Ihan mahdottoman isosti…

sydänrikki

 

Alan vähitellen päätyä siihen, että koko tämä vuosi on enemmän tai vähemmän kirottu. Kirottu kaikki tyynni. Sisko, se mokomakin kerubi, veti herneet tuhatta ja sataa nenään samalla kun kiikutti iskän antaman satasen minulle. Meninhän olemaan normaali enkä osallistunut tämän maailman rikkoutumiseen tuhatta ja sataa, kuten en yleensäkään tee minkään  asian kohdalla muuta kuin itsekseni (lue, yksin / tämän blogin kautta).

”En tiedä miten itse käyttäytyisit jos eroaisit mutta yleensä ottaen on tapana surra”, totesi sisko kun koetin sanoa tälle että vaikeimpinakin päivinä kannattaa yrittää hymyillä edes jotenkin. Huoks. Vitsiksi heittämäni ”osallistu joogakurssille, auttaa kuulemma kaikkeen” sainkin sitten jo ovenpaukautuksen vastaukseksi. Plääh. Sisko tuntee kyllä minut joten niin.

Aiheuttiko höpinöintini (ja maansurutilan julistamattomuuteni) vai sittenkin se kiukkuisesti käteen lykätty raha sen kettuuntumisen, mene ja tiedä. Epäilen rahan olevan iso tekijä, iso surutekijä kun siinä erossa on se talo jonka ostivat reilu vuosi sitten.

No, kerranko näitä. En ihan hetkeen aio itse ottaa yhteyksiä, en vain jaksa jos ihan rehellisiä ollaan. Ihan riittävästi muutenkin. Aamullahan on kuitenkin edessä se vuosipäivä. Toivottavasti nukun edes kellonajan yli, en tahdo istua itkemässä puoli kuudelta aamulla.

Ehkä siskossa ei ollut riittämiin vastusta tälle päivälle, illansuussa paikalle pörähti poikanen 19vee. Jo oven avattuaan tiesin, että jokin on. Tyttiksellä, kohta yhteistä taivalta takana 3 vuotta, onkin toinen. On ollut jo kotvan, ensin ihastunut, poikanen on tiennyt tämän, sitten rakastunut ja nyt tyttis ei tiedä mitä tekisi.

Poikanen ja tyttis ovat keskenään viikon tauolla. Katsovat sitten. Äiti väittää, hiljaa mielessään tosin, että tietää miten tässä käy. Toisaalta ehkä hyväkin, poikasella armeija alkamassa ja kaikki, mutta toisaalta. Poikasen sydän on rikki. Toisaalta poikanen itsekään ei oikein tiedä mitä ajatella. Voi himputin kuustoista.

Kuten sanoin, ehkä tämä vuosi on kaiken kaikkineen kirottu. Seiskavuosi, sepä se. Tarkalleen seitsemän vuotta sitten aloin odottaa spedeä. Sen jälkeen ero oli näin <> lähellä. Ei ollut <—> vaan oli <>. Ei hajuakaan, miten siitä selvittiin mutta jotenkin selvittiin. Ja ollaan tässä.

Näiden synkkien ja ankeiden fiilisten kautta hyppään kotvaksi aamupäivään ja totean, että joulujuhlat JES, mahtava menestystarina! Esimies oli mielettömän superihanalla päällä ja ”potki” meidät pois työmaalta jo puoli yksitoista, yhden kanttiin olimme jo suorittaneet viimeiset lahjaostokset markettihelvetissä ja suuntasimme kotiin. Ei paha!

Ja nyt siirryn töllön ääreen ja mietin, miten päin pyörittelisin silmiäni ja mitä kaikkea yö tuo tullessaan. Poikanen 19vee näet toi äireelle 50 ekkeä talteen ja lähti itse toisen mokoman kanssa rälläämään. Syötyään ensin tukevan pinon lettuja alle. Saattaa olla ettei meillä juuri nukuta yöllä. Huoks.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s