Huumori hukassa

Huoh. Huoh. Ja vielä kerran huoh. Työmaalla meno oli jokseenkin no, hektistä. Ekat tunnit sujui kuin valssi mutta ruokavälkän jälkeen tanssit olikin tanssittu. Ei hajuakaan mikä nyt on menossa mutta ohjattavalla on tällä viikolla päivä päivältä keulinut mopo kovempaa. Tämä keuliminen on ajoittunut joka kerta ekan tunnin jälkeiseen aikaan, eka tuntihan on mennyt varsin hyvin ja niin kävi eilenkin.

No, ehdottoman positiivista on kuitenkin se, että lapsi on saanut pidäteltyä nyrkkinsä aloillaan. Mutta silti. Pitkästä pitkästä aikaa minun oli eilen pakko kuskata lapsi eriytystilaan, homma luokassa kun kärjistyi siinä määrin. Aika usein näissä tilanteissa on logiikka kateissa, loogisesti ajatellen kun voisi kuvitella että kuviksen tunnit olisi niitä jolloin lapsen kanssa ei tarvitsisi sen kummemmin painia.

Lapsi kun pitää piirtämisestä ja tekee sitä mielin määrin omia aikojaan silloin kun opettaja opettaa luokkaa. Eilen se homma vain lähti lapasesta jo ennen kuin lapsi ehti saada minkäänlaista kuvistyötä nokkansa alle. Ensin vaeltelua, ikäänkuin varoituksena tulevasta, ja yhtäkkiä säntäilyä. Tällä kertaa säntäily oli vain kovin ikävää sillä siinä säntäilyn lomassa tämä nappasi yhden tokalaisen pulpetilta jaetuista synttärikarkeista toisen.

Tokalaisethan oli retkellä mutta palaamassa myöhemmin koululle joten karkit aseteltiin sievästi heidänkin pulpeteilleen odottamaan iltapäiväistä paluuta. Olimme, siis minä ja ope, jokseenkin pettyneitä lapsen toimintaan ja asian tälle ilmaisimmekin siinä samalla kun istutin lapsen tuoliinsa. Harmi, että eilen lapsi valitsi istumapaikakseen sen sermittömän pulpetin, on ihan himppasen hankalampaa reagoida tämän äkkilähtöihin paikaltaan silloin kun lähdön voi tehdä kummalta tahansa puolelta pulpettia.

Samalla hetkellä kun laskin otteeni lapsesta tämä säntäsi uudelleen matkaan. Minä perään, ope perään, mutta niin vain tämä ehti luokan toisen reunan pulpettiriville ennen meitä ja nappasi molemmat, siis sen aiemmin pulpetilla olleen ja karkkeja jakaneen asettaman uuden toisen namin, käteensä ja ryhtyi vauhdilla irrottamaan käärepapereita toisesta karkista.

Ope käsivarsista kiinni takaapäin ja minä edestä päin ja siinä kohtaa lapsi ilmeisesti totesi mielessään ettei ehdi millään kuoria papereita namejen ympäriltä ja työnsi toisen karkin papereineen päivineen suuhunsa. Siis apua! Minä totesin opelle että eiköhän tämä ollut tässä ja lähdin kuskaamaan lasta alakertaan. Lapsi virnuili tyytyväisenä ja kaivoi toffeekarkin papereita suustaan samalla kun matkasimme eriytystilaan.

Eriytystilassa tämä kokeili aluksi kaikki mahdolliset keinot millä saada toinen hermostumaan. Ei onnistunut. Minä istutin tämän uudelleen tuoliin, kerroin etten ainakaan itse koskisi niihin pahvilaatikoihin jotka tilaan oli ilmestyneet sillä ne oli rehtorin laatikoita ja lapsi mietti selvästi mitä sitä ollenkaan sitten keksisi sillä selvästikin rehtorin tavaroihin piteleminen ei ollut tästä itsestäänkään kovin viisasta.

Uusi idea oli muhinut hetkessä ja samalla hetkellä tämä säntäsi vauhdilla ovesta ulos. Toisinaan sitä on nopea, toisinaan suorastaan hätkähdyttävän nopea ja sillä hetkellä oli omatkin lihakset ja nikamat tainneet jo herätä kunnolla sillä lapsi ehti tarkalleen puolentoista metrin päähän ovesta kun koppasin tätä paidasta kiinni. Siinä kohtaa oli sitten vaihtoehdotkin jo loppu. Minä siirsin lapsen tuolin oman tuolini eteen ja istutin lapsen siihen.

