Katosihan se

Koululainen eli taisi moinen johtua vain ja ainoastaan uudesta luokkaan tulijasta. No, oli tuo vielä pari ekaa tuntia noin suunnilleen koululaismoodilla, aapisen työkirjaa tuli siis tehtyä ja lukuläksykin luettua mutta siinä se sitten olikin. Yllin tunti saatiin vielä jotenkin venytettyä luokassa vaikka aika runsaasti se vaatikin kehotuksia, kieltoja ja lopulta ihan simppelisti määräyksiä. Määräysten päätteeksi laosi teki kuin tekikin monisteen joka oli annettu tehtäväksi, työnjälki tosin kertoi karua kieltään siitä kuinka hän EI tee mitään jos ei saa tehdä mitä tahtoo.

Kun kerran ”tutkielmaa” ei saanut tehdä koirasta niin olkoon, taisi lapsi ajatella ja piirsi ketun joka ei ollut kettua nähnytkään. Piirsipä tuo vielä hiirenkin josta ei kyllä parhaalla tahdollaankaan saanut hiirtä. Niin ja metsän joka oli yhtä kaukana metsästä kuin mansen keskusta on autiomaasta. Voi kun kiva. Valmishan työ oli kahdessa minuutissa ja minä kehotin viittaamaan ja näyttämään sitä opettajalle.

Opettaja totesi saman kuin minä, kaipa sinä sitten mielestäsi olet tehnyt ohjeen mukaan mutta ei hän kyllä erota mitä näissä kuvissa on. Auttaisiko värit, tuumi opettaja ja sehän riitti sitten lapselle. Jotenkin minä olen tässä näiden kuukausien aikana oppinut aika hyvin arvaamaan mitä tiedossa on milloinkin ja kun lapsi peruutti peränurkkaan papereineen ”murjottamaan” olin jo valmiusasemissa.

Ja hyvä niin, ei aikaakaan kun lapsi otti ja lähti juoksemaan nurkasta, ilmeisesti tarkoituksenaan juosta selkäni takaa luokan etuosaan riehumaan, se kun on takuuvarma keino saada muiden huomio vain ja ainoastaan häneen. Onneksi selkäni takana ei ole juurikaan tilaa, meillä kun on tiskipöydän vieruspaikka ja tadaa, minähän ojensin käteni kiinni tiskipöytään. Lapsi tietysti otti ja kaatui selälleen, ei tosin loukannut itseään mutta ylpeys siinä sai kolauksen.

”Se on SUN syytä että mua sattui, se on SUN syytä että mä kaaduin” huusi raivopää samalla kun me nostimme opettajan kanssa tämän takaisin tuoliinsa. Yritti tuo toki lyödäkin, ensin nyrkillä, sitten kynällä mutta me pysyimme tiukasti opettajan kanssa kannassamme kumpainenkin ja rauhallisesti otin lapseen katsekontaktin ja totesin, että olinko se minä joka juoksi? Se kun on ehdottoman kiellettyä luokassa. ”Se on SUN syytä” jaksoi lapsi vielä kerran huudahtaa mutta olisiko tuo sitten tajunnut syy-seuraussuhteen todellisuuden sillä yhtäkkiä tämä hiljeni ja jäi tuijottamaan pulpettiaan.

Sikäli tuo tilanne osui sopivaan kohtaan, että minä olin joka tapauksessa lähtökuopissa omalle ruokkikselleni ja lapsikin pääsi ruokailemaan toisen ohjaajan kanssa. Tuo tilanne tosin kertoi tarkalleen sen, mitä päivän viimeiselle tunnille oli luvassa ja niinhän siinä kävi kuten arvelinkin. Ennen kuin opettaja ehti ensimmäistäkään päässälaskua lukea loppuun matikan tunnilla olimme me jo kokoamassa lapsen tavaroita kasaan.

Eriytystilassa lapsi keksi edelleen vaikka mitä muuta tekemistä, tämän mielikuvitus kun on jotain ihan älytöntä. Aika pian istutin tämän väkisin tuoliin ja kielsin nousemasta, lapsi kun oli siihen mennessä ehtinyt jo kopistella ikkunaa, loikkia patterin päällä ja kiipeillä sekä sillä ainoalla tilassa olevalla pöydällä että tuolilla. Tämän lapsen kanssa tilanne on valitettavasti se, että kiellot ei yksinkertaisesti vaikuta suuntaan eikä toiseen joten aika pitkään meni ensin siinä että pidin tätä väkisin istumassa.

