Voi hevontakamus!

Aamu aamulta aikaisemmin sitä keikutaan pystyasennossa. Tässä nyt ei ole mitään (!) järkeä. Mikä idea on herätä neljältä? Ja nousta pystyyn puoli viideltä kun uni vaan ei tule uudelleen? Ei voi ymmärtää. Aamuvirkkuus on ihan kiva juttu, ei siinä mitään, mutta toisinaan se rasittaa. Kuten nyt tänään. Kun ei täällä voi alkaa aamusta touhuamaan oikein mitään, herää vielä koko torppa. Höh!

No, todettakoon että eilinen työpäivä sujui varsin mukavasti. Ohjattava oli tosin aika levottomalla päällä koko päivän ja iltapäivästä se levottomuus kulminoitui kotvaksi rappuraviin. Suht nopsaan moinen ravi meni onneksi ohi ja lapsi asettui jälleen aloilleen joten nou problemos.

Koska ohjattava haettiin suht ajoissa päätin ottaa ylitöistäni kotvan käyttöön ja säntäilin kotia kohti heti kolmen jälkeen. Nappasin speden tarhalta ja kotona minua odottikin sitten yllätys. Prinsessa ja junnu oli ryhtyneet kimpassa leipomaan muffinseja. Ohhoh! Lupa nyt oli unohtunut kysyä mutta muilta osin homma sujui varsin hyvin joten mikäs siinä, muistutin kumpaistakin lähinnä jälkien siivoamisen tärkeydestä.

Poikanen 16v totesi heti ensalkuun että shortsit olis kivat. Hänen kaapistaan kun ei löytynyt enää yksiäkään päälle mahtuvia shortseja. Ihan hyvään aikaan tuo asian totesi, sillä minussahan oli virtaa kuin pienessä kylässä joten komensin poikasen autoon. Spede jäi prinsessan ja junnun kanssa vahtimaan viimeistä muffinsisatsia uunista ja me suuntasimme poikasen kanssa kaupoille.

Pistinpä kuulkaa iloiseksi ranttaliksi! Yleensähän en vaan saa aikaiseksi ostettua itselleni mitään mutta kas, nyt sain! Sillä aikaa kun poikanen katseli itselleen shortseja tutkailin minä kesäpaitoja. Eikö sitä olisi suunnilleen hullu jos ei käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja ostaisi kahta paitaa silloin jos ne saa kympillä? No kyllä!

Poikanen löysi itselleen parit varsin passelit shortsit, minä kaivelin vielä kenkähyllyiltä spedelle sopivat tarratennarit ja kas, shoppailut oli hoidettu. Poikasen kanssa shoppailu on ihan mahdottoman mukavaa, siinä kun ei ole tilkkaakaan sähläämisen makua ilmassa ja homma hoituu kuin liukuhihnalta. Jes!

Kotona oli muffinsit paistettu loppuun ja keittiö siivottu joten hommat oli aika hyvällä mallilla. Lapset jäi maistelemaan leivontansa tuotoksia, itse suuntasin pihalle sillä ukko oli aamusta kaivellut ruohonleikkurin esiin ja hakenut bensaa, olipa tuo samalla entrannut leikkurin toimivaan kuntoonkin joten nurmikonleikkuuta oli luvassa.

Vaan olipa kuulkaa urakka vaan tulipa tehtyä! Siinä samalla perkasin kukkapenkit kuntoon ja nautin suunnattoman paljon pienestä simppelistä hommasta jonka viime kesänä tein; karviaisten tukikehikot on MAINIO juttu nurmikkoa ajaessa. Jes! Viime keväänä istuttamani vadelmatkin oli lähteneet komeasti uuteen kasvuun vaikka saivatkin talvella roimasti jäätä ja lunta katolta niskaansa joten ei hassumpaa, ei lainkaan hassumpaa.

Siinä ulkohommia tehdessäni lapsilauma, siis spede, junnu, prinsessa ja naapurin poika, hyppi trampalla ja kun viimein sain pihan iskuun alkoivat he juosta hippaa ympäri pihamaata. Joukon jatkoksi liittyi poikanen 16vkin joten aikamoista menoa oli. Minä siirryin sisätiloihin ja otin ja imuroin alakerran sillä muffinsinleipojat olivat ihan himppasen murustelleet pitkin lattioita tuotoksia maistellessaan.

Kello näytti jo autuaasti puoli seiskaa ja totesin, että hitsiläinen. Speden kuontalohan on edelleen hoitamatta, minun kun on pitänyt jo monena päivänä ajella tälle kesätukka. Tuumasta toimeen ja hiuksia kuosittamaan ja kas, jopa tuli lapsesta kertakaikkisen suloinen kun kutrit lyheni ja irokeesi valtasi päälakea.

Nakkasin lapsen vielä kylpyyn, komensin sinne kotvan kuluttua junnunkin ja puoli kasilta minulla istui puhtoinen suloinen lapsonen sohvalla, junnu taas remusi jo uudelleen trampalla prinsessan ja naapurin pojan seurana. Evästin uunikasviksia ja aurabroitsua speden mutustaessa iltapalaansa ja kas, päivä alkoi onneksi olla autuaasti loppusuoralla.

Kasin kanttiin komensin speden petiin ja isommat iltapalalle ja tadaa, ysiltä koikkelehdin itsekin makuulleni. Jotenkin oli ihan himppasen uuvahtanut olotila, mistä lie mahtoikaan johtua. Tänään pitäisi sitten saada työpäivän jälkeen aikaiseksi ja suunnata naapurikylille koluamaan, junnun rilleistä kun on toinen tamppi tipahtanut ja oman kylän specsavers otti ritolat. Höh!

Saapa nähdä saanko aikaiseksi vai meneekö tämä ilta ihan vain notkuessa, jotenkin tässä on himppasen uuvahtanut olotila. Niin ja hakattu! Eilen työmaalla pamautin kantapään takaosan ilkeästi yhteen kaappiin ja se on niin kipeä, että kenkien laittaminen on aika tuskallista. Ush!

Nurmikonleikkuussa taas jo ennestään kipeät kädet tuli vielä kipeämmiksi, se alkulaukaushan moiselle kivistykselle taisi tulla maalipensselin käyttelystä. Hartiat on ihan jumissa ja maalaushommissa kolhimani polvi kiukuttelee edelleen. Kaikkea sitä kans! No, sillä ne lähtee millä on tulleetkin joten oletusarvoisestihan kiputilojen pitäisi kadota tämän päivän aikana sillä lähtölaukaushan niille oli se remppailu, eilinen pihalla riehuminen oli sitten sitä hoitoa.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn nyt tutkailemaan onko kuontalolleni mitään tehtävissä vai meneekö tämä vielä suihkukeikaksi näin aamutuimaan. Aikaahan todella on sillä hei, kello on karvan yli viisi. Just. Oikein mukavaa keskiviikkoa ja se on moro!

Aamukampaa kaivellessa

Kahdeksan. Siis KAHDEKSAN työpäivää jäljellä. Se on kuulkaa vähän se! Ja kun tänään kotiudun työmaalta onkin päiviä enää seitsemän eli ohhoh! Ensiviikon maanantaille otin lomapäivän, sen ihan viimeisen käytän tosiaan koulujen kevätjuhlapäivänä niin pääsen osallistumaan omien juhlallisuuksiin. Vaan on tämä.

Siis kahdeksan. Tuntuu käsittämättömän pieneltä määrältä. Ja tulee hassuun kohtaan tämä havainto, ohjattavan kanssa kun meni jälleen eilen kuin vettä vaan kaikki. Toki ekalla tunnilla sanottiin muutamaan kertaan ”mä en jaksa” mutta kummasti lapsi silti teki monisteen, uskontotunnilla tämä totta tosiaan oli hiljaa ja kuunteli opettajan puhetta, teki tehtävänsä ja matikantunnilla taas.

