tiltissä kun heräämisaika aikaistuu sen mukaan miten nukkumaanmenoaikakin muuttuu. Eilen illalla EN vain jaksanut heilua pystyssä ysiä pidempään, en niin millään vaikka kuinka yritin.

Työpäivä oli varsin mukava ja ennenkaikkea, nopeatempoinen. Tiedä edes että miten se niin nopeasti menikin, ensin lapset tulivat kouluun ja sitten luokka olikin jo lähtökuopissa kotiin. IPssä aika meni suunnilleen yhtä vauhdilla eli ei huono, ei alkuunkaan. Jos kohta työpäivä olikin nopeatempoinen niin kumma kyllä, se oli silti myös rauhallinen.

Tenava touhusi kouluhommia varsin mallikkaasti ekan tunnin, tokalla tunnillakin tämä oli vielä varsin hyvin mukana menossa ja kolmannella tunnilla alkoi kiinnostus herpaantua pahoin. Annoinkin tenavan ihan suosilla koota välkällä eteensä kaivamaa palapeliä kolmannen tunnin alkupuolen, loppupuolella tämä sitten touhusi virsikirjaan kirjanmerkin kuten muukin luokka.

Syömään lähdimme kaksin muuta luokkaa aiemmin, tenavan ulkovälkät kun on nyt tosiaan olleet off-moodissa jo kotvan ja päivinä jolloin omalla opella on ulkovalvonta ruokavälkällä minä käytän tenavan ruokailussa. Sikälihän tämä kuvio sotkee aina luokan työkuvioita, että minä pääsen omalle ruokkikselleni vasta ruokavälkän jälkeen seuraavan tunnin alkaessa mutta minkäs teet.

Onneksi meitä ohjaajia on luokassa kaksi eli ihan ohjaajatta tenava ei tuossa kohtaa jää, siihen kun tenavan kohdalla ei vain ole mahdollisuutta. Siis ohjaajattomuuteen. Eilen tenava oli sitten saanut jonkin ihme kiukkukohtauksen heti vikan tunnin alkajaisiksi, syykin oli ollut perin tavallinen eli kun ei saanut tehdä mitä itse olisi tahtonut niin hermohan siinä meni.

Merkiksi moisesta hermojen menetyksestä tämä oli ottanut ja repäissyt yhden sivun irti matikan kirjastaan ja jos kohta moinen sivujen repiminen olikin ihan tavallista vielä keväällä niin tänä syyslukukautena sitä ei ole kertaakaan aiemmin tapahtunut. Luokkaan palatessani tenava istui edelleen omalla paikallaan naama kurtulla, harmitti varmasti monikin juttu sillä hetkellä ja heti kasvoni nähtyään tämä alkoi kuumeisesti kaivaa äikän tehtäväkirjaa pulpetista esiin.

Tokihan minä luulin siinä kohtaa, että matikan hommat on hoidettu, miksi sitä muuten matikan kirja sivupöydällä lojuisi mutta aika pian minulle se asioiden oikea laita selvisi. Mikäs siinä, teippirulla käteen, tenavalle kehotus laitella äikän tehtäväkirja takaisin pulpettiin ja kaivaa tilalle kynä ja kumi, matikan aukeama kun oli edelleen tekemättä.

Naama kurtulla tenava teki työtä käskettyä, minä teippasin sivun takaisin kirjaan kiinni ja tenava istui kuin suolapatsas penkissään osoittaen tarkalleen ilmeillään, ettei todellakaan aikonut suostua moiseen tehtävien tekemiseen. No, minun kanssanihan moinen ei vain onnistu joten totesin, että ope saa laitella äidille viestiä että tenava on myöhempään koulussa sillä ennen kuin aukeama on tehtynä ei kotiin ole lähtemistä.

Aikansa tenava istua päkötti tuolissaan, tuijotteli seiniä, nyppi liimaa sormistaan, vääntelehti ja kääntelehti ja otti kuin ottikin kirjan eteensä vartti ennen tunnin päättymistä ja ryhtyi laskemaan. Aina välillä tuo jäi omiin ajatuksiinsa mutta aika pian sieltä palasi kun kurkkasin aikaa kännykästäni ja totesin sitä olevan jäljellä enää sen ja sen verran, tuon verran, viisi minuuttia jne.

