No mutta sateista huomenta!

Blogi on nyt tupannut jäämään täysin päivittämättä, mikälie kiire muka aamuisin, mutta rykäistäköön tähän väliin pikainen. Kotielämähän soljuu, yllättäen, hyvinkin omalla kaavallaan eli ei ihmeitä. Tai jaa, prinsessalla on ihmeellisiä huonovointisuuskohtauksia jotka ajoittuu erityisesti aamuihin ja aamupäiviin mutta ei aiheuta oksentelua tms.

Asiaa on tutkailtu verikokein ja todettu, ettei oikein mitään syytä moiselle ole. Kenties syy tulee löytymään keliakia-kokeesta mutta tuskinpa, sen tulos tulee ensiviikolla. Ärsyttäväähän tuo silti on, se kun tuppaa häiritsemään myös allekirjoittaneen työelämää. Eilenkin puhelin soi kesken tunnin ja prinsessan terkka soitti sillä prinsessa oli tällä käymässä. Huoh.

Pidinkin pienimuotoisen palopuheen asian tiimoilta iltasella, tosiasia kun on se että syöksähtely käytävään kesken tunnin aiheuttaa väkisinkin hommien keskeytymisen muutenkin keskittymiskyvyttömän porukan keskellä. Asia lienee suht ymmärretty nyt, uhkaus siitä etten pidä ollenkaan puhelinta jatkossa mukana työmaalla taisi tehdä tulosta. Toivottavasti ainakin.

Sitä huonovointisuuden perimmäistä syytä on tosin etsitty muillakin tavoin kuin kokein, puhuminen on ollut ihan ykkösvaihtoehto. Kovin hankala juttu tämä tosin on, se kun taitaa olla tenavalla tiedostamatonta jännitystä sillä aivan erityisen pahaksi se äityy aina niinä päivinä kun on köksää tai puukässyjä. Hmmm.

On kyselty viihtyykö koulussa, onko kavereita, kiusataanko, harmittaako jokin mutta ei. Kun koulussa on kivaa, puukässät on in ja pop, köksä on superkivaa ja plaaplaaplaa ja silti. Huoh. Iso huoh. Kummallista, ettei huonovointisuutta esiinny pahemmin viikonloppuisin. Eikä enää iltapäivisin kun kotiutuu, vain aamulla ennen kouluun lähtöä ja koulussa. Pöh.

Muilta osin tenavarintamalla ei ihmeitä kuulu. Sen sijaan omaan elämääni laskeutui kertakaikkisen outo(ja) juttu(ja) ja siis niin outoja että pari päivää tässä on mennyt ihan ooooh-moodissa. No höps, ei mitään niin dramaattista, vaan ne uudet silmälasit tuli. Ja pikana tulikin, keskiviikkona kävin optikolla, puhe oli reilun parin viikon odottelusta ja tadaa, maanantaina sain viestin että silmälasit on saapuneet.

Se ooooh-moodi taas johtuu pitkälti siitä, että nyt kun ”missä on lattia”-tilasta on päästy onkin maailmaa katseltu teräväpiirtona. Asfaltissakin on kuvioita, käsittämätöntä! Jonkinlainen muistikuva tosin moisesta oli olemassa mutta olen jo pitkään olettanut että asfalttiseoksista on saatu niin tiiviitä ettei niissä enää kivimassa erotu sen kummemmin auton ratissa istuessa. Vähänpä tiesin!

Maisemakaan ei ole pehmeälinjainen vaan täynnä teräviä ääriviivoja ja sekin on ihan että oooh! Ja aina paranee, kauempana kävelevillä ihmisilläkin on kasvonpiirteitä, ei ainoastaan kasvot. Ou jes! Joten niin. Taisi tosiaan olla ihan aiheellistakin uusia kakkulansa, maailma todella muutti muotoaan taikaiskusta. Olkoonkin että se ”missä on lattia”-tila välissä oli jokseenkin rasittava.

Uudet kakkulat näet ilmoitti, että alaspäin kulkijalle seuraava askelma olisi suunnilleen puolen metrin päässä. Ilmoittipa ne senkin, että työtasot ja pöytäpinnat on vinossa katsojaa kohti kun vain meni ihan lähelle tasoja. Kertoipa nuo vielä sellaistakin hassua, että katsojan omat jalkaterät oli ainakin parikymmentä senttiä kauempana kasvoista kuin aiemmin eli pituuttakin oli tullut omissa silmissä runsaasti. Just.