Sivu, jonka olin merkinnyt tehtäväksi oli tehty hetkessä. YKSIN. Siis tätä tahdon erityisesti painottaa, YKSIN! Olinhan luvannut lapselle, että jos homma sujuu jouhevasti ja aikaa jää niin siirrymme sivun jälkeen käytävään tutkailemaan kirja-antia. Ja katselemaan ikkunasta ohikulkevalle valtatielle. Heti kellojen soitua sisälle lapsi otti matikankirjansa ja totesi ”tahdon tehdä tän ihan yksin niin että katot toiseen suuntaan”.

Ja minähän tein työtä toivottua ja istuin selin lapseen, selaillen vuonna 1973 julkaistua lasten tietosanakirjaa. Sivu oli laskettu suunnilleen hetkessä ja lapsi ylpeä kuin mikä tekosestaan. Ylpeyteen oli kyllä syytäkin, laskutkin oli oikein ja niinpä me siirryimme käytävään istumaan, tutkimaan kirjoja ja laskemaan rekkoja.

Ruokavälkkäkin meni nappiin eikä pienintäkään valittamisen sijaa ole atk-tunninkaan osalta ja sama kertakaikkisen loistava toiminta jatkui vielä IPssäkin. Tätä viime viikkojen kehitystä ajatellen loma iskee hassuun kohtaan sillä nythän lapsi on ollut kertakaikkisen helppo käsiteltävä.

Kotiuduttuani olin edelleen täynnä virtaa ja ei aikaakaan kun olin imuroinut olkkarin, nakannut pyykkikoneen päälle ja pyörähtänyt kaupalla. Tenavat oli ruokittu siinä sivussa, broitsufileet sulatettu mikrossa ja viiden kanttiin pääsin vihdoin itsekin einehtimään aurabroitsua ja uunikasviksia.

Jotenkin se virta ei kadonnut siihen syömiseenkään vaan siivoilin vielä keittiötä, järkkäilin tavaroita eteisen kaappiin ja ripustin pyykkejä kuivumaan, pesinpä vielä toisen koneellisenkin pyykkiä siinä. Kyllähän sitä virtaa riittää silloin kun ei kaikkia pateja tarvitse työmaalla käyttää ja totta tosiaan, lapsen kanssa on olo ja elo helpottunut siinä määrin, että pääsääntöisesti pateja on vielä kotonakin käytettäväksi.

Väliaikatietoina prinsessan suhteen kerrottakoon, että vahvemmat lääkkeet on totta tosiaan auttaneet. Eilen prinsessa pystyi olemaan koko päivän koulussa eikä kotiutuessaankaan ollut turbosilmäinen. Eilen illalla tiputettiin viimeinen antibioottitippakin silmään ja nyt jatkamme vain normitipan sekä allergialääkkeen ja nenäsuihkeen voimin. Prinsessan vointi on sata kertaa parempi kuin viime viikolla, jes!

Junnu taas. Tälle on iskenyt joku omituinen lenssu. Kurkku on kuin santapaperilla hiottu ja nenä falskaa. Olisiko viikonlopun uintireissuilla osuutta asiaan? Lauantainahan poika kävi kahdesti uimassa, sunnuntaina kolmesti. Vesi nyt ei taida kuitenkaan olla vielä kovin lämmintä mutta niin… Mene ja tiedä. Toisaalta olen ehdottomasti vastaan kylmettymisteorioita, ei lenssu kylmettymisestä tule.

Poikanen 16v odottaa edelleen postia ammattikoululta mutta valitettavasti moista postia ei ole näkynyt. Epäilenpä, että niitä ei ole vielä edes postitettu vaan tieto on vasta koulun ulko-ovessa. Pitäkää nyt peukkuja että edes joku ovi tälle avautuu syksyksi, itsetunnolle ei opiskelupaikan epääminen tee todellakaan hyvää.

Eilen iltasella laittelin vielä viestiä Ikean asiakaspalveluunkin. Siis voiko oikeasti olla mahdollista, että kaipaamaani lipastoa on kaikissa muissa Suomen Ikeoissa ”mahdollisesti”-merkittynä ja mistään niistä ei saada yhtä lipastoa siirtymään Tampereelle? Vaikka sitten niin, että maksan sen valmiiksi? Ja aina enemmän kummastuttaa.

Siis voiko tosiaan olla niin, että jos tilaan moisen 99 euroa maksavan lipaston netin kautta niin toimituskulut on 99 euroa? Jolloin lipaston hinta kaksinkertaistuu? Siis ÄLYTÖNTÄ! Ihan yhtä älytöntä kuin tämä ”mahdollisesti”-merkintä Ikean nettisivuilla muiden tavaratalojen kohdalla, ei kai kukaan kuvittele että asiakas lähtee ajelemaan satoja kilometrejä hakeakseen tuotetta joka ”mahdollisesti” on saatavilla esim Kuopiossa. Raisiossa. Espoossa. Vantaalla.

Ja ajettuaan sen muutaman satakilsaa asiakas saakin huomata että niin, se tosiaan oli vain mahdollisesti, eihän täällä niitä lipastoja ole. Hohhoijaa. Saapa nähdä missä kohtaa Ikean asiakaspalvelu vastaa, jotenkin tämä systeemi ei vaikuta kovinkaan pätevältä silmissäni. Ehkäpä tosiaan siirryn tutkailemaan kodin ykkösen ja maskun valikoimaa jos vastaus on kovin tyly Ikean puolelta.

Vaan jaa. Pitäiskös sitä ryhtyä kutrien kesyttelyyn, taas kerran. Ja tutkailemaan mitä aamupalaa nysätappi tahtoisi. Nysätappi kun on samassa ajassa kuin äitinsä eli herää joka aivaten ainoa aamu puoli tuntia äireen jälkeen. Höh. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva tiistai!

Kuin hakattu

Siis juuri sellainen olotila minulla on. Selkään koskee ihan simona, jalat huutaa hoosiannaa takareisien osalta ja hartioissa tuntuu kuin olisi kivikuormaa kantanut repparissa. Ehkä kaikista hauskin kipu sijaitsee vasemman polven lumpiossa, sen kun onnistuin paukauttamaan eilen uuden ihanan kaapiston laatikon vetimeen niin että silmissä säkenöi. No, onpahan tehty!

Liekö sitten tämän riekkumisen syy, mene ja tiedä, mutta eilen illalla ei todellakaan tuntunut siltä että olisi ladannut akkuja työviikkoa varten. Ehei. Illalla olin jo suorastaan kärtyllä päällä sillä väsymys vaivasi ja pahasti ja tuli siinä sitten kivahdettua ukollekin kun kerran niin pirusti väsytti. Ukkohan oli ylitöissä koko viikonlopun ja lauantaina tämä tosiaan kittasi palomuurin reiät töistä tultuaan ja vietti loppupäivän vaakatasossa makkarissa kiekkoa tuijottaen.

Eilen taas tämä siirtyi heti töistä kotiuduttuaan vaakatasoon töllön ääreen ja pysytteli tiukasti samassa asennossa koko loppupäivän. Minä tuijotin leffan hesestä sapuskaa haettuani, pyörähdin kylillä hakemassa työkaverilta muutaman kapineen työmaalle tulevalle vaihtolavalle laitettavaksi ja palattuani nakkasin speden kylpyyn. Siinä kohtaa kun lapsi tahtoi pois kylvystä olisi ukko varsin hyvin voinut nostaa ruhoaan sen verran että olisi lapsen sieltä pois autellut mutta ei.

