Kappas vaan…

Liukkaasti se tämäkin viikko meni ja mikä parasta, ilman että kukaan tenavista sairastui ihan kunnolla oksupoksutautiin. Jes! Jonkinasteista oksupoksuahan se toki oli, miten muuten selittäisi sen että myös junnu oli makoillut yhdestä yöstä puolet hereillä kun mahassa kiersi ja olo oli karmea tai itse nieleskelin työmaalla yhden aamupäivän kun tuntui, että maha kääntyy ympäri hetkenä minä hyvänsä.

Eilinen työpäivä meni kokolailla samalla kaavalla kuin tämän viikon aiemmatkin työpäivät. Tai jaa. Tenava oli rauhoittunut huomattavasti edellisestä päivästä ja koko alkuviikosta eli ei ehkä kuitenkaan ihan samalla kaavalla. Tämä on tenavan kanssa se erityisen hauska piirre; aina välillä tämä nollaa itsensä sekoilemalla ihan totaalisesti ja muuttumalla yön aikana ihan toiseksi mitä oli.

Eka välkkä vietettiin jälleen kaksin eriytystilassa, todnäk teemme tästä pidempiaikaisen tavan sillä selvästikin se rauhoittaa tenavan menoa ruokavälkälle ihan suunnattoman paljon. Jo ennen sitä ekaa välkkää tenava teki tehtäviä tunnilla kuin heikkopäinen, matikan monisteen molemmat puolet oli hetkessä täytetty kun hän pääsi alkuun tekemisessä.

Toki siinä alkuun pääsemisessä meni hyvinkin likemmäs puoli tuntia, väsytti, ei huvittanut, ei jaksanut, mielessä pyöri rekkalehdet ja koulumatkat ja jalkkispelit ja ja ja… Ihan perussettiä siis. Onneksi moinen väsymys kaikkosi sen ekan välkän aikana ja äikän tunnilla pulpetin ääressä istui reipas koululainen joka toki häiriintyi ihan kaikesta ympärillä mutta kokosi itsensä kerran toisensa jälkeen kirjoittamaan uutta tavua ja sanaa irtokirjaimilla.

Ruokailemassa kävimme kaksin ja sen jälkeen lähetin tenavan ulkovälkälle joka sujuikin sitten vallan mainiosti. Kuvistunneillahan on syntynyt tänä vuonna vaikka mitä töitä yhtä floppia lukuunottamatta, tuolloin se viime vuoden kuvistuntitenava oli paikalla ja teki vain julmetulla kiireellä töhryt paperiin muiden harkitessa, suunnitellessa ja toteuttaessa töitään hartaudella. Kiire on yksi tenavan kantavista teemoista kun on kyse kuviksesta tai kässyistä, kaikki pitäisi valmistua HETI!

Tänä syksynä tämä on osannut rauhoittua työnsä ääreen; kuvistöissä on ihan oikeasti ideaa ja niitä on ehditty miettiäkin hetki, kässytunneilla kärsivällisyys on riittänyt liki koko tunniksi vohvelikangastyön parissa. Mieletöntä edistystä viime vuoteen! Eilen työn alla oli isänpäiväkortit ja todettakoon tässä ja nyt, että koskaan aiemmin tenava ei ole harkinnut yhtä tarkkaan miten työn toteuttaisi.

Myönnettäköön, että ehkä osansa moisella harkinnalla oli vieressä heiluneella ohjaajallakin joka heitteli ideoita ilmaan kehuttuaan sitä ennen tenavan maasta taivaisiin aamupäivän ja ruokavälkän sujumisen tiimoilta. Siinä määrin hienosti hommat oli sujunut että pyörähdin pikaisesti kysymässä opelta ideinnilleni suostumuksen (ihan aina ei tiedä kuinka tarkkaan ope on työmateriaalit suunnitellut) ja voi sitä riemun määrää kun kiikutin tenavan mukanani monistamoon.

Tenavan rekkalehdestä otimme useammankin värikopion sivuista ja pitkällisen harkinnan jälkeen tenava valitsi pari kuvaa jotka tahtoi korttiin asetella. Harvoin tenava keskittyy leikkaamiseen samalla intensiteetillä kuin eilen, ihan yhtä harvoin tämä keskittyy kuvien asetteluun tai niiden liimaamiseen ja harvoin, jos koskaan, tämä kirjoittaa yhtä rauhallisesti taululla lukevaa tekstiä kortteihin.