Enpä enää ihmettele tippaakaan miksi Bill Cosby kirjassaan Aika rientää oli helisemässä uusien lasiensa kanssa ja pohti kuumeisesti oliko esim hissinnappi siinä silmien edessä, lattialistan yläpuolella vai kenties sittenkin hieman otsan yläpuolella kuten näytti. Kokolailla sama tuntuma oli itsellä ensimmäisen illan. Niin ja aamun, on aika ontto tunne askeltaa rappusia alas kun ei osaa yhtään sanoa katsomalla missä se alempi rappu on, onneksi lihasmuisti tietää moiset hyvin.

Todettakoon vielä tässä yhteydessä, että päätös ajaa vanhat silmälasit päässä kotiin optikolta oli takuulla yksi viisaimpia päätöksiäni hetkeen. Jos kävelykin pelotti ja tuntui huteralta ens alkuun voin vain kuvitella miltä olisi tuntunut liikenteessä. Kotona treenailu oli varsin hyvä päätös ja siinäpä se.

Työmaalla ei ole tapahtunut mitään ihmeitä. Ohjattava on selvästikin astunut jonkin raja-aidan yli sillä enää ei juurikaan näe kiukkukohtauksia vaan harmitukset aiheuttaa ennemminkin itkukohtauksia. Lohdutonta, repivää itkua joka tosin ilmenee vain jos tenava ei ole täysin kunnossa. Kuten nyt alkuviikosta kun tällä oli päänsärkyä.

Liikuntatuntimme olisi ollut muutenkin näkemisen arvoinen, kun porukka ei osaa yhtään joukkuetyöskentelyä, yksi on totaalisen fiksautunut jalkapalloon ja yksi kuvittelee olevansa vähintään Maradona kentällä niin arvanneehan sen mikä tulos oli. Siinä sai olla silmä kovana ja jalat herkkinä kun lapset pelasi jalkkista.

Milloin yksi kavereista sai raivareita koska muut ei syöttäneet kokoajan hänelle, yksi juoksi kuin heikkopäinen pitkin kenttää edes tietämättä pallon olevan kehissä ja yksi taas mökötti kentänlaidalla josta teki välillä täsmäiskuja pallon kimppuun mm maatakseen sen päällä ettei muut saisi sitä niin huoh. Olihan se.

Ohjattava sai nilkoilleen kerran kaksi ja näiden tapahtumien tuloksena oli se lohduton itku keskellä kenttää, välillä lapsi taas mökötti kentän laidalla (ja teki tosiaan niitä täsmäiskuja) ja loukkaantui verisesti kun tälle todettiin, ettei moinen kuulu jalkkikseen. Ja taas itkettiin. Ei liikuntatuntia ainakaan voi tylsäksi sanoa.

Kyseisen matsin parasta antia oli ehkä se, että tällä oli koivet hellinä. Aluksi ne oli hellinä lähinnä siksi, että tämä heilui maalissa molkena ja aina välillä pallo tuli TODELLA lujaa osuen mm reiteen niin että lopputulemana oli mustelma, lopulta ne oli hellinä simppelisti järkytyksestä. Tänä aamuna koivet on alkaneet jo tuntua omilta joten nice.

Tänään hommat jatkuu sitten normikaavalla eli työmaata, kotihommia ja ehkäpä koetan ehtiä piipahtamaan optikkoliikkeessä, toinen sanka kun painaa ikävästi korvaa. Saapa nähdä ennätänkö, ukko kun puolestaan menee iltavuoroon joten ihan säkäpeliä on tämä. Oletan, että toisten silmälasien sanka ei painaisi mutta niin. Niitä kun ei saisi vaihtaa käyttöön ennen ensiviikkoa että silmät ehtii tottua kunnolla ensin näiden kehysmuotoon. Pöh.

Vaan jaa. Kello näemmä käy ihan kiitettävää tahtia, luulenpa että tässä on pakko lähteä kiskomaan kutrejaan kiinni. Se on siis moro ja viettäkää kivakivaa, niin minäkin pyrin tekemään.

2 comments on “No mutta sateista huomenta!

  1. Kyllähän tuo teidän prinsessan tilanne kuulostaa ihan selvältä jännitykseltä aamuisin. Se on kumma, miten sitä ilmenee paljon juuri tuossa yläasteen alkaessa. Kaikki on niin uutta ja erilaista, etteivät vaan kertakaikkiaan edes varmaan huomaa jännittävänsä. Toivottavasti helpottaa kun syksy etenee tai että pahoinvoinnille löytyisi selkeä syy.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s