Nämä unihommelit tällä ihmisellä eikä sitä unihommeleiden sekaisinoloa mitenkään helpota kumpikaan tämän torpan samassa makkarissa nukkujista. Toinen, mokomakin orangi, ”huudatti” tiistaiehtoona jalkkismatsia makkarin telkkarista kun menin maate eikä todellakaan suostunut vaihtamaan kanavaa saati siirtymään itse olkkarin puolelle tuijottamaan.
Huudattaminen tässä tapauksessa ei tarkoita mitään television kovalla äänellä pitämistä, minulla kun on siinä määrin simppeli suhde kyseiseen lajiin (vihaan kuin ruttoa), että minulle riittää hiljainenkin selostusääni sotkemaan unentulon. Siinä sitä tuli pyörittyä, jo valmiiksi lievästi yliväsyneenä, sängyssä reilu tunti ennen kuin sain unen päästä kiinni ja voitte uskoa että keskiviikkoaamuna sängystä noustuani se itse herääminen päivään oli tahmeaa.
Oikeastaan kunnon herääminen tapahtui vasta työmaalla puolen päivän kanttiin, siihen asti olo oli kuin zombiella joka on nostettu jaloilleen. Liekö se yliväsymys sitten syynä siihenkin, että keskiviikkona uni tuli nojatuolissa kesken Greyn anatomian. Ja sekös harmitti kun lopputeksteihin heräsin.
Vielä enemmän harmitti että tietenkään uni ei tullut sukkana kun siirryin sänkyyn vaan ehdin taas vääntää ja kääntää vällyissä oman aikani. Höh! Kumma kyllä, eilen aamulla heräsin hyvinkin virkkuna hieman ennen herätyskellon soittoa. Illalla sitten taas. Huoh. Hiippailin petiin jo ysiltä ja miten kävi?
No niinpä niin. Ihme puolihorretila aina puoli yhteentoista asti, kunnon unesta ei tietoakaan joten ilmanko kuulin selvääkin selvemmin kun ukko palaili iltavuorosta ja kolisi ja kilisi astioineen olkkarin puolella. Prkl sanon mä! Lopullisesti sen prkleen sanoinkin sitten yösydännä kun havahduin speden loikkimiseen ylitseni.
Ja uudelleen kolmen kanttiin kun väliin pöllähtänyt spede, umpiunessa tietysti, potki peittoa päältään. Samallahan se peitto katoaa minun päältäni, se kun on tuplamalli. Ennen neljää manasin jälleen mielessäni, kas kun spede puhua pälätti lepakoista unissaan. Sen jälkeen unet olikin sekavia, milloin matkasin autolla, milloin junalla ja voitinpa siinä 500 euroa arvallakin joutessani.
Seuraavasta hereille havahtumisesta (se peitto lähti taas iloisesti päältä) nousinkin sitten suosilla ylös vaikka kellon soittoon oli vielä likemmäs tunti aikaa. Mitä sitä väkipakolla makaamaan kun ei siitä vain tule yhtään hemmetin mitään. Onneksi (!!!) ukko on tänäänkin iltavuorossa ja toivonpa tosiaan, että tänä ehtoona uni tulee HETI kun otan makuuasennon ja se tulee olemaan aikaisin se!
No, onpa ainakin aikaa näin aamusta. Todellakin. Vaikka menenkin aiemmin töihin. Siinä määrin sitä aikaa on, että tiskikoneen tyhjennys käy suitsaissukkellaan, himppasen ennättää touhata siivouspuuhia (niitä hiljaisia) ja tutkailla vielä omankin habituksensa ihan ajan kanssa ennen kuin pitää tökkiä spede hereille. Pöh.
