Kyllähän tämä kevät on

Sen huomaa jo siitäkin, ettei blogin päivittäminenkään ota sujuakseen kun on niin paljon muuta näin aamuisinkin. Kuten nyt ne lintukonsertit. Ja naapuruston kollien liikkeet, siis karvaisten ja hännällisten. Ja haahuilu. Siis aamuhaahuilu. Kun ei vain malttaisi istahtaa aloilleen edes hetkeksi. Ei siis kannata ihmetellä vaikka bloggauksiin tulisi nyt taukoja, minä tosiaan olen ihan kevätfiiliksissä.

Kerrottakoon, että eilen ohjattavani oli kuin ihmisen mieli konsanaan. Siis oikeasti! Jos ohjattava olisi päivittäin samanlainen niin tsiisus, tämä työhän olisi suorastaan mahdottoman mukavaa nonstoppina. Ei pienintäkään rähinöintiä, ei yhtä ainoaa ”mä en jaksa”-sanomaa eikä yhtä ainoaa villiintymistä luokassa. Ei kun jaa, olihan siinä se yksi mutta hei, yhtä ei edes huomioi kunnolla. Kertakaikkiaan mainio työpäivä!

Sitä työpäivän mainioutta lisäsi vielä se, että luokan kärttyohjaaja jäi pariksi viikoksi lomalle ja tiedättekös mitä… Nyt ihmettelemme kollegan kanssa sitä kuinka rauhallista porukka osaakaan olla. Siis oikeasti. Eilen luokassa oli koko päivän ajan aivan mahdottoman hyvä fiilis, lapset teki hommia ja kaikki se hermostuneisuus joka luokan valtaa useimmiten viimeistään parin koulutunnin jälkeen loisti poissaolollaan.

Se, oliko kyseessä vain yhden päivän mikälie-fiilis koko porukassa selvinnee meille päivien mittaan sillä saattoihan se olla sitäkin. Mutta siis silti! Ilmanko näin yöllä työmaaunen, sellaisen sarjaan ”päättömiä unia” kuuluvan. Siinä unessa kärttyohjaajan ääni kohosi ja kohosi (kuten normaalia onkin) ja minua alkoi moinen äänen kohoaminen ärsyttää siellä sermin takana missä ohjattavan kanssa olemme.

Jossain kohtaa se ääni alkoi myös lähetä hetki hetkeltä ja tiedättekös mitä minä tein unessa siinä kohtaa kun kärttyohjaajan ääni alkoi olla ihan vieressä? Avasin pulpetin kannen ja työnsin pääni pulpettiin! Just. Syy moiselle oli tosin lähinnä siinä, että toista korvaani särki suht paljon enkä kertakaikkiaan kestänyt kovaa ääntä vaan arvelin, että kipeän korvan pulpetin pohjaan painaminen auttaa.

Ei hajuakaan auttoiko se sillä uni päättyi siihen, mutta todettakoon että hyvin tuo ihmisen mieli unessakin toimii. Minuun kun on pesiytymässä pahemman päiväinen lenssu josta ensimakua sain jo pyhänä. Ihan sellaisen pienen nuhan muodossa se viritteli itseään, eilen töissä tuntui että koko pää on täynnä räkää ja illansuussa kotona alkoi sitten nenän lisäksi valskata silmätkin.

Alkuyön nukuin todella huonosti, heräilin jatkuvasti joko siihen että olin umpijäässä tai hiestä märkä ja vasta yhden jälkeen nukuin niin etten herännyt ennen kuin kello soi. Sängystä nousinkin sitten nokka tukossa, kaktus kurkussa ja päässä pyörivien moukarimiesten saattamana. Ei kiva. Mittari näyttää silti ihan peruslämpöä joten töihin on tarkoitus suunnata ja hyvä niin, sillä väkeä on tosiaan poissa noin yleisestikin ottaen ohjaajakaartista.

Toki jos tämä ihan kuumetaudiksi muuttuu niin siirryn suosilla oman pedin pohjalle mutta niin kauan kun ei kuumetta ole pysyttelen tiukasti jaloillani, vaikka sitten buranan voimalla. Saattoihan se olla että viime yön heräily, hikoilu ja palelu oli kuumeesta johtuvaa, mene ja tiedä, ja toisaalta jos näin oli niin sehän saattoi olla taudin pahin kohta ja nyt alkaa olo parantua ihan tosissaan kunhan tässä herää kunnolla.

Muilta osin minulla ei ole kummoisia kerrottavia tähän väliin. Paljon on kyllä ollut tapahtumaa mutta ei vaan jaksa alkaa niitä vielä ”paperille” vääntämään, haudutan ensin omien korvien välissä moisia juttuja. Speden kanssa on käyty pyöräilemässä sillä uusi pyörähän on maailman ehkä isoin ihme, junnu oli eilen leffassa teatteriporukkansa kanssa ja prinsessa puolestaan odottaa torstaista leffareissua isänsä kanssa kuin kuuta nousevaa.

Vaan jaa. Luulenpa, että siirryn kuosittamaan kutrejani kuntoon sillä yllättäen ne sojoittaa taas kerran joka suuntaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva tiistai ja toivotanpa hyvää viikonjatkoakin samalla, se kun on tosiaan mahdollista etten malta blogia samaan tahtiin päivitellä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s