Viimeinen lasku tuli valmiiksi minuutti ennen kellon soimista ja tenavan reissuvihkoon olinkin jo ehtinyt kirjailla kuinka päivä meni ihan mukavasti matikankirjaselkkausta lukuunottamatta. Hyvä päivä, sittenkin, sillä sitä perjantain levottomuutta ei päivässä ollut yhtään vaan tenava jaksoi kuin jaksoikin olla aloillaan koko päivän. Jes. Toivonpa tosiaan, että tänään on eilisen kaltainen päivä, tenavan totaaliflippipäivät kun väsyttää ihan älypaljon myös ohjaajaa.

Työmaalta suoriuduttuani koppasin speden tarhalta ja nakkasin tämän kotiin prinsessan vahdittavaksi. Prinsessa hoiteli vahtivuoroa aina siihen asti, kun poikanen 17vee kotiutui hieman myöhemmin, minä olin jo tuossa kohtaa naapurikylillä ostosparatiisissa riekkumassa.

Todettakoon, että elektroniikkaosastoa lukuunottamatta kokolailla kaikki (!!!) joululahjat on nyt hankittuna. Huh! Me alamme olla oikeastaan kokolailla jouluvalmiita, ruokaosasto nyt toki vielä uupuu mutta muuten hommat on hyvällä mallilla. Ihan hyvä näin, aika hyvin pukkaa ohjelmaa tähän vuoden loppuosastoon.

Tänään pitäisi suunnata töiden jälkeen nimppareille (voi plääh) ja huomenna on luvassa speden tarhalla joulutapahtuma. Torstaille ei ole onneksi mitään, eikä tietenkään sitten loppuviikollekaan paitsi se ukon laivareissailu mutta seuraavalle viikolle on jo kalenterissa taas parit merkinnät. Höh.

Itse olen kahden vaiheilla joulujuhlapäivän suhteen eli mennäkö lauantaina töihin vaiko ei. Vapaapäivänhän siitä saisi, eikä tuolloin todellakaan tarvitse silti olla koko päivää töissä mutta toisaalta taas. Omien tenavien juhlia ei tänä vuonna ole tyrkyllä joten sikäli ehtisin vallan mainiosti mutta mene ja tiedä jaksaako sittenkään. Onneksi asiaa ei tarvitse päättää tänään.

Kauppareissusta palattuani en sitten tehnytkään eilen enää oikein mitään. Himppasen toki touhusin keittiössä siivouspuuhissa, mikä ihme siinä on että tenavat saa keittiön aina sotkettua kun et ole kotona? Spede ja junnu touhasi pihalla lumihommia, prinsessa luki kokeisiin ja höpöttelin siinä poikasen 17vee kanssa touhutessani.

Loppuilta menikin sukkapuikkoja heilutellen ja aika hyvällä mallillahan tässä niiden suhteen ollaan. Totesin näet, että hittolainen soikoon, minullahan on vaikka kuinka monta paria sukkia kudottuna olkkarin arkkupöydän sisuksissa. Siellä ne odottaa lankojen päättelyä joten enpä taidakaan urakoida useampaa sukkaparia pukinkonttiin tänä vuonna.

Niin paitsi nämä nyt puikoilla olevat ja yhdet toiset, näissä kun on ajatuksena kutoa vastakkaisväreillä poikaselle 19vee ja tämän tyttikselle eli toisella oleva pohjaväri on toisen raitojen väri ja päinvastoin. Tarkoitus olisi työpäivän päätteeksi ehtiä touhaan aloitussilmukat sukkaparin toiseen sukkaan valmiiksi jotta saan otettua kutimen mukaan nimppareille mutta nähtäväksi jää tämäkin.

Vaan jaa. Kello lähenee puolta kuutta, hurraa, joten kohtahan tässä voisi laitella auton piuhaan. Pakkanen tosin on mennyt takamuksilleen ja ulkona on vesikeli, kiva, joten oletan että työmatkastakin tulee lipoisa kokemus. Kirviäisessä on ihan surkeat talvirenkaat ja valitettavasti pikkukirpun renkaat ei sopinut siihen. Sniif.

