Kaikki on mullin mallin tai ainakin heikun keikun…

Alunperin tarkoitus oli postailla ohjattavasta. Näin ajattelin eilen ehtoolla siinä kun kylvetin koipiani jalkakylvyssä ja kudoin tumppuja itselleni. Tilanne muuttui aika radikaalisti aika nopeasti.

Eilen oli selvästikin jokin ”swiippaa äidiltä jalat alta”-päivä sillä se oli kaavana. Sitä kaavaa toteutettiin heti kun pääsin kotiovesta sisään, poikanen 17vee hyppäsi suunnilleen syliin ovelta. ”Äiti kuulitko jo prinsessasta”… arvatkaapa olinko pissata housuihini? Ei, en ollut kuullut prinsessasta ja pienoinen pakokauhu iski päälle.

Ok, prinsessa oli ehjin nahoin ja yhtenä kappaleena mutta itkuisena. Muistinko sanoa, itkuisena, joka ei ole normaalia prinsessaa alkuunkaan. Prinsessahan pitää puolensa vaikka meteoriitit osuisi, kukaan ei kikkaile prinsessan kanssa. Eilen oli kikkailtu. Yksi luokan pojista oli vienyt prinsessan kännyn ja lähettänyt, heh heh, todella isoa poikaa esittävän viestin prinsessan isälle. ”Mä tahdon panna”.

Todettakoon, että ukko on fiksu tyyppi eikä todellakaan uskonut viestin olevan prinsessalta, olipa vain pyöritellyt silmiään. Niin oli tehnyt opekin prinsessan vieressä, todennut prinsessalle että otapa iisisti, kyllä sen kännysi kohta saat takaisin ja seissyt vieressä kun toinen pojista oli tuonut kännyn prinsessalle nauraen riemuaan ÄÄNEEN siitä että lähetin sitten isälles viestin et tahdot panna.

Ope ei sanonut mitään. Saako lyödä? Prinsessa oli enemmän kuin loukkaantunut, enemmän kuin vihainen. Prinsessa oli superpettynyt ja niin olin minäkin. Miten htissä ope antoi tämän tapahtua? Miten htissä opea ei kiinnostanut? Mitä httiä mahtoi open päässä liikkua? Minun, siis MINUN tytärtäni loukattiin ja tyttäreni totesi kotona että äiti ei, et kirjoita wilmaan tästä. ET kerro opelle.

Mieli tekisi tehdä virallinen ilmoitus opesta. No, kun tälle linjalle lähdettiin niin sillä sitten pysyttiin. Iltasella, paljon paljon lasten nukkumaanmenoajan jälkeen ex-teinin naapuri ilmoitti että teinillä on aika kovaääniset bileet. Hupsista hei, teini sattui olemaan isällään eli jaa. Ei se teini voinut olla. Eikä ollutkaan.

Totesin naapurille että soita hittolainen poliisit paikalle (tosiaan tiesin ettei teini ole paikalla) mutta naapuri päätti hoitaa asian omin avuin. Ex-teinin kämpästä löytyi kolme nuorta miestä, eli ex-teinin poikaystävä kavereineen. Justaansa joo. Ei onneksi risonut kuin himppasen. Ja pahemmaksi tilanne muuttui tunti sen jälkeen.

Olimme juuri saaneet tallennemaratonin loppuun (vain elämää ja tartu mikkiin) ja kas. Poikanen 19vee, joka oli aiemmin illalla vahingoistaan viisastuneena tuonut a. auton, b. auton avaimet, c. työpuhelimen ja d. työauton avaimet äidille pöllähti paikalle. Kännissä kuin käki, jos näin voidaan sanoa.

Aluksi kaikki oli ihan ok, poikanen söi irtareita ja nauroi ja sitten eksä soitti. Se oli kuulkaa seitsemän sekkaa ja sekopää. Mentiin, riehuttiin, huudettiin ja rähjättiin. Sohvalla lötköttävä ukko haukuttiin mulkuksi, Ovia paukutettiin. Lähdettiin karmit kaulassa jos näin voi sanoa. Äiti seurasi perässä.

Sitä kesti hyvinkin tunnin, raivoamista, rähjäämistä ja huutoa. Siinä kaiken ohessa poikanen näytti välillä nukahtavan pää äidin syliin autoonsa (tottahan äiti seurasi edelleen kuin takiainen) ja äiti ehti jo huokaista. Lyhyt oli se ilo. Ei mennyt aikaakaan kun raivopäinen poikanen potkaisi autonsa tuulilasin rikki. Sisäpuolelta. Äidillä ei ollut sanoja.

