Hopsansaa!

Lomalta paluu sujui kertakaikkisen lupsakkaissa merkeissä. Aamusella ehdin vaihtaa ajatuksia opettajan kanssa, ihan samalla kannalla hän on kuin minäkin eli lähdemme nyt tyhjältä pöydältä ja kaikki edellisen vuoden ”synnit” on pyyhkäisty pois oppilaskatraaltamme. Kolme viime vuoden oppilaistahan siirtyy nyt kolmoselle, kaikki muut jatkavat meillä.

Suurin osa jääneistä jatkaa kakkosella mutta pari oppilaista aloittaa uudelleen ykkösen, oma ohjattavani on toinen uusijoista. Kirjojakin siinä tutkailimme, luonnollisestihan niistä osa kun tuli käytettyä jo viime vuonna. Samalla juttelimme siitä, mitä itse aion asettaa odotuksiksi ohjattavalleni ja olimme yhtä mieltä siitä että kumpikaan asettamistani tavoitteista ei ole liikaa. Se ihan ensisijainen tavoitehan on, että lapsi osaa olla koululainen.

Se toinen tavoite taas voikin olla joko helpompi tai hankalampi, ihan riippuen siitä paljonko lapsi on kasvanut kesän aikana eli se, että tämä oppii lukemaan tänä vuonna. Taitojahan lapsella olisi, sitä emme epäile kumpikaan, ongelmana on se ettei lapsella riitä pitkäjänteisyys ja tämä pelkää epäonnistumista. On helpompi kieltäytyä tekemästä ja olla oppimatta kuin yrittää ja kokea epäonnistuneensa, niinhän se tässä kohtaa on.

Jutustelujemme perään siirryimme aamupalalle ruokasaliin, minä höpöttelin luokan toisen ohjaajan kanssa samalla kun vaihdoimme sanasen jos toisenkin muidenkin ohjaajien kanssa ja sitä kautta siirryimme vähin erin saliin vesoa aloittelemaan. Ihan hyvä luennoitsija sinne oli hankittu mutta oikeasti. Useamman koulun opettajat mäntättynä omiemme lisäksi saliin, huhhuijaa! Tila ei loppunut mutta happi ja kuumakin oli!

Onneksi välissä pidettiin taukoa, aisaparikin ehti IP-palaverista siinä kohtaa paikalle ja aika levottomaksihan meidän juttumme alkoi luentoa kuunnellessa mennä. Vesosta poistuimme aisaparin kanssa muita aiemmin, kävimme syömässä ja siirryimme IPn tiloihin. Tai tiloihin ja tiloihin, siirryimme sinne ns minun luokkaani jonne tulemme jatkossa siirtymään kerholaisten kanssa heti yhden jälkeen kun oma porukkamme lähtee kotiin.

Tutkailimme niitä tietoja joita meillä oli ennakkoon kerholaisista, laittelimme paikat valmiusasemiin ja sitten se alkoi; tutustumistilaisuus. Mikä ihme muuten siinä on että näissä tällaisissa tilanteissa käy aina samoin? Kaikki paikalle saapujat osuu ovelle yhtaikaa? Lopulta edessäni luikerteli pitkä jono vanhempia ja kerholaisia joita kättelin yksi perhekunta kerralla, annoin kerhovihon lapselle, juttelin äidin tai isän kanssa, vastailin kysymyksiin ja sen jälkeen kättelin seuraavaa perhekuntaa.

Se oli kuulkaa hektinen tunti se! Ihan yhtä nopeasti kuin hektisyys alkoi niin se myös katosi. Yhtäkkiä oli viimeinenkin kätelty, juteltu ja ohjeistettu ja jäljellä oli muutama hassu perhekunta joiden äidit / isät kyseli vielä selventäviä kysymyksiä. Näin yhtäkkiä sanoisin että tämän vuoden IP-sakki vaikutti varsin mukavalta eli luvassa näyttäisi olevan todellakin leikkimiskykyisiä lapsia eikä suinkaan mitään miniaikuisia joiden leikit olisi tyyliin ”me ollaan festareilla, me haetaan kaljaa siwasta”. Tällainen vuosi kun kummittelee edelleen sitkeästi aisaparin mielessä.

Luokkaa siivoillessa kerhotavaroista aika suorastaan kiisi ja vielä nopeammin se meni siinä kohtaa kun ryhdyimme tutkimaan tuotuja esitietolomakkeita. Hyvältä näyttää, näin väitän. Oman openkin kanssa tuli vielä kotva järkkäiltyä luokkaa kuntoon, sen jälkeen siirryimme opehuoneelle ja istuimme vielä kotvaksi aloillemme. Päivä alkoi olla mukavasti pulkassa.

