Pakkasaamua!

Pöh. Pöh, pöh ja pöh! En tykkää, en yhtään! No, onneksi eilen aamulla ei ollut pakkasta, ihan riittävän kylmä siinä tuli koulun pihassa liki pari tuntia käkkiessä sillä sitähän ne liikuntatunnit isolla ryhmällä pitkälti on. Meidän luokan porukka kun ei vain simppelisti kykene moiseen ison porukan kanssa toimimiseen joten homma menee pitkälti vahtiessa, kytätessä ja patistellessa.

Toki siihen patistelun lomaan mahtuu paljon kieltoja, määräyksiä ja varoitteluja sillä oikeasti. Jos kohta oma ohjattavani on mallia duracell-pupu niin yksi toinen oppilas taas on täysi vastakohta. Toisinaan tuntuu, ettei tuolla ole minkäänlaista havaintoa siitä että ympärilläkin tapahtuu asioita, moisesta havainnottomuudesta johtuen tämä ehti eilen kertaalleen nuukahtaa nurinkin sillä tämähän oli täysin omassa maailmassaan liki 50 oppilaan mennessä hippaa ympärillä. Huoh.

Ohjattava taas. No, hän kykenee siihen yhteisliikuntaan tarkalleen ekan viiden minuutin ajan, sen jälkeen hän tekee kaikkea mikä on ehdottoman kiellettyä seuraavan puoli tuntia jonka jälkeen JOS oikein onnistaa tämän saa siirtymään jonkin luvallisen puuhan pariin sivumpaan. Osallistumaan tätä ei saa. Se luvallisen puuhan pariin siirtymä taas edellyttää erinäisen määrän kieltoja, uhkailuja ja käskyjä mutta yleensä se onnistuu jossain kohtaa kunhan vain jaksaa kulkea perässä.

Muullakin sakillamme on ongelmia tässä ison sakin mukana touhuamisessa mutta ei ehkä yhtä kärjistyneesti kuin näillä kahdella ja tosiasia onkin, että kimppaliikuntatunnit on silkkaa kärsimystä meille aikuisille. Silti niitä pyritään järjestämään aina silloin tällöin sillä totta tosiaan, ison ryhmän kanssa liikkumiseen on pakko saada nämä jollain tottumaan koska se on edessä joka tapauksessa myöhemmin.

Muilta osin työpäivät onkin ollut sitten normihuttua. Välillä on kaikunut ”en jaksa, en tee”-mököttelyt korvissa, välillä hommat on sujuneet kuin vettä vain. Eilen tein ehdottomasti parhaan havainnon aikoihin, ohjattavan lukutaito on ihan tuossa nurkan takana tuloillaan ja sen tulon ainoa jarru on ohjattavan oma suhtautuminen siihen. Epäonnistumisen pelko lapsella kun on niin valtava että tämä ei anna itselleen lupaa lukea.

Kun olemme ihan rauhassa ja ”kaksin” tilanteessa niin kappas, tutuilla kirjaimilla kirjoitetut lyhyet sanat tämä saa luettua tuosta vaan kunhan keskittyy edessään näkyvään tekstiin ja hohoo, kirjoittaakin sanelun mukaan kunhan rauhoittuu tilanteeseen mutta annapa olla kun kuulijoita on paikalla. EN OSAA! Ja sitten ei edes yritetä vaan väännetään, käännetään ja vingutaan. Plääh. Mutta siellä se on, ihan siellä nurkalla eli nyt suurimmaksi hommaksi kohosi tässä kohtaa itsetunnon kasvattaminen tenavalla.

Kotona taas on menoa ja meininkiä riittänyt. Poikanen  19vee oli onnistunut kadottamaan kännykkänsä viikonlopun riennoissa joten yhteydenpito on keskittynyt pitkälti tämän työpuhelimen varaan. 17vee taas sai vihdoin ja viimein läppärinsä takaisin huollosta (johan se siellä olikin reilun kuukauden) ja prinsessa porskuttaa hyvällä asenteella koulussa. Itse pyörähdin kampaajalla liki parin vuoden tauon jälkeen ja kas, nyt on hiukset likipitäen kymmenen senttiä lyhyemmät.

Junnu taas. Huoh. Huoh, huoh ja huoh. Mikä ihme siinä on, että nämä syksyt on aina ne hankalat tämän kanssa? Open kanssa on viestitelty ja runsaasti ja kas, ensi viikolla tapaamme ihan kasvokkain. Junnulla kun on taas murkkuja housut täynnä ja touhu luokassa sen mukaista. Höh nyt! Pitkien tsemppikeskustelujen kautta tämä alkuviikko on lapsella sujunut kuulemani mukaan ihan hyvin mutta paljonko tuo sitten lohduttaa jos se on vain hetkittäistä. Pläääääh!