Kortista tuli HIENO! Loput kopiot nidoimme tälle ”lehdeksi” ja viimeiselle välkälle lähti vähintäänkin itseensä tyytyväinen ja ylpeä tenava joka totta tosiaan palasikin sieltä välkältä yhtä ylpeänä ja iloisena kuin sinne lähtiessään. Lopputuunaukset kortille hileiden merkeissä ja kas, tenavan työ oli kerrankin kestänyt melkein sen kaksi tuntia jota kuvista on.

Koska tuntia oli vielä jäljellä kehotin tenavaa ottamaan puuhavihkonsa tai rekkalehtensä lopputunniksi mutta tenavapa yllätti. Tämä kaivoi äikän monistepinkan pulpetistaan (lisätehtäviä joita en edes olettanut tenavan missään kohtaa tekevän kuin summittaisesti) ja ryhtyi tekemään tehtävää jossa piti lukea sana ja piirtää kuva sanan perusteella.

Minä olin rullannut tuolini kanssa jo hieman kauemmaksi tenavasta tuossa kohtaa ja ihmettelin luokan yhden tenavan palapelin kokoamistahtia, sivusilmällä seurailin tenavan touhuja ja kyllä siinä tippa tahtoi nousta silmään kun tenava teki tehtävää. Tämä luki IHAN itse sanoja paperista. Hitaasti, hankalampien kohdalla hieman takellellen, mutta luki.

Vaikeimpien sanojen kohdalla avitin sen verran, että tenava sai kirjaimet liukumaan koko tavun mitan mutta se apu oli niin vähäistä, ettei sitä voi kunnolla avuksi edes lukea. Siis mahdottoman upeaa! Se seinä, se epäonnistumisen seinä joka on aina estämässä nämä lukemisyritykset, se oli ainakin hetkeksi kaatunut. JES!

Se hyvä mieli joka niistä kymmenestä tenavan ihan itsensä lukemasta sanasta tuli, se kuulkaa pysyi tiukasti mukana koko loppupäivän vielä lähetettyäni tenavan kotiin ja siirryttyäni IPhen. Se sama hyvä mieli oli päällä vielä koko illan kotonakin. Käsittämättömän upea juttu! Parhaat onnistumisen tunteet tulee juuri näistä tällaisista hetkistä joita ei osaa edes odottaa ja jolloin tietää, että jokin iso este on ylitetty.

Ei liene kenellekään epäselvää, että kehuin tenavan maasta taivaisiin ennen kuin tämä ehti sinne kotiin lähteä. Oikeastaan en olisi tahtonut edes päästää tenavaa lähtemään kotiin vaan olisin mieluiten kuunnellut tämän lukevan vielä muutaman sanan lisää. Tai vaikka useammankin. Realistina tiedän, että todnäk se seinä on taas ilmestynyt paikalle yön aikana mutta hei oikeasti!

Se taito ON siellä ja kunhan se seinä saadaan kokonaan alas ja pysymään alhaalla niin tsiisus. Se yksi isoimmista etapeista on saavutettu sillä tämän lukutaidon kohdalla olemme ehtineet jo olla huolissammekin välillä. Aika monta huolta katoaa kun tietää, ettei kyse ole siitä ettei tenava vain kykene oppimaan lukutaitoa.

Edelleen oma olo on ihan mielettömän riemukas tämän asian tiimoilta, tekisi mieli ottaa ja kirjoittaa kissankokoisin kirjaimin opehuoneen ilmoitustaululle että ”********** LUKI SANOJA”! Oikeastaan sen voisi kirjoittaa oman kotitalonkin seinään ja vaikka niillä kissankokoisilla kirjaimilla siihenkin. On tämä siinä määrin iso asia.

Kotimatkalla nappasin speden kyytiin ja nautiskelin Cheekin seurasta, kotona kippasin pikaisesti kupposen kahvia kurkkuun ja sen jälkeen otin prinsessan kyytiin ja huristelimme kaupoille. Ukko näet lähti aamusella työreissuun ja palaa sieltä vasta tänä iltana, näitä samankaltaisia työreissuja on luvassa jatkossakin joten tämä oli hieman kuin harjoituskierros.

