No voi nyt yhden kerran!

Kyllä se taitaa tosiaan syksy lähestyä kovaa kyytiä kun akan sisäinen kello alkaa siirtyä ihan omia aikojaan työaikaan. Pöh! Tosin tämän aamun siirtymän iso vaikuttaja oli ukon kännykkä, se mokoma kun oli unohtunut ukolta torkulle keittiöön kun tämä itse hoiteli aamupesuosastoaan vessassa ja kappas, heräsinhän minä siihen kun joku piippasi ja piippasi ja piippasi…

Kuten olen aiemminkin todennut niin kelloradion tihrustaminen ilman silmälaseja on aika turhauttavaa puuhaa. Niin nytkin, tulkitsin ajan olen likellä puoli seiskaa (6:19) ja piipittäjän olevan junnun puhelimen ja tadaa niin vain kiskoin vaatteet ylleni ja koikkelehdin keittiöön. Todetakseni kellon olevan 5:19 ja piipittäjän hiljenneen juuri ukon vaimennettua sen. Kiva.

Toki palasin niiltä sijoiltani takaisin sänkyyn ja koetin nukkua vielä mutta pah ja pöh, eihän siitä sitten mitään tullut. Sitkeydenpuutteesta ei ainakaan voida syytellä, varttia vaille kuuteen pysyin tiukasti makuullani vaikka uni nyt ei ottanutkaan enää tullakseen. Pöh taas!

Vaan kuulkaa niin! Eilen meillä oli varsin hyväntuulinen pikkumies joka tadaa, istui olkkarissa minun ollessa keittiössä ja pyörähteli yläkerrassa isoveikkaa treffaamassa. Ou jes! Tupakallekin pääsin ihan yksin, tosin ulko-ovi piti jättää raolleen, mutta silti. Huikeaa edistystä! Koko päivänä ei zombeista puhuttu, niin paitsi illan suussa jolloin lapsi kysyi isältään että onko omenissa zombeja. Hmmm… Ei.

Tähän liittyen suunnitelma kaksin tehtävästä ruokailukeikastakin sai lisää tuulta purjeidensa alle ja tadaa, nyt on kuulkaa pöytä varattuna mansesta. Suuntaamme liikkeelle viiden kanttiin ja palannemme kotiin yhdeksän-kymmenen kintaalla, näin arviolta heitettynä. Spede saa valvoa siihen ysiin asti jonka jälkeen poikanen 16v siirtyy tämän kanssa kyljelleen huoneeseemme ja kenties, jos oikein onnistaa, spede on jo untenmailla kun kotiudumme.

Eilen olin kuulkaa ihan tosissani LOMALLA. Kyllä! Lämmitin edellisenä päivänä kokkaamiani sapuskoita tenaville, istuin ja öllötin ja vain olin. Ai mutta kappas, tulihan siinä pestyä koneellinen pyykkiä, tyhjättyä ja täytettyä tiskikonetta ja imuroitua, mutta nehän nyt on ihan normihommia joita lomalaiset joutuvat tekemään. Niin paitsi jos omaavat palvelusväkeä jota minä en valitettavasti omaa.

Junnu huhki serkkulikkansa, kummitytön, kanssa pitkin maita ja mantuja ja iltapäivästä ukon sisko kiikutti nämä toiselle siskolle lettukesteihin. Ei hassumpaa. Poikanen 16v puolestaan hengasi seuranani aina sinne iltapäivälle asti kunnes sai yhtäkkiä jonkin starttivaihteen päälle ja singahti kylille kavereitaan tapaamaan. Hmmmm. Prinsessa taas.

Voi kuulkaa, piti tämäkin vielä näkemäni! Prinsessahan on nököttänyt tiukasti kotosalla koko kesän. Pari yötä tuo oli anopilla, mummullaan, pari viikkoa sitten mutta siinä kaikki, muu aika on mennyt tiukasti kotosalla. Tämän paras kaveri kun muutti toiselle laidalle kylää, keskelle ei mitään, ja jostain ikävästä ennalta-arvaamattomasta syystä joka aivaten ainoa kerta kun bestis tuli käymään isovanhemmillaan tuossa kivenheiton päässä olimme me reissussa.

Pahaa silmää on äidille tarjottu siis mökkireissuilla, prinsessahan kun ei muutenkaan olisi halunnut yhdellekään mökkireissulle mukaan jossa olimme. Ikä. Hankala ikä, jos näin voi sanoa. Ehkä jos poikanen 16v olisi ollut mukana olisi prinsessakin viihtynyt erilailla mukana mutta kun ei. Juhannus omalla mökilläkin meni prinsessan osalta lähinnä minun vieressäni kököttäen, ei tätä enää huvita pari vuotta nuoremman serkun kanssa touhuaminen eikä todellakaan junnun tai speden kanssa pyöriminen.

Kouvolassa saimme sentään prinsessan hetkeksi innostumaan uimisesta ja toki huvipuistoreissu oli ihan ok mutta muutenhan reissu oli silkkaa kuraa tämän mielestä. Sama juttu oli juhannuksena, sen hetken kun kokkoa poltettiin oli kivaa, niin ja sen yhden kerran kun tämä suostui järveen mutta muuten, silkkaa kuraa. Ja Virrat taas. KURAA! Eikä tätä kura-toteamusta mitenkään helpottanut se, että jokaisen mökkireissun aikana prinsessan puhelin pirahti ja bestis kysyi olemmeko kotona, hän kun on mummulla ja papalla käymässä.