Itse istuin takana ja pidin lasta ranteista kiinni niin että tämän käsivarret oli löyhästi ristissä. Lapsi huusi ja rimpuili, vakuutteli että ei hän enää, kokeillaan vielä kerran, lupaan etten enää nouse tuolista, ihan varmasti istun jos nyt vaan päästät irti. Näitä samoja lupauksiahan lapsi viljelee mielellään, harmi vain ettei ne ole lupauksia jotka pitää. Minä istuin rauhallisesti takana ja kerroin hyvin rauhallisella äänellä lapselle ettei se nyt vaan käy.

Hän puree sua, totesi lapsi ja asetti suunsa käsivarrelleni. Mielenkiinnolla odotin narskaiseeko tämä tosiaan hampaansa kiinni hupparin hihaan mutta kas, kun totesin, että se nyt olisi kyllä aika harmillista se nosti tämä kotvan päästä päänsä takaisin pystyyn. Heilautti päätään taaksepäin, ilmeisesti tarkoituksenaan paukauttaa minua päällä rintaan mutta sekin liike katkesi kesken.

Ja lisää lupauksia, lisää vannomista paikallaan pysymisen suhteen johon totesin vain, etten voi uskoa tämän puheisiin ennen kuin tämä on ihan oikeasti rauhoittunut aloilleen. Vähin erin tilanne laukesi, minä irrotin otteeni lapsesta ja tämä kömpi pöydän alle maate. Jutustelin rauhallisesti siitä kuinka paha mieli karkkinsa menettäneelle lapselle varmastikin tulisi ja kuinka paha mieli opelle oli tainnut tulla ja miten paha mieli ollenkaan mahtoikaan tulla äidille ja isälle kun lukisivat open heille lähettämän viestin tämän episodin tiimoilta.

Kerroin myös kuinka minullekin oli tullut paha mieli siitä, että lapsi oli niin hölmösti toiminut. Lapsi vastasi hiljaisella äänellä että tahtoo miettiä ihan rauhassa siellä pöydän alla. Muutama kyynelkin siinä tältä tirahti silmäkulmasta kun tämä mietti asioita ja kellojen pirahtaessa välitunnin merkiksi lapsi kömpi pöydän alta esiin sillä tämä tahtoi pyytää anteeksi opelta käytöstään.

Viimeinen tunti sujuikin sitten varsin rauhallisesti sillä lapsi on näiden tilanteiden jälkeen aina kuin jonkinlaisessa hypnoosissa. Hiljainen, rauhallinen ja omissa mietteissään. Opelta tämä pyysi anteeksi, muistipa tuo mainita minulle senkin että ”mä en lyönyt, enhän” johon vastasin että et ja se on hieno juttu se.

No, tämä nyt kuitenkaan ei ole se miksi se huumori tuppaa nyt olemaan hukassa. Paljon kesympäähän tämä meno jo lapsen kanssa on jopa näinä pahoina hetkinä kuin se on ollut joten ihan hennon hymyn paikka tässä kohtaa mutta niin. Kun viimein siirryimme IPhen yhden jälkeen olin jo varsin tyytyväinen ja luottavainen prinsessan koulupäivän suhteen.

Viime viikon keskiviikkona, torstaina ja perjantaina neiti kotiutui koulusta puoli kaksitoista hengityksen jässähdettyä tukkoon. Sama kellonaika oli tänä keskiviikkona ja jihuu, IPhen siirtyessähän kello oli jo vartin yli yksi. Olin laitellut prinsessan opelle viestiä wilman kautta ja pitkin päivää kurkkinut wilmaa josko ope olisi jo vastannut viestiin.

Puhelimen soidessa viittä vaille puoli kaksi ja prinsessan open moikatessa langan toisesta päästä oletin automaattisesti että tämä olikin päättänyt vastata viestiin puhelimitse. Kissinvillat kuulkaa niin! Prinsessa oli terkalla, onneksi paikalla sattui olemaan koululääkärikin ja nyt oli tilanne se, että jonkun olisi ihan pakko päästä koululle. Ahas. Nonni. Onneksi tiesin, että aisapari olisi tulossa viiden minuutin sisään kerholle joten lupasin lähteä heti tämän ilmestyttyä paikalle.

Positiivisesti ajatellen niin johan siinä meni pari tuntia pitempään kuin aiempina päivinä, eikö sekin ole aika hienoa kehitystä? Prinsessan koululla suuntasin suoraan terkkarille ja kas, siellähän prinsessa tärisi ja tutisi tuolissa. Onneksi koululääkäri on mahdottoman mukava hemmo, samantien tämä hyppäsi pystyyn ja totesi että jahas, äiti tuli eli nyt kuunnellaan uudemman kerran ne neidin keuhkot.