Kun tämä viimein hoksasi ettei siitä tuolista nyt nousta käytti tämä aika pitkän ajan ensin tutkimalla seinätiilien muotoja ja piirtämällä lyijykynällä jäljen jos toisenkin seinään ennen kuin kynä suuntautui sinne minne piti eli matikan tehtäviin. On aika turhauttavaa kun joudut ottamaan lapselta lyijykynän pois moneen kertaan vartin aikana ja vain siksi, että aina kun tämän pitäisi merkitä vastaus kirjaansa tämä piirtääkin uuden kuvion seinään.

Lopulta matikan tehtävät tuli kuin tulikin tehtyä. Aikaa koko savottaan meni pitkälti yli tunti, siis siihen samaiseen laskumäärään jonka lapsi tekee vartissa jos vain alkaa tehdä niitä. IPssä meno oli sitten jo onneksi jokseenkin rauhoittunut ja lapsi haettiinkin hyvissä ajoin joten hieman kahden jälkeen sain huokaista helpotuksesta ja kiinnittää huomioni muihin lapsiin.

Onneksi meillä on huomenna palaveri lapsen asioiden tiimoilta vanhempien kanssa, ihan ehdottomastihan nämä ovat sitä mieltä että lapsi jatkaa normikoulussa ja sillä siisti ja se jatko normikoulussa edellyttää sitä että lapsella on edelleen oma ohjaaja. Syksyiseen tilanteeseen ei kukaan tahdo palata, tuolloinhan lasta ei voinut päästää edes vessaan ominpäin tai tuloksena oli joko a. itkeviä lapsia käytävissä kun lapsi oli lyönyt näitä ohikulkiessaan tai b. kadonnut lapsi jota metsästettiin pitkin koulurakennusta sankoin joukoin.

Luokassakaan lapsi ei tuohon aikaan ollut kuin korkeintaan tunnin koko koulupäivän aikana ja tuokin tunti koostui useasta vartin pätkästä joiden lomassa tätä jouduttiin eriyttämään taajaan. Minun pestilleni ollaan siis kiivaasti hakemassa jatkoa ja halukkuuttani jatkoon on jo kysytty moneen kertaan. Toki minä lapsen kanssa voin vielä jatkaa, ei siinä mitään, mutta olen kyllä ilmoittanut hyvinkin selvästi sen että en vuotta-kahta kauempaa missään nimessä.

En ainakaan jos lapsi ei selkeästi muutu koululaiseksi, en minä kouluttautunut tälle alalle pitääkseni puolta ajasta ketään puoliväkisin kiinni. Nähtäväksi jää mikä suunta tulee olemaan, sitä ihmettä ei valitettavasti tapahtunut mitä kovin toivoimme syksyllä. Se ihme oli jotenkin nähtävissä kotvan silloin tammikuulla mutta sen jälkeen sitä ei ole näkynyt maanantaita lukuunottamatta. Ei hyvä siis ei.

Muilta osinhan työpäivä oli silkkaa voittokulkua ja mielettömän hyvää mieltä. Minä näet otin ja kipaisin esimiehen pakeille tokalta tunnilta ja tadaa, esimies oli silkkaa hymyä ja aurinkoa. Juu, hän huomasikin jo että olit merkaillut populukseen pari palkatonta tuntia ja toki hän ne kuittaa hyväksytyiksi ja tottakai se tämän kuun loppupuolen kolmen tunnin palkatonkin käy, ei kun merkitset sen vaan sinne populukseen. Jei!

Kotiin suoriuduttuani otin ja evästin tenavat samalla kun latailin pyykkikonetta ja einehdinpä siinä itsekin, pelasin kotvan speden kanssa puheterapiapelejä ja kyllä, se ÄLLÄ tulee nyt välillä sinne sanan keskellekin kuten pitää. Alkuunhan se tulee tuosta vain nyt, tosin sen saapumisesta on jossain määrin kärsinyt JII joka puolestaan vaihtuu aika-ajoin ÄLLÄän sanan alussa koska se ÄLLÄ on niin kiva. Höh!

Muilta osin olinkin kotona verrattavissa lahnaan. Jotenkin nämä tällaiset väännöntäyteiset työpäivät imee aina mehut aika huolella, ei jaksa kunnolla edes kuunnella muita kotiuduttuaan. Ei hyvä ei. Olenkin miettinyt että jotain pitäisi tehdä tämän suhteen, mitä, sitä en vielä  tiedä. Ihan oikeasti lapsia kuunteleva äiti olisi ihan oikeasti must, niin se on.

Ja nyt siirryn kuosittamaan itseäni työmaakuntoon, kello käy ja kukkuu iloiseen tahtiin. Se on moro ja viettäkää kivakiva keskiviikko!