Huomenta vaan maailma!

Vapaapäivän kunniaksi oli toki tarkoitus nukkua pitkään mutta pah. Kakskyt yli viis tuijottelin jo tiukasti kelloa ja mietin että millä ihmeellä sen unen saisi uudemman kerran. Aika pian luovutin, totesin näet että samapa tuo kai, kasin jälkeen pitää jo lähteä kiikuttamaan poikasta 17v isälleen ja voihan sitä aina päivällä oikaista jos siltä tuntuu. Mutta silti, on tämä nyt pirullista ettei osaa vapaana nukkua!

Blogihiljaisuus on ainakin hetkellisesti, kuten huomaatte, ohi. Voi olla että tämä on tosiaan ihan vain hetkellinen piipahdus, viikolla en näet olisi edes ehtinyt kunnolla päivittämään minään aamuna vaikka olisin halunnutkin ja se on outoa se. Ihan normiaikaan heräilin, normi aamukuviot touhusin ja normiaikaan menin töihin ja silti tuntui että joku oli napannut osan aamutunneista pois. Hmmm… Onko se tämä pimeys?

Tenavien sähläämisiin viime viikonloppuna en jaksa edes kunnolla mennä, toteanpa vain että olen vähintäänkin pettynyt, osin ehkä jopa kiukkuinenkin ja tätä siis kahdelle kolmesta isommasta tenavasta. Se kolmaskin on siinä rajalla että pitäisikö sille himppasen kuitenkin ärähdellä mutta jaa, loppu viimeksi tuo oli se jolla jotenkin leikkasi tilanteissa.

Jotain pettymyksen syistä kertonee se, että jatkossa poikanen 17v ei jää kenellekään muulle kuin isälleen siksi aikaa kun me olemme reissussa ja muista vaihtoehdoista ei edes keskustella sekä se, että tämä on ollut koko viikon kotiarestissa jonka kestoa ei ole nyt määritelty, todettu vain että sehän nyt sitten jatkuu-jatkuu-jatkuu… Lisättäköön vielä, että poikanen on menossa tapaamaan kivaa sossutätiä ihan itse alkuviikosta sillä niin, sählätty tosiaan on eikä päänsilityksiä ole ollut tarjolla.

No, tämä tästä. Työviikko sujui vauhdilla, jälleen kerran, ja lievää ihmetystäkin on ollut ilmassa. Ei ohjattavan suhteen, tämähän on tosiaan edelleen samassa moodissa kuin kouluvuoden alkaessa eli tekee, osaa olla pääasiallisesti siivosti luokassa ja häärää ulkovälkät muun porukan kanssa ulkona. Luokan kanssa ruokailu puhallettiin muutamaksi päiväksi poikki mutta maanantaina on tarkoitus palata siihen. Ei hassumpaa siis.

Lievää ihmetystä on aiheuttanut yksi työkavereista joka on heittäytynyt jokseenkin omituiseksi tämän syyslukukauden alettua. En tiedä mistä kenkä puristaa, sosiaalisesti erityisen lahjakkaaksi häntä nyt en ole aiemminkaan ajatellut, mutta nyt tuntuu että se vähäkin sosiaalinen silmä on kadonnut. Ihmeellisiä heittoja ja tasan tarkalleen kahdelle muulle työntekijälle; minulle ja yhdelle toiselle kollegalle.

Minun kohdallani ne heitot on ihan se ja sama, ei paljon liikuta, mutta huomattavaa mielipahaa tämä on niillä aiheuttanut esim aisaparilleni joka on loukkaantunut liki verisesti puolestani. Se eniten aisapariani loukannut heitto tapahtui pari viikkoa sitten kun työkaveri, ihan yhtäkkiä muita asioita puhuessa, heitti minulle että mikä mielenhäiriö pitää olla että tekee kuusi lasta. Minuahan moinen heitto ei liikuttanut, niitä kun kuulee aika-ajoin mutta toki heitto tuli himppasen oudolla äänensävyllä, yleensähän kyseinen heitto tulee ainakin muka-huumorilla, nyt se tuli ihan tosissaan.

