Aivan mahdotonta

Vaikka kuinka monena aamuna olen ollut aikeissa blogata ja pöh, aina olen jämähtänyt milloin mihinkin toimeen ja viimein istahdettuani olenkin jo todennut että jaa, kello on noin ja noin, ei tässä nyt enää mitään ehdi. No, turhan paljon tuo kello nytkin jo on ottaen huomioon, että kohtsilleen pitää lähteä speden herättelyyn mutta josko kuitenkin muutama sananen ennen sitä.

Tämäkin viikko on ollut jokseenkin hektinen noin kaiken kaikkiaan, työmaalta kotiuduttuani olen ollut enemmänkin märkä rätti kuin näpsäkkä tekijä ja se on ikävää se. Märkä rätti-fiiliksestä huolimatta olen toki touhunnut evästä tenaville, pyykännyt, imuroinut ja heilutellut kutimia mutta kaikki muu onkin sitten saanut olla ja odottaa.

Pieniä yllätyksiäkin tälle viikolle on osunut, keskiviikko erityisesti oli ylläripylläripäivä. Hieman ennen kolmea puhelin työmaalla piippasi ja viesti kertoi ukon pääsevän kotiin aikaisintaan kuuden aikaan. Ööö täh. Sen paremmin tuo ei asiaa selitellyt, totesi vain että tuli itsellekin lievänä yllärinä aamuvuoron ollessa kahdelta päättymässä. Oli siinä sitten selittämistä spedelle kun tätä tarhasta hain, tämän päivien kohokohtiahan on isin näkeminen tarhan jälkeen kun isi vaan on aamuvuorossa.

Jos kohta spede ei tahtonut ymmärtää miksi ihmeessä isi ei olekaan kotona vaikka pitäisi niin ei tämä nainenkaan oikein tajunnut kunnolla näkemäänsä kun kotipihaan kurvasi. Junnun rullaverho kun oli vipattuna ulkorappujen viereen. Siis mitä? Toisaalta ehdin jo siinä ajatella että jes, ei paha, se verho kun oli tarkoitus joka tapauksessa irrottaa ja heittää pois mutta miten se siihen oli päivän aikana päätynyt.

Simppeliä; naru oli mennyt poikki ja moisesta suivaantunut junnu oli käyttänyt hieman rajumpia ranneliikkeitä ja koko verho oli tullut alas kun tämä oli koettanut riuhtoa sitä ylös. Justaansa joo. Vielä suuremman täh-reaktion sain kun menin junnun huoneessa käymään, tämä kun selitti samalla kuinka ikkunasta oli katkennut joku rauta siinä rempomisen yhteydessä.

Todellakin joo. Ja tätä ei rullaverho kyllä selitä, tenava oli näet onnistunut saamaan poikki MOLEMMAT tuuletusikkunan stopparit, siis ne metalliset pultin paksuiset osat. Siis mitä? Jos kohta rullaverhon kokema kohtalo ei harmittanutkaan (melkein teki mieli kiittää kun oli irrottanut sen eikä touhu jäänyt minun kontolleni) niin stoppareiden kohdalla teki lähinnä mieli karjua kuin villieläin. Miten hemmetissä se sen teki!

Nyt on siis mietinnän alla mistä uudet stopparit mahtaisi saada. Ja ennen kaikkea millä ne saa kiinni alumiinikarmiin. Huoh. Tämä ikkunaselkkaus on kaiketi ollut se isoin ylläri tälle viikolle, prinsessan kotiin kiikuttamiin ruotsin kokeiden kymppeihin (!) kun alkaa jo vähitellen tottua vaikka samalla ihmettelee, että miten hitossa se noin ne oppii.

Vaan jaa, paljon olisi kaikkea mitä ajattelin jossain kohtaa bloggailla, mm ohjattavastani ja tämän touhuista mutta kun ei aika anna nyt myöten niin se ei anna. Siirryn siis suosilla tenavan herättelypuuhiin, jokaperjantaiseen tapaan kun työmaa kutsuu normia aiemmin. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Aivan mahdotonta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s