Kuuntelin kuinka tämä totesi lapselle että joo joo, pääset ihan just sieltä. Kohtuutonta, kyllä, ihan yhtä kohtuutonta kuin se että minun oli kertakaikkisen pakko siinä kohtaa todeta ukolle ettei se, että on viikonlopun ylitöissä todellakaan tarkoita sitä ettei tarvitse tehdä yhtään mitään kotona. Kun toisaalta. Oliko se nyt niin kummoinen homma ottaa pyyhe ja köpötellä suihkuhuoneen ovelle? No ei. Mutta kun väsytti ja ärsytti. Niin pakko oli kivahtaa.

Ei liene mikään ihme, että ukko kysyi jo puoli ysin aikaan että jokos se mamma kohta menee makuulleen, taitaa olla vähän väsynyt tuo. Menee, ihan kohta ja se ukko saa luvan siirtää itsensä olkkarin puolelle siinä kohtaa, mitään htin kiekkoa ei makkarissa tuijoteta kun mamma asettuu lepoasentoon.

Olin muuten autuaasti unessa jo ennen kymmentä. Eli todellakin väsytti. Ja paljon. Ja makkarissa alkaa olla taas todella kuuma. Joten näin todella pimahtaneita unia koko yön, milloin sellaisia jotka liittyy töihin, milloin sellaisia jotka liittyy omaan perheeseen. Pimahtaneita kaikki tyynni. Ilmanko aamulla oli hieman nihkeää nousta sängystä, etenkin kun jalat on totta tosiaan kuin hyytelömössöä.

Tänään suuntaan siis työmaalle, ukko menee iltavuoroon ja tenavat palaa koulunpenkille. Se on kuulkaa kaksi (!) viikkoa ja alkaa lomalomaloma! Ensiviikolle otin yhden lomapäivän ja edelleen olisi yksi tähteellä, sen otan todnäk kevätjuhlalauantaille sillä oikeasti, prinsessa pääsee kutoselta ja näin ollen tämä kukitetaan. Olisihan se kiva, että siellä olisi äiree katsomassa moista tapahtumasarjaa.

Pidemmittä puheitta taidan nyt siirtyä tutkailemaan villiintyneen kutristoni tilannetta. Aikamoisia kesytysliikkeitä näille saa taas tehdä että saa ne edes jotenkin asettumaan aloilleen eikä näytä ihan puusta pudonneelta. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva maanantai!

 

Valmista tuli, jes!

Aloitin reippaana tyttönä jo aamukasilta ihmetellen millä ilveellä ollenkaan mahtaisin kolme todella painavaa laatikkoa roudata sisälle. Kotvanen siinä meni ennen kuin hoksasin että jaa. Pakkoko niitä on kokonaisina mihinkään siirrellä, voihan ne availla kuistilla ja kiikuttaa pelkät osat sisälle. Hyvä minä…

En todellakaan malttanut odotella poikasen 16v heräämistä vaan kävin suoraan asiaan. Kympin kanttiin kaappi oli koottu siihen pisteeseen että poikanen oli PAKKO herätellä, en näet olisi saanut millään ilveellä kaappia nostettua yksin pystyasentoon. Hetki siinä mallailtiin kaappia paikoilleen ja tadaa, poikanenkin innostui jälleen tosissaan urakoimaan. Kokosimme alavetolaatikot ja kotvan kuluttua poikanen jo ruuvaili saranoita oviin.

Sitä mukaa kun poikanen sai kahvat oviin kiinni minä ruuvailin niitä paikoilleen. Ja johan siitä tulikin komia! Ja tilava! Siis apua!!! Eihän tässä välttis tarvitsisikaan oikein muita kapineita eteiseen jos ei haluis mutta kun mä haluun!

ATT00030

 

Jos kuvassa näkyvä tennari ihmetyttää niin toteanpa, että se on ihan syystä tuossa. Vessan oven kahva näet osuu kaapin kylkeen ja sitähän minä EN tahdo. Edessä on siis ovistopparin, jonkinlaisen, hankinta sillä hei. Ei tuhoja kiitos! Yleisnäkymä eteiseenkin avartui ja runsaasti sillä niin, sitä tilaahan tuli tosiaankin paljon lisää vaikka oikeasti sitä nyt ei oikeastaan tullutkaan, uusi kaappi kun on tarkalleen sama mitoiltaan kuin vanhakin oli.

ATT00020

 

Kaikkia kaapista kuistille kiikutettuja kapineita en jaksanut enää urakoida paikoilleen, veto loppui täysin siinä kohtaa kun sain takit ja ukon kemikaalit sekä siivousainekset järkättyä hyllyille. No, huomenna on päivä uus eikä Roomaakaan rakennettu yhdessä yössä. Että näin. Ja nyt taidan siirtyä vielä kotvaksi töllön ääreen, ihan lievää väsymystä on pukannut siitä kello yhdestä asti kun kaappi viimein oli redi.

Sissus soikoon!

Nyt on kuulkaa selkä ihan romuna ja kenkkuna ja puutuneena ja vaikkas mitä! Kävihän siinä sitten niin, että riehaannuin ihan tosissani siinä aamukahvin jälkeen touhuamaan. Tyhjensin eteisen kaappia ja ihmettelin kaikkia löytöjä mitä ylähyllyltä tein. Siis oikeasti. Yhden koiruuden, seropin, kaulapanta. Inan hihna. Minun ja ukon neuvolakortit. Muovailuvahaa. Kuivuneet sormivärit.

Ehkä se päräyttävin löytö oli kuitenkin yläasteajan penaali, joka oli päätynyt aivan perälle kaappiin kun tavaraa oli tuupattu aina vain lisää ja lisää. Ylähyllyn viralliseksi nimeksihän olisi sopinut romuhylly, sen mukaisesti sen suhteen on toimittu. Penaalin sisältö yllätti enemmän kuin totaalisesti. Kuusi kappaletta positiivisia raskaustestejä kaikkien kuivuneiden kynien, vanhojen pyyhekumien ja pakastetussin seassa. Ooooh!

Jostain kumman syystä totesin, että minulla lienee riittävästi todisteita kuudesta positiivisesta raskaudesta ilmankin moisia testejä ja nakkasin ne roskiin. Nyt en ole tosin ihan varma pitäisikö minun sittenkin kaivaa ne roskiksesta esiin? No ehkä nyt en kuitenkaan. Muu osa kaapistahan tyhjenikin tuosta vaan, siivouskapinekaapissa kun oli kaikki paristot, lamput, pesuaineet ja ukon tarpeelliset kemikaalit hyvässä järjestyksessä.

Nyt on kuistilla sitten paljon tavaraa, sekä kaattikselle menevää että uutta säilytystilaa odottavaa. Harmikseni ukko ei lupautunut lähtemään seurakseni Ikeaan kun tätä tekstiviestitse aamulla piinasin joten olinkin uuden dilemman edessä. Purkaako kaappi vai ei, uutta kaappia kun olisi pakko päästä hakemaan ja sitä ei ihan yksin saa haettua. Lopulta rohkaisin mieleni ja silläkin uhalla, että poikanen 18v kieltäytyisi moisesta, päädyin purkamaan kaappia.

Se purkaminen ei ollutkaan ihan piece of cake, kaappihan oli tosiaan aseteltu vaateriin listan avulla. Huoh. Olipa tosiaan homma mutta pari tuntia kaapin tyhjennyksen aloittamisen jälkeen minulla oli viimeinkin paloihin purettu kaappi odottamassa saunakamarille päätymistä. Jatkokohdehan on kaatopaikka, siinä määrin huonossa hapessa lastulevyhässäkkä jo oli. Kaapin takaa ilmestynyt seinä oli sanalla sanoen KARSEA!

eteinen1

No, kaappihan tuon nurkan on peittänyt ja seinät sormipaneeliseinät taas. Nehän on maalattu viimeksi silloin kun minulla oli vielä tenavia hoidossa ja voin kertoa että tuo sininen väri alaosassa toimi paremmin kuin hyvin kuraisten saappaiden, rukkasten ja muiden alla. Ei ihan heti kaikki sonta näy ei!

