Petturi-pirulainen

Vähän sellainen olo on ollut koko viikon. Mahatauti esti työmaalle kulkeutumisen ja ajattelin kerran jos toisenkin, että vastaan Kuplan haasteeseen ja bloggailen sen tiimoilta heti kun vessasta ehdin. No, vessasta ehtimiset meni ihan vain notkuessa nojatuolissa, sohvalla ja sängyssä sekä heitellessä erinäisiä eineitä uunivuokiin lasten ruokatarjoiluja ajatellen joten bloggasinko? No en tod. Eli sori Kupla, haaste on edelleen roikkumismoodissa.

Mahatauti oli muuten perusteellista luokkaa. Hieman kuin pelottelutoimeni tenavamielisille, herjalla heitetty tosin, Jumala rankaasoo sua ja heittää isolla kivellä päähän ku ovest pääset… Juu, siltä se tuntui itsestä kun olin juuri ehtinyt epäillä työbestikselle että sen ex-teinin MUKA-mahatauti on kestänyt kohta viikon ja taitaa olla vaan haihattelua ja plaaplaa… No Jumala RANKAASOO moiset sanonnat ja siitähän se riemu (ja ahteri) repesi.

Mikäs siinä, viikko meni siis aluksi oksentaen ja sen perään vessassa istuen. Toisaalta, onpa ollut aikaa olla ja ajatella. Kaikkein liukkaimminhan ajatus juoksee vessassa, se on fakta se. Mahatauti on selvästikin selätetty kanta nyt mutta liekö tämäkin ajatus vessatuotoksia (heksheks) sillä olen puntaroinut onnea. Olisikohan tässä akassa siivu taiteilijaa? Vain punkkupullo, kynttilä ja sulkakynä puuttuu…

Mutta niin, se onni. Mitä se on? Se on arkea. Sitä että kohdallesi on osunut oikeat ihmiset oikeassa kohtaa. Oikeastaan koko kysymyksen voisi kiteyttää kysymykseen miten minusta tuli minä. Se taas on ajatus joka iski todenteolla eilen kun sain yhtäkkiä viestin jossa kysyttiin; voinko soittaa.

Ystävän elämä on ollut hieman kuin otos omastani; sekavia perhesuhteita, alkoholisteja, hulluja sukuja ja lähtöjä sinne ja tänne. Ystävä on tehnyt minusta suunnattoman ylpeän; ystävä on selvinnyt ja kasvanut. Ajoipa tuo ajokortinkin (!!!) kun muutti pääkaupungista maalle (!!!!) joka oli ihan järjettömän rohkea veto ystävältä. Siis sekä ajokortti että muutto.

Ystävän kanssa oltiin suunnilleen iholla reilu vuosi sitten, hän menetti äitinsä yllättäen. Story of my life. Eilen olin varma, että hän on menettänyt nyt mumminsa, mummi kun on hänelle se ihminen joka hänet on kasvattanut ja joka on ekstratärkeä. Mummi kun on ollut suht huonona jo kotvan.

Ei se ollut mummi. Ensimmäiset sanat puhelimessa oli ”isä on kuollut”. Se oli kuin aikamatka menneesseen. Samankaltaisen puhelun sain vuosikausia sitten kun oma isäni sanoi keskellä yötä puhelimessa ”mummu on kuollut”. Siitä on aikaa 20vee ja vieläkin naurattaa (ei tietenkään saisi) se, etten kuullut kunnolla mitä isä sanoi vaan ehdin ajatella että mitä, mummu on nuollut ja mitä minä sillä tiedolla teen…

Eilinen ilta meni siis pitkälti puhelimessa ystävän kanssa. Aamulla kun heräsin oli ystävä ensimmäisenä mielessä. Ystävä on mieletön mimmi. Ystävä on osa sitä miten ihminen tulee onnelliseksi. Onni on ihmiset ympärillä. He, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi arvokkaaksi, joiden nousut nostaa sinutkin ylös, joista olet halkeamaisillasi ylpeydestä. He, jotka pitävät sinusta silloinkin, kun et itse pidä itsestäsi tai et tiedä, mitä ajatella.

4 comments on “Petturi-pirulainen

  1. Totta joka sana onnesta! Mahataudista en tiedä, kun sitä ei ole täälläpäin riehunut…mutta oikeasti se on kyllä pirullinen seuralainen ainakin noin pitkänä tautina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s