No, oli miten oli, eilen ulkoilin sitten ihan koko viikon edestä sillä eihän se koululiikuntatuntien ulkonavärjöttely ollut vielä mitään. Kotiin suoriuduttuani kitaisin pikaisesti kupposen kahvia ja sen perään suuntasimme ukon ja tenavien kanssa luontopolulle. Poikanen 17vee tosin ei suostunut lähtemään mukaan mutta mikäs siinä, poikanen sai moisesta reippaudesa palkkioksi kehotuksen imuroida sillä aikaa.

Vaan kuulkaa, olipa täydellinen keli luontopolkureissuun. Aivan mahtavan upea! Ja luontopolku taas… Miten ihmeessä emme ole aiemmin tajunneet lähteä sitä kiertämään vaikka se on noinkin likellä. Seuraavalla kerralla otamme kyllä evästäkin mukaan, tämä ensimmäinen kerta kun meni lähinnä kiitäessä polulla. Mikä ihme kiire tenavilla olikin kipitellä pitkin metsää, mene ja tiedä, mutta ei siinä juurikaan ehditty maisemia samalla ihailla.

Luontopolun pituus oli 2.5 kilsaa, noin ja sen perään tallasimme kokolailla saman matkan toista reittiä kotiin joten ei hassumpi lenkki. Liki pari tuntia siinä meni mutta hienosti spedekin jaksoi, pari kertaa tämä pyysi pitämään taukoa sillä tottahan moinen reissaaminen kysyy aikamoista jaksamista 6veeltä.

Kotiin suoriuduttuamme tenavat oli nälkäkuoleman partaalla, pakko myöntää että himppasen sama fiilis oli jo itsellä ja ei liene ihme, että kaikki loput sopat katosi kattilasta suht vauhdilla. Voin tosin kertoa, että tänään emme todellakaan ole lähdössä moiselle reissulle sillä kyllähän se himppasen imi mehuja ihan kaikilta, tänä aamuna olen itse lähinnä vetreytellyt selkääni. Kovapohjaiset skeittikengät ei todellakaan ole paras vaihtoehto metsässä samoiluun, uskottava se on.

Loppuun vielä kuva tällä hetkellä puikoilla keikkuvien sukkien valmistuneesta parista, nämä on siis prinsessan toiveesta kutomisen alla. sauhun sukka

Huoh, musta se on. Ja valkoinen. Mustaa sukkaa on ikävä kutoa sillä kerrosten laskemiseen tarvitsee hiipata työvalon alle, muuten niitä ei vain erota. No, pari lähti keikkumaan vuorostaan puikoille joten eiköhän ne siitä sitten valmistu. Muilta osin syksyn sukkasaldo on neljä paria eli aika hitailla tulilla mennään.

Ja nyt, kutrit kuosiin ja kohti uusia seikkailuja, se on moro!

2 comments on “Pakkasaamua!

  1. Jännää, kun noinkin lähellä meitä teillä on jo pakkasta aamuisin. Täällä rannikolla se on vielä plussan puolella koko ajan…

    Seuraan ohjattavaasi ja muita ”reippaitasi” silläkin mielenkiinnolla, että oma läheinen ”lähestäyskymppinen” on myös samaa sarjaa omalla erityisluokallaan. Lukeminen ja laskeminen sujuu jo hyvin, mutta tuo keskittymispuoli on vielä välillä hakusissa… Kehitystä on tullut koko ajan ja nyt viikonloppuna hän oli ollut partioleirillä!! Syksyllä sekin aloitus onnistui vuoden pari nuorempien kaverien tavallisessa ryhmässä. Juuri hänenkin takiaan hykertelen ilosta tuon ohjattavasi puolesta. Annat sinäkin hänelle osaltasi paremman mahdollisuuden tässä maailmassa!

    • Jep jep, kyllä se talvi sieltä vaan taas tulee vaikka EN tilannut 🙂

      Kyllähän nuo erityislapset kasvaa ihan samoin kuin normit, tahti vain on hitaampi ja siinä tarvitaan enemmän sitä tukea. Itse paukuttelen henkseleitä ohjattavani johdosta usein, viime vuonna kun ei olisi voinut kuvitellakaan että näin huikeaa kehitystä tapahtuu kuin on tapahtunut. Jes! Hienoa, että oma läheinen lähestäyskymppisesikin on noin kasvanut, mahtava juttu!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s