Näin se homma etenee

Saamari soikoon, mukavista syyskeleistä siirryttiin suoraan puolitalveen, hrrrh… Siis kylmä on, ulkona, tänä aamuna jopa niin kylmä että auton päällä on komea kuurakerros. Ush! No, onneksi kaivelin normisukat villasukkien alle eilen ehtoolla jalkakylvyn touhattuani. Tosin en siksi, että olisi ollut kylmä vaan siksi että osuma sukkapuikkojen kanssa oli sittenkin saanut aikaan muutakin vauriota kuin vain rullaantuneen nahkakerroksen.

Oli näet villasukka ikäänkuin liimautunut kiinni varvastaipeeseen kun työmaalta palailin, tihkutellut mokoma verta. Liekö se juoksujalkaa suunnistus oppilaiden kanssa ollut liikaa rullautuneelle nahkalle, mene ja tiedä. Mutta kivaa oli, siis juoksujalkaa suunnistaminen. Ohjattava tokikaan ei moiseen kyennyt osallistumaan, kas kun suunnistusta mentiin ihan suunnistuksen säännöillä koulun pihassa.

Parin tämä oli silti valinnut ja kyllähän se harmitti, että piilotti ”rastin” parille ihan eri paikkaan mihin piirsi kartassa rastin, yrittipä vielä huiputtaa paria ihan toisaalle etsimäänkin sitä missä piilotettu saati merkitty rasti oli. Ei kiva. Toinen kieppui ja kieppui eikä rasti ottanut löytyäkseen. Itse olin parina toiselle oppilaalle tuolla hetkellä ja hetken touhua syrjäsilmällä seurattuani totesin, että eiköhän ohjattavan pari tule meidän kanssamme suunnistamaan, ohjattava kun ei tajunnut ollenkaan ettei moinen huijaaminen ollut kivaa.

Tämä se on suurin kompastuskivi ohjattavalle liikunnassa. Lapsi liikkuisi ja säheltäisi vaikka koko ajan mutta kun onkin kyse ohjatusta liikkumisesta niin ei, ei vain onnistu. Polttopalloa tämä ei kestä kahta minuuttia kauempaa (no kun on säännöt) ja sama pätee kaikkeen muuhunkin liikuntaan. Jalkapallo ei, temppuradat ei, pituushyppy vuoron odotuksineen ei. Lapsi käytti lopulta liikuntatunnin telineissä kiipeillen meidän muiden suunnistaessa.

Sisälle mentäessä sanoin lapselle kuinka hölmösti se olikaan tehty että yritti toista huijata. Lapsi ei nähnyt siinä oikeastaan mitään ongelmaa sillä suunnistus oli ihan tyhmää koska siinä ei käytetty hänen sääntöjään. Minä totesin, ettei siinä käytetä kenenkään sääntöjä vaan suunnistuksen sääntöjä, aivan samoin kuin jalkkista pelataan jalkkiksen säännöillä, jääkiekkoa jääkiekon säännöillä ja niin edelleen.

Lapsi oli eri mieltä. Open säännöillähän sitä mentiin. No eipä mentykään vaan suunnistuksen säännöillä. Lasta harmitti moinen väittämä. No, tätähän se lapsen elämä pitkälti on tällä hetkellä, opettelua siihen että vähän kaiken kanssa on sääntöjä. On koulun säännöt joilla toimitaan koulussa, luokan säännöt joilla toimitaan luokassa ja välkkäsäännöt joiden mukaan toimitaan välkällä. Tyytyväinenhän tässä toisaalta saa olla sillä aika moni näistä säännöistä on jo sisäistetty eikä niitä vastaan kovin usein enää pullikoida.

Ensi viikolla luvassa on jälleen suunnistusta koulun pihassa ja tuolloin tenava saa olla minun parini sen hetkeen kun kykenee kokeilemaan onnistuuko homma, ehkä tässä istutettiin tämän mieleen pieni siemen sen suhteen miten suunnistus menee ja kenties tämä hoksasi senkin, ettei urheilulajeja mennä hänen säännöillään vaan niillä yleisillä säännöillä.

