Plääh

Se alkaa vedellä viimeisiään tämä loma. Höh nyt. Olisin voinut kyllä jatkaa vielä vaikka ensi viikon mutta minkäs teet. Loman päättymisen kunniaksi hippaloin tänään koulutukseen joten kaipa tämä on sitten pehmeä lasku takaisin arkeen. Tosin ukko pärähtää paikalle iltapäivästä ja suuntaamme kaksin syömään ja hengaamaan vielä toviksi ennen kotiutumista mutta silti. Loppu häämöttää.

Vietin eilisenkin hyvin rennonletkeissä fiiliksissä. Prinsessa leipoi pullaa aamusta, oli hänen koulun köksätehtävänsä syyslomalle ja itse keskitin tarmoni lähinnä imurilla kurvailuun ja pyykkien kaappiin nakkomiseen. Olihan sitä siinäkin tekemistä, oli oli. Päivällä ukon lähdettyä työmaalle rentouduin oikein kunnolla.

Laitoin leffan pyörimään tallenteelta, istahdin nojatuoliin ja kudoin työnalla olevaa tuubihuivia. Sen työnalla olevan ajattelin ottaa tänään mukaani kun lähden sinne koulutukseen istumaan ja ihmettelemään, jotenkin kun kutominen yhdistettynä istumiseen on aika in ja pop. Pakko muuten todeta, että patenttineule on varsin mukavaa tehtävää kunhan hommaan pääsi sisään. Sen purkaminen on tosin aika syvältä, sitäkin kun tuli eilen harjoitettua aika pitkä pätkä.

Illansuussa riehaannuin vielä ihan tosissani ja suuntasin Lidliin ostamaan iltaherkkuja laumalle. Meillä iltapalatarjoilu oli siis by Lidl, tenavat oli enemmän kuin riemuissaan kun nostin pöytään Lidlin pikkupizzoja (sekä salami että kinkku), asetin lautasille suklaatäytteiset croisantit pizzojen jälkeen nakerrettaviksi ja jälkipalaksi laitoin vielä vanukkaat. Juomana porukka nautti, tietty, sinistä urheilujuomaa.

Ennen iltapalaa kävimme kaikki vuorollamme suihkussa, saunattomuus kun jatkuu aina vaan. Tosin nythän sille voisi tehdä jotain kun olen saanut saunan ja saunaeteisen tyhjäksi romusta mutta epäilenpä ettei ukolta löydy mielenkiintoa lauteiden uusimiseen saati kiukaan vaihtoon. Höh. No, menisihän niihin toki rahaakin mutta silti. Joulusauna olisi enemmän kuin in ja pop!

Vaan jaa. Kaipa se pitää kohta ryhtyä kuosittamaan itseään päivää varten. Tai oikeastaan iltaa, koulutukseen voisi mennä ihan normimoodissa mutta ravintolareissulle tahdon kyllä laittaa himppasen blingblingiä naamariin. Se on siis moro ja have fun!

2 comments on “Plääh

  1. Lomasi kuulosti tosi rentouttavalta. Tuollaista sen pitää ollakin. Toivottavasti teillä oli mukavat syömingit. Meidän Kainuun matka onnistui yli odotusten.

    • Niin pitääkin!

      Syömingit oli varsin mukavat, ei valittamista! Uusiksi voisi ottaa ihan koska vaan, harmi että lompakko on eri mieltä 😦

      Mahtava juttu että Kainuun reissu onnistui! 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s