Kaikista pyhistä lupauksistani huolimatta huomasin istuvani tänä aamuna puoli kuusi keittiössä. En kuuden jälkeen vaan puoli kuudelta. Pöh. Mikä ihme siinä on, että arkirytmi on niin hiivatin hallitseva ettei ihminen osaa nukkua millään vapaapäivinään edes siihen kuuteen? No, on siinä toki puolensakin, eipä tarvitse maanantaisin manailla heräämisen vaikeutta ainakaan siksi että rytmi olisi sotkeentunut. Manailla sitä saa silti välillä, oli aamu mikä tahansa sillä oikeasti. Minulle syksy aiheuttaa aina väsymystä joka vain vie mukanaan.
On aika säälittävää huomata kotiuduttuaan että hittolainen mutta nyt nukuttaa. Etenkin kun kotiinpäin ajellessa on ollut varsin mahdottoman energinen ja tehokas olo ja mielessä on pyörinyt vaikka mitä ideoita mitä tehdä vielä ehtoosta ja kas, kotioven sulkeuduttua takana huomaakin olevansa puolikuollut.
Kuten nyt eilen. Olin täynnä virtaa kun ajelin tarhalle, nappasin speden kyytiin ja kurvailin kotiin, keittelin kahvit ja istahdin hörppäämään kupposen. Pam. Silmät alkoi ihan kirjaimellisesti lupsua. Vaikka en ollut edes syönyt heti kotiuduttuani vaan join sitä kahvia. Viiden kanttiin sain viimein väkipakolla potkittua itseeni liikettä ja kas, siivoilin speden vaatelaatikot, kiikutin vaatenyssäköitä autoon UFFia varten ja hohoo, otin ja pyyhkäisin auton kojelaudan puhtaaksi.
Lisää kahvia juotuani kiikutinkin jo UFFin laatikkoon niitä nyssäköitä ja samalla käytin ukon siskoa kaupalla. Iltapala spedelle, hetki hengailua ja töllöttimen pariin. Ja taas oli silmä lupsumassa. Kymppiin sinnittelin väkisin pystyasennossa ja sängyssäkin ennätin vielä tuijotella kotvan telkkaria ennen kuin silmät vain otti ja pamahti kiinni. On tämä kanssa.
Eilisen päivän ehdoton kohokohta oli junnun järkkäämä. Tällä näet oli lääkärintarkastus koululla ja tenavahan oli pistänyt parastaan. Junnullahan on pitkään epäilty olevan ad/hd sillä kouluhommat ei kiinnosta ja tämä säheltää mieluummin tuhatta ja miljoonaa muuta asiaa siellä pulpetissakin istuessaan. Testikaavakkeet valitettavasti ei ole puoltaneet moista lausuntoa joten moista diagnoosia tarjonnut opekin sai aikanaan nenilleen asiassa kun sen koululääkärille vei.
No, nyt kun on ikävuositarkastus menossa niin koululääkäri, fiksu ja mukava miekkonen, tahtoo kartoittaa tilanteen uudelleen. Täyttelin siis iltasella jälleen lappuja junnuun liittyen ja todettakoon, että epäilen pojalla olevan lukihäiriön ennemmin kuin ad/hdn sillä miten tämä muuten pystyisi keskittymään niin täysin omiin tekemisiinsä vapaa-ajallaan tai käyttäytymään niin hyvin erinäisissä tilanteissa joihin osuu koulun ulkopuolella?
Se, miksi lääkäri tahtoo tilanteen kartoittaa uudelleen on taas junnun ihan omaa ansiota. Tämä näet antoi elämästään vähintäänkin mielenkiintoisen kuvan lääkärin tavatessaan. Kun hän ei saa nukuttua, ei niin millään. Ja lihonutkin hän on kun hän syö niin mahdottoman paljon kaikkea hyvää pitkin viikkoa. Ja niin, ei hän oikein teekään mitään, istuu vain kotona ja pelaa tietokoneella habbohotellia ja veljen pleikkarilla GTAta.
