Iso huokaus

Ihan ensin huokasin silkkaa surkeaa oloani ja ketutusta ja vaikkas mitä, nyt saa huokaista helpotuksesta. On tämä kyllä sellasta nuorallatanssia nyt että huoh, ehkä se aiempi ajatukseni siitä että pakenen tiibetin vuorille, kiipeän johonkin korkealle josta en näe ketään ja josta kukaan ei näe minua, ja istun siellä pari viikkoa ihan yksin, olisi varsin hyvä toteutettava. Ja ehkä ei, mutta ehkä silti.

Eilinen päivä meni varsin mukavasti aamusta asti. Siivoilin, pesin pyykkiä, spede ja junnu hääri apukokkeina keittiössä kun kokkasin uunivihanneksia ja muutenkin tunnelma oli varsin lupsakka. Poikaset touhusi keskenään, rakensivat isot ratarakennelmat juuri siivottuun olkkariin (yritin olla huomioimatta asiaa mutta pakkohan se oli sen verran todeta että onpa teillä iso siivo kun leikin lopetatte) ja ruokailun perään viestitteli anoppikin kysyäkseen josko junnu pääsisi mukaan kun on lähdössä prinsessan ja yhden serkkupojan kanssa mökille uimaan myöhemmin.

Prinsessahan oli siis anopilla yötä, he kun viettivät tyttöjen iltaa kaksin. Lupasin, sillä anoppi tuntee junnun astman kokolailla yhtä hyvin kuin minä ja pääsisihän junnu pitkästä aikaa tapaamaan anopin miesystävää joka on junnun ehkä yksi parhaista ystävistä ikinä. Siinä odotellessa touhasin keittiötä kuntoon, junnu ja spede hyppi trampalla ja elo oli hyvinkin rennonletkeää ja seesteistä. Tämän kesän teema vain valitettavasti tuntuu olevan; ei seesteistä oloa tälle akalle!

Ja loppuihan se seesteisyys kuin seinään siinä illansuussa, kiitos paikalle pyöräilleen poikasen 19v. Sopimus kun on ollut, että tämä maksaa siitä autosta nyt erissä tileistään siihen asti kun vakuutusyhtiöstä tulee päätös asiasta. Jo maksetut rahat poikanen saa takaisin, mikäli siis päätös on meille myönteinen ja auto meneekin vastapuolen vakuutukseen, jos ei niin poikanen maksaa auton kokonaisuudessaan.

Tästä sopimuksesta keskusteltiin viimeksi lauantaina ukon ja poikasen toimesta puhelimitse, poikanen kun oli saanut ekan tilinsä perjantaina ja poikanen lupasi tuoda ekasta tilistä satasen ukolle, eka tili kun oli huomattavasti pienempi kuin tilit tulee jatkossa olemaan. Koska, ymmärrettävää kyllä, poikanen ei ole raha-asioiden ja omien asioidensa hoitamisen suhteen kovin luotetussa asemassa täällä kotopäässä, oli ukko erityisen tiukka sen suhteen että sitä rahaa on PAKKO tulla jo ekasta tilistä sillä kukaanhan ei tiedä miten sen päätöksen kanssa käy.

Poikanen lupasi siis tuoda satasen heti kun tulee täällä käymään. Todettakoon, että jo siinä kohtaa kun poikanen ilmestyi paikalle minulla oli huono kutina. Olihan tämä ostanut siitä muutaman satasen tilistään ihan uudet vaatteet ja uuden kännykän. Tyypillistä poikasta. Siinä keittiöön istahdettuamme tuli ukkokin kysymään samantien että no, missäs se raha. Ei hän ollut vielä ehtinyt käydä automaatilla.

Voi huokauksien huokaus. Ukko ehdotti tälle että lähtevät samantien kahteen pekkaan käymään. No ei hänellä ole lompakko mukana ja rahatkin on anoppitekeleellä tallessa. Nämä on näitä ihan normiselityksiä mitä poikanen aina suoltaa kun rahaa ei ole, joten eipä yllättänyt äitiä, ketutti lähinnä ja rankasti. Voi sanonko mikä!

Arvata saattaa, että ukolla meni herne nenään. Tämä käveli mielenosoituksellisen painavin askelin olkkariin ja poikasen tehdessä lähtöä totesi tälle, että hän ei kuunaan päivänään usko saavansa rahaa tältä. Poikanen oli kovin hiljainen kun siirryin tämän kanssa pihan puolelle.

Siinä pihassa selvisi, ettei anoppitekeleellä ollut kuin viiskymppiä hänen rahojaan tallessa mutta tilillä hänellä on vielä jonkin verran. Aha. Luottoni on aikaa sitten lentänyt kuin leppäkeihäs ulos ikkunasta mitä tulee poikasen puheisiin rahasta. Totesin tälle, että painelee sitten heti töiden jälkeen pankkiin ja siirtää sen satasen tililleni. Jos ei omalla tilillä ole tarpeeksi niin on sitten niin hyvä, että ottaa anoppitekeleeltä sen viisikymppisen lisukkeeksi. Kysyinpä vielä, että kai anoppitekele tietää, että poikanen on luvannut maksaa tästä tilistä. Juujuu.