Onneksi tuossa kohtaa soitteli poikanen 18vkin, olinhan viisaasti laittanut tälle aiemmin viestiä Ikea-reissun tiimoilta, ja lupautui lähtemään liikenteeseen. Minä päätin siis suunnata maalikauppaan saatuani poikasen 16v ylös sängystään ja speden vahtipuuhiin. Maalikaupassa oli tosi kivakivamyyjä jonka kanssa nauroimme ostosten lomassa. Kalliiksi tulee nämä ylityöviikonloput ukolle, kyllä se niin on.

Likipitäen samantien kotiuduttuani maalien, pensselien, telojen ja teippejen kanssa kävi selväksi että myös poikanen 16v tahtoo osallistua urakointiin. Wuhuu! Tämä aloitti urakoinnin teippailemalla listoja todettuaan että voi ei, onneksi hän on kotona sillä eihän äiti ylety kattolistoihin teippiä laittamaan. Tämä muuten lausuttiin aikamoinen ylpeys äänessä, näin sanoisin.

Poikanen 18vkin pärähti passelisti paikalle ja suuntasimme kaksin Ikeaan ja voi kuulkaa. Aiemmin valmiiksi valitsemani kaappi oli kuin olikin paikalla mutta se lipasto. Loppu. Eikä tietoa, koska niitä tulee lisää ja tuleekokaan. Argh! Nyt olen kahdenvaiheilla pitäisikö minun tilata se netin kautta, sitä kun näyttää olevan muissa Ikean tavarataloissa saatavilla. Hmmm…

Yhtäkaikki, kaapin kanssa köröttelimme takaisin ja minä lähdin pikana pyörähtämään kaupalla ruoka-ainesostoksilla. Perheen miehet kun toivoi ruoaksi pekonibroilerpastaa ja mikäs siinä, niin helppotekoinen sapuska sopi kuin nenä päähän remppafiiliksiin. Kaupalta palattuani poikanen 18vkin oli lähtöpuuhissa ja poikanen 16v puolestaan oli ehtinyt teipata suurimman osan eteisestä, olipa tuo kantanut puretun kaapin osatkin saunalle.

Pikaisesti ruoka tulille ja kas, maalaamaan. Ja sitten maalattiin. Ja maalattiin. Ja maalattiin vähän lisää. Kotiutunut ukko kittaili palomuurin reiät umpeen ja me maalailimme. Ja maalailimme vähän lisää. Jossain kohtaa poikanen totesi luovuttavansa, sillä kello kävi jo iltapäiväneljää ja hän ajatteli lähteä kavereiden kanssa ulos. Johan tuo olikin urakoinut äidin kanssa joten mikäs siinä, minä jatkoin maalauspuuhia.

Aivan kuten maalikaupalla kivakivamyyjä arvelikin niin kahdella kerroksella saa seinät kuntoon. Ja niinhän tuo tosiaan olikin, hieman iltakuuden jälkeen vetäisin viimeisen maalivedon ja ryhdyin pesemään työkapineita. Seinien kuivahdettua pintakuiviksi asettelin pakastimen uudelle sijoituspaikalleen ja roudasin sen viereen aiemminkin eteisessä tönöttäneen ärsyttävän laatikoston sillä tosiaan, se lipasto.

eteinen2

No, on se nyt sittenkin miljoona kertaa parempi kuin oli, ei sillä mutta toistan vielä kerran, se lipasto. Mitä todennäköisimmin tilaan sen tänään netin kautta sillä oikeasti. Visuaalinen näkemykseni menee muuten ihan mönkään ja se ei ole kiva se. Prinsessa jaksoi kerran toisensa jälkeen eteisen läpi purjehtiessaan ihmetellä kuinka ISOLTA eteinen tuntuukaan ja samaa hoki poikanen 16v kun palasi illalla reissultaan.

Ja tuntuuhan se. Vaalea väri avarsi eteistä ihan mahdottoman paljon ja lisäavaruutta antoi takuulla tuosta nurkasta puretun ison kaapin katoaminen. Tuo lipastohan könötti tuon pienen kuvassa vasemmalla näkyvän seinäpätkän edessä aiemmin joten aikamoinen sumppu tuo kohta on ollut. Pakastin taas könötti yksinään tarkalleen siinä kohtaa mistä kuvan otin, nythän siihen kohtaan on tulossa kaapisto jonka hain eilen.

Lipasto joka pakastimen viereen on tulossa on paljon sirompi kuin se iso kaappi oli ja kun tuon pienen seinäpätkän eteen ei enää asetu mitään niin luulenpa, että tilantunne eteisessä jatkuu. Maalia jäi niin paljon, että sillä määrällä maalaisi vielä heittämällä keittiön seinät mutta saapa nyt nähdä otanko moisen urakan vielä jollekin päivälle. Keittiön värimaailma kun on niin nähty ja niin ankea ja olen niin kertakaikkisen kyllästynyt siihenkin.

Maalin kuivumista odotellessa touhasin pikana banaanikakun uuniin, sen kypsyttyä huutelinkin jo prinsessan ja speden iltapalalle. Hodareita heille touhasin siinä samalla kun koetin siivoilla keittiön tasoja, nythän täällä roikkuu erinäinen määrä eteisestä ilmestynyttä kamaa. Junnu lähti kummitytölle yökylään, tosin tuossa kohtaa nämä kaksi sankaria vielä rehasi ulko-ovessa vuoroin sisälle ja vuoroin ulos.

Viimein iltakasilta ennätin istahtamaan nojatuoliin. Sissus soikoon että olin puhkipuhki, siis aivan totaalista väsymystä pukkasi. Huippasikin siinä istuessa kunnes hoksasin että kas tosiaan. Olen toki kokannut ja ruokkinut tenavat mutta koska olen ennenkaikkea rempannut niin olen unohtanut itse syödä. Justaansa joo. Eipä ole eka kerta kun moinen juttu lipeää päästä. Paistoin muutaman nakin ja lämmitin uunikasviksia kyytipojaksi, palanpainikkeeksi nautin Greyn anatomian vanhoja jaksoja tallenteelta.

Yhdentoista kanttiin siirryin petiin ja tänä aamuna heräsin viiden kanttiin hartiat ja selkä hellinä. No, äidin viisauksien mukaan kivut menee sillä millä on tullutkin eli tänään homma jatkuu vielä himppasen verran. Eteinenhän on melkolailla valmis mutta ei ihan joten luvassa on kaapin kokoamista ja paikalleen mallailua.

Jahka nyt poikanen 16v herää niin ryhdymme kokoamaan kaappia vaan niin. Lisäongelmiahan tämä remppa tietysti pukkasi. Eteisen valaisin… Ush. Tahtoo vaihtaa. Ja matto. Super-ush! No, ehkä jään tuumimaan näitä juttuja samalla kun hörpin tässä aamukahvit loppuun, taidanpa samalla tuumia senkin että tilaanko vaiko en sen lipaston, jotenkin tuntuu että se ”ehkä tulee, ehkä ei” on hieman turhan epävarma juttu.

Pidemmittä puheitta taidan nyt tosiaan siirtyä Ikean sivuille tutkimaan kuinka paljon lisää mahtaisi tilaus kustantaa hintaa lipastolle. Se on siis moro ja viettäkää kivakivasunnuntai, minä pyrin takuulla samaan!

Tuleekohan tästä nyt mittää?