Toiselta puolelta aiemmin kuulunut rätinä oli kadonnut ja lääkäri selitti kuinka oli tehnyt samantien pienimuotoisen kokeen. Lastenlääkärithän määrää oikein pahoissa hengenahdistuskohtauksissa jopa kuutta annosta avaavaa kerralla ja samaisen määrän lääkäri oli laittanut prinsessan ottamaan kun nyt kerran itse sattui olemaan paikalla ja näin ollen testi voitiin tehdä turvallisissa oloissa valvovan silmän alla.

Hengenahdistus oli totta tosiaan lähtenyt ja oikeastaan se kokeen tärkein anti oli siinä, että tämä tahtoi prinsessan kokevan miltä iso annos avaavaa tuntuu muuten. Sehän tuntuu hieman samalta kuin sydän yrittäisi rinnasta ulos ja tutina on melkoinen, aivan kuten prinsessalla. Pelästyihän prinsessa ensin oloaan mutta lääkärin läsnäolo oli nopeasti rauhoittanut tämän ja lääkäri kehotti prinsessaa jatkossa ottamaan jopa neljä annosta kerralla jos hengitys ei tahdo lähteä aukeamaan.

Ohhoh! No toki junnun äitinä tämä oli tuttua huttua mutta prinsessalle kokemus oli aika no… päräyttävä jos näin voi sanoa. Se tärkein kuitenkin toteutui; nyt prinsessa tietää millainen olo tulee ja kuinka nopeasti se paha olo menee ohi näissä tilanteissa. Lääkäriltä poistuttuamme siirryimme pyörähtämään vielä prinsessan luokassa, vaihdoin muutaman sanan open kanssa ja suuntasimme kotiin.

Ope kysyi oliko ilmankostuttimesta mitään puhetta lääkärin kanssa, hän kun oli miettinyt josko hankkisi sellaisen luokkaan loppuajaksi. Luokassa kun on kovin kuiva ilma ja häntäkin yskittää usein siellä joten ehkä se auttaisi prinsessankin oloon. Ei hullumpi idea. Samalla sovimme, lääkärin kehoituksesta, että prinsessa viettää loppuajan välitunnit sisällä ja tämän päivän prinsessa on nyt ihan suosilla kotona.

Lienee varsin ymmärrettävää että olin lievästi puhki kun kotiuduimme. Söin, istuin, hain speden tarhasta, istuin vähän lisää. Aikani istuttuani reippailin tarkalleen sen verran että pesin keittiön ikkunan. Sitä virtaa ei vain ollut eilen enää enempää tarjolla. Onneksi tänään on perjantai ja onneksi minulla on maanantaina vapaa.

Tänään suuntaankin nyt aamusta speden tarhalle kevätjuhliin, otan ylitöistä sen minkä tarvii. Ihan hyvä näin, minulla kun on puoli vitonen joten työpäivä jää sittenkin kahdeksaan tuntiin. Ukko on onneksi hakemassa speden tarhasta puoliltapäivin eli saan kurvailla suoraan kotiin työmaalta.

Ajattelin myös josko ehtisin tänään piipahtamaan esimiehen juttusilla ensi syksyn tiimoilta, olisi näet varsin mukava tietää jo valmiiksi mikä tilanne on. Tokihan se on sovittu että jatkan mutta mustaa valkoisella asiasta ei ole joten niin. Aionpa samalla kertaa ottaa puheeksi myös sen luokan kärttyohjaajan, minusta kun hänen paikkansa ei totta tosiaankaan ole pienluokassa.

Vaan jaa. Taidanpa siirtyä kuosittamaan kutrejani kuntoon tässä ja nyt. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva perjantai ja silleen!

2 comments on “Huumori hukassa

  1. Voi sitä teidän neitiä! Toivottavasti olo nyt alkaa helpottua. Ainakin täällä Turun seudulla koivu lakkasi jo pölyttämästä, joten ehkä teilläkin tulee pian helpotusta. Toivottavasti ensi vuosi selviää tässä pikapuoliin, onhan se mukavampi lomailla, kun tietää mitä on odotettavissa. Ja oikein, että otat sen ohjaajan puheeksi. Hänen paikkansa ei olisi lainkaan koulussa….Hyvää viikonloppua!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s