Kotimatkalla nappasin speden tarhalta, tämä reppanahan jäi sinne itkemään aamulla kun lähdin mutta nyt oli jo ihan eri ääni kellossa. Lapsi oli ollut koko päivän eskarien puolella, muut tulevat eskarit ei olleet vielä olleet paikalla mutta ne jotka tänään siirtyvät kouluun siellä oli. Lapsi oli haljeta ylpeydestä! Tätä tarha-aamua odotetaan nyt vielä isommalla innolla, kas kun se eskari alkaa tosissaan ja lapsen kolme parasta kaveriakin saapuu paikalle.

Nakkasin speden kotiin ja syöksähdin apteekkiin, apteekin jälkeen laitoin perunat kiehumaan ja lämmitin lihakastiketta ja kas, viiden jäljestä pakkasin speden, junnun ja prinsessan autoon ja huristelimme käymään kummitytön synttärikahvilla. Ei siellä varsinaisesti synttäreitä juhlistettu mutta mitä sitten, ukon sisko keitteli kahvit ja kummityttö kertoi löytyneistä lahjoista. Siis niistä jotka olivat ukon kanssa tälle ostaneet.

Ei liene yllätys että kuuden kanttiin kun kotiuduimme olin jokseenkin puhki. Loppupäivä meni lähinnä istuessa ja ollessa sillä mehut oli himppasen loppu. Ennen kymppiä asetuin jo maate, tosin uni tuli vasta hieman kympin jälkeen ja tadaa, tänä aamuna heräsin pari minuuttia ennen kellon soittoa.

Tänään on luvassa, taas, aamukahvit työmaalla, palaveri ja sitten päästäänkin ihan tosissaan työhön ja toimeen. Oppilaat hilppasee paikalle kympiltä, kaikilla on kolmen tunnin koulupäivä ja sen jälkeen siirrymme aisaparin kanssa IP-tätösiksi. IPssä tulee olemaan pehmeä lasku sillä laskelmiemme mukaan paikalle tulee tarkalleen neljä lasta. No, ihan hyvä näin.

Mielenkiinnolla odotan onko kesä kasvattanut lapsilaumaamme, siis niitä meidän luokan poikasia. Tänä vuonna luokallamme ei olekaan muuten yhtä ainoaa tyttöä, pelkkiä poikia. Jos kohta jo viime vuonna herätimme ajoittaista huvitusta luokkamme kanssa niin voin kuvitella että tänä vuonna se huvitus kasvaa potenssiin kymmenen.

Me kaikki kolme, ope ja kaksi ohjaajaa, kun olemme pieniä hentoja naisia ja ne pojat taas… No, sanotaanko näin, että kolme heistä on kuin ladon ovet mutta hieman lyhyempinä malleina. Viime vuonnahan joukossamme oli se kärttyohjaaja eli meitä aikuisia oli neljä, poikia joiden kanssa kuljimme seitsemän ja kärtty oli meitä muita päätä pidempi ja muutenkin paljon isompi.

Huvittavaa kyllä, kärtty ei kyennyt ottamaan fyysistä kontaktia missään tilanteessa vaikka kuinka oli tarve välillä, me kaksi pientä ohjaajaa sen sijaan pidimme poikasia aloillaan tarpeen vaatiessa. Tänä vuonna meillä onkin sitten yhdeksän poikaa luotsattavina ja ne kolme ladonovea, ne on edelleen paikalla.

Tällainen pehmeä lasku arkeen on oikeastaan ihan kiva, samanlaisen pehmeän laskunhan saa prinsessa ja junnu tänään kun koulut alkaa. Junnun pää umpeutui kuin umpeutuikin sillä painesiteellä, onneksi ja eilen ehtoolla laiteltiin kapineita aamua varten valmiiksi. Suihkussakin kumpainen kouluun menijä pyörähti ja ei liene yllätys että jännitystä on ilmassa etenkin prinsessalla joka siirtyy sinne yläkouluun.

Poikanen 17v on menossa prinsessan mukaan täksi päiväksi, hänellä kun alkaa amis vasta maanantaina ja hän tahtoo treffata opeja ja vanhoja koulukavereita. Samalla prinsessa saa takuulla turvaa veljestään sillä poikanen on jo ilmoittanut ettei hänen siskoaan kyllä sitten kiusata kenenkään taholta. On ne aikamoisia.

Vaan jaa. Nyt on kaiketi pakko ryhtyä toimimaan jos mielin ajoissa liikkeelle, spede tahtoo aamupalan ennen kuin lähdemme ja vielähän tässä hiuksetkin hapsottaa joka ilmansuuntaan. Se on siis moro ja pitäkää kivaa!