Toisinaan sitä on ihan himppasen että ”mitä???”-fiiliksillä. Kuten nyt eilen. Todettakoon ihan alkuun, että työpäivä meni varsin mukavasti, ohjattava oli onnesta pakahtumaisillaan kun totesi minun totta tosiaan saapuneen työmaalle sillä edellisenä päivänä tekemäni pikalähtö oli sekoittanut hänenkin kuvionsa täysin. Aika pian lähtöni jälkeen lapsella oli alkanut mopo lähteä käsistä ja tadaa, kukapa tilannetta olikaan hoidellut?

Kärttyohjaaja. Oli aika karua kuultavaa aamulla työmaalla kun luokkamme toinen ohjaaja totesi, että tuon on todellakin pakko VIHATA lasta, muulla tavoin hän ei kykene tämän käytöstä ajattelemaan. Kärttyohjaajan tapa ohjata kun on provosoiva ja alistava. Ihan kaikkia hiemankin hankalampia lapsia kohtaan. Tämä riitelee lasten kanssa ja ilmeisesti mielellään sillä miten muutenkaan voisi olla mahdollista, että tämä tosiaan saa jokaisen lapsen ärsytettyä äärimmilleen.

Ohjattavan mopo oli ollut lähdössä keulimaan ja kärttyohjaaja, isokokoinen tyyppi, oli ottanut ja tämäyttänyt kyynärpäänsä ohjattavan pulpetille ja aloittanut motkotuksensa. Aika usein luokassamme kovinta ääntä pitää nimenomaan kärttyohjaaja, tämä kun motkottaa ihan mahdottoman kovaäänisesti. Ohjattavan kanssahan moinen motkotus ei toimi, rauhallinen puhe kylläkin. Eipä silti, ei se motkotus toimi kenenkään luokkamme oppilaan kanssa.

Ohjattava oli saanut totaaliflipit. Kirjat oli lentänyt, kynät oli lentänyt, tuolit oli rymissyt. Ja kärtty oli vain jatkanut rähinöintiä. Lopulta lapsi oli itkenyt ja huutanut yhtäaikaa, kirkunut kärttyohjaajalle ”mä vihaan sua, mee pois, mä vihaan sua”. Kärttyhän sai vain lisää pontta moisesta kirkumisesta. Siis oikeasti. Lapsi oli vetäytynyt luokan nurkkaan, paikkaan jonne vetäytyy usein tilanteissa joissa ei halua tehdä mitään.

Kiskonut laatikoita auki ja kolistellut, kuten mielellään tekee jos tilaisuuden saa ja kärtty oli motkottanut lisää. ”Tule HETI pois sieltä, heti omalle paikalle, nyt loppui” ja vaikka mitä. Lapsi kolisteli kahta kovemmin. Näissä tilanteissa minä puhun aina rauhallisesti hetken lapselle ja sen jälkeen asetan vain jalkani laatikoiden eteen niin ettei lapsi saa kolisteltua, lapsen itsensä annan rauhassa makoilla muutaman minuutin nurkkauksessa ja seurailen sen ajan sivusilmällä lasta samalla kun keskitän huomioni muun luokan touhuihin.

Toimiva keino, yleensä lapsi pönkii pystyyn parissa minuutissa ja istuu murjottamaan omalle paikalleen. Kärttypä ei moista keinoa käyttele, ennemmin hän huutaa ja raivoaa lapselle jolle moinen käytös on kauhistus ja saa aikaan vain sen, ettei lapsi todellakaan rauhoitu vaan raivostuu kahta kauheammin. Onneksi kellot oli pirahtaneet välitunnin merkiksi ja kärtyllä oli ollut mahdoton kiire opehuoneelle toimittamaan jotain asiaa.

Rauhallinen ohjaaja oli ottanut ja istahtanut lapsen lähelle ja kotvan kuluttua lapsi kömpi paikalleen ja pyyhki viimeisetkin kyyneleet silmistään. Touhusi sitten viimeisen tunnin omia touhujaan ihan rauhassa omalla paikallaan eikä ollut ollut oikeastaan edes paikalla. IPssä mopo oli keulaissut uudemman kerran mutta onneksi siellä ei kärttyä ole ja IP-parini osaa käsitellä lasta kuin unelma. Ei siis aikaakaan kun lapsi oli jälleen sievästi touhuissaan.

Ei siis liene ihme, että lapsi oli onnesta ymmyrkäinen aamulla. Eka tunti tehtiin äikän monistetta ja se sujuikin muutamaa ”en jaksa”-kommenttia lukuunottamatta vallan mainiosti, aina välillä lapsen oli ihan pakko nousta kotvaksi pulpetistaan ja painaa päänsä olkapäätäni vasten. Välitunnilla oli ihan pakko istua hetki sylissäkin. Toka tuntikin sujui kuin rasvattu mopo ja ruokailun jälkeen suuntasimme ulkoilemaan.

Liikuntatunnilla tulikin sitten pieni takapakki. Osasyy moiselle taisi olla pitkälti välitunnilla saamani puhelu sillä lapsi taisi säikähtää, että olen aikeissa jälleen ottaa ja syöksyä yhtäkkiä pois paikalta. Prinsessan kouluterkka näet soitti eli jipii. Prinsessa oli terkalla eikä henki tahtonut kulkea, kovin oli huonovointinen ja hengitys raskasta. Voi kilinkellit! No, kaipa sitä voi edistyksenä pitää että nyt lapsi oli ehtinyt olla sentään jo KOLME tuntia pois kotoa.

Onneksi ukko oli vielä tuohon aikaan kotona ja ohjeistinkin terkan soittamaan tälle josko tämä hakisi prinsessan kotiin. Heti terkan jälkeen soittikin sitten prinsessan ope kertoakseen, että prinsessa ei ollut kunnossa ja hän oli saatellut lapsen terkalle. Kotiin hän ei lasta uskaltanut omin päin lähettää sillä hengitys tosiaan tökki siihen malliin, että hän pelkäsi tytön pyörtyvän johonkin tien varteen. Hyvä niin, iskä on kaiketi tulossa hakemaan neidin kotiin.

Sen perään soittikin sitten jo ukko kysyäkseen, mikä ovi oli terkan ovi. Tämän kaiken ajan ohjattava kiikkui kiipeilytelineellä ja kuunteli hyvin tarkkaan mitä puhelimessa puhuin. Ihan hyvillä mielin tuo laskeutui telineeltä siinä kohtaa kun totesin tälle, että eiköhän siirrytä liikuntatunnille kun kellotkin soi ihan kohta, mies hakee prinsessan joten meidän päivämme jatkuu ihan samalla kaavalla.

Ja sitten se takapakki. Tarkoitus oli harjoitella pesäpallomailalla pallon lyöntiä ja tottakai ohjattava olisi tahtonut olla ensimmäisenä. Ensimmäisenä tahtoi olla myös se luokan aurinkoinen ja rähinähän siitä oli tulla. Ohjattava otti ja tönäisi aurinkoista, aurinkoinen vastasi tuuppaamalla takaisin. Vielä siinä kohtaa opettajakin oli pitkämielinen ja totesi lapsille, että nyt loppui ja kumpikaan EI koske vielä mailaan.

Totesipa tuo samalla ohjattavalle senkin, että jos tämä ei kykene osallistumaan liikuntatuntiin ohjeiden mukaan niin saa samantien lähteä luokkaan. Ohjattava, hölmö kun toisinaan on, otti ja potkaisi aurinkoista sääreen siinä kohtaa. Se oli sitten se piste touhulle tämän osalta ja minä lähdin kuskaamaan huutavaa ja kiukkuavaa lasta sisälle. Luokassa tämä rähisi ja itki ja aneli vielä yhtä mahdollisuutta mutta sitäpä ei ollut tarjolla.

