Toisinaan sitä ehtii

Ja toisinaan sitten taas ei. Eilinen päivä oli kyllä varsin tuottelias ja ehtivä, noin ihan kokonaisuudessaankin. Jo aamusta virtaa oli kuin pienessä kylässä ja työmaalla se virta olikin tarpeen heti ovista sisään suoriuduttuani. Koska paikkasin aamutuimaan yhtä ja tiesin IP-aisaparinkin olevan pois paikalta niin ilmoitustaulun tähyiltyäni kipaisin vauhdilla pikakäynnille koneelle.

Kiirastorstainen harrastuskerhon peruuntuminen kun on enemmän kuin hyvä saattaa tiedoksi heti kun tieto tavoittaa koulun ja niinpä kirjailin tiedotteen asiasta ja kiikutin kopiopinon mukanani pikakäynnille kerrosta ylemmäs. Osa yhdelle opelle pikapuheen siivittämänä, osa toiselle ja samalla vauhdilla takaisin alakertaan odottamaan aamutaksin pihaan kurvaamista.

Aamutaksilainen oli jokseenkin väsynyt ja voipunut. Pihalla olokaan ei oikein maittanut vaan eipä hätiä mitiä, minä kiikutin lapsen luokkaan lukemaan kirjoja. Itse kipitin, edelleen pikamoodilla, käymään vessassa sillä aikaa kun ope lupasi olla luokassa aamutaksilaisen seurana, aamutaksilaista kun ei saa jättää yksin mielellään mihinkään tilaan.

Työpäivä jatkui varsin mukavissa merkeissä, ohjattavakin oli suht yhteistyökykyinen ja työt onnistui hyvin. Vaan sitten tapahtui juuri se, jonka arvasinkin tapahtuvan. Ohjattavalle iski levottomuus. Ja paha sellainen. Niin mielelläni kuin minä tämän kanssa kävisinkin ihan päivittäin ulkovälkällä niin se ei ota onnistuakseen sillä lähes sataprosenttisesti ulkona vietetty välkkä kostautuu jossain kohtaa päivää. Niin eilenkin.

Ruokailua edeltävällä tunnilla alkoi totaalinen työstäkieltäytyminen. Koska lapsi tietää varsin hyvin, että ne hommat jotka jättää tekemättä on edelleen edessäpäin, tajusi tämä sanomattakin miksi muiden aloittaessa päivän viimeisen tunnin kuvispuuhia minä ojensinkin lapselle matikankirjan eteen.

Tämä matikankirjan ojentamisen tieto itsessään sai lapsen käyttäytymään kuin höyrypää edellisen välkän. Aluksi lapsi otti ja riehui luokassa rikkoen ihan järjestelmällisesti mm pullovärien käyttöön varattuja muovikippoja. Kun sain kyseisen touhun loppumaan keräämällä kipot vauhdilla pois lapsen jalkojen ulottuvilta tämä säntäsi käytävään ja portaisiin.

Siinä kohtaa kun kellot soi sisälle olimme me jo takaisin tämän pulpetin ääressä ja minä pidin lasta käsivarresta kiinni. Aika monta nyrkiniskua siinä satoi istuessa, muutama puraisuyrityskin kunnes pam, kiukku oli ohi. Hohhoijaa. Matikantehtävät ei toki edelleenkään huvittaneet lasta pätkääkään mutta niin vain tämä alkoi niitä puurtaa ajoittaisen kiukkukiljahtelun lomassa. Huoh.

Kaikista mieluiten minä kirjoittaisin joka aivaten ainoa päivä lapsen vihkoon ”mahtava päivä, hyvin meni”-viestejä sillä niitähän  vanhempien olisi mukava lukea mutta harmittavan usein joudun kirjoittamaan ”ei oikein ottanut toimiakseen”. Pyrin aina päättämään viestini nostamalla jonkun hyvän jutun viimeisenä esiin kuten vaikka ”hienosti luki lukuläksynsä” tai ”äikäntunnilla teki ahkerasti hommia” mutta ihan aina sekään ei onnistu ja se on harmi se.

Eilen kirjailin vihkoon, jälleen kerran, nyrkkeilytunnista ja valitettavasti tämä kirjoitus jäi päivän raportoinnin viimeiseksi sillä olin jo aiemmin kirjoittanut kuinka hienosti aamutunnit meni aina siihen matikan tuntiin asti ja kuinka matikanhommatkin tuli pääsääntöisesti silti tehtyä vikalla tunnilla. Höh!

Yhtäkaikki, lapsen lähdettyä koulusta alkoi minunkin työpäiväni olla lopussa sillä hiihoo, minähän olin ottanut iltapäivälle palkatonta hoitaakseni tietyt käytännön jutut pois päiväjärjestyksestä. Ja hyvin ne tulikin hoidettua! Ensin katsastuskonttorille ja tadaa, niin vain siinä päiväkahvia juodessa kivakivakatsastussetä otti ja pyöräytti pikkukirpun ”kokeissa” antaen tälle puhtaat paperit. Totesipa vielä että ”sinne on kyllä nyt uusittu joku osa siitä pakarista kun oli niin hyvät nuo pakokaasuarvot”… Totta!

Katsastuskonttorilta pyörähdin pikaisesti kotiin, siitä junnua noutamaan koululta ja ei kun terkkariin istumaan röntgenjonoon. Junnun purukalusto tuli kuvattua ja tadaa, kotimatkalla kurvasin kaupan lihatiskin kautta ja ostin aimoannoksen mustaa makkaraa. Sitä kun teki jo edellisenä päivänä mahdottoman paljon mieli.

Ruokailu, iltapäiväkahvit, erinäinen määrä pientä siivoilua sieltä täältä ja tadaa, ukon kanssa kaupoille kun ex-teini sattui sopivasti istumaan meillä. Kaupoilta palattuamme ilahdutin tenavia tuomalla näille jokaiselle oman vaniljarahkapurkin ja kotvan siinä istuin ihan rennonletkeästi iltakahvikupposen ääressä kunnes sain vielä jonkun ihme inspiraation ja aloin karsia tavaraa kirjahyllystä.

Välillä on tosiaan päiviä että saa paljon aikaan. Tänään sellaista tuskin on luvassa sillä ohjelmassa on hektistä menoa työmaalla ihan pitkällä kaavalla. Ei tosin superpitkällä, sitä saattaa olla luvassa ensiviikolla kun mahdollisesti teen yhden työkaverin pitkän vuoron mutta kyllä se normipituinen hektisyyskin riittää kummasti.

Vaan jaa. Luulenpa, että ryhdyn vähitellen entraamaan itseäni työmaakuntoon. Tässähän on tarkalleen tämä ja huominen ennen pitkää vapaata ja se on kiva se! Se on moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä pyrkinen samaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s