Näin se homma etenee

Olemme iloisesti jo keskiviikossa, wau! Eilinen työpäivä meni varsin jees, valitettavasti päivään oli pakko sisältyä pari pientä huonon huonoa hetkeä jolloin nyrkki puhui. Millähän ihmeellä lapsen saa lopettamaan nyrkkitouhunsa kokonaan? Hallinnan tarve, siitähän tässäkin oli kyse. Se on lapsella todella voimakas tunne, halu hallita tilanteita.

Koomisinta kaikessa on ehkä se, että lapsi olisi tahtonut kokoajan laskea uutta matikankirjaansa. Eka tunti, äikkää, meni vielä suht hyvin sillä lapsi tiesi saavansa tehtävien päätteeksi tehdä kotvan matikan lisätehtäväsivuja. Kässytuntikin sujui jotenkin, sillä lapsi odotti hetkeä jolloin saisi jälleen se uuden matikankirjansa ja pääsisi hetkeksi katsomaan ja ihailemaan lisätehtäväsivuja.

Kolmas tunti, ylli, olikin sitten se kompastuskivi sillä lapsi olisi tahtonut LASKEA, ei osallistua ylliin. Koska halu laskea aiheutti väkisinkin sen, että lapsi olisi ehdottomasti tarvinnut neuvoja totesin, että nyt on aika laittaa kirja odottamaan sitä ruokailun jälkeistä tuntia jolloin on matikkaa. Lapsella oli ehdottomasti eri mielipide asiaan. Hänhän EI luovu kirjasta EIKÄ osallistu yllin tuntiin.

Ei siinä auttanut muu kuin ottaa kirja pois tämän käsistä ja laittaa toiseen pulpettiin. Ja mikä olikaan tulos? No se nyrkki tietysti. Harmillista kyllä se osui tällä kertaa ilkeästi takaviistosta olkavarteen ja voin kertoa, että tällä kertaa se osui johonkin kiukkariin sillä käsivarsi on edelleen kipeä.

Sen loppuhetken yllin tunnista (lapsihan lähtee tältä tunnilta aina vartti ennen muita syömään) lapsi kieltäytyi ehdottomasti osallistumasta mihinkään ja istui kädet puuskassa paikallaan. Sen verran tämä välissä pulputti, että kyseli muutaman kerran ”kai me mennään ruokavälkälle” mutta ihmeellistä kyllä tämä ei ryhtynyt kiljumaan, huutamaan tai heittelemään kamojaan kun vastasin tarkalleen kerran että emme, yllin tehtävät kun tehdään ruokavälkällä koska ne ei nyt onnistuneet.

Ruokavälkällä ne tulikin sitten tehtyä siinä kohtaa kun lapsi sai viimein aikaiseksi. Mitä pidemmälle kevät etenee sitä enemmän lapseen on pesiytynyt vetkuttelijaa. 45 minuutin tunnista kaksikolmannesta menee heittämällä kynien järjestelyyn, terottamiseen, kumin tipahteluun ja nosteluun, vessassa käymiseen, penaalin asetteluun ja vaikka mihin vastaavaan.

Kun kaiken ylimääräisen poistaa lapsen ulottuvilta niin ajan saa uppoamaan muuhunkin; sukka on huonosti, säärtä kutittaa, jalkojen alla oleva tyyny on huonosti, kumi pitää laittaa pepun alle, kumi pitää ottaa pois pepun alta, sermin pintaa pitää hivellä, pulpetin kantta raotella ja vaikka mitä.

Ja kuka arvaa miten kävi sillä vikalla, matikantunnilla, jolloin matikankirja kaivettiin esiin? No lapsihan EI tahtonut tehdä tehtävän tehtävää kirjasta. Valitettavasti lapsella ei ollut muuta vaihtoehtoa ja tämäkin purkautui sitten yhtäkkisenä lyöntinä ohjaajan kämmenselkään. Se nyt ei onneksi sattunut sen kummemmin, matikankirja kämmenen alla pehmensi iskua ihan hyvin mutta silti.

Loppujen lopuksi lapsi teki kuin tekikin matikasta tarkalleen kuusi kuvaan liittyvää laskua ja kymmenen simppeliä plus/miinus-laskua. Eli ei oikein mitään. Ottaen kuitenkin huomioon, että tähän suoritukseen päästiin kun ensin oltiin maattu lattialla, piilouduttu kaapin oven taakse, maattu tuolilla, tiputettu kynä ja kumi kertaa kymmenen ja siirrelty pulpettia pariin kertaan, niin ihan jees.

