Eilinen työpäivä meni varsin mukavasti, ohjattavakin oli varsin mainio ohjattava. Toki muutaman kerran joutui patistamaan ja ojentamaan mutta ei mitään aiempien viikkojen kaltaista raivoamista, levottomuutta saati sekopäistä menoa ollut nähtävissä. Tai jaa. Päivän päätteeksi lapsi sai kyllä yhtäkkiä merkilliset siepit mutta niiden suhteen en ole millään tapaa huolestunut, lapsi kun on kuitenkin joutunut tämän viikon skarppaamaan aika lujaa.
Ne siepit taas, niiden syntymekanismi oli oikeastaan se joka oli merkillinen, ei niinkään siepit itsessään. Ymmärrettävät siepit sikäli, että lapsella oli edellinenkin päivä suht pitkä (IPssä koulupäivän jälkeen) ja eilinen oli valmiiksi merkattu todella pitkäksi. Siepit iski siinä kohtaa kun lapsia kehotettiin siivoamaan leikit pois puoli neljän kanttiin, aikomus kun oli lähteä ulos. Lapsihan sai totaalisiepit ja tadaa, hetkessä kerhon sisustus meni uusiksi.
Kaikki, siis ihan kaikki, lelut jotka lapsi sai käsiinsä tämä heitteli pitkin kerhoa. Me päädyimme toisen ohjaajan kanssa ratkaisuun jossa tuuppasimme muut kerholaiset käytävään pukemaan siinä kohtaa kun lapsi tarttui ensimmäiseen lelukoppaan ja lennätti sen ilman läpi. Seisoimme äänettöminä ovella ja katselimme lapsen heittelyä, koppa kerrallaan lensi ilmassa ja koppien sisällöt levisi iloiseksi lelumereksi pitkin kerhon lattiaa.
Liekö se meidän suhtautumisemme asiaan ollut lapselle järkytys, legolaatikon ja kirjojen ilmalennon jälkeen tämä lopetti ja tuijotti meitä jokseenkin hämmentyneenä. Mikäs siinä, lapsi on nyt sitten hyvä ja ryhtyy siivoamaan jälkiä, me muut olemme lähdössä ulos. Lapsen ilme oli ihan oikeasti näkemisen arvoinen. EI! Kajahti lapsen suusta kotvan kuluttua ja me siirryimme käytävän puolelle katsomaan onko muu sakki saanut vaatteita niskaansa.
Palatessamme kerhotilan puolelle totesimme, että lapsi oli tosiaan ryhtynyt siivoamaan jälkiään. Kehotimme lapsenkin pukeutumaan sillä moista sotkua ei kerhoajan puitteissa enää olisi lapsen toimesta siivottu ja siinä samalla sovimme tilanteen lapsen kanssa. Asianmukaiset anteeksipyynnöt, sopimus siitä että lapsi siivoa sotkun seuraavana päivänä ja tadaa, homma oli paketissa.
Lapsi itse tosin palasi asiaan vielä pukeutuessaan, häntä todella harmitti tekemänsä sotku. Kaivelemaan asiaa ei silti enää jääty, totesin lapselle että huomenna sitten siivoat ja nyt vain puet niin päästään vielä ulos leikkimään. Todettakoon, että lapsi oli kuin ihmisen mieli pukeuduttuaan ja toisin kuin siirtymätilanteet yleensä niin nyt homma sujui kuin rasvattu.
Kotona odotti onneksi ruokitut joukot kun viimein työmaalta kotiin kurvailin ja poikanen 16v oli kuorinut ja pilkkonut soppapotut valmiiksi. Keittelin siis jauhelihakeiton vielä työpäivän perään tätä päivää varten ja sen jälkeen aika kuluikin, hupsista hei, puhelimessa. Ensin soitti siskonpoika kysyäkseen juttuja synttärikakkuunsa liittyen, sen perään soitteli sisko itse ja juoruillen meni helposti tunti.
Siskolla on tänään edessä uusintaleikkaus leukansa osalta, aika älytöntä että normaalisti hyvinkin siedetyt titaanilevyt leuassa aiheutti siskolle hylkimisreaktion. Tänään levyt poistetaan ja tilalle laitetaan ruuveja ja mitälie. Siskoa moinen operaatio himppasen jännittää, jos näin voisi sanoa.
Siskon kanssa pälistyäni soittikin sitten ukon sisko jonka kanssa puhelu jäi huomattavasti lyhyemmäksi sillä spede odotti jo iltapalaa. Iltapalat hoideltuani istahdin viimein rauhassa nojatuoliin ja ryhdyin heiluttelemaan puikkoja ennen kuin komensin speden maate. Poikanen 16v oli toennut taudistaan ja tänään spedekin menee tarhaan.
Prinsessa kotiutui kavereiltaan kasin jäljestä ja tadaa! Nyt tauti on sitten hänellä. Että neiti oksensi pitkään ja hartaasti kotiuduttuaan. Lapsista enää junnu on siis kuplimatta, saapa nähdä iskeekö tauti häneen nyt sitten viikonlopun aikana. Ex-teini taas oli viettänyt niin railakkaat synttärikekkerit edellisenä iltana että niiden lopputuloksena oli 11 tikkiä kädessä. Just.
Siskon kanssa juoruillessa totesin, että kieltämättä takana on aika hektinen pariviikkoinen, ihan kaikkea kun ei ole tullut tänne blogiinkaan kirjattua sillä kaikkea normaalista poikkeavaa on ollut ja paljon. No, ehkä nyt alkaa rauhoittua? Jos kohta eilen oli tunne ettei lomaa kovin kaipaa niin kyllä nyt on pakko todeta että EN pistä pahaksi, toivonpa vaan että yhtä ainoaa normaalista poikkeavaa juttua ei loman aikana ilmene, kiitos!
Ja nyt siirryn kuosittamaan kutrejani, ne kun seisoo kuin järki päässä konsanaan. Se on siis moro ja viettäkää kivakiva perjantai, minä pyrkinen samaan!
Älyvapaa äiti 