Vartin parkumisen ja neuvotteluyritysten jälkeen lapsi asettui aloilleen erittäin pettyneenä. Kun hän ei pääse nyt sinne metsäretkellekään. Kysyin lapselta jo siinä itkun ja rähinöinnin lomassa että ymmärsiköhän lapsi itse kenelle eniten teki kiusaa sillä potkaisulla. Ensin vastaus oli aurinkoinen ja kun kehotin miettimään uudelleen hoksasi lapsi itsekin tilanteen. Voi mikä lisäitku siitä tulikaan.

No, rauhoittuipa sitten kuitenkin ja meillä oli oikeastaan ihan mukavaa kaksin luokassa kun rakensimme palikoista ohjeiden mukaisia hahmoja. Toisen liikuntatunnin alettua siirryimme kaksin kiipeilytelineille odottamaan muun luokan palaamista metsäretkeltä ja mukavaa se oli sekin. Eli hmmm… sanoisinpa että varsin hyvä päivä tältä osin. Tosin siinä kohtaa kun lapsi vielä parkui ja rähisi pirahti puhelimeni jälleen.

Lapsikin hiljeni kuin taikaiskusta puhelun ajaksi ja soittajana toimi… speden tarhatäti. Spede oli ahminut vauhdilla kaksi lautasellista hernekeittoa ja oksentanut. Että olisiko tuo kipeä. Totesin tädille, ettei ole ikinä ennen suostunut syömään herneitä joten epäilenpä, ettei tämän maha vaan sietänyt niitä. Ja niin, jos lapsi oli kerran ahminut moisella vauhdilla eväät niin todnäk maha oli jo siksikin heittänyt sapuskat ulos, niin on allekirjoittaneellekin käynyt joskus tenavana kun on ollut maailman parasta ruokaa jota on ollut pakko ahmimalla ahmia.

Sovin toki, että soittelee ukolle jos näyttää siltä että lapsi on ihan oikeasti kipeä mutta eipä tuo sitten ollut, kovin pettynyt tosin oli koska ”äiti ei tuukaan hakeen vaikka oksensin”. Todettakoon, että kun hain iltapäivällä lapsen niin tämä kertoi ihan itse autossa kuinka on keksinyt keinon päästä kotiin tarhasta kesken päivän. Että näin. Kipeä tuo ei siis tosiaankaan ollut, olipa vain hotkinut ja saanut mahansa järkyttymään moisella touhulla.

IPssä hommat sujui varsin hyvin ja olin enemmän kuin tyytyväinen siinä kohtaa kun työaika alkoi vedellä viimeisiään. Kotona touhusin pakolliset kuviot ja mitäpä teinkään loppupäivän? Piirsin olkkarin pohjakuvaa mittakaavaan. Suunnittelin materiaaleja, huonekaluja ja järjestystä. Pyörähdin Ikean sivuilla ja todettuani, että pelkästään sohva ja tvn alle sijoittuva taso maksaa yhteensä tonnin masennuin.

Pyörin kuin papu pitkin eteistä ja tadaa, eteisen remppakuviot oli hetkessä selvät. Ikean sivuilta bongasin täydelliset kapineet eteiseen eikä hintakaan päätä huimannut ja nyt olen kahden vaiheilla ryhdynkö tosiaan tyhjentämään ja purkamaan eteisen korkeaa kaappia. Se kun parhaat päivänsä nähnyt jo vuosia sitten, mm alalaatikko on totaalisen rikki ja ylempää laatikkoa ei enää edes ole ja jos ihan rehellisiä ollaan niin se näyttää ihan KARMEALTA.

Jos moiseen toimeen tässä aamun aikana päädyn tietää se sitä, että tässä pitää vielä suunnata maalikauppaan. Ja saada jollain ilveellä ylitöistä iltapäivällä palaava ukko suostuteltua Ikeaan. Se voikin olla sitten se hankalampi osio mutta kun… Oikeasti. Ihan sitä oikeaa rempparemppaa täällä on tehty viimeksi hmmmm.. liki kymmenen vuotta sitten. Pinnat alkaa todellakin olla uusintaa vailla, oikeastaan jokainen huone repsottaa enemmän tai vähemmän jostain päin.

Eteinen nyt ei kustanna ihan karmeita, toisin kuin keittiö jonka kaappien pinnat repsottaa nurkistaan tai olkkari, joka tarvitsee uudet seinäpinnat ja lattiapinnat ja vaikkas mitä. Tätäpä jään nyt aamun viimeisen kahvikupposen kanssa miettimään… Se on siis moro ja viettäkää kivakiva lauantai!

Vaan olipas se sitten

Eihän sitä yleensä tiedä aamulla työmaalle suunnatessaan mitä on luvassa muuta kuin sen, että todnäk päivässä on hektisyyttä ilmassa. No, eilen siitä hektisyydestä ei huolehtinutkaan ohjattava, ehei, vaan ihan oma prinsessa. Todettakoon ihan aluksi, että työmaallahan sujui mahdottoman mukavasti. Ohjattava oli kuin ihmisen mieli ja kaikki hommat tuli tehtyä suitsaitsukkelaan, niin paitsi äikän moniste jonka kanssa harjoitettiin aluksi ”mä en jaksa”-mentaliteettia.

Matikan tunnilla olikin sitten aivan toiset kuviot, lapsi laski sivullisen vähennyslaskuja ennen kuin muut ehti kunnolla edes paikoilleen asettua ja kappas, tämä ei saanut pienintäkään kiukkukohtausta kun opettaja ojensi eteen matikan kokeen tehtäväksi. kiukkukohtaus olisi ollut varsin odotettava siinä kohtaa, minä kun en kokeesta tiennyt ja olin juuri luvannut tälle että sivun laskettuaan tämä saa olla ja ottaa rennosti.

Ehkä siihen kiukkukohtauksen unohtumiseen auttoi osaltaan sekin, että heti paperin ilmestyttyä eteen totesin lapselle että eiköhän mennä käytävään laskemaan nämä. Lapsi keräsi tarpeelliset kapineet ja oli valmiina alle minuutin ja toisin kuin niin monesti aiemmin ei aika käytävän ikkunapaikalla mennytkään vain ja ainoastaan siihen ikkunasta ulos tuijotteluun.

Pari kertaa ohjasin huomion uudelleen koepaperiin ja kas, lapsi oli laskenut koko kokeen jo ennen kuin oli tämän ruokailuun lähtöaika. Ohhoh! Yhden ainoan kerran tämä oli tuskastumaisillaan mutta sekin meni ohi kun hoksasin taittaa paperin kahtia jolloin laskumäärä ei näyttänyt niin isolta kuin aluksi oli. Hassua sikäli, että taitoin pois näkyvistä vain ne alaosan laskut jotka tämä oli laskenut ensitöikseen mutta silti, kaipa A4 näytti järkyttävän isotöiseltä siinä kohtaa.

Ruokavälkälle lähdettiin varsin hyvillä mielin ja mukavaa oli ja siinä kohtaa iski sitten se hektinen osakin. Prinsessallahan on ollut aivan tajuttoman rajut allergiaoireet tänä keväänä, silmät on turvonnut ja kutissut ja nenä ollut puolitukossa kaiken aikaa. Eilen aamulla työmaalla varasin netin kautta ajan yksityiselle puolelle iltapäiväksi sillä selvästikään käytössä olevat lääkkeet ei ole riittävän ytyä tavaraa.

Ruokavälkällä soi puhelin taskussa ja entinen työkaverini ja näyttöohjaajanihan se siellä soitteli. Hän kun sattuu ohjaamaan tällä hetkellä prinsessan luokkaa osan ajasta sen oman luokkansa kylkiäisenä. Kertoi prinsessalla olevan todella huono olo ja hän oli vienyt prinsessan koulun keittiölle juomaan mehua, jos vaikka huono olotila johtuisi verensokereista. Toinen silmäkin oli taas turvonnut likipitäen umpeen joten kunnossa tyttö ei ollut mutta hän nyt katsoo, miksi tilanne muuttuu kun lapsi saa juotua mehun ja hetken oltua.