Josko tästä sitten suuntaisi tekemään jotain. Vaikka niitä aloitussilmukoita tässä välissä. Se on siis moro ja have fun!

Voi typerän typerää…

…mikä kellonaika herätä! Kun kello on soimassa puoli kuudelta niin miksi ihmeessä kroppa toteaa aamun saapuneeksi jo puoli viisi? Ei voi käsittää! Liekö ilmassa jonkinasteista yliväsymystä, mene ja tiedä, sillä nukkumaankaan en mennyt yhtään normaalia aiemmin, melkein päinvastoin. Pöh!

No, hereillä ollaan joten hereillä ollaan, mikäs siinä sitten. Eilen aamulla tehokkuus oli kyllä aivan tapissa. Aloittelin touhut hinkkaamalla hellan levyjen ympärystät kuosiin ja ei aikaakaan kun huomasin jo repiväni hellaa pois paikoiltaan ja siivoavani sen taustaa. Moisten toimien päälle heittelin mikroon broitsupaketteja yksi kerrallaan, samalla poltin levyistä rasvatahroja pois.

Siinä levyjen puhdistumista ja broitsujen sulamista odotellassa nappasin käteen imurin ja kurvailin pitkin alakertaa kuin Ayrton Senna radalla aikanaan. Välillä kävin viskomassa uutta broitsupakettia mikroon, sammuttamassa puhdistuneita levyjä ja vääntelemässä päälle vielä polttamattomia ja kas, ei aikaakaan kun riehuin jo mopin kanssa aivan yhtä vauhdikkain liikkein kuin aiemmin imurin kanssa.

Toki siihen kaikkien muiden toimintojen väliin sopi mainiosti tiskikoneen tyhjennys, niin ja vessanpesu ja kas vain kuulkaa, aamuysiltä minulla oli puunattu alakerta ja puolitoista kiloa broitsusuikaleita pannulla paistumassa. Ei huono, ei. Kotvan kuluttua paistoin jo broitsufileitä padassa eikä aikaakaan kun minulla oli hautumassa aurabroitsut ja keittelyn alla makaronit. Jes!

Kun olin saanut ruokapuolen, niin ja sen siivousosaston, hanskattua otin ja nakoin ulkovaatteet päälle sekä itselleni että spedelle ja siirryimme pihalle lumitöihin. Meidän talossahan on se musta aukko, joka tuntuu olevan suht yleinen monessa muussakin lapsiperheessä, joka on tähän asti napsinut mm sukkia koneesta, mutta nyt sille mustalle aukolle on tapahtunut jotain hurjaa.

Se on suurentunut ja paljon! Miten muuten on selitettävissä, että tiesin tarkalleen meille hankitun uuden hyvän lumikolan kevättalvella mutta mistään sitä en löytänyt etsinnöistäni huolimatta. Vanha lumikola kyllä nökötti tiukasti puuvajan nurkassa eikä siinä sitten auttanut muu kuin tyytytyä moiseen vanhukseen.

Noin yleensä ottaen olen sitä mieltä, että vanha on parempi kuin säkillinen uusia (hellaa putsaillessa nauroin itsekseni kun hoksasin moisen sotaratsun täyttävän kunniakkaat 15 vuotta toukokuussa) mutta lumikolaan tämä ei todellakaan päde. Vanhan lumikolan kärjen rautavahvike kun on mennyt keskeltä poikki vuonna muna ja käpy joten sehän ei todellakaan pelitä kuten kunnon lumikolan kuuluu.

Ehei. Reunat napsii hyvin lunta, ei siinä mitään, mutta suurin osa keskialasta vain tasoittelee alle jäävää lunta. Hieman kuin perunapeltoa kääntäisi, keskelle jää reilun viiden sentin kukkula joten kiskaisu yhteen suuntaan aiheuttaa sen, että takaisinpäin saa tulla uudelleen suunnilleen samaa vanaa haukatakseen toisella reunalla sen kukkulan. Joka taas aiheuttaa sen, että kukkulan viereen ilmestyy uusi kukkula.

