Voihan väsymystila!

Ei hajuakaan mikä ihme tänä aamuna väsyttää ihan superpaljon. Jotenkin vain tuntuu, ettei silmät ota auetakseen nyt alkuunkaan kuten pitäisi. No, onhan tässä vielä pari tuntia aikaa saada ne kunnolla avautumaan joten kahvia koneeseen vaan, josko tämä tästä.

Jos kohta lomalta paluu tapahtuikin varsin mukavissa merkeissä niin eilinen sitä ei sitten enää ollutkaan. Ohjattava oli totaalisen väsynyt ja väsymyksestä johtuen tämä ei olisi jaksanut tehdä mitään. Koska hommiin ryhtymistä kuitenkin vaadittiin tiukasti niin tietäähän sen, mitä aamutunti oli.

Ensin särki päätä, kotvan kuluttua ranteet oli mahdottoman kipeät, sitten piti käydä vessassa, sitten oli pakko kurkkia pulpettiin, sen jälkeen oli jo ihan pakko läväyttää matikankirja reppuun. Koska vaihtoehtoa ”laita kirja reppuun ja istu leikkimässä pulpetin ääressä” ei ollut olemassakaan ilkeä ja ikävä ohjaaja otti ja kaivoi matikankirjan takaisin pulpetille joka taas aiheutti sen lopullisen hermostumisen.

Nyrkkiä, päällä kumauttelun yrittämistä ja lisää nyrkkiä, potkuja kun kerran nyrkkejä ei saanut käytettyä ja uudelleen yrityksiä josko päällä osuisi sopivasti. Aikamoista. Ensimmäisellä tunnilla lapsi ei tehnyt siis käytännössä oikeastaan mitään, ihan lopputunnista tuo sai laskettua muutaman laskun kun totesin, että voin kirjata vastaukset ylös jos kerran ranteet on ”niin kipeät” sillä tokihan niitä ranteita pitää säästää seuraavaa tuntia varten jolloin lapsen pitää kirjoittaa ihan ite.

Matikan aukeama jäi siis odottamaan kympin välkkää jolloin lapsi ”lupasi” tehdä loput laskut. Äikän tunnilla tämä kirjoitti mahdottoman nopeasti annetut rivit ja lukipa tuo lukuläksynkin ja kas, aikaa jäi vielä ruhtinaallisesti siihen ”omaan tekemiseen”. Siis pulpetin tutkailuun.

Kympin välkällä aukaisin jälleen sen matikankirjan lapsen kasvojen eteen ja tadaa, ensin piti kerätä roskia. Sitten lakaista luokan takaosaa. Tässä kohtaa minä ilmoitin jo, että nyt loppui touhut ja pylly penkkiin eikä se liikahdakaan siitä ennen kuin laskut on saatu hoidettua. Ja ei, pulpetin kantta EI avata kertaakaan välitunnin aikana. Varmemmaksi vakuudeksi laskin pulpetin kannen takaisin alas sillä lapsi oli juuri aikeissa nostaa sitä.

Ja kuinka sitten kävikään? No, jos tarkkoja ollaan niin ei siinä ketään sattunut sillä lapsi oli selkeästi kannen toisessa reunassa kiinni samalla kun kansi lähti laskemaan. Toisen käden tämä tuuppasi kannen ja pulpetin väliin ja aloitti sen päiväisen huudon siitä, miten älyttömän paljon häntä nyt sattuikaan käteen.

Teatterinäytöksenä tuo oli tosin varsin passeli malli. Lapsi parkui ja minä puhuin. Lapsi huusi ja minä puhuin. Lopulta lapsi rauhoittui ja ryhtyi kuin ryhtyikin laskemaan tehtäviä mutta tadaa, kellohan siinä soi jo merkiksi päättyneestä välitunnista. Välitunnin saldo oli siis tarkalleen 4 laskua. Niin ja erinäinen määrä hääräystä ja teatteria.

Matikkaan palattiin siis vielä ruokavälkälläkin ja tadaa, laskut oli hetkessä laskettu loppuun. Niinpä niin. Kun lapsi vain suostuu tekemään niin homma kuin homma käy vauhdilla. Vikalla tunnilla tämä teki kolme monistetta tuosta vain ja kas, koulutuntien päättyessä oli läksyt merkitty ja kirjat repussa.