Jo ennen suunnistuskeikkaa työmaalla pyörähdin työterveystarkastuksessa ja eipä tuossa mitään ihmeellistä ollut. Ruokavalio todettiin passeliksi koska olen moiseen ruokailutahtiin tottunut, unirytmikin oli kuulemma varsin hyvä kun kerran olin moiseen tottunut ja muutenkin kaikki oli ihan ok. Verenpaineen pyysin katsomaan, se kun tuppaa kohoamaan ohjattavien kanssa mutta pah. Se mitään ole noussut. 97/70 oli lukemat hyvinkin normitapaan joten ”pitkä ja pimeä” elämä jatkuu, kuten lääkäri oli aikanaan äidilleni sanonut, tällä kun tuppasi myös olemaan aina suht alhainen verenpaine.

Työpäivän lomassa ennätin soitella ukonkin kanssa. Speden keskustelussa oli painotettu sitä että pitäisi osata kirjaimet ja mielellään vaikka lukeakin vähän. Erinomaiseksi on mennyt maailma kun eskarilaisilta odotetaan lukutaitoa, itse pyörin ekaluokkalaisten kanssa jotka opettelee lukemista. Muilta osin homma oli kaiketi ollut hyvinkin paketissa mutta tosiaan, ne kirjaimet. Ne pitäisi osata jo. Huoh.

Seuraavat soittelut keskittyikin sitten junnun silmälääkärikeikkaan, puolen tunnin aika oli venynyt aika reippaasti pidemmäksi. Ukko näet istui junnun kanssa kahvilassa kahvilla, pojan silmiin kun oli tiputeltu silmätipat. Aikamoisia vahvuuden lisäyksiä uuteen silmälasimääräykseen merkkailtiin, oikean silmän linssin vahvuus +4,5 muuttui + 6,25 vahvuuteen ja vasemman +5,75 vahvuuteen +7,5. Aikamoista.

Työmaalta kotiin ehdittyäni nappasinkin junnun kyytiin ja suuntasimme silmälasiliikkeeseen, ex-teini tuli hoitamaan spedeä siksi aikaa. Nyt on uudet silmälasit tilattuina, pari viikkoa ja junnu saa ne käyttöön. Kovin pitkäaikainen sumentuma niistä tipoista iski, vielä illallakin tenava totesi silmissään olevan kalvot päällä. Pöh.

Samalla reissulla pyörähdimme Halpa-Hallissa ja kas, nyt on sekä spedellä että junnulla komeat tennarit. Ostin myös sukkia ja boksereita junnulle, niin ja sukkalankoja lisää joten hommat hanskassa. Kassalla kivakiva kassatyttö lykkäsi käteeni vielä ison pullon Axen suihkusaippuaa (joku kampanja?) kysyen olisiko meillä käyttöä moiselle. Mikäs siinä, kyllähän poikanen 17v mielellään lutraa itseensä tuoksuja.

Kotiuduttuamme komensin junnun jatkamaan yläkerrassa käsillä olevaa huoneenraivausprojektia (järjetön!) ja kas, poikanen 19veekin tuli poikkeamaan. Äiti onks mitään ruokaa, kaamee nälkä, totesi poikanen jo ovelta. Lappasin lapselle ison satsin lasagnea lautaselle ja syötyään tämä pyörähti vielä suihkussakin. Rankkaa on duunarin elämä, työmaaltahan tuo oli tulossa.

Torppa tyhjeni ex-teinistä ja poikasesta passelisti juuri puoli kasin kanttiin ja speden nakkasin normiaikaan kasilta makuulleen, sitä ennen olin siivoillut keittiön ja evästänyt iltapalat joten ah, viimeinen puolitoista tuntia pystyasennossa meni tiukasti telkkaria tuijottaen ja sukkia kutoen. Tämän syksyn sukkasaldo on vaatimaton kolme paria mutta mikäs siinä, en ole niin urakalla niitä nyt kutonutkaan kun aiempina syksyinä.

Tänään työmaalla on luvassa epänormaalia toimintaa eli konserttia pukkaa. Saapa nähdä mitä siitäkin tulee, meidän porukkamme kun ei oikein näiden epänormaalien toimintojen kanssa toimi yhteen. Huomenna on sitten se todellinen voimainkoitos kun meidän pitäisi olla neljä tuntia liikuntapäivää viettämässä urheilukentällä. Siitä se voi riemu revetä, ohjattuja toimintapisteitä ja pitäisi kyetä toimimaan ohjeiden mukaan ja vielä odottamaan vuoroaankin. Huhhuijaa.

Vaan jaa. Taidan ryhtyä tuuppimaan kutrejani edes jotenkuten siedettävään asentoon ennen kuin uppoudun tiskikoneen tyhjentelyn pariin. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva päivä jälleen kerran!