Lopuillaan tämäkin viikko

Jo onkin ollut vauhtia tälläkin viikolla. Töissä ei eilen ihmeitä tapahtunut, ohjattava on suoriutunut ihan tosissaan lenssustaan joten hommat sujui kertakaikkisen mainiosti eilen ja ruokailut ja ulkovälkätkin on edelleen toimineet hyvin. Aamulla ennätin vaihtaa useammankin sanasen open kanssa ohjattavan tilanteesta ja totta tosiaan, olemme kumpainenkin hyvin tyytyväisiä käytöksen kehittymiseen, lievää kauhua tosin herättää lapsella edelleen oleva tiukka kieltäytymisseinä oppimisen suhteen.

Ainoa joka tosissaan järjesti eilen ohjelmaa oli luokan toinen oppilas. Lapsi on aivan ihana hymyilijä mutta kun se pinnan pituus on nolla eikä ajatusmaailmakaan ole ihan samaa luokkaa kuin muilla tenavilla. Koomista touhuahan se oli kun pidin väkisin sohvaa paikallaan ja lapsi työnsi sitä kaikin voimin toiseen kohtaan. Ehti siinä rehtorikin ihmetellä touhua ohikävellessään, minä totesin tälle että eipä tässä mitään, pieni kuntoiluhetki menossa.

Kyseisen tenavan kanssa kun tilanteet saa ohi ihan ilman vaurioita kunhan vain jaksaa pysytellä itse rauhallisena ja jutella mukavia ja rauhoittelevia sanoja. Aikansa puhistuaan lapsi alkoi rauhoittua luokan toisenkin ohjaajan ehdittyä paikalle ja niin vaan hieman ennen kellojen sisälle soittoa tenava saatiin hymy kasvoilla luokkaan.

IPssä hommat sujui peruskaavalla. Ensi viikolla loputkin IPläiset laskeutuvat seuraamme joten kuhina voi olla aluksi melkoinen, nämä nyt IPssä olevat kun ovat jo päässeet aika hyvin jyvälle siitä mitä teemme ja miten mutta aikansa se näillekin otti. Ei hassumpaa siis, ei kertakaikkiaan hassumpaa.

Kotiuduttuani ruokin tenavat ja heiluttelin heipat ukolle joka suuntasi lääkäriin. Ukon heiluessa lekurilla minä otin ja kurvailin imurilla alakerran, sanoinpa siinä samalla prinsessalle että tämän kontolle jää pölyjen pyyhkiminen seuraavana päivänä. Ukko kotiutui parahiksi kun sain imuroitua ja kas, tämä menee ensi viikolla uudelleen magneettikuvauksiin. Saapa nähdä mitä tällä kertaa tulee tuomioksi.

Minä soittelin anopille ja kas, nyt on kuviot kuosissa. Spede-reppana ei malttaisi millään odottaa että pääsee mummulle! Helpottaa kummasti omaa oloa kun toinen on niin innoissaan asiasta, olisi aika karseaa jos tässä oltaisiin lähdössä niin että toinen parkuisi erontuskaa jo ennalta.

Puhelun jälkeen suuntasin apteekkiin, kas kun sekä prinsessan että junnun lääkevarastot kaipasi täydennystä. No siitähän se soppa sitten saatiinkin aikaan, se on niin superkivaa tämä siirtymäaika! Kun on e-reseptiä ja paperireseptiä ja hitostako sitä aina lähtiessä edes muistaa mikä lääke on milläkin reseptillä.

Minä siis painatin apteekkiin, istahdin jakkaralle ja ojensin kelakortit todeten että kumpainenkin kaipaisi troppejaan. Kivakivatätönen tiskin toisella puolella tutkaili ensin prinsessan tilanteen, ojensi sitten kortin ja kotvan kuluttua allergialääkepaketin ja ryhtyi tutkailemaan junnun tilannetta. Ei täällä ole mitään reseptiä…

Voi perssuti teki mieli sanoa, mutta tokikaan en niin sanonut vaan totesin että voi rähmä. Se hittolainenhan on paperiresepti kun on mansen puolelta ja vieläpä viime vuodelta. Argh! No, eipä siinä sitten, maksoin prinsessan tropit ja lähdin kotiin hakemaan junnun reseptiä. Koska olin ajatellut tämän apteekkireissun olevan pikamallia niin arvaahan sen miten siinä sitten kävi.

Rekka oli jumissa sillan alla joten kurvailin kotiin kiertoreittiä. Kotona mokoma resepti oli kummallisesti kateissa vaikka ei sitten ollutkaan, oli vain niin oudosti paperipinossa alimmaisena että olin jo varma ettei sitä löydy mistään. Siispä takaisin apteekkiin ja junnun tropit kätöseen, siitä lähikaupalle pikaisesti noutamaan spedelle pillimehua tämän päiväiselle metsäretkelle.

Ehkä minun olisi pitänyt hylätä jo lähtiessä se sana ”pikaisesti” sillä pikaisuushan oli jo tuossa kohtaa kaukana piipahduksesta apteekissa, aikaa kun oli mennyt jo liki tunti säheltäessä. Kaupalla sen viimeistään tajusi, ostoksiahan ei siinä juurikaan ollut mutta kumpaisellekin kassalle oli kilometrin jono.

Minä asetuin siihen muka lyhyempään kilometrin jonoon ja höpöttelin samalla ex-teinin kanssa joka oli sattumalta myös kaupalla. Kun viimein edessämme oli enää yksi asiakas maksamassa ostoksiaan niin arvaahan sen miten siinä kävi ihan jo reissun teemankin takia; asiakas tahtoi maksaa osan bonuksistaan ja osan pankkikortilla ja kappas, uusi kassatyttönen kysyi neuvoa viereiseltä kassalta, toimi annettujen ohjeiden mukaan ja tadaa, kassakone jumitti.

Soiteltiin paikalle kassavastaavaa, odoteltiin, kassavastaava pyöritteli silmiään, jono takana kasvoi, jono viereisellä kassalla kasvoi ja lopulta siirryimme sen toisen kassan kilometrijonoon. No, tulipa sitten käytyä. Ja oltua. Ja pikaisista ei ollut enää tietoakaan. Että sellainen tapaus tällä kertaa.

Kotona kaivoin pikana esiin kenkää ja housua ja pusakkaa sillä olin siinä ”pikareissullani” hoksannut että enhän minä ehdin työpäivän päätteeksi millään tehdä oikein mitään, juna-asemalle kun on pakko lähteä kipittämään jo hyvissä ajoin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että tulen töistä, vaihdan vaatteet, laitan (jos ehdin) hieman pakkelia naamaan, sitaisen hiukseni (jos ehdin) uudemman kerran kiinni ja tadaa, menoks.

Iltasella istahdin nojatuoliin tarkalleen yhden ohjelman ajaksi ja samalla heiluttelin sukkapuikkoja, poikanen 17v hengasi seurana ja kympiltä kaaduin petiin. Tänään menen sitten jälleen aikaisemmin työmaalle ja heivaan speden samalla tarhaan, työmaalla on luvassa normikuviot ja kappas, sitten pääseekin jo reissun päälle. Ei hassumpaa siis.

Vaan jaa. Taidan nyt suosilla lähteä tutkailemaan saanko nämä karvani ojennukseen vaiko en, kohtahan sitä pitäisi jo herätellä spedeäkin ja tottakai täällä menee koko muukin tiimi kasiin. Se on siis moro ja have fun!