Ei niitä ollut yhtään enempää siinäkään kohtaa kun poikasen kanssa siirryttiin pihalle. Roskis sen sijaan sai kyytiä, lensi kaaressa keskelle katua. Siinä kohtaa äidin mitta alkoi olla aika täynnä. Äiti ilmoitti hyvin yksioikoisesti (samalla äänellä kuin työmaalla ohjattavalleen) että nyt riittää.

Koko, siis ihan KOKO alue, on täynnä IHMISIÄ jotka ovat tottuneet RAUHALLISEEN elämään. Joko poikanen lopettaa riehumisen tai äiti lopettaa sen. Kuka arvaa, lopettiko poikanen? No ei tod. Ja äidillä leikkasi kaikki koneet kiinni. Yhtäkkiä pojasta tuli matkustaja äidin käsissä ja hetkessä poika oli eteisessä, äiti istui mahan päällä ja ukko jaloilla.

Poikanen huusi kuin henkeä olisi viety. Elämäni ehkä hävettävin hetki tähän asti, teki mieli lyödä ja lujaa. En lyönyt. Istuin. Istuin ja istuin. Ja sitten se rähjääminen loppui ja poikanen alkoi itkeä. Ja sitä itkua riitti. Sitä itkua riitti likipitäen tunnin. Poikanen on alkanut uudelleen pelaamaan, kaikki julmetut tienestit joita työn ahne lapsi on tehnyt on mennyt pelikoneisiin.

Aamulla totesin olevani kahta kynttä lyhyempi. Mustelma polvessa. Se totaalinen raivari. Ei siinä taida huomata osuuko johonkin vai ei. Maanantaina poikanen on menossa peliriippuvaisten ryhmän tapaamiseen. Häpeä on ihan mahdoton. Poikasen mielestä kaikki on menetetty- äidin mielestä ei.

Onko kaikki menetetty jos ensimmäinen huoli aamulla herättyä on se, että enhän äiti sanonut sinulle pahasti. Enhän satuttanut. Poikanen on pelkkää sydäntä, on ollut aina. Olen niin hiton ylpeä lapsestani, olkoonkin että pelit vie. Minun poikani. Maailman yhtä paras poika kuin kolme muuta poikaani.

6 comments on “Kaikki on mullin mallin tai ainakin heikun keikun…

  1. No huh huh! Se on kyllä ihme, mistä tuollaisessa primitiivireaktiossa tulee kaikki ne voimat. Yleensä se voima toimii vielä ihan oikein niinkuin sinäkin toimit. Rauhallisempaa menoa kuitenkin nyt ihan vilpittömästi sulle toivottelen. Huh, vielä kerran……

  2. Eipä voi muuta sanoa kuin huh huh! Kyllä tämä teinien äidin elämä voi välillä olla niin rankkaa! Minähän olen omaa esikoistani vienyt kännissä sairaalaan, noutanut sairaalasta ja poliisin hoivista ja vaikka mitä. Häntä vei viina, ei pelit. Mutta muutto toiseen kaupunkiin kauas kaikesta vanhasta muutti poikaa todella. Nyt hän on fiksu ja mukava parikymppinen, josta äiti saa olla kovasti ylpeä. Mutta ymmärrän sinua todella ja toivon sinulle voimia jaksaa! Onneksi poikasikin tajuaa, että hänellä on ongelma. Prinsessan tilanteessa minä kyllä ottaisin yhteyttä opettajaan! Ei tuollaista
    voi sietää!

    • Aivan samaa mietin prinsessan kohdalla mutta niin. Prinsessa EI tahdo missään nimessä että kouluun otetaan yhteyttä. Täytyy nyt katsella tilannetta.
      Mitä taas poikaseen tulee niin onneksi kohta on edessä lähtö armeijaan, josko se toimisi jonkinlaisena vedenjakajana. Ongelmaahan ei taas ole tällä hetkellä, muka.

  3. Olette te kaikki yhdessä ihania! Yhteispeli on ainoa oikea peli, joka auttaa eteenpäin. Päivä päivältä. Viikko viikolta. Ja sitten joskus myöhemmin: Vuosi vuodelta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s