Hieman oli sellainen KÄÄK-fiilis sisälle siirtyessä mutta se meni kyllä hetkessä ohi sillä yksi luokkamme aurinkoisista jäi kiukkuamaan pihalle ja minun oli pakko sännätä vauhdilla kiikuttamaan oma ohjattavani luokkaan ja suunnata itse takaisin ulos tutkailemaan saako toinen ohjaaja lapsen sisälle vai tarviiko tämä apua. Näpsästihän nuo jo tuli sisärappusissa vastaan joten minä otin lapsen hoteisiini ja päästin toisen ohjaajan viemään ulkovaatteitaan opehuoneelle.

Luokassa en sitten ehtinytkään istua kuin hetken kun totesin, että puhelin tärisee jälleen taskussa. Pikaisesti käytävään ja tadaa, ohjaajakollegahan se siellä. Prinsessan olo ei ollut todellakaan parantunut, tätä pyörrytti ja paha olo vain paheni joten hän lähtee viemään lasta kotiin. Prinsessan pyörän hän kiikuttaa sisätiloihin, kas kun prinsessa oli unohtanut ottaa lukon mukaan, sillä ei hän uskalla lasta päästää pyörällä polkemaan.

Minä palasin luokkaan vähintäänkin sekavissa tunnelmissa sillä siis oikeasti, pyörrytti? Prinsessaa? En edes tajunnut ensin koko tilannetta vaan koetin kuunnella opettajan jakamia ohjeita samalla kun miljoona ajatusta risteili päässä. Ex-teini oli soveltuvuustesteissä edelleen ja yhtäkkiä tajusin, että hittolainen soikoon, prinsessahan joutuu olemaan yksin kotona. Mitä jos tämä saakin jonkun kohtauksen siellä?

Toisinaan ajatukset käy kummasti yhteen sillä samaan aikaan kun rullailin tuolillani uudelleen työkaveria kohti tämä rullaili omallaan minua kohti ja totesi samantien saman kuin mitä olin aikeissa sanoa. Eikö olisi parempi, että lähdet kotiin katsomaan ettei mitään satu, ei kai sitä voi yksin siellä pitää jos olo on tuo mikä on.

Kotona minua odotti kalpea, huonovointinen prinsessa joka oli tiukasti vaakatasossa ja närppi banaania. Häntä oli vain alkanut ihan älyttömästi pyörryttää heti sen jälkeen kun yhtäkkiä tuntui, ettei hän saa hengitettyä millään. Siis ahdistuskohtaus. Silmä oli turvonnut lähes umpeen ja punoittamaankin se oli alkanut, todnäk siksi että prinsessa hinkasi sitä taajaan kutinan takia, ja muutenkin prinsessa näytti vähemmän hyväkuntoiselta.

Onneksi oli se lääkäri tilattuna, minä komensin prinsessan pysymään vaakatasossa ja pyörin aikani ympyrää sillä oikein mihinkään en ensin osannut tarttua, sen jälkeen ryhdyin kuorimaan perunoita kanasoppaan sillä tokihan porukka kaipaisi ruokaa kotiuduttuaan ja tulisehko jogurttikana tuskin olisi sitä mitä he söisivät iltapäivällä.

Hain speden pikaisesti tarhalta puoli kolmen kanttiin, junnu oli tuolloin jo kotiutunut koulusta ja prinsessankin pahin huonovointisuus oli helpottanut himppasen. Poikasen 16v kotiuduttua ei mennyt aikaakaan kun suuntasin prinsessan kanssa lääkäriin. Ja voi mikä lääkäri tuo olikaan! Kuunteli keuhkot sen ahdistuskohtauksen takia, ei ylimääräisiä vinkunoita, rohinoita tai muitakaan astmaan viittaavia mutta totesi, että todnäk ahdistus on ollut simppeli johdannainen pahalle allergiaoireilulle.

Sen perään käytiin läpi lääkkeet jotka prinsessalla on käytössä ja lääkäristä poistuttiin vinon pinon reseptejä kanssa. Silmätipat, nenäsuihke ja allergialääke vaihdettiin toisiin ja tehokkaampiin, lääkäri arvioi että kun pahin oireilu on saatu kuriin niin todnäk lapselle riittää pelkkä tabletti ja nenäsuihke oireiden kurissapitämiseen. Hyvä olisi sillä ne silmätipat…

Olin kuulkaa prseelleni lentää apteekissa kun siirryin kassalle. 114 euroa! Neljä lääkettä. Antibioottisilmätipat siihen turpoilevaan silmään, se kun oli jo tulehtunut siitä jatkuvasta hinkuttamisesta, allergialääke suun kautta, antihistamiini-kortisoninenäsuihke ja allergiasilmätipat.

Ne allergiasilmätipat… 50 ekkeä kuukauden satsi. Siis APUA! En pistäisi yhtään pahakseni jos ne tosiaan saisi tiputettua kokonaan pois kunhan muut lääkkeet alkaa tosissaan purra. Illalla tiputtelin tippoja lapsen silmiin ja ilmeisesti ne tipat on todella hyviä sillä prinsessa totesi hetken kuluttua kuinka ihanalta tuntuukaan kun silmiä ei kirvele eikä kutita. No varmasti!

Siinä illan mittaan prinsessan olo koheni kokolailla normaaliksi, eihän ne silmät nyt täysin laskeneet mutta silti. Tänään prinsessan on tarkoitus mennä kouluun ja niinpä minä soittelin vielä iltasella ohjaajakollegalle laitettuani ensin viestiä prinsessan opelle. Prinsessan kun voisi lähettää todella herkästi kotiin jos olo alkaa tuntua vähänkin huonolta päivän aikana sillä lääkkeiden pitäisi alkaa kunnolla purra vasta noin viikon sisään.

Eilinen ilta meni siis lähinnä prinsessan vointia seuraillen ja hyvä niin, siinä sivussa toki evästin tenavia, touhusin pannaria ja täyttelin ja tyhjäsin tiskaria mutta muuten ei ihmeitä. Ex-teini pyörähti kertomassa soveltuvuustesteistä ja poikanen 16vkin hengasi koko ehtoon kotosalla. Ei hassumpi ilta siis.

Tänään ajattelin olla KOKO PÄIVÄN töissä, jos vaikka onnistaisi ja kukaan ei soittelisi ihmeellisiä ”tää on kipee”-soittoja. Sen kunniaksi taidankin nyt siirtyä kuosittamaan kutrini sillä kohtsilleen on jo suunnattava yläkertaan tiputtelemaan allergiatipat prinsessan silmiin. Antibioottitipat kun saa laittaa vasta puolisen tuntia niiden jälkeen joten aikataulutettavaksi meni tämä jos aion ennen työmaalle siirtymää saada homman täysin kuosiin.

Se on siis moro ja viettäkää kivakiva perjantai!

Lihamureke

ATT00016

 

Siinä se ihanainen pikkupallero on, rinnallaan ihan ehdottoman ykkösparas lisuke eli uunikasvikset. Kasvisten kohdalla kyseessä on tosin edellinen satsi jossa oli punaisen paprikan tilalla keltaista, punasipulin tilalla keltasipulia ja niin… taisipa tuossa olla tomaattilohkojen tilalla puolikkaita luumutomaatteja.

Ja se mureke. Siis niin helppoa ja niin MAHDOTTOMAN hyvää että tällä pyörii sukat jalassa edelleen! Lautasella mukana toki myös dippi johon kostuttelin mureketta, kasviksia siihen en kostutellutkaan sillä muuten niiden maku ei olisi ollut alkuunkaan niin taivaallinen kuin oli.

