Mistä näitä aamuja…

No, jostain! Ja taas olemme uudessa aamussa. Eilinen työpäivä oli silkkaa juhlaa, jos näin voi sanoa. Hommia tuli tehtyä, lapsi ei kirkunut, mätkinyt saati heitellyt tavaroita, eikä tuo edes yrittänyt piiloutua tai karata juoksuun ympäri luokkaa. Hurraa! Kotimatkalla tosin mietin, että kovin ne on laskeneet matalalle nämä menestys-tituleeraukseen johtavat arvioni.

Se, ettei lapsi lyö, kilju tai juoksen ympäri luokkaa kun pitäisi olla itsenstäänselvyys kun koululuokassa ollaan. Se, että tehdään hommia, eikö sekin kuulu normaaliin koulutuntiin. Toisaalta niiden hommien suhteen mennään silti edelleen ihan muissa määrissä kuin muut koululaiset, muiden tehdessä aukeaman ja muutaman lisätehtävän tekee lapsi maksimissaan sen yhden aukeaman eikä yleensä edes sitä ihan kokonaan.

Muiden lukiessa lukuläksyn ja tehdessä pari sivua aapisen työkirjaa, tekee lapsi kolme riviä kirjaimia ja maksimissaan monisteen toisen puolen ”mikä näistä tavuista puuttuu sanasta kissa”-tehtäviä joissa sanoja on maks 20. Muiden keskittäessä tarmonsa ompelutyöhön kässätunnilla ompelee lapsi maks 10 pistoa sitä oikeaa työtä jonka jälkeen tämä kaivaa huopakankaan palasia pulpetistaan ja alkaa pistellä niitä yhteen summittaisesti.

Ja sittenkin koen menestykseksi koulupäivän jona lapsi ei ole säntäillyt ympäri luokkaa (no kerran-kaksi mutta vain näyttääkseen opelle jotain juttua), ei hypi pulpeteilla (no okei, pari kertaa tapahtui tämäkin mutta vain koska lapsi oli KOTKA josta luimme välitunnilla) tai roimi tavaroilla muita / minua saati heiluttele nyrkkejään.

Rauhaton tuo oli mutta sitä kesti vain yhden oppitunnin ajan ja sen jälkeen lapsi asettui jälleen aloilleen. Tai aloilleen ja aloilleen, tämän lapsen kanssa aloilleen asettuminen tarkoittaa sitä että tämä istuu tuolille pulpetin ääreen, olkoonkin että istuessaan pamauttelee penaalilla päätään, pelaa pyyhekumeilla jalkkista pulpetilla tai kolistelee ja kopistelee pulpetin kantta koska ”se menee hauskasti kiinni saranoita painamalla”.

IPssäkin homma pelitti suht hyvin, sittenkin että valitettava tosiasia on se ettei IPn uusin tulokas toimi alkuunkaan yhteen lapsen kanssa. Tämä uusin tulokas ilmestyi pari kuukautta sitten ja sen jälkeen IP-touhujenkin kanssa on saanut olla korvat ja silmät tarkkana sillä joko nämä kaksi ovat a. tukkanuottasilla tai b. riehuvat päättöminä. Ja kun sanon päättöminä tarkoitan päättöminä eli leikeissä ei todellakaan ole päätä eikä häntää.

Kaiholla (hehheh) muistelen aikaa ennen uutta tulokasta. Tuolloinhan lapsi ihan oikeasti leikkileikki aika-ajoin muiden kanssa, nyt moista ei tapahdu milloinkaan uuden tulokkaan ollessa paikalla. Toisaalta, uusin tulokas sotkee kyllä parhaansa mukaan kaikkien leikkejä sillä sosiaalisilta taidoiltaan tämä on kokolailla lähellä nollaa.

No, oli miten oli, IPkin klaarattiin siis suht mallikkaasti, onneksi lapsi päätyi yhtäkkiä olemaan koira (jepjep, yllin tunnin satoa sitten se) ja nimenomaan minun koirani eli punaista liikennevaloa näyttämällä lapsi asettui kerran toisensa jälkeen rauhallisesti istumaan sillä niinhän hyvin koulutetut koirat tekee. Hohhoijaa.

Kuten huomaatte, työpäivistäni ei puutu ainakaan vaihtelua. Tosin tämä nyt ei ehkä ihan ole sitä mihin kouluttauduin, on näet päiviä jolloin olen simppelisti tarhatäti (kuten eilen), päiviä jolloin muistutan enemmän vanginvartijaa (kuten pahoina päivinä) ja päiviä jolloin oikeasti epäilen päätyneeni mielisairaalaan (kuten pahoina päivinä jolloin lapsi leikkii palopilliä eriytystilassa). Niin ja toisinaan olen sitten vain simppelisti koiranomistaja *reps*.

Työmaalta kurvailin marketin kautta kotiin, ex-teini näet haki speden tarhasta. Ihanista kevätsukistani kun on valmiina toinen pari ja totesin jo edellisenä iltana että toiseen pariin langat ei tule millään riittämään eli markettikieppi oli ihan must. Nämä tekeillä olevat sukat sai suurta kannatusta kaikilta ne nähneiltä ja nyt olen kuunnellut loputtomiin ”mulle kans”-rutinoita sekä lapsiltani että siskoltani. Voi kun kiva!

sukka1

 

Ilta kotosalla meni normikuvioissa eli ruokaa, läksyjen tarkistelua, speden kanssa puheterapiavihkopelejä ja päivän päätteeksi oma suihku sekä speden kylvetys. Ei siis uutta auringon alla. Muuten, spede sanoo HIENOSTI ällät sanaan kuin sanaan ja kohtaan kuin kohtaan KUNHAN keskittyy sanomiseensa. Alkuunhan ällä tulee nyt jo AINA, tosin välillä sitä on niin kiva käyttää että sillä korvataan mikä tahansa alkukirjain sanoista.

Ja nyt, siirryn suosilla kesyttämään yöunien villitsemää pehkoani, se on siis moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s