Ei liene yllätä ketään, että lumitöitä tehtiin pitkään ja hartaasti runsaasti manaillen. Niin paitsi spede, joka keskitti tarmonsa lumienkelien tekemiseen. Tunnissa sain piha-alueen autokohdat puhtaaksi ja siinä kohtaa luovutin ihan suosilla. Ei vaan huvittanut enää yhtään vaikka ilma olikin loistava moiseen puuhaan.

Siirryimme sisätiloihin, minä nakoin spedelle evästä nenän alle ja aloin itse suunnitella siirtymää marketin suuntaan. Jotain nyt sain hankittua mutta kyllä se on uskottava, että edessä on vielä reissu jos kohta toinenkin joululahjojen tiimoilta. Tylsää, en voi muuta sanoa!

Kotiuduttuani keittelin kahvit, taas, pyörähdin paikallisessa kebabtaivaassa ja hain itselleni ja poikaselle 17vee einettä, prinsessa, junnu ja spede keskittyi lähinnä hotdogien tuhoamiseen ja töistä palannut ukko hellan tuotoksiin. Loppupäivä menikin pitkälti nojatuolissa sukkapuikkoja kilistellen, tallenteita tuijotellen ja välillä spedelle evästä tarjoillen.

Ihme juttu, kerrankin oli iltapäivä jolloin en ollut reväyttää suupieliäni haukotuksin, siitä kun on tullut jonkinasteinen tavaramerkki viime viikkoina. Siinä määrin väsynyt olen ollut joka aivaten ainoa päivä heti työmaalta palattuani, että puolisko on jo pitkään epäillyt minulla olevan jonkin piilevän sairauden. Jaa-a. Tuskinpa nyt sentään. Minä vain en ole syksyihminen alkuunkaan ja valon vähentyminen on elimistölleni selvä merkki siitä, että pitäisi hautautua peiton alle ja pysyä siellä aina kevääseen asti.

Ehkä olenkin ollut karhu edellisessä elämässäni? Ja ehkä tuo nyt maahan rymähtänyt lumi aiheuttaa siinä määrin valoisuutta että ei väsytä enää niin superpaljon? Se, jääkö lumi maahan, onkin sitten mysteeri mutta melkeinpä toivon että jäisi. Lisää sitä ei tarvitse tulla, minulle riittää ihan hyvin tuo kymmenen senttiä, mutta tokihan se vie sen pahimman pimeyden mukanaan.

Se on sitten taas työviikko aluillaan. Neljä päivää kun jaksaa intensiivisesti painaa niin tadaa, saa kolme päivää vain olla ja öllöttää! Ainakin melkein, perjantaille toivon sen verran pakkasta että saisin pakastimen sulatettua. Ukkohan on tuolloin lähdössä laivareissuun työkavereidensa kanssa joten tämäkin viikko on pitkälti tällainen yh-viikko, jos näin voi sanoa.

Pakko myöntää, että hieman minua eilen ehtoopäivällä risoi kun ukko oli palaillut työmaalta (oli viikonlopun ylitöissä) ja rötkötti makkarissa telkkarin ääressä. En oikein osaa edes sanoa mikä siinä risoi, mutta jotenkin vain risoi. Torstain ja perjantainhan tämä oli iltavuorossa (ts illat olin itsekseni tenavien kanssa) ja nyt alkuviikon tuo on iltavuorossa. Torstaina hänellä on aamuvuoro jolloin on sitten kotona siinä kohtaa kun kotiudun työmaalta.

Viikonlopun ylityöt tietää toki rahaa, en minä sillä, mutta samalla se tarkoittaa sitä että tenavat ei ehdi juurikaan edes nähdä koko isää ja minä hoitelen kaiken ihan itsekseni kotopäässä. Iltavuoro taas tarkoittaa sitä, että aamulla vien speden tarhaan, iltapäivällä haen tämän, touhuan kotihommat ja avittelen läksyjutut ihan keskenäni ja ukko osallistuu käytännössä sen verran, että tekee kenties ruoan valmiiksi ja hoitaa kauppareissut.