Tämän kyseisen tunnin sattui luokassa olemaan vielä ulkopuolinen tarkkailija joka osaltaan aiheutti lisää sitä hääräämistarvetta joten ihan surkeana en saavutusta pidä. Onhan se toki ihan toista kuin aiemmat aukeaman laskemiset tai muiden lasten työmäärä mutta tälle tenavalle tällä hetkellä ihan suht normimäärä.

IPssä homma sujuikin sitten varsin hyvin aina siihen asti kun paikalle saapui se toinen erityistapaus. Näillä vain kemiat ei toimi. Joko he tappelevat ja rähisevät joka asiasta (luokassa tällä toisella kun on jatkuva tarve heitellä sanallisia piikkejä tenavan suuntaan) tai vaihtoehtoisesti riehuvat kuin heikkopäiset keskenään joten IP ei ole alkuunkaan hyvä juttu silloin kun he ovat molemmat paikalla.

Onneksi lapsi haettiin jo välipalalta joten kovin kauaa tätä silmät selässä / korvat teroitettuna-tilaa ei kestänyt. Tänään onkin sitten toinen juttu sillä lapsi haetaan myöhemmin. Toisaalta, minäpä joudunkin lähtemään aikaisemmin sillä tulen kuskaamaan junnua teatteritouhuihin eli ihan työajan loppuun asti en joudu olemaan tarkkana kuin porkkana mutta silti. Pitkähkö päivä luvassa.

Kotiin lähdin eilen etuajassa sillä ylityökertymää on pukannut ja jossain kohtaa niitä on käytettäväkin. Kurvailin hakemaan speden jo heti kolmen jäljestä ja neljään mennessä meillä oli syöty, pyykkikone oli päällä, junnun läksyt tarkistettuna ja lasten kanssa pälätetty enemmän ja vähemmän. Ei hassumpi saldo!

Loppupäivä menikin perussetin parissa eli vähän sitä sun tätä ja runsaasti niitä pyykkioperaatioita. Poikanen 18vkin piipahti tyttiksensä kanssa ja höpöttelyt oli melkoiset, miniäkokelashan kun on varsinainen pulinapussi eikä poikastakaan voi kovin hiljaiseksi sanoa.

Illalla äidin sydäntä vielä muserteli ja arpeutti sitten poikanen 16v jonka sydän on särkynyt. Tämän tyttis oli jättänyt tämän maanantaina ja vielä eilen iltapäivällä poikanen ei halunnut puhua asiasta sanaakaan mutta illalla kun tämä kotiutui kaveriseurastaan tällä oli selvästi sanottavaa.

Ei ollut uni tullut poikasen silmiin edellisenä yönä ja vaikka tuo ei paljon asiasta puhunutkaan niin selvästikin sydän on niin särkynyt kuin olla voi. Voi poikasta. Ensirakkaus ja sen päättyminen on aina ihan maailman karmein tunne, ei sille mitään voi. Olisi tehnyt mieli ottaa poikanen kainaloon ja rutistaa lujasti mutta se ei nyt ollut alkuunkaan sitä mitä poikanen kaipasi, ihan vain hiljaista läsnäoloa tuo oli vailla.

Nukkumaan lähtiessäni tämä jäi olkkariin istumaan töllön ääreen, odottelemaan ukkoa töistä, sillä kovin tuo oli surkea edelleen. Saapa nähdä montako aikaa tätä surkeutta riittää, äidistä tämä ei ole alkuunkaan kivaa. Teki mieli sanoa poikaselle, että ei mitään tyttöjä enää ikinä kun niistä tulee noin surullinen olo mutta eihän sitä nyt voinut sanoa.

No, nyt tässä pitäisi jo vähitellen siirtyä omia kutrejaan kuosittamaan kun vain saisi aikaiseksi. Lievää mietintää aiheuttaa 4 (!!!) lomapäivää jotka siis totta tosiaan on minulla pitämättä. Nonni! Ja mihinhän väliin niitä nyt sitten asettelisi… No, ehkä koetan tänään päivällä saada edes jotain niistä setvittyä jo valmiiksi, ihan kivahan se toisaalta on ajatella että pitää muutaman pidennetyn viikonlopun vielä loppurytinöihin.

Se on siis moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko, minä pyrin samaan!