Suo siellä, vetelä täällä

Iso huokaus. Tästähän alkaa tulla tämän kesän teema; nautin ja huokaisen helpoituksesta ja taas mentiin. Juhannus oli kertakaikkisen mainio ja ihana! Mökillä isolla sakilla, appiukko oli onnesta ymmyrkäisenä kun kerrankin oli koolla jokainen lapsi ja joka aivaten ainoa lapsenlapsi. Mahdottoman mukavaa, mölkkyä, pälinöintiä, siivoilua, kokkailua ja kokon rakentelua.

kokko 2013

 

Mahdottoman upeaa vaihtelua rauhalliseen, ristikon ja kahvikupposen täyttämään mökkiaamuun (juhannuspäivä) toi mökin parvekkeelta sivusilmällä havaittu tipahtaminen; tipahtaja ei onneksi ollut yksikään lapsista saati ukoista vaan pienen pieni sinitiaisen poikanen.

kirjis...

 

Olisko tuo ollut juhannuksen pahin kaljasieppo vai miksi ihmeessä appiukon kaljalaatikkoon poukki, jatkoi kuitenkin matkaansa ja päätyi mökin seinustalle josta simppelisti katosi muutamassa hetkessä johonkin, metsään kenties? Vaan niin. Koska tämän kesän teema on ”oliko sulla hauskaa, no ei kauaa” niin samalla teemalla jatkettiin lähes heti kun mökiltä kotiuduttiin.

Illalla soitteli poikasen 18v, korjaan, 19v (!!!) anoppitekele. Huolissaan. Ja huolissani olin minäkin puhelun jälkeen ja olen edelleen. Story of my life. Ja koska siinä ei nyt selvästikään ollut riittävästi niin todettakoon, että aikamoisiin huolestumisen aallokoihin ajauduin uudelleen tänään päivällä kun naapurin kanssa jutustelin. Ex-teini. Voi isoisohuokaus. ISO. Miksi valehdella kirkkain silmin äidille joka ei todellakaan tuomitsisi vaikka totuuskin olisi sanottu samantien?

Ja koska ei kahta ilman kolmatta niin mitäpä tapahtui pari tuntia tämän naapurin kanssa keskustelun jälkeen? Naapuri, joka siis aiemmin haki junnun uintireissuun, soitteli että tuletkos pihaan ihan näillä näppäimin. Menin tottakai. Ja mikäs siellä odottikaan… Kalpea junnu. Oli sukellellut rannassa ja kamauttanut itsensä suu edellä päin kiveä. Molemmat etuhampaat poikki, toinen pidemmältä, toinen lyhyemmän matkaa.

Jes. Hienoa. Mahtavaa ja upeaa ja hienoa! Jäi kotvaksi vuokramökkimetsästys kuin seinään, junnu ei sen kummemmin itkenyt eikä yhtään mitään ennenkuin ehdimme kaksin sisälle. Sitten tuo itki pelästyksestä. Äiti puolestaan soitteli pitkin poikin kyliä hammaslääkäriä metsästäen.

No, nythän tässä ollaan likipitäen kuosissa taas, junnulla on runsaasti rautaa suussa sillä etuhampaat, ne jäljelle jääneet, heilui kuin villieläimet, ja muutama viikko odotellaan että hampaat saadaan kunnolla korjattua. Odotellessa toivotaan, että heilumisliike asettuu sillä rautahampaat ja heiluminen, ei hyvä. Ruokavaliokin muuttui pelkäksi pehmeäksi evääksi, mitään kovaa ei saa purra. Kiva. Todella kiva.

Että niin. Tämä kesä on nyt näemmä sitten vain ja ainoastaan tätä. Lipumista yhdestä katastrofin puolikkaasta toiseen. Huoh. Iso HUOH! Ehkä ei olisi pitänyt kotiutua ollenkaan mökiltä…

2 comments on “Suo siellä, vetelä täällä

    • Kyllähän nämäkin kestetään mut joskus vaan tuntuu ettei tässä IKINÄ tule se LOMA jota odotti. Käyt mökillä lataamassa akut ihan vaan siks että jaksat taas muutaman paskan lisää… alkaa tympiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s