Tyhjää parempi toki sekin, mutta olisi se nyt ihan kiva ehtiä nähdäkin jossain kohtaa ja ihan mukavaa olisi sekin, että imuri olisi aamupäivän aikana liikkunut tai pyykkikone täyttynyt tai pyykkiteline tyhjentynyt. No, iltaisin ei ole ollut erikoisemmin ajanvietto-ongelmia, siinä kun touhuaa ruokahuollon, pyykkien ja keittiön tasojen kimpussa ja siihen sekaan junnun kouluhommien parissa ja yrittää vielä samalla kertaa imuroida ja ruokota paikkoja muualtakin niin mikäs, ennen kuin huomaakaan saakin jo iltapalattaa speden ja suunnitella itsekin yöunille siirtymää.

No, tämä tästä ja mitä tässä rutkuttamaan, taatusti on monia perheitä joissa mies on peräti reissuhommissa ja toinen vetovastuussa likipitäen aina, mutta silti. Ei oo kivaa. Josta tulikin mieleen että nyt olisi kaiketi aika siirtyä vähitellen peilin ääreen ja ryhtyä puleeraamaan itseään työkuosiin. Kohtahan tässä saa herätellä spedenkin ja ryhtyä tosissaan toimeen.

Se on siis moro ja have fun!

Locobase Repair

2011-11-15 locobase 1

Ilmeisen supisuomalaiseen tapaan kärsin sekaihosta kasvojen osalta, eli toiset kohdat kasvoista on ihan ok vaikka rasvaamattakin ja toiset kohdat taas aiheuttaa suorastaan harmaita hiuksia. Otsan alueen iho varisee talvisin pois pieninä hiutaleina ja iholle levitetyt perusrasvat tuntuvat vain ja ainoastaan kiinnittävän varisevan ihon tilapäisesti paikoilleen, pahimmillaan jopa niin että varisevia ihohiutaleita on rasvan joukossa vaikka miten ja takuulla näet ne peilistä.

Nyt olen löytänyt vihdoinkin rasvan joka todella KOSTEUTTAA otsan aluetta niin, ettei varisevaa ihoa enää ole. Locobase Repair on osoittautunut aivan mahdottoman hyväksi ihon kosteuttajaksi ja onko ihme; voide todellakin tunkeutuu ihon sisään eikä jää ihon ainoastaan ihon pintaan kuten moni muu voide tekee.

Moitittavaa ei löydy voiteen riittoisuudestakaan. Iho pysyy hyvinkin sen 24 tuntia kosteutettuna, toisin kuin monella muulla voiteella. Olenpa saanut kauttaaltaan positiivista palautetta myös heiltä, jotka ovat voidetta kauttani testanneet.

Buzzaaminen tämän tuotteen osalta on ollut todella mukavaa jo ihan siksikin, että jos jokin ajaa ihmisen hulluksi niin kutiava ja variseva iho. No, ei enää, ei kutia eikä varise. Suosittelen kokeilemaan sekä voidetta että buzzaamista!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Buzzailu

Ei se nyt ihan onnistunut…

…pitkään nukkuminen, mutta peräti vartin parempi tulos sentään kuin eilen. No, aikaisin kun herää niin paljon ehtii, niinhän se on. Sen kunniaksi olenkin suunnitellut erinäisen määrän toimintoja tällekin päivälle, mm shoppailua (se joulu…), ruoanlaittoa, siivousta jne. Siivous oli tosin tarkoitus suorittaa jo eilen, mutta päädyin laistamaan moisesta hommasta superväsymyksen iskettyä päälle iltapäivästä.

Se, miksi siivousta ei hoidettu aamulla on taas varsin loogista. Meillä oli piparileivontasessio tenavien kanssa aamupäivästä. Nyt on piparit tehtyinä, jes, ja muutenkin nämä joulunalusennakoinnit aika hyvin hanskassa. Sillä tuon shoppailunkin nostin listalle tälle päivälle; josko hakisi ainakin osan lahjoista tänään, ei tarvitsisi sitten enää heikkopäisesti kaahottaa marketeissa kun niissä alkaa se superryntäys ihmisten saatua veronpalautuksensa.