Itse jäin tuolloin tarkalleen miettimään että mitä ihmettä, onko hän tosiaan miettinyt moista ja missä välissä. Minä kun en ehdi enkä piittaa edes miettiä muiden elämää, omassakin kun on ihan riittämiin mietittävää. Aisapari taas suorastaan kauhistui moisesta. Miten ihmeessä sellaista voi edes kysyä toiselta. No miksikäs ei voisi, kaikkeahan voi kysyä tahtoessaan.

Viimeisin heitto kohdalleni oli yhtäkkinen toteamus siitä, että kai tiedän että talomme arvo on laskenut hurjasti eikä sen varaan kannata enää laskea mitään. Ööö… Miten meidän talo liittyy mihinkään työjuttuihin? Ja siis mistä tämä tuli edes yhtäkkiä mieleen? Outoa. Samankaltaisia heittoja työkaveri on heitellyt yhdelle toiselle työntekijälle, ehkä se omituisin oli kuitenkin heitto työkaverin ulkoisesta olemuksesta.

Että oletko käynyt kilpirauhastutkimuksissa kun sinulla on noita hius- ja paino-ongelmia. Työkaveri oli katsonut hieman hitaasti tämän heittäjää. Siis hänellä on mitä? Ei hän ole kyllä huomannut kumpaisiakaan, suoraan sanottuna en minäkään ole, mutta niin. Kaipa se sitten niin on. Samankaltaisia heittoja on lentänyt enemmänkin tämän syksyn aikana toiselle työkaverille ja tämä onkin alkanut jo miettiä että alkaa kirjata niitä ylös ja pyytää kolminkeskeistä audienssia esimiehelle jos ei heitot lopu.

Ei hajuakaan onko nämä heitot heittelijän käsitys huumorista mutta todettakoon, että kovin hyvin ne ei ole uponneet. Ei minuunkaan vaikka en erikoisemmin välitä vaikka tuo nyt nakkoisi mitä, kyllä minä kuuntelen. Aikani. Ja kun se aika loppuu niin sanon ihan itse että nyt olisi syytä sulkea suunsa ja ihan kunnolla mutta se toinen työkaveri. Se totesi jo että ei enää oikein tiedä miten edes sanoa mitään sillä hän pelkää alkavansa joko a. karjua tai b. itkeä joista kumpikaan ei ole mielestään hyvä juttu.

Tämä työelämästä tältä erää. Kotielämästä kerrottakoon että ukko kävi magneettikuvissa, taas kerran, ja sai lähetteen osteopaatille. Lonkka ei toimi niin se ei toimi. Poikanen 19v painaa hulluna hommia, 12 tuntista päivää kuorma-auton ratissa viitenä päivänä viikossa ja hetkittäin vapailee sitten runsaammin. Ex-teini taas aiheuttaa lähinnä huokauksia äidissä mutta so what.

Prinsessa on ollut runsain mitoin erityisopetuksessa oltuaan monta päivää pois koulusta ja hyvä niin, matikka ja ruotsi on taas hanskassa. Onneksi asiaan tartuttiin heti kun viestitin opelle että tästä voi tulla ongelmia ja kas, neiti haettiin oitis useammalle matikan ja ruotsin erityisopetustunnille. Jes!

Junnu taas. No huoh ja huoh ja huoh. Kun se nyt vaan menee kuin viitamaan piru ja ehtii joka paikkaan ja tekee kymmenen eri juttua päivässä ja keksii sata asiaa mennen tullen ja ja ja … No, silkkaa aurinkoahan tuo tenava edelleen on mutta on se nopea! Ja menevä! Ihan kuten ennenkin, siinä määrin jopa menevä että olen pitänyt tälle väkisin LISÄKOULUA kotona kun kiireiltään ei vain ehdi edes tehdä selkeitä kirjaimia saati numeroita.

Spede on spede. Oli nauttinut ihan simona viikonlopusta mummon kanssa (!!!) ja menee kuulemma ihan koska tahansa uudelleen mummolle. JES! SuperJES oikeastaan! Ei siis lainkaan hassumpaa tämä näiltä osiltaan. Josko sitten vielä kotvaksi loikkaisin eilisen illan sekoiluuni.

Tulin töistä ja nautin suunnattoman paljon siitä että nokkani alle nostettiin ruoka-annos heti kun istahdin keittiön pöydän ääreen. Pitäisiköhän ukon jäädä vallan koti-isiksi? No, einehdittyäni päätin laittaa pyykkikoneen päälle. Ja pyyhkiä pölyt. Ja pestä maustehyllyn. Ja siitähän se lumipallo-efekti sitten käynnistyikin.

