Olen aina nopea ja näppärä mitä laittautumiseen tulee mutta yksi ongelma minulle iskee joka aivaten ainoa kerta. Korvakoruongelma. Vaatteiden valinta käy suitsaitsukkelaan, samoin kuin kenkien ja käsilaukun mutta ne korvikset. Tänäänkin ongelmoin moisten kimpussa pitkään, vaihtoehtoja kun oli loppupeleissä vielä 4 paria 10 parin pudottua pois. Todettakoon että normaalisti käytän kultaisia killuttimia korvissa sillä rihkamaa ne ei siedä pitkiä aikoja kerrallaan mutta aina tilaisuuden tullen vippaan jotkut rihkamakorviksistani korviin.
Ja kisaajat olivat seuraavat:
Ihanan kevyet killuttimet jotka ylttää likipitäen olkapäille ja jotka ovat ehkä ihan lempparini. Nämä on kulkeutunut käyttööni siskoltani, tämä tuskin muistaa edes näiden olemassaoloa enää. Tai ehkä sittenkin tyttäreltäni, en nyt ole ihan varma.
Nämä ihanuudet ostin vuosia sitten yhdellä ukon kanssa kaksinkeskeisellä kesälomalla Hämeenlinnasta intiaanilta joka kauppasi koruja Hämeenlinnan torilla. Näillä on muuten hieman kookkaammat sisaretkin meillä, tosin punasävyisinä.
Nämä taas tarttuivat matkaani viime kesänä Kaunasista. Näiden lisäksi mukaan päätyi kahdet muutkin korvikset, toiset niistä on muuten tällä hetkellä ihan väärässä paikassa eli erinäisten pikkutavaroiden seurassa pikkulautasella keittiön hyllyssä. Korjannen väärän sijainnin ennen kuin poistun kotoa…
Viimeinen vaihtoehto onkin sitten tuoreimmat tulokkaat. Ne minulle kiikutti ihana naapuri pari viikkoa sitten Turkin-reissultaan tuliaisena. Tälle kun kävi kevättalvella selväksi, että tämä naiseläjä on lievästi rihkamakorvishullu ja tuolloin käsiini kiikutettiin killuttimet Intiasta. Niitäkään ei ole muuten vielä käytetty…
Aikani arvottuani ja soviteltuani ja testattuani ja väännettyäni päädyin näihin turkkilaisiin. Hyvät korut, parempi mieli…
Älyvapaa äiti 