Sitähän ollaan taas maanantaissa. Jos kohta työviikot menee vauhdilla niin niin tekee kyllä viikonloputkin. Eilisen käytin tiukasti tallenteisiin ja kyllä niitä tulikin tuijoteltua. Viikolla useat sarjat tulee niin myöhään, ettei ole toivettakaan että olisin enää tuolloin hereillä joten tallentava boksi on varsin hyvä keksintö.
Siinä tallenteiden välissä tuli toki ruokittua tenavat ja itsekin einehdittyä mutta siinäpä se. Poikanen 19v piipahti tyttiksensä paikalla, mikä ihme siinäkin on että tämän pitää joka aivaten ainoa kerta saada poikanen 17vee suututettua? Ihmeellistä ärsyttämistä, pökkimistä ja virnuilua ja tadaa, taas ovet kolisi ja poikasen 17vee ääni kohosi korkeuksiin. Pöh!
Spede puolestaan onnistui hankkimaan itselleen todella messevän lenssun. Ei kuumetta sentään mutta nokka sekä valskasi että oli tukossa yhtä aikaa ja iltasella olin jokseenkin varma siitä, ettei meillä nukuta kunnolla yöllä. No, nukuttiin, onneksi, vicksin vaporub rinnassa piti röörit auki yön ja edelleen spede on unten mailla. Ei tosin kauaa, kohtahan tuo on pakko nyppiä pystyyn.
Onneksi tänään on ruoka valmiina kun kotiudun työmaalta, sama tilanne ei taida olla sitten enää huomenna sillä ukkohan könyää ensin speden keskustelutilaisuuteen ja sen perään tämä kiikuttaa junnun silmälääkärin vastaanotolle. Pahoin pelkään, että itse saan kiikuttaa junnun silmälasiliikkeeseen töistä suoriuduttuani sillä toinen silmä on linssilläkin likipitäen sokea. Kiva. Leikkausmahdollisuuksia olisi tarkoitus kysyä nyt samalla, lapsen toinen silmähän karsastaa ihan julmetun pahasti.
Alkuviikko työmaalla mennään suht normikaavalla, onneksi, mutta se loppuviikko. Voi huoh. Jokseenkin kauhulla odotan jo mitä kaikkea luvassa onkaan, oma ohjattava ja yksi toinen luokan lapsista kun ei todellakaan kykene toimimaan isoissa ryhmissä edes hetkellisesti. No, jos nyrkit ei heilu eikä urheiluvälineillä heitellä muita paikallaolijoita niin voitollahan siinä jo ollaan. Samapa tuo kai vaikka siellä tapahtumassa ei ehdittäisi olla kuin hetki.
Vaan jaa. Minun pitäisi kaiketi koettaa asetella kutrit kuosiin ennen kuin on pakko aloittaa herättelypuuhat. Ihan hirveää myöntää mutta työmotivaatio on jokseenkin pohjamudissa, liekö osansa viimeviikkoisella kivirekimenolla sillä sitä luokassa oli pari-kolme päivää. Kun hommat ei vain ota toimiakseen niin ne ei vain ota toimiakseen, uskottava se on.
Tämäpä tästä ja josko nyt kutrien kimppuun. Se on moro ja have fun!
Älyvapaa äiti 