Huhhuijakkaa sano

Varsinaista matalalentoa tämä meno nyt. Eilen aamusta pesin poikasen 17vee talvitakin siinä joutessani, pesukoneen pyörittäessä vaatekappaletta otin ja imuroin alakerran. Siivoilinkin himppasen sieltä täältä samalla kun sähelsin spedelle aamupalaa ja vaatetta päälle, virtaa kun oli vaikka pienelle kylälle ja työmaalle lähtöön aikaa.

Eilinen liikuntapäivä meni varsin kylmissä mutta sateettomissa merkeissä joten ei hassumpaa. Ohjattava jaksoi kuin jaksoikin mennä muun porukan mukana koko sen ajan jonka kentällä olimme, lähdimme koko luokan kanssa hieman muita aiemmin takaisin koululle sillä tosiaan, kylmähän siellä oli.

Loppupäivä luokassa sujui sekin varsin mukavasti, ohjattava riekkui aikansa ensin palikoiden kanssa (muut rakenteli niistä kaikessa rauhassa ohjeiden mukaisia kuvioita) ja asettui sen perään piirtämään kaverinsa kanssa pulpettiinsa. Ei hassumpaa siis, kertaakaan en joutunut tosissani komentamaan koko päivänä, muutaman kerran kysyin ”pystytkö olemaan” ja siinä se.

Yhtä IPläistä ennätinkin sitten siellä kentällä ojentaa jopa pariin kertaan, mikä ihme siinäkin on ettei uskota ja ymmärretä kerrasta. Ohjattava oli suorastaan flegmaattinen tähän lapseen verrattuna siellä jonossa seistessään, tämä kun mölysi, kiljahteli, loikki ja koikkelehti niin että toisella kerralla otin ja kyykistyin tämän eteen ojennustehtäviä suorittaakseni.

”Sinä ET pidä täällä tuollaista”, totesin tenavalle joka oli suunnilleen lentoon lähdössä siinä kohtaa kun touhupistettä ohjaava opettaja yritti antaa ohjeita. Tenava vastasi normaaliin tapaansa ”kyllä täällä saa meluta”. ”Täällä EI meluta silloin kun annetaan ohjeita”, totesin uudelleen ja tenava yritti vieläkin vastausta ”kyllä mä saan”.

Tilanne oli tavallaan ehkä jopa koominen sillä siinä kohtaa ohjattava katsoi tenavaa ja minua ja kasvoilta loisti selvääkin selvempi ”o-ou”-ajatus. Hieman tyyliin ”no nyt et kyllä tiedä kenelle pokkuroit”-ilme sillä ohjattava tietää varsin hyvin ettei moinen vastaanvänkääminen toimi. Totesin siis kolmannen kerran tenavalle että ”ET muuten saa” ja kas, tenavakin tajusi että nyt ehkä kannattaisi hiljetä ja asettua aloilleen kuten muutkin jonossa olivat tehneet.

Se ehdottoman hyvä puoli liikuntapäivässä oli, että joka aivaten ainoa IPläinen oli iltapäivällä jokseenkin uuvuksissa. Ei pienintäkään riekkumista, loikkimista tai mekkalointia, yksi sakki touhusi legoilla, toinen autoilla, kolmas hääräsi käytävän puolella koira-leikin parissa ja osa porukasta istui kuin naulittuina värittelemässä. Hohoo! Ei paha!

Työmaalta lähdin jokseenkin uuvahtaneena itsekin, kyllähän se useamman tunnin ulkona pyöriminen vie mehut vanhemmaltakin ihmiseltä etenkin kun samaan aikaan saa olla silmä tarkkana ja korvat terävinä. Hain speden, kotona laittelin pikaisesti evästä tenaville (ranskalaisia ja lihapullia) ja sen perään ryhdyinkin jo suunnittelemaan siirtymää ex-anopin kahvipöytään.

Pyörähdimme ex-teinin ja poikasen 17vee kanssa lahjatavaraliikkeen kautta ja nappasin mukaan kynttiläasetelman (oli aivan ex-anopin näköinen) ja pöräytimme mummilaan. Vaan olipa se kuulkaa taas mukavaa, kertakaikkisesti! Halauksia ja höpöttelyä, naurua ja herkuttelua. Siinä meni hyvinkin yli seitsemään kun viimein suuntasimme kotia kohti, eihän sitä olisi malttanut lähteä millään.

Mukaan ex-anoppi pakkasi vielä tenaville herkkuja joten kotona sai muukin porukka nautiskella kahvipöydän antimista kun palasin. Lähtötohinoissa halailtiin vielä kovin ja ex-anoppi totesi, että tule nyt ihan muutenkin vaan poikkeilemaan kun liikut. On nämä ex-anopit vain sellaisia kapistuksia että! Poikanen 17vee nautiskeli aivan erityisen paljon vierailusta eikä malttanut kotiuduttuammekaan enää lähteä mihinkään.

Varsin mukava päätös eiliselle siis. Tänään onkin luvassa kokolailla normipäivä, onneksi, ja perjantain kunniaksi siirryn työmaalle jälleen puolisen tuntia normaalia aiemmin. Toki lähdenkin sieltä puolisen tuntia aiemmin joten jes! Iltasella on luvassa erinäinen määrä pyykkäystä, taas, sillä junnun huonehan oli varsinainen aarreaitta likaisten vaatteiden osalta.

Muilta osin aion viettää viikonlopun vain ihmetellen. Todnäk se ihmettely muuttuu jälleen kerran armottomaksi touhotukseksi, jotenkin tuo ihan vain oleminen ei ota onnistuakseen. No, väliäkö tuon. Ja nyt luulen, että siirryn kesyttämään villiintynyttä kuontaloani. Onneksi maanantaina on parturi, josko nämä saisi edes hieman paremmin asettumaan. Se on moro ja have fun!

2 comments on “Huhhuijakkaa sano

  1. Tuo sinun vauhtisi on kyllä vaarallisen voimallista! Tässähän saa itsekin jonkinlaisen siivouspistoksen. Aloin jo ajatella, että pitäisköhän sitä illalla imuroida?? No sukkia pitäisi kutoa, jotta työkaveri ne joskus saisi ja digiboxia tyhjentää. Talletustila kun on loppumaisillaan…hui kauhitus!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s