Minun ei totta tosiaankaan ollut tarkoitus herätä ennen puoli kuutta, ei todellakaan. Valitettavasti ihan aina se päätäntävalta ei ole omissa käsissäni ja tämä aamu kuuluu juuri niihin päätäntävallattomiin aamuihin. Hittolainen soikoon! Onhan se hienoa, että loma alkaa mutta jotain rajaa sillekin riemulle!
Kävipä näet niin, että havahduin hereille tarkalleen 04.10. Ja miksi. No, olkkarin ovi oli raollaan, olkkarissa täysvalaistus ja kuuluipa sieltä speden kiherryskin hetkittäin. Joopa joo. Lapsella alkoi loma. Ei lomalla nukuta. Lomalla herätään puolesta yöstä ja hiippaillaan salaa iskän koneelle olkkariin. Just. Että teki mieli…
No, nyt on tenavalle pidetty palopuhe loman oikeasta tarkoituksesta (mm aamuisin pitkään nukkuminen) ja siitä, että on suorastaan järjenköyhyyttä herätä siksi että pääsee iskän konetta pelmaamaan muilta salassa. Kone on nyt läntätty kiinni ja sohvalla lötköttää mutrusuinen eskari. Kun äiti on tyhmä, ankea ja vaikka mitä ja ihan vain kostoksi tästä spede EI tahdo yhtäkään lahjaa eikä joulua eikä mitään!
Valitettavasti heräsin niin täysin itse siinä palopuhetta pitäessäni, että sänkyyn palaaminen olisi ollut ihan turhaa. Johan se kello soi puoli kuuden kanttiin, ne joulujuhlat nääs. Joulujuhlien päälle se kauppareissu nääs. Jonka perään erinäinen määrä kotiduunia nääs. Että nääs.
Eilen vietimme viimeistä työtyöpäivää työmaalla varsin mukavissa merkeissä. Heti aamusta pari työkaveria lahjoi minut (oih!) ja nyt on kuulkaa suklaakahvia ja skumppaa niin että heikompaa hirvittäisi. Oman luokan saavuttua kouluun kaiveli ohjattavakin reppuaan ja kas, suklaakahvia ja konvehteja sieltäkin putkahti esiin.
Paras kiitos syksystä seisoi kuitenkin tenavan reissuvihkossa äidin kirjailemana, syyslukukausihan on mennyt ihan toisella sykkeellä kuin keväällä pelkäsimme ja kovin olemme iloisia ja otettuja kumpainenkin tenavan edistymisestä. Siinä määrin haastava tenava toki on, että yhdyin täysin äitinsä sanoihin ”hengähdystauko on varmasti tervetullut”.
Lapset sekä luokassa että IPssä käyttäytyivät varsin mukavasti, päivään ei mahtunut yhtäkään sen kummempaa kommervenkkiä. Joululoman alkamisen kunniaksi kuskasimme välipalan IP-tiloihin ja joululaulujen tahtiin evästimme kovin vähälukuisen kerholaisjoukon kanssa.
Jotenkin olimme ajatelleet aiemmin, että tämä viimeinen viikko olisi varmasti kerhon vilkkain ja lapset olisi tappiin asti mutta mitä vielä. Tällä viikolla lapsia on ollut vähemmän kuin normaalisti ja kotiinlähtöajatkin on ollut selvästi aikaisempia kuin yleensä paria poikkeusta lukuunottamatta. Hyvä niin, tekee lapsillekin varsin hyvää päästä ennen pimeää kotiin.
Kotiuduttuani jätin speden prinsessan hoiviin ja säntäsin itse vielä apteekkiin ja pakettiautomaatille. Junnun tropit on tehnyyt minusta vuosien mittaan ihan apteekkiaddiktin ja oikeastaan olisi varsin mukavaa jos jossain kohtaa olisi edes pari kuukautta apteekkivapaata elämää. No, ehkä sitten joskus.
Kotona ryhdyin urakoimaan limppuja siinä samalla kun touhasin tenaville perunasoosia ja lihapullakastiketta ruoaksi. Työkaverille ruisvapaata ja toinen taikina rukiisena. Kuusi limppua on nyt valmiina, suurin osa sievästi sellofaaniin käärittynä ja valmiina matkaan kohti työmaata. Yhden junnu kiikuttaa opettajalleen, voi olla että prinsessakin nappaa yhden matkaansa.
Yksi limpuista päätyi aisaparin kanssa työstämäämme lahjaan sille triomme kolmannelle osapuolelle eli tähän:
Aprikoosikuoharia, suklaata ja finnmarin kynttiläasetelma. Niin ja se limppu. Sellofaanit ympärille käärittyäni hoksasin yhtäkkiä että niin, kääks… Milläs tuo muuten mahtaa työmaalle hilppasta tällä kertaa, ihan sillä polkupyörällä kun tätä ei kotiin taida saada kuskattua. Hups!
Pikainen puhelu aisaparille ja huh, aisapari on jo pohjustanut asiaa ja kertonut työkaverille kuskaavansa tämän työmaalta kotiin juhlien jälkeen. Hyvä näin.
Limppusavotan perään minä vain olin. Tai aioin olla kunnes muistin, että hittolainen soikoon, jotain kretonkiakin piti kaivella itselle juhlia varten esiin. Siis vaatehuoneeseen, erinäinen määrä kaiveluita pitkin poikin ja silityspuuhiin. Vasta sen jälkeen pääsin tekemään sitä mitä olin ajatellut eli istuin nojatuolissa, heiluttelin sukkapuikkoja ja vain olin. Ei hassumpaa.
No, tästä päivästä kun vielä selviää niin sen jälkeen voi ottaa paaaaljon rennommin lähipäivät ja kunhan tenavat on rapistelleet pakettinsa auki jouluna niin voi ottaa ihan tosissaan rennosti. Jotenkin sitä kaipaa ihan vain sitä oleilua kun ei ole pakko tehdä yhtään mitään muuta kuin heitellä evästä eteen, pyykkiä koneeseen ja ajella imurilla.
Josta tulikin mieleen. Nyt ei ole vielä se aika, pitäisi kaiketi ryhtyä puleeraamaan itseään juhlakuosiin luulen mä. Pitäisikö sitä oikein säväyttää ja laittaa ihan ikäänkuin pakkeliakin naamaan… Näääh, ei jaksa ja silmät alkaa kuitenkin vuotaa kun hoksaa ripsivärin ilmestyneen paikalle.
Pidemmittä puheitta, se on moro ja have fun.
Älyvapaa äiti 