IPssä touhu oli suht jees etenkin ensalkuun mutta arvaahan sen, että väsymys ja pitkät päivät vie väkisinkin veronsa. Lapsen mopo lähti täysin keulimaan kun olimme välipalalla. Juoksua ympäri ruokalaa, säntäilyä käytäviin, kiljahtelua, loikkimista, kaiken kielletyn räpeltämistä siinä kohtaa kun tämä kirmasi takaisin ruokalaan.

Otin ja nappasin lasta kädestä kun tämä oli piiloutunut pöydän alle ja kiikutin tämän luokkaan rauhoittumaan. Se säntäily, loikkiminen ja koikkelehtiminen vei onneksi pahimmat mehut tenavasta ja kerholle palattuamme tämän onnistui vähin erin ryhtyä ihan oikeasti leikkimään riehumisen sijaan.

Ei liene ihme, että kun viimein neljän kanttiin pääsin lähtemään kotiin olin jokseenkin ryytynyt. Ja mikä minua odottikaan kotona? Ukko oli, viimeinkin, päätynyt siihen että voisi viedä kaattikselle kamaa. Että josko perjantaiksi kokoisit romuja kuistille. No just. Tätä hommaahan toivoin jo hiihtolomalle, samoin pääsiäisvapaille mutta tuolloin ukko ei korvaansa lotkauttanut.

Totesinkin, että oikeastiko meinaat että ryhdyn nyt parin päivän ajan käyttämään ne muutamat hassut tunnit työpäivän perään siihen että raivaan junnun huoneesta (taas kerran!) kaikki ylimääräiset kapineet pois ja kenties syöksyn lasten TAAS KERRAN sotkemaan vinttiinkin tutkimaan mitä kaikkea sinne on nakottu.

No voi hän olla viemättäkin. Myönnän, hermojen kireysaste oli itsellä aikamoinen tuossa kohtaa eikä sitä kireysastetta tippaakaan vähentänyt teatteritouhuistaan palannut junnu jonka käsitys huoneen raivaamisesta on täysin eri kuin minun; kaikki silkasta romusta rakennetut ihmerakennelmat kun voi tämän mielestä piilottaa katseilta (äidin tietämättä toki) ja jätesäkkejä voi täyttää ehjillä leluilla joita ei enää kaipaa.

Puoli kuusi illalla kolistelin yläkerrassa raivaten junnun huonetta ja jos katseet olisi voineet tappaa ja kohteita olisi osunut kohdalle niin meillä todnäk makaisi ruumiita yläkerrassa. No, seiskalta olin kiikuttanut kolme (!!!) jätesäkillistä silkkaa romua kuistille sillä tokihan löysin kätkön jos toisenkin junnun huoneesta.

Loppupäivänä minusta ei irronnut enää sanaakaan kenellekään, en vain jaksanut avata edes suutani. Tänään, jos jaksan, tutkailen vielä kuistille päätyneet romppeet kasaan, tai sitten en. Voi kun jaksaisi ihan oikeasti jossain kohtaa ottaa ja käydä jokaisen kaapin, hyllyn ja kaapinpäällisen läpi täältä alakerrastakin, takuuvarmasti löytyisi paljon sellaista jotka voisi siirtää joko a. sinne kaattikselle tai b. kierrätyskeskukseen.

No, jotain hyvääkin sentään eiliselle. Junnun lekuri soitteli juuri passelisti karvan verran ennen neljää ja tadaa, spirometrian mukaan hoitotasapaino on jälleen kerran löydetty. Tämän tosin tiesin muutenkin sillä Innovairin aloittamisen jälkeen lapsen vointi on kohentunut ihan sataa. Montelukastin tosin jouduin palauttamaan otettavaksi jo talvella muutaman viikon kestäneen taukoyrityksen jälkeen ja tämä ratkaisu oli lääkäristäkin varsin ok.

Tänään on luvassa jälleen todnäk railakas työpäivä. Onneksi aamu aloitetaan rauhallisissa merkeissä, ts meillä on ensin palaveri, mutta sen jälkeen alkanee taas touhotus. Onneksi tänään en jää pidempään vaan toinen ohjaaja hoitelee pidennyksen jonka ohjattava aiheuttaa.

Ja nyt luulen, että siirryn suosilla valmistautumaan työpäivään. Spede hereille, aamupalaa nokan alle ja puhdasta vaatetta esiin. Näin se homma etenee. Se on moro ja viettäkää kivakiva torstai!