No, tämäpä nyt ei ollut se varsinainen juttu joka oli tarkoitukseni kirjailla vaan se varsinainen juttu oli eilinen päivä. Työmaalla hommat sujui kuin rasvattu, tenava oli ihan mahdottoman helpolla päällä (!!!) ja minä ennätin luokassa avitella muitakin pikkuihmisiä mennen tullen. Ei kiukkukohtauksia, ei sitä normaalia ”en tee”-touhua, ei mitään maanitteluja, uhkailuja saati komenteluja. Ou jes!
IPssä aika vilahti kuin siivillä (aloitimme jouluaskartelukuviot) ja kotimatkalla nappasin speden kyytiin kuin lennossa. Poikanen 17v pyörähti samantien alakertaan kun kuuli meidän kolisevan eteisessä ja moisesta intoutuneena otin ja loikin takaisin autoon ja kurvailin ostoksille.
Ostoslista oli suht lyhyt ja simppeli; lintulauta, joulukalenterit, katuharja, vahakangas ja lamppuöljy. Lintulauta ja joulukalenterit jäi vielä hommaamatta (hups) kun mieleisiäni ei löytynyt mutta muut listan kapineet löytyi samantien. Ja hupsis hei, löytyi sitten hieman muutakin…
Ja niinkuin olin justaansa todennut ukolle, että mitään joulukapineita ei onneksi enää tarvitse ostella, kaikki kun on jo hankittuna ja vintillä odottamassa pääsyä paikoilleen. Kattia kanssa, sanon mä. Tulihan sitä sitten ostettua kynttilöitä. Ja valojuttuja. Ja sisustusjuttuja (hemmetti soikoon, minä SISUSTUSJUTTUJEN kanssa, ilmeisesti pää osunut lopullisesti johonkin).
Niin ja kaveri sille iki-ihanalle joulua valvovalle ”silmälleni” eli tonttuselleni! Tonttusen kaveriin törmätessäni en vain voinut sanoa ei, kaverin oli ihan PAKKO päästä mukaan.
Eihän tuota pientä voinut jättää markettiin, ei vain voinut!
Ja ne sisustusjutut taas. Huoh. Ei hajuakaan minkä kohdan päästäni olen kumauttanut (tai sitten vika on työmaan aisaparissa joka on ihan sisustusfriikki ja jonka syytä on takuulla se, että minuun on iskenyt jokin salakavala ”tahdon sitä-tätä-tota-ja-tollasta”-systeemi joka aiheuttaa jatkuvia kriittisiä silmäilyjä seiniin, lattioihin, huonekaluihin ja about kaikkeen kotona)…
Niinpä. Kaitaliina. Jouluinen kaitaliina. Meillä. Olkkarin pöydällä joka on normaalisti täynnä speden pikku-ukkoja, pokemonkortteja ja minun kutimiani. Nyt siinä on kaitaliina. Ja kynttiläastia. Ja valot. Siis oikeasti… Jossain on nyt jotain vikaa enkä tarkoita Suomen maata vaan omia korvien väliä.
Valokuusikin lähti matkaan ja päätyi eteisen lipaston päälle kynttelikköjen seuraan, keittiön pöytä sai vahakankaansa ja jälleen, kääks. Meillä pöytä on perinteisesti täytetty milloin milläkin juuri sillä hetkellä käsillä olevalla jutulla, oli se sitten junnun kouluhomma, tenavien soppalautaset tai äireen kauppalista. Nyt moista tilaa ei ole enää kuin soppalautasille.
No, näillä mennään. Toisaalta, myönnän että kovin se mieltä lämmitti kun kaikki mukanani riepottamani kapineet sain paikoilleen ja tenavat, kaikki neljä, pyöri kuin papuset hernesopassa hokien kuinka ihanan jouluiselta koti nyt tuntuukaan. Sehän se oli hieman ajatuksenakin.
Loppuun vielä se valokuusi, kynttelikköineen päivineen ja sen jälkeen suikkelehdinkin herättelypuuhiin. Se on moro ja mukavaa päivää kaikille!
Älyvapaa äiti 