Poikasen lähdettyä ukko oli kuin myrskyn merkki. Ovet rämisi ja kolisi, mielenosoituksellisti tämä paiskasi ulko-ovenkin aina täysiä kiinni tupakille mennessään. Voitte vain arvata kuinka minua korpesi, repi ja risoi. Korpesi pojan touhut, korpesi oma idioottimaisuuteni kun menin sitä autoa edes lainaamaan tälle ja korpesi ihan prkl kaikki! No, junnu kotiutui mökiltä ja olisi tahtonut lähteä mummulle myös yökylään, prinsessa kun meni sinne vielä toiseksi yöksi, mutta ei ollut oikein millänsäkään kun kielsin tältä menon.

Anopin kanssa turisimme kotvan niitä näitä, prinsessa kävi vielä halailemassa ja junnun mietteisiin siitä, mitä tämä tekisi loppuillan totesin että syö iltapalan ja ottaa lääkkeet niin siinähän sitä on riittämiin. Junnu tosiaan taisi tajuta rauhoittumisen tärkeyden sillä pienintäkään poikkipuolista sanaa tämä ei tarjonnut vastaukseksi vaan einehti iltapalan ja otti lääkkeet sisälle siirryttyämme. Aikansa tuo tuijotteli vielä telkkaria speden kanssa olkkarissa ja ysiltä komensin kummankin tenavan nukkumaan. Ukko oli edelleen kuin myrskyn merkki.

Talon rauhoituttua soittelin anoppitekeleelle. Jep jep, kyllä hän tiesi sopimuksesta joka rahan suhteen oli tehty, tosin poikanen oli antanut ymmärtää että maksaa vasta seuraavasta tilistään puolet. Ja ei, ei tuo ollut hänelle antanut edelleenkään sitä rahaa pakkosäästöön vaikka hän oli jo monta päivää siitä tätä komentanut, olipa mokoma vielä ottanut ja heittänyt vaatteensakin, siis ne jotka oli ollut päällä uusia ostaessa, vaateliikkeen roskiin ja siitähän anoppitekele oli antanut tämän kanssa kuulla ja huolella. Ihan ehjät, hyvät vaatteet ja roskiin!

Aikamme siinä jutustelimme ja manailimme kimpassa, olenhan muistanut sanoa että anoppitekele on ihan mahdottoman hyvä tyyppi ja koulii poikasta ihan sataa nyt kun poikanen muutti pois kotoa syksyllä, ja lopuksi sovimme että anoppitekele kyselee poikaselta jahka he ehtivät paikalle. Poikanen ja tyttis olivat siis pyörillä täällä ja jatkoivat vielä lisäpyörälenkin parissa lähdettyään.

Niin, se anoppitekele. Tämähän pitää poikaselle kerran kuussa kake-keskustelun. Siis kasvatuskeskustelun. Aluksi keskusteluja oli kahdesti kuussa mutta tätä nykyä yksi kerta kuussa riittää tämän mielestä, niin paitsi silloin jos poikanen säheltää. Ilmeisesti anoppitekeleen puheita kuunnellaan ihan toisin kuin äidin, äidillehän vain suututaan ja lähdetään ovet paukkuen menemään jos äiti jotain yrittää puhua. Poikanenhan asuu varsinaisesti isällään tätä nykyä mutta aika paljon tuo on tyttiksellään yötä joten anoppitekele taitaa nähdäkin tätä paljon taajempaan kuin minä.

Veikkaanpa, että eilen siellä oli käyty suht tiukka keskustelu. Kymmenen jälkeen illalla näet kävi ovi ja poikanen toi ukolle satasen. Kovin kovin vaitonainen ja pahoillaan olevan näköinen tämä minulle oli, ukolle tämä lähinnä selitti kuinka he äidin kanssa jo sopivat että hän laittaa rahan huomenna tilille. Tämä siis siihen kun ukko kysyi, että mikä ihme tässä nyt oli niin vaikeaa. Lähtiessään poikanen vielä totesi että soitellaan huomenna, hänen on pakko lähteä nukkumaan kun menee aamulla töihin. Pitänee siis aamukahvien jälkeen soitella tälle.

Ukkokin ilmeisesti asettui rahaa saatuaan, sillä minähän olin jo tuolloin sängyssä ja ukko puolestaan olkkarissa joka on hyvin epälooginen asetelma ukon aamuvuorojen aikaan, ja köpötteli hieman myöhemmin sänkyyn. Mutta sanon minä että on tämä kans varsinaista. Sanoisin monta muutakin asiaa mutta en vain nyt jaksa kirota ja manata enempää, harmittaa niin vietävästi edelleen se että menin sitä autoa lainaamaan. No, enpä lainaa jatkossa vaikka olisi mikä tilanne, siis siinä kohtaa kunhan saan uuden auton itselleni.

Vaan jaa. Nyt taidan siirtyä hörppimään loput kahvit ja ryhdyn päivän touhuihin, siis tiedättekö että sinä aamuna kun auto oli mällätty edellisenä iltana niin otin ja terapian kannalta siivosin kaikki asiapaperipinot paikoilleen vaikka jotenkin ajattelin siinä, että taatusti lykin papereita talteen vääriin paikkoihin enkä löydä niitä tarvitessa. Ja tadaa!!! Juuri näin olen tehnyt, minulta on KAKSI reseptiä tiukasti kateissa nyt! Voi rähmän rähmän rähmä! Olenkin siis päättänyt ottaa aamujobiksi mennä kaikki asiapaperikansiot läpi, ja sen jälkeen olkkarin laatikot sillä todnäk olen sijoittanut reseptit jonnekin muualle kuin kansioihin koska niitähän tarvitaan nonstoppina. Huoh!

Pidemmittä puheitta, se on moro!