Voin hyvin kuvitella lääkärin ilmeen ja vähintään yhtä hyvin pystyn kuvittelemaan ukon nolousasteen moista pälpätystä kuunnellessaan. Tosiasiahan kun on se, ettei junnureppana pysy hereillä yli puoli kymmenen edes viikonloppuisin ja herää aina omia aikojaan viimeistään hieman seiskan jälkeen sillä untahan on riittänyt jo tuntitolkulla.
Eikä tuo lapsiparka pysty edes pelaamaan mitään sillä tämän saama käytetty miniläppäri ei vain suostu pyörittämään mitään pelijuttuja, se on siinä ja siinä että sillä saa katsottua edes elokuvia netin kautta. Eikä isoveli, mokomakin kerubi, anna toisen edes pelata pleikkarillaan. Toisaalta olisi kiva tietää missä välissä lapsi moisia edes tekisi sillä tämähän heiluu kaiken vapaa-aikansa kaverien kanssa, milloin ollaan serkulla, milloin naapurin pojan kanssa majan rakentelupuuhissa ja esim eilinen ilta meni tiukasti anopin miesystävällä, ”varapapalla” ollessa.
Ja ne herkut. Niinpä niin. Onhan se viikkorahapäivä perjantaisin ja onhan se viikkorahakin ruhtinaalliset 4,5 euroa ja kyllähän sillä syö pelkkiä herkkuja koko viikon. Voi huoh. Ehkä junnu kuvasi toive-elämäänsä lääkärille? Ukko ainakin oli heloittanut punaisena kuin tomaatti lääkärin kuunnellessa silmät ymmyrkäisinä lapsen puheita.
Pyöristynythän junnu on, painokäyrä on lähtenyt nousuun mutta ei se syy ole kyllä herkuissa sillä kotona ei ole edes karkkikaappia. Ruoka-ajatkin on aivan turhan säännölliset tässä torpassa ja se ruokakin tuppaa olemaan silkkaa kotiruokaa joten huoh. Lääkäri, kuten sanoin fiksu ja mukava miekkonen, oli päätynyt painokäyrän suhteen samaan kuin minä. Enteilee pituuskasvupyrähdystä tulevaksi, samoinhan tämän torpan muillekin poikapuolisille on käynyt. Kuivan kesän oravat on pyöristyneet kunnes pam, kaikki pyöreys on kadonnut viimeinkin saapuviin sentteihin.
Jotain ihan todellista huolenaihettakin siellä tarkastuksessa tuli tosin esiin. Junnun silmälasien tehot ei riitä. Lapsen silmälasithan on uusittu viimeksi vuosi sitten, tämä kun käy taajaan silmistään katsottavana, mutta jokin ihmeellinen romahdus on heikomman silmän näöntarkkuudessa tapahtunut. Ei vain näy niillä silmälaseillakaan ei.
Ensi viikolla junnu kiikutetaan silmälääkärin vastaanotolle kontrolliin ja katsotaan nyt miten tässä käy, henkkoht toivon että jonkinlaista leikkaushoitoakin olisi tarjolla pahasti karsastavalle silmälle. Nähtäväksi jää. Muutenkin ukkopolon ensi viikko on karmeaa katsottavaa; on puheterapiaa spedelle, speden kehu-keskustelua ja junnun silmälääkäriä ja töihinkin pitäisi ehtiä. Raskasta on juosta kaikki asiat tenavien kanssa itsekseen, tiedän!
Tänään ohjelmassa on leffareissua, ruokailua ulkosalla ja synttärikekkereitä. Ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Viemme koko tenavalauman aina 17veetä myöten katsomaan smurffeja, perään pyörähdämme syömässä ja sen jälkeen tiputamme todnäk 17veen kyydistä ja suuntaamme ukon siskonpojan 2vee synttäreillä käymään. Huomenna aion vain olla, noin ihan aikuisten oikeasti. Saa nähdä josko edes tuolloin uni riittäisi aamukuuteen.
Ja nyt pitänee ottaa vielä kupponen kahvia ennen kuin kyselen spedeltä josko tuo tahtoisi jotain aamupalaa. Se on siis moro!
Älyvapaa äiti 