Mureketaikina:

800 g naudan jauhelihaa

1 tölkki kermaviiliä

0,5 dl korppujauhoja

1 pussi ranskalaista sipulikettoa

1 kananmuna

1 tl punaista currytahnaa

1 tl valkosipulijauhetta

1 tl paprikajauhetta

0,5 tl suolaa

Sekoita kermaviili, korppujauhot, kananmuna, sipulikeittopussi ja mausteet kulhossa. Lisää samantien jauheliha joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Anna tekeytyä kylmässä puolisen tuntia. Painele taikina esim vuokaleipävuokaan ja paista 200 asteessa n. 40-50 minuuttia. Seuraksi sopii hyvin esim uunikasvikset ja kermaviilidippi.

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Yleinen

Uunikasvikset

ATT00018

 

Kuva ei ole kummoinen mutta herkku on. Siis kyllä, tästä ei enää rehut paremmaksi muutu! Näitä voisi syödä ihan loputtomiin lihamurekkeen tai pihvin tai lohen tai tai tai… siis about MINKÄ tahansa kylkiäisenä. Ja ohjettakin pukkaa, tätähän voi muunnella mielensä mukaan kasvisten osalta.

Tällä kertaa uunivuokaan päätyi seuraavat kasvikset:

2 isohkoa porkkanaa kuorittuina ja pilkottuina suht isoiksi paloiksi

4 perunaa kuorittuina ja isohkoina paloina

3 punasipulia suht isoina paloina

puolikas isosta kesäkurpitsasta isohkoina lohkoina

punainen paprika isoina lohkoina

3 tomaattia neljään osaan leikattuina

 

Päälle lurauttelin seuraavat emmeet:

2 ruokalusikallista oliiviöljyä

1 ruokalusikallisen balsamicoa

mustapippurirouhetta

1 teelusikallisen suolaa

runsaasti valkosipulijauhetta

 

Kaikki iloisesti sekaisin isossa kulhossa ja uunivuokaan leivinpaperin päälle 225 asteiseen uuniin n. 25 minuutiksi. Kannattaa kokeilla kypsyyttä haarukalla, porkkanat on hitaimmat kypsyjät joukossa. Niin ja sekoitella pari kertaa paistamisen aikana että maut leviää mahdollisimman tasaisesti. NAM!

Kirjoittanut Seidi Kategoriassa Yleinen

Siinähän se mennä möksähti

Keskiviikko lomapäivien perään. Ohjattava oli hyvinkin oma itsensä, pari ekaa tuntia hoettiin ”en mä jaksa” ja tehtiin silti hommat pakotettuna aina oppituntien viime hetkillä, kolmannella tunnilla mopo lähti kotvaksi käsistä (ulkovälkkä missattiin siinä samalla) ja neljäs tunti touhattiin sitten hyvinkin sievästi vapaamuotoisempia touhuja.

IPssä homma sujui kuin rasvattu ja välipalakin sujui ilman kommervenkkejä. Pitkälle ollaan tultu siitä mistä lähdettiin, sen totesi työkaveri IPssä ollessamme. Syksyllähän lapsen kohdalla ei todellakaan olisi onnistunut esim neuvottelu leluista siinä kohtaa kun joku toinen ottaa saman lelun jolla lapsi leikki kotva aiemmin; tuolloin moinen ristiriita olisi ratkaistu lyömällä, ei puhumalla.

IPn välipalat taas. Ne on rauhoittuneet oikeastaan vasta viimeisen kuukauden-parin aikana mutta yhtäkaikki, rauhoittuneet kuitenkin. Ei enää säntäilyä pitkin ruokalaa, ei karkailuita koulun kerroksiin eikä kiipeilyä pöydille. Ei hassumpaa sanoisin. Ehkä se paras asettuminen on kuitenkin tapahtunut luokkatilassa.

Kevääksi jaettu aapisen työkirja on ehjä, samoin matikankirja. Ei irti revittyjä sivuja, ei kynällä sutattuja aukeamia eikä kiukuspäissään tapahtuvaa kirjoilla muiden oppilaiden viskomista. Herranen aika, eihän tässä ole joutunut väkivaltailmoituksiakaan tekemään ainakaan kuukauteen!

Lukutaitokin taitaa olla tuloillaan mutta ei niinkään liukumalla tai tavaamalla vaan sana-asuja hahmottamalla. Aikamoista sanoisin! Jotenkin olemme hyvin toiveikkaita opettajan kanssa siitä, että kesän aikana sanat saattaa aueta itsekseen lopulliseen kuosiin, jo nyt lapsi hahmottaa monen monituista sanaa ihan vain kirjoitusasua katsomalla.

Työmaalta lähdin etuajassa, ylitöitä kun on kertynyt ihan mukavasti. Hain speden ja kotiuduin parikymmentä minuuttia normaalia aiemmin eli mitään megalomaanisen pitkää pätkää en ylitöistä napannut. Kotona tarkistin prinsessan silmät, ne kun on olleet tämän kevään ihan ykkösongelma.

Tytöllähän on käytössä sekä kortisoninenäsuihke että silmätipat, niin ja allergialääkkeet ja silti. Silmät turpoaa aivan mahdottomiksi lähes päivittäin. Eilen turpoaminen oli sitä luokkaa, että tytön opettaja soitteli jo ruokavälkän aikoihin kysyäkseen voisiko hän lähettää tytön kotiin tekemään historian esitelmää, toinen silmä kun on melkein ummessa.

Olen nyt koettanut arpoa lääkäriä jolle varata aikaa yksityiseltä puolelta sillä pakkohan tähän on joku ratkaisu löytyä. Ei ole todellakaan kivaa kun lapsi ei pysty elämään normaalisti silmiensä takia. Täytynee tutkia asia oikein kunnolla tänään aamusella työmaalla, jotenkin kun tuntuu ettei iltapäivästä moiselle tutkinnalle jää aikaa.

Kotosalla evästin tenavat ja itseni, höpöttelin leirikoulusta palanneen junnun kanssa ja heittelin puhtaita pyykkejä kaappeihin. Tuli siinä samalla nakottua likaiset vaatteet pyykkikoneeseen ja pyöräytettyä koneellinen puhtaaksi, imuroitua huusholli ja järkättyä paikkoja vähän sieltä ja täältä.

OMG! Siinä järkkäilyn lomassa sain jopa aikaiseksi ja riepotin viimeinkin yläkerran rappuihin unohtuneet luistimet ja monot vintille omille paikoilleen. Ex-teini piipahti tulostamassa mm kartan itselleen, tämä on kun on menossa tänään soveltuvuuskokeisiin opiskelupaikan tiimoilta.

Kasin kanttiin otin ja lösähdin tosissani nojatuoliin, tuijottelin parit ohjelmat ja tadaa, siinä se päivä sitten olikin. Tänään luvassa on kokolailla eilisen kaavan mukaista toimintaa, siis työmaata ja kotihommia. Jossain kohtaa pitäisi saada pihallakin jotain aikaiseksi, enpä muista koska viimeksi meillä on puutarhakalusteet odottanut näin pitkään ulospääsyä. Niin ja toinen kukkapenkki rapsuttelijaa.

Ehkä huomenna, tai ensiviikolla, viikonlopuksi kun lupasivat sadetta. Jotenkin tässä on niin jässähtänyt nyt sisätilatouhuihin että järkihän tässä tahtoo mennä. No, aikansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin. Moisen viisauden kunniaksi taidan käydä nyt vääntämässä kutrini kuosiin ja sen perään saakin jo alkaa miettiä tenavien herättelytoimia. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva päivä!