Voi plääh. No, pari päivää sitten prinsessa sai kuin sähköiskun heti aamusta, normaalistihan tämä on kesälomalla näyttänyt nokkaansa alakerrassa aikaisintaan puoliltapäivin vaikka onkin huoneessaan hereillä pyörinyt. Rappusista kuului aikamoinen kolina ja mekkala kympin aikaan ja prinsessa syöksyi alakertaan pää kolmantena jalkana. No kun bestis on juuri nyt tulossa mummulleen. Ja hän menee sinne.

Se oli kuulkaa muutama tunti ja prinsessalta tuli jo viestiä. Saisiko hän lähteä bestiksen uuteen kotiin yöksi? Soittelin prinsessalle ja totesin, että minun pitää ehdottomasti saada ensin puhua bestiksen uuden perheen äidin kanssa ennen kuin voin edes ajatella tätä päästäväni ja niin vain kävi että iltapäivästä juttelimme jo kyseisen ihmisen kanssa puhelimessa. Asia oli tämän puolelta ok ja myös tämän tyttöystävä-porukan kolmaskin jäsen oli tulossa pariksi yöksi kyläilemään.

Heillä on sitten hyvin tarkat säännöt kotosalla eli on nukkumaanmenoajat, heräämisajat, ruoka-ajat ja kaikki, ja he asuvat niin keskellä ei-mitään että karkureissuja heiltä ei pääse kukaan tekemään sillä linja-autoja ei kulje lähimaillakaan. Tekemistä esiteineille takuulla silti löytyy, on koiraa, ponia ja lampaita ja kaikkia niitä saa hoidella niin paljon kun haluaa, lisäksi on jättitramppaa ja järvikin vieressä eli oikeastaan ainoa vaaranpaikka on jos ei osaa uida.

Aivan mahtavalta kuulosti kuulkaa! Vastavuoroisesti totesin tälle mukavalle rouvaskaiselle että prinsessan kohdalla karkailu taitaa vielä muutenkin olla niin ja näin, tämä ei moiseen uskaltaisi lähteä mutta uida tämä totta tosiaan osaa joten ei hätiä mitiä. Niin ja prinsessa EI ole tyly eikä hidas vaikka saattaisi siltä vaikuttaa välillä tilanteissa. Prinsessan toinen korva vain on kokolailla kuuro joten jos tälle puhuu väärältä puolelta niin tämä ei välttämättä reagoi millään tavalla koska ei simppelisti kuule että tälle ollaan puhumassa.

Joten niin. Prinsessa on nyt ollut keskiviikosta asti keskellä ei mitään bestiksen ja porukan kolmannen jäsenen eli bestiskakkosen kanssa riekkumassa. Tänään prinsessan pitäisi kotiutua mutta jotenkin minulla on kutina että tähän saattaa tulla muutoksia. Aika todennäköistä on, että jos kohta tähän ei tule muutosta niin tämän loman aikana ehdimme törmäämään samaiseen ilmiöön vielä kerran-kaks ja hyvä niin, kyllähän tuossa iässä pitää olla muutakin kuin oma huone.

Jahas, onpa taas tullut plääsättyä. Jatkan vielä hyvin pienen kotvan tätä plääsäämistä kertoen, että ajattelin tänään urakoida sekä kuistilla että junnun vaatekaapilla. Kuistillehan tuli kannettua kaikki kapineet eteisen purkuun joutuneesta kaapista ja kas, suurin osa niistä on edelleen siellä. Luonnollisestikin kun siellä kerran oli parissa pahvilaatikossa kapineita on sinne kertynyt niitä sitten lisää muiden kiikuttamana. Eli raivausta olis.

Junnun vaatekaappi taas on ikuinen murheenkryyni. Kun sen saan kuntoon niin ei aikaakaan kun junnu on repinyt sieltä tuhat ja sata vaatekappaletta ja ryntännyt ne takaisin miten sattuu. Kaiken kukkuraksi minulla on iso kassillinen vaatetta junnulle ja ne pitäisi sijoittaa kaappiin joten aikeena on perata pieneksi käyneet pois ja lykkiä uutta tilalle. Ei hassumpaa! Ja nyt, vielä kupponen kahvia ja kotva odottelua josko spede heräisi ja ei kun hommiin. Se on moro!

2 comments on “No voi nyt yhden kerran!

  1. Onpas mukavaa, että teidän prinsessakin on saanut toimintaa kesälleen. Tuossa iässä nuo kaverit ovat niin yltiötärkeitä, että on mukava, kun homma on saatu taas toimimaan. Hyvä, kun olet osannut myös lomailla ja oikein mukavaa iltaa!

    • Kiitos! Tässä kohtsilleen lähtökuopissa. Ja jep, prinsessalla oli ollut mahdottoman mukavaa ja luulenpa, että samalla kaavalla reissaaminen iskee kenties jo ensiviikolla tälle 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s