Eilen leivoimme siis piparit kolmen pienimmän kanssa, prinsessan ja speden kohdalla moinen urakointi tarkoitti pitkälti taikinan suuhun mättämistä, junnu oli oikeastaan ainoa joka ihan oikeasti leipoileipoi. Ennen leivontaa olin jo puunannut kaikki keittiön tasot, viikkaillut puhtaat vaatteet kaappeihinsa ja järjestellyt pintoja siellä ja täällä alakerrassa.

Pipariurakasta selvittyämme siirsin tarmoni keittiön uudelleen puunaamiseen jonka jälkeen lähdin kuskaamaan junnua kyläreissullensa, siinä määrin liukasta oli etten hennonut päästää tenavaa pyörällä liikkeelle. Kuskinhommista palattuani touhasin sapuskaa ja istahdin (big mistake!) nojatuoliin kurkkimaan viikolla näkemättä jääneitä sarjoja ja arvaahan sen, siihen sitä jässähdettiin.

Vain pikainen junnun nouto ja marketissa käyttö katkaisi istunnon mutta toisaalta, hyötyistunnoksi sitä sittenkin voi sanoa. Otin näet pitkästä aikaa sukkapuikot käteen ja kilisyttelin ja kolisuttelin villasukkaa tulemaan. Viime viikkoina kaikki kutomistarmo kun on mennyt tuubihuivien tekoon ja niitä onkin sitten syntynyt useampi kappale. Kenties jokunen niistäkin päättyy pukinkonttiin, mene ja tiedä.

Siinä määrin tehokas hyötyistunto tuo eilen oli, että nyt sukkaparista puuttuu enää vain toisen sukan kärki. Jes! Tänään laittelen uudet sukat alulleen sillä oikeasti, olen tässä kutomishuumassa kutonut kyllä useammankin parin villasukkia mutta lahjatarkoituksiin niitä ei ole tullut tehtyä eli hupsista hei! Ainakin kolmet sukat on väännettävä ja vauhdilla sittenkin.

Poikanen 19vee piipahti tyttiksineen iltakahvilla, samalla poikanen esitteli uusia talvitamineitaan. Poikasen asiat alkaa olla aika hyvällä mallilla, kokolailla kaikki velat on hoidettu pois ja loputkin hän ehtii maksella ennen kuin lähtee armeijaan kääk (!!!) viiden viikon päästä. Tai niin, jos tarkkoja ollaan niin maanantaista tarkalleen viiden viikon päästä.

Töitähän tuolla on riittänyt vaikka muille jakaa, välillä ehkä jo vähän liikaakin mutta rahanahneena lapsena tuo tuntuu olevan kovin työnahnekin. Työkuvioista olivat puhuneet jo alustavasti pomon kanssa armeijankin osalta, poikasen on kuulemma tarkoitus ajella lomillaankin yhtä päivää työhommissa. Äidistä ei välttis hyvä, missä kohtaa tuo ehtii vain olla jos lomillaankin painaa töitä?

Edelleen poikanen 19vee on silti se äidin suurin huolenaihe, vaikka juuri nyt meneekin varsin hyvin niin tilannehan saattaa muuttua hetkessä. Eipä tässä auta kuin tsempata poikasta ja toivoa, oikein muutakaan mahdollisuutta äidillä ei ole. Joululahjakuvioita olen ajatellut himppasen tätäkin kautta, rahaa en poikaselle aio antaa mutta kenties jotain lahjakorttia jonnekin.

Onko muuten muilla samoja ongelmia näin talviaikaan kuin minulla? Iho suorastaan varisee pois otsan alueelta, ei muualta kasvoista, mutta otsasta. Olen löytänyt ihan mahdottoman hyvän avun tähän ongelmaan ja taidanpa tässä samantien blogata siitäkin, ihan vielä kun ei voi ryhtyä touhaamaan kolikoli- ja rymirymi-tekniikalla.

Pidemmittä puheitta, se on moro ja jatkoa pukkaa!