Ei aikaakaan kun olin vessaa hinkuttamassa, jääkaappia siivoamassa, puhdistamassa liesituulettimen sisäosia, pesemässä keittiön ikkunaa, hinkkaamassa keittiön kaappien ovia ja tadaa, ripustamassa pyykkejä kuivumaan. Vaan jopa tuli puhdasta kuulkaa! Ei siis liene ihme, että iltakasilta olin jokseenkin ryytynyt ihminen.

Se jääkaapin pesu oli muuten ihan oikeasti superfiksu idea. Kävi näet niin että pari kuukautta takaperin toinen korvikseni katosi, vain lukkokappale löytyi sängystä mutta korua itseään ei löytynyt mistään. Ei patjojen seasta, ei tyynyistä, ei pussilakanasta eikä siis mistään. Edes totaalinen suursiivous makkarissa, siis sellainen jossa heittelin sängytkin nurin niskoin, ei saanut korvista löytymään. Jotenkin silti oli olo ettei se nyt lopullisesti ole kadonnut vaan tulee jostain esiin.

Työmaalla esimies epäili sen menneen lattiakaivoon, olisihan se loogista että kun nukut ja lukko irtoaa niin että korvis jää silti vielä jotenkin korvaan niin pianko se siitä hiuksia pestessä hulahtaa pois ja menee veden mukana viemäriin. Tähän teoriaan kallistuin jo itsekin sillä korvis oli totta tosiaan hukassa hukassa ja kateissa.

No, eipä ole enää. Jääkaappia siivotessa se näet löytyi. Vihanneslaatikon alta jääviileäkaapin pohjalta. Justaansa. Eli oikeassa se tuntuma oli ja kaiken lisäksi se lukkokappalehan on ollut koko tämän ajan tiukasti jääkaapin viereissä työtasolla eikä ole joutunut hukantielle vaikka siinä onkin ollut. Kaikkea sitä kans!

Vaan jaa. Nyt taidan holasta vielä kupposen kahvia, kohtsilleen pitänee herätellä se 17vee petistään ja lähteä kiikuttamaan tätä isälleen. Se on siis moro ja have fun, palailen jossain kohtaa.

Ullantorttu

Ullantorttu

Muistiin tämäkin itselle, päällyste kun koki pientä muuntelua.

Pohja

2 munaa

3 dl sokeria

1,5 dl sulatettua margariinia

1.5 dl maitoa

4 dl vehnäjauhoja

2,5 tl leivinjauhetta

Vaahdotetaan munat ja sokeri, joukkoon lisätään vuoroin margariini-maitoseosta ja jauhoseosta, vatkataan hyvin. Paisto 200 asteessa n 15 minuuttia.

Päällys

7,5 dl tomusokeria

4 rkl tummaa kaakaojauhetta

0,8 dl margariinia sulatettuna

0,7 dl kuumaa kahvia

Päällyksen aineet sekoitetaan keskenään ja levitetään kädenlämpöiseksi jäähtyneen pohjan päälle. Pinnalle ripotellaan nonparelleja.

Tilapäinen hiljaisuus

Blogi on ollut muutaman päivän hiljainen ja saapa nähdä tuleeko moinen hiljaisuus jatkumaankin, aikamoisen haipakkaa on meno etten sanoisi. Sen verran ajattelin kuitenkin blogata että toteanpa että reissussa oli ihanaa ja melkolailla jopa harmitti palailla kotiin mutta minkäs teet, kaikki kiva loppuu aikanaan. Ehkä siellä olisi vielä pyörinyt päivän-pari jos se olisi vain ollut mahdollista.

Kotipään tapahtumat taas teki sen, että osa reissusta meni auttamatta himppasen takamuksilleen mutta minkäs teet. Josko jossain kohtaa saisin kertoiltua moisista, tällä hetkellä keskityn lähinnä vain sietämään moiset sähläämiset. Ja nyt hörppäsen kupposen kahvetta lisää ja laittelenpa tähän loppuun kuvan ihanalta jokilaivalta auringonlaskun aikoihin.

Pori

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Koti