Työreissu osui sikäli mainioon saumaan että isänpäivähän on ihan tuossa ovella ja sen kunniaksi suunnittelimme prinsessan ja poikasen 17v kanssa pientä ylläriä tälle illalle. Kävimme prinsessan kanssa ostamassa ukolle baarijakkaran, sellaisen mukavan istuttavan sillä ukkohan seisoo raveja pelatessaan olkkarissa kirjahyllyn puolikorkean tason edessä jolla tämän läppäri on.

No, ei seiso enää, nyt hänelle on oma säädettävä jakkara moisiin sessioihin. Samalla reissulla prinsessa kävi ostamassa isänpäivälahjan ja sen jälkeen pyörähdimme vielä ruokakaupan puolella. Ukon herkkuahan on makaronisalaatti jonka tekee aina ihan itse. Onneksi olen seurannut valmistusprojektia vieressä useita kertoja joten olimme jo aiemmin päättäneet tenavien kanssa, että teemme moisen salaatin odottamaan reissusta palaajaa.

Ei ne suunnitelmat nyt ihan pelkästään tässä ole, normaalin perjantain tapaan poikanen 17vee imuroi huushollin koulusta kotiuduttuaan, sen verran lisuketta suunnitelmille tehtiin, että prinsessa puolestaan pesee lattiat kun on kotiutunut. Junnu pyyhkii pölyt ja minä vaihdan petivaatteet ja pesen vessan kotiuduttuani.

Ennen ukon kotiutumista paistamme tälle pikkupizzoja iltapalaksi ja se jakkara odottaa koottuna tämän läppärin edessä. Ei hassumpi suunnitelma, eihän? Ne varsinaiset isänpäivälahjathan tämä saa ihan normaalisti vasta sunnuntaina tenavien ojentamina, jakkara nyt ei ole varsinaisesti lahja vaikka toki se on tiukasti sovittu että se on UKON eikä tenavien leikkijakkara.

Tokihan siihen eiliseen iltaan mahtui sitten vielä himppanen muutakin kuin se meidän kauppareissumme. Poikanen 19vee pyörähti tyttiksensä kanssa kahvilla ja maksoi samalla loput velkansa veljelleen, me kokosimme poikasen 17vee kanssa sen jakkaran ja sössimme mutta onneksi poikanen 19vee tosiaan pyörähti paikalla ja setvi sössintämme.

Minä touhasin normaaleita kotihommia käynnin perään ja istahdin sitten ihan kaikessa rauhassa töllön ääreen speden syötyä iltapalan ja huoks, arvaahan sen mitä sitten tapahtui. Yhtäkkiä kaikui karmea itku yläkerrasta ja spede juoksi tuulispäänä kättään pidellen ohitseni kun ehdin rappujen alapäähän, junnu selitteli jotain yläkerrassa poikaselle 17vee ja meno oli jokseenkin hektistä.

Junnu oli sitten onnistunut tangolla (leuanvetotanko) killuessaan pamauttamaan yläkerran oven vuoroaan odottavan speden sormille ja tottakai yksi sormista jäi ovenkahvan ja seinän väliin. Hetkessä sormi turposi palleroksi ja ehdin jo siinä kotvan manata mielessäni, että näinköhän tässä lähdetään loppupäivä viettämään ensiavussa ja taysissa ja palataan kipsatun tenavan kanssa kotiin yön pimeinä tunteina.

Onni onnettomuudessa että pienten ihmisten luut on suht reippaasti joustavammat kuin meidän aikuisten ja kylmäkääreellä saimme turvotuksen laskemaan ja sormikin alkoi liikkua normaalisti. Se se olisikin ollut kun se olisi ihan oikeasti ottanut ja murtunut. Tankokillunnat meni toistaiseksi kiellon piiriin, sanottakoon nyt näin.

Nyt harkitsen kohtpuoliin ryhtyväni herättelypuuhiin, sitä ennen taidan tyhjentää tiskikoneen ja ladata sinne illalla altaaseen jääneet astiat. Aikas mukavaa kun on perjantai, etten paremmin sano. Oikein mukavaa päivää kaikille, se on moro!

2 comments on “Kappas vaan…

  1. Voi että, miten iloiseksi sitä tulikaan tässä lukiessa ohjattavasi lukutaidosta! Mä aina koen sen lapsen jotenkin niin läheiseksi, kun ajattelen aina silloin omaa kuopustani ja sitä taistelua jota hänen koulunkäyntinsä aluksi oli. Hänkin olisi tarvinnut kaltaisesi ohjaajan! Teillähän on tulossa mukavat isänpäivävietot jo